Kuluneena keväänä saatiin Lähetyshiippakunnan Pohjoisen rovastikuntaan yhteydenotto, jossa pyydettiin selvittämään toiminnan aloittamisen mahdollisuuksia Raahessa.
Pastorit Antti, Jyrki ja Mika ovat tavanneet raahelaisia sanan, rukouksen ja tutustumisen merkeissä. Monille Raahessa Lähetyshiippakunnan jumalanpalvelukset ja toiminta ovatkin jo tulleet tutuksi esimerkiksi Pyhänkoskelta. Keskustelun ja rukouksen tuloksena Raahessa tullaan touko-kesäkuussa järjestämään kolmiosainen kokoontumisten sarja. Käsittelyssä ovat Kristuksen kirkon tuntomerkit, seurakunta, paimenen rooli ja luterilainen messu.
”Näin saamme olla itse rakentumassa Kirkon pettämättömän kivijalan äärellä. Emmekä vain rakentumassa, vaan myös rakentamassa. Jos Luoja suo, avattu yhteys voisi synnyttää Jumalan sanaan ja sakramentteihin turvaavaa jumalanpalveluselämää”, pastori Tervakangas kommentoi.
Näin Raahesta kommentoidaan vallitsevaa tilannetta: ”Haluamme rukoillen kysyä Jumalan johdatusta onko nyt sopiva aika aloittaa Raahessa Jumalan sanaan perustuva messuyhteisö. Hengellisen kodin pitää olla sellainen, minne voi aina hyvillä mielin mennä.”
Tilaisuudet järjestetään Raahen helluntaiseurakunnan tiloissa osoitteessa Reiponkatu 40, 92100 Raahe. Merkkaa kalenteriin ylös seuraavat maanantait: 13.5., 27.5. ja 10.6. Aloitamme klo 18. Jokainen raahelainen ja lähiseudulla asuva on lämpimästi tervetullut tilaisuuksiin! Lisätietoa Lähetyshiippakunnasta löytää kotisivuilta www.lhpk.fi ja jo olemassa olevista seurakunnistamme.