On sanottu, että elämässä on kaksi vaikeaa asiaa. On vaikeaa elää yksin, naimattomana. Toinen vaikea asia on elää avioliitossa. Nämä vaikeudet nousevat meihin luodun kaipuun ja langenneisuutemme jännitteessä elämisestä.
Mutta nyt lisävaikeudeksi on tullut hahmottaa, miten avioliittokäsite ymmärretään yhteiskunnassamme ja kirkollisessa keskustelussa. Katse kääntyy hämmentyneenä vuoroin Arkadianmäelle ja vuoroin valtakirkon piispojen kannanottoihin. Miten yhden miehen ja yhden naisen välisen pysyvän liiton ainutlaatuisuus on päässyt hämärtymään keskellämme, vaikka biologia, historia, kokemus sekä Jumalan ilmoitussana sen epäämättömästi todistavat?
Yksi taustatekijä avioliittokäsityksen murtumisessa on ollut yksipuolinen käsitys avioliitosta vain yhteiskunnallisena järjestyksenä. Jumala on luomisessa asettanut avioliiton. Avioliitto onkin kaikkia ihmisiä koskeva yhteiskunnallinen instituutio. Luterilaisessa perinteessämme sen on nähty kuuluvan maalliseen regimenttiin, mutta se on ymmärretty myös Jumalan käskynä ja pyhänä asetuksena, jota kristillisetkään hallisijat eivät voi eivätkä saa perusteiltaan muuttaa. Sillä on yleispätevä luonnonoikeudellinen perusta mutta myös teologinen sisältö.
Avioliitto on kristityille uskon koulu. Viime kädessä avioliitto palautuu Jumalan kolminaisuuden ykseyteen ja erillisyyteen rakkaudessa sekä Kristuksen ja seurakunnan välisen suhteeseen. Valtiokirkollisessa perinteessämme on kuitenkin syntynyt malli, että eduskunta päättää avioliiton (ja avioeron) sisällöstä ja edellytyksistä. Juridisesta vihkioikeudesta kiinni pitävä Suomen ev.lut. kirkko sitten ilman omia teologisia harkintaperusteita siunaa erotuksetta kaikki parit rohkaisten heitä kristilliseen elämään.
Jos avioliittoa pidetään vain yhteiskunnallisena instituutiona, se helposti nähdään jatkuvasti muuttuvassa yhteiskunnassa samoin muuttuvana järjestelynä eikä pysyvänä luomisjärjestyksenä. Tällöin avioliittokäsityksestä tulee vapaasti muotoiltava. Marsipaanipatsas vihkikakun päällä voi niin sukupuolten kuin lukumäärän mukaan olla kohta mitä vain.
Toinen suuri avioliittokäsityksen myllääjä on ollut yksilökeskeinen ja romanttinen käsitys avioliitosta. Ennen valistuksen aikaa avioliitto-opetusta hallitsivat sen tarkoitukset. Avioliitto on tarkoitettu perheen ja lasten vuoksi, puolisoiden kumppanuutta varten sekä lääkkeeksi himolle. Nykyään avioliiton ytimessä on tunnesuhde. Vaikka romanttinen rakkaus kuuluu oleellisesti avioliittoon, vallitseva suuntaus avaa portit vinoutuneille odotuksille avioliitosta, millä ei voi olla olematta vaikutusta liittojen kestävyyteen. Lisäksi se mahdollistaa avioliittokäsityksen muutoksen. Yksilön hyvinkin moni-ilmeisen rakkauden kaipuun ja kokemisen painottamisen kautta voidaan sivuttaa muut avioliiton perustavat ulottuvuudet. Siksi julkisessa keskustelussa ovat usein vastakkain ”meidän oikeutemme rakkauteen ja hyväksyntään” versus ”lapsen oikeus isään ja äitiin”.
Mitä me voimme tehdä? Ensinnäkin kansalaisina voimme vaikuttaa yhteiskunnan kaikkien eri kanavien kautta avioliiton säilymiseksi miehen ja naisen välisenä. Kun maallinen lainsäädäntö poikkeaa luonnonoikeudelliselta perustalta, kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen tulee opettaa ja toimia kaikessa luomisjärjestyksen ja Jumalan säätämyksen mukaan.
Toiseksi meidän tulee itse pitää avioliitto pyhänä keskuudessamme. Tämä tarkoittaa, että me itse hoidamme ja vaalimme omaa avioliiton lahjaamme ja esimerkillä rohkaisemme toisia avoliittojen sijasta ottamaan rohkeasti Jumalan asettaman lahjan ja tehtävän vastaan.
Kolmanneksi meitä kutsutaan valmiuteen kohdata Jumalan armossa ja totuudessa, sanoin ja teoin erotuksetta kaikki luoksemme lähetetyt lähimmäisemme, jotka ovat eri tavoin haavoilla ja rikki ihmissuhteensa ja seksuaalisuutensa kanssa.
Neljänneksi me tarvitsemme jumalanpalvelusta elämäksi, sillä juuri tämän elämänalueen vaikeuksissa ja kiusauksissa emme kestä ilman Kristuksen veren jatkuvaa puhdistusta ja voimaa.
Viidenneksi me saamme rukoilla kansamme ja yhä suuremmassa hämmennyksessä kasvavien lastemme puolesta. Martti Lutherin vihkikaavan sanat sopivat yhä: Herra Jumala, sinä joka olet luonut miehen ja naisen ja säätänyt, että heidän on solmittava avioliitto, sinä joka siunaat heitä antamalla kohdun hedelmää ja annat avioliiton kuvata rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen ja kirkon, hänen morsiamensa, välisen rakkauden salaisuutta, me rukoilemme sinua, että pohjattomassa hyvyydessäsi estäisit tämän luomuksesi, säädöksesi ja siunauksesi vääristymästä ja turmeltumasta ja että armossasi varjelisit sen keskuudessamme Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta.
Juhana Pohjola
Lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaani
