Kesäjuhlassa vihittiin neljä miestä paimenvirkaan

Kesäjuhla 2024
4.8.2024

Niklas Antonsson, Lennart Ahlvik, Elias Ikäläinen ja Asko Iso-Kungas vihittiin tänään pyhään paimenvirkaan. Kuva: Juho Pylvänäinen

Lähetyshiippakunnan Kesäjuhla huipentui tänään sunnuntaina pappisvihkimysmessuun Loimaan evankelisella kansanopistolla. Piispa Juhana Pohjola toimi messun liturgina ja saarnasi. Avustavina liturgeina toimivat pastorit Antti Leinonen ja Joel Kerosuo.

Pastori Antti Leinonen lausui messun johdantosanat ja julisti synninpäästön. Kuva: Juho Pylvänäinen

Messussa palvelivat myös Lähetyshiippakunnan aiemmat piispat Matti Väisänen ja Risto Soramies sekä joukko Lähetyshiippakunnan ja sisarkirkkomme Seurakuntaliiton pastoreita. Juhlavan messun musiikista vastasivat soitinyhtye ja kuoro kapellimestarinaan kanttori Sanna Polso. Liturgisissa lauluosuuksissa urkurina oli Miikkael Halonen. Messuun osallistui lähes tuhat henkilöä.

Varta vasten sävellettyä musiikkia

Miikkael Halosen (vasemmalla) johtama musiikkitiimi vastasi messun upeasta musiikista. Soitinyhteyttä ja kuoroa johti Sanna Polso. Kuva: Juho Pylvänäinen

Messua varten koottu soitinyhtye koostui kaikenikäisistä soittajista, ammattimuusikoista nuoriin lupauksiin. Yhdentoista laulajan kuoro toimi messun virsien esilaulajina, mutta lauloi myös omaa musiikkiaan. Musiikin kuorolle ja kamariorkesterille oli sovittanut Miikkael Halonen. Kättenpäällepanon aikana kuoro lauloi ruotsiksi virren O du helge Ande kom till oss (psalmbok 107). Ehtoollismusiikkina kuullun Sovituksen hymnin melodia ja sanoitus ovat lähtöisin pastori Harri Lammin kynästä.

Jo ensimmäisestä Kesäjuhlasta lähtien Lähetyshiippakunnan kesäjuhlamessussa on ollut tapana soveltaa 1800-luvulla eläneen luterilaisen säveltäjän ja kirkkomusiikin juuria arvostaneen Bachin musiikin ystävän, Felix Mendelssohnin Elias-oratorion musiikkia. Elias-oratorio on kirkkomusiikin suurteos kuorolle, orkesterille ja laulusolisteille. Teoksen osat ovat tarjonneet teemat kesäjuhlamessun alku- ja loppumusiikille, jotka Miikkael Halonen on säveltänyt.

Tänään messun alkumusiikissa kuultiin teemoja Elias-oratorion aariasta Herra, Abrahamin Jumala, jonka sanat (1. Kun. 18:36–37) alleviivaavat messumme lähtökohtia, profeetallista ja apostolista sanaa. Teemaan yhdistyy tänä vuonna myös messun alkuvirren, väkevän ja vanhan helluntaihymnin (Veni Creator Spiritus) melodia. Päätösmusiikin loppukuoro on suoraan oratorion ensimmäisen osan päätöskuoro-osuudesta, jossa ylistetään Herran suuruutta – Herran, joka juottaa janoisen maan (Ps. 93). Siihen johdattelevan fanfaarinomaisen soitinvälikkeen melodiset teemat ovat muistumia kesäjuhlamessun perinteisestä päätösvirrestä Kaanaanmaa. Loppusoiton teema on peräisin kuitenkin Mendelssohnin toisesta sinfoniasta, Ylistyslaulusta, jonka sanat nousevat myös psalmien kirjasta: ”Kaikki, joissa henki on, ylistäkää Herraa. Halleluja!” (Ps. 150:6)

Neljä miestä paimenvirkaan

Hiippakuntadekaani Joel Kerosuo luki seurakuntien päätökset uusien pastorien kutsumisesta. Kuva: Juho Pylvänäinen  

Ordinaatiomessussa pyhään paimenvirkaan vihittiin Elias Ikäläinen (Jesajan luterilainen seurakunta, Jyväskylä), Asko Iso-Kungas (Ruutin luterilainen seurakunta, Hyvinkää), Lennart Ahlvik (Sankt Jakobs församling, Pietarsaari) ja  Niklas Antonsson (Sankt Gabriels församling, Turku).

Piispa Pohjola ohjeisti uusia pastoreita lainaten oppi-isä Lutheria:

Papilla on kaksinkertainen tehtävä: Ensinnä hänen on käännyttävä Jumalan puoleen ja rukoiltava itsensä sekä kansansa puolesta. Toiseksi hänen on käännyttävä Jumalan puolelta ihmisten puoleen opetuksella ja sanalla.

Pohjola kehottikin pastoreita viipymään rukoillen Herran edessä:

– Teidät on kutsuttu rakkaudessa rukoukseen oman laumanne, mutta myös erotuksetta jokaisen rukousta pyytävän henkilön puolesta. Kukaan ihminen ei ole vihollisenne vain sielujenmurhaaja Perkele.

Pappisvihkimysmessun liturgina ja saarnaajana toimi piispa Juhana Pohjola. Kuva: Juho Pylvänäinen

Ordinaatiomessun saarna perustui päivän Vanhan testamentin lukukappaleeseen, 1. Moos. 18: 17-33. Siten Pohjola viittasi Abrahamin antamaan esikuvaan uusia pastoreita evästäessään:

– Muistakaa, ettei Aabraham katsonut ylhäältä alas Sodomaan vaan alhaalta ylös Herraansa. Jos Aabraham kävi rukoustaisteluun Gomorran puolesta, ettekö tekin samalla tavalla Jumalaa lupauksiin vedoten tässä ajassa kansamme keskellä, joka on kadottamassa Jumalan totuuden, elämän kunnioituksen ja luomisjärjestyksen mukaisen perhe-elämän. Varoittakaa Jumalan sanalla epäuskosta, vahingollisesta ideologioista ja elämäntavoista, mutta ennen muuta kärsivällisesti ohjatkaa hämmentyneitä ja rohkeasti julistakaa, minkä hyvyyden, kauneuden ja ilon elämä Jeesuksen seurassa tuo mukanaan.

Tänään vihityt pastorit pääsivät saman tien viranhoitoon, kun he jakoivat ehtoollista juhlakansalle muiden Lähetyshiippakunnan ja Seurakuntaliiton pastoreiden kanssa. Omissa seurakunnissaan palvelemisen he aloittavat syksyn aikana.

Voit katsella messua tallenteena täältä

Pauliina Pylvänäinen

Hiippakuntasihteeri