Sain olla mukana Lähetyshiippakunnan tekemällä matkalla Turkissa Paavalin jalanjäljillä viime viikolla. Turkoosin meren ja jylhän Taurus-vuorijonon sekä muinaisten raunioiden ja nykyisten suurkaupunkien keskeltä reissusta jäi mieleen erityisesti neljä kirkkoa.
Varhaiskirkon yhdessä tärkeimmässä keskuksessa Antiokiassa kävimme apostoli Pietarin luolakirkossa. Tämä yksi vanhimmista tunnetuista kristillisistä kokoontumispaikoista puhutteli karuudellaan. Roomalaisen suurkaupungin muurien ulkopuolella kokoontui luolassa joukko, jota oli alettu kutsua kristityiksi, Kristukselle kuuluviksi. Antiokiasta alkoi lähetystyö kaikkeen pakanamaailmaan.
Maanalainen kirkko
Luolakirkon perälle hakattu ahdas pakotunneli kertoi Kristuksen seuraamisen ja todistamisen hinnasta. Se maksulappu oli elävästi mielessä, kun ajattelin, minkä hinnan neljänkymmenen kilometrin päässä rajan toisella puolella Syyriassa elävä marttyyrikirkko joutuu tällä hetkellä maksamaan kristityn nimestä. Seurakunta voi elää ja kasvaa luolakirkkoon ahdistettunakin!
Kappadokian ylängöllä pysähdyimme Kaymaklin maanalaisen kaupungin suulle. Jopa sadan metrin syvyyteen ulottuviin ja useisiin kerroksiin kaivettuihin tunneleihin oli mykistävää laskeutua. Ahtaat käytävät yhdistivät makuuhuoneet, varastot ja keittiöt. Löytyi sieltä ristillä merkitty kirkkohuonekin. Ja alttari.
Siellä maan syvyyksissä milloin roomalaista keihästä tai arabialaista käyrämiekkaa heiluttavilta vihollisilta piileskelevä seurakunta on kokoontunut pimeydessä ja hiljaisuudessa öljylampun valossa Herran pöydän ympärillä. Seurakunta voi pienenä ja raadeltuna elää maanallekin painettuna!
Hagia Sofia
Istanbuliin eli vanhaan Konstantinopoliin saapuessamme Kultaisen sarven ja Bosporinsalmen niemessä kohosi mahtava punatiilinen Hagia Sofia. Turisteille Turkin valtio on tehnyt siitä museon, muslimeille se minareetteineen ja koraanisäetauluineen näyttäytyy entisenä moskeijana, mutta meille se on keisari Justinianuksen 500-luvulla rakennuttama kristikunnan yksi suurimmista ja ihanimmista Herran huoneista. Siellä 56 metrin korkeudessa kaartuvan ja 32 metriä leveän kupolin alla ja toinen toista ihanampien mosaiikkien keskellä kokoontui tuhat vuotta Herran seurakunta. Sen loiston keskellä Kristus Pantokrator (kaikkivaltias) -ikoni julisti jokaiselle tulijalle Jumalan valtasuuruutta.
Kirkkorakennuksen ja jumalanpalveluselämän pyhyyden siellä koettuaan Kiovan suurruhtinas Vladimirin lähettiläät todistivat 900-luvulla käynnistään: ”Emme tienneet, olimmeko taivaassa vai maan päällä, sillä maan päällä ei ole sellaista loistoa eikä sellaista kauneutta; tiedämme vain sen, että Jumala on siellä ihmisten kanssa ja että heidän jumalanpalveluksensa on parempi kuin missään muussa maassa.” Seurakunta voi elää keisarin suosiossa, enemmistöasemassa ja mitä kauneimmissa ja suurimmissa pyhäköissä!
Istanbulin luterilainen kirkko
Istanbulissa saimme matkan päätteeksi osallistua Istanbulin luterilaisen kirkon messuun. Kahdelle mantereelle levittäytyvän ja lähes 15 miljoonan asukkaan suurkaupungin ytimessä kokoontui muutaman kymmenen hengen luterilainen seurakunta vanhassa armenialaiskirkossa. Sata vuotta sitten alkaneiden armenialaisvainojen jäljiltä näitä kirkkoja on jäänyt tyhjäksi.
Vaikka tuon entisen kristikunnan pääkaupungin peittävät nyt tuhannet minareetit, me saimme kokoontua Kristus Pantokratorin luokse. Vaikka istuimme muovituoleissa ja lämmityslaitteiden puhalluksen keskellä, koko taivaan ihanuus oli läsnä silmiemme eteen katetulla alttarilla. Sillä yhä vain hänessä ja yksin hänen veressään on kaikki voima syntiä ja kuolemaa vastaan. Seurakunta voi elää vanhassa rapistuneessa kirkossa pienenä vähemmistönä, heikoin voimin ja mahdottomalta tuntuvan lähetystehtävän keskellä.
Turkissa taas palautui mieleeni, että seurakunta voi todellakin elää millaisissa tilanteissa ja paikoissa tahansa, mutta ei ilman elämän leipää.
Turkkiin saimme myös viestin Turun arkkihiippakunnan päätöksestä erottaa viisi paimentamme ja sulkea heiltä ovet kauniisiin isiemme ja äitiemme kirkkoihin ja saarnatuoleihin. Lentokoneen laskeutuessa Helsinkiin mielessä pyöri kysymys: missä kaikkialla minä olen valmis elämään seurakunnan keskellä?
Entä sinä?
Juhana Pohjola
Dekaani
Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta
Kuvat © Erkki Pitkäranta
