Elämän lahja on Jumalan tärkein lahja meille kaikille. On biologinen ja raamatullinen fakta, että ihmisen elämä alkaa hedelmöityksessä (esim. Psalmi 139:13-16 ja 1 Moos 1:27). Jumala halusi suojella elämää antamalla 5. käskyn. Tästä 1.9.2024 Helsingissä järjestetty Marssi elämän puolesta -mielenosoitus halusi muistuttaa. Syntymättömien lasten hädän lisäksi nostettiin esiin abortin kokeneiden naisten tuska ja hoitohenkilöstön asiaan liittyvä hätä.
Maailman ensimmäinen Marssi elämän puolesta järjestettiin Yhdysvalloissa 40 vuotta sitten. Suomessa marssittiin nyt neljättä kertaa. Päävastuullisena järjestäjänä toimi Oikeus elämään ry. Myös Lähetyshiippakunta on ollut aktiivisesti suunnittelemassa ja osallistumassa.
Marssi lähti liikkeelle Senaatintorilta Suurkirkon juurelta ja eteni kauniin aurinkoisessa säässä rauhallisesti hyvässä järjestyksessä Aleksanterin katua ja Mannerheimintietä Eduskuntatalon portaille.
Oikeus elämään ry:n puheenjohtaja Kirsi Morgan-MacKay kertoi yhdistyksen perustamisesta ja toiminnasta. Hän korosti, että heikoimpien suojelu on jokaisen tehtävä. Jokaisella on mahdollisuus puolustaa syntymättömän lapsen oikeutta elämään sekä tukea kriisiraskauden keskellä olevaa naista. Ja yksi työkalu siihen on oma ääni. Olemme Suomessa olleet liian hiljaa sekä yksilöinä että seurakuntina. Jokainen voi omalla äänellä vaikuttaa ja tuoda esiin totuuden rakkaudessa.
Entinen kansanedustaja, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Ulla Järvilehto muistutti Suomen syntyvyyden olevan tällä hetkellä mittaushistorian matalin. Silti julkisuudessa edelleen järjestelmällisesti vaietaan väestökadon pahimmasta syystä eli abortista. Vuonna 1970 tuli mahdolliseksi tehdä abortti sosiaalisin perustein. Sen jälkeen on aborteissa kuollut jo yli 600 000 lasta.
Ulla Järvilehto linjasi, että on aika ymmärtää lasten arvo. On aika ymmärtää äitiyden arvo ja lasten saaminen kunnioitettavana elämäntehtävänä. On aika ymmärtää isyyden arvo. On yhdestoista hetki korjata tehdyt virheet. On mahdollista hylätä lapsikielteiset asenteet. Syntymätön lapsi on hedelmöityksestä lähtien äidistään erillinen ja ainutkertainen ihminen. Vain barbaarinen yhteiskunta tappaa heikoimpiaan.
Vetoamme päättäjiin – Suomen hallitukseen ja eduskuntaan – kaikkien pienimpien suojelemiseksi ja Suomen turvaamiseksi.
Latvialainen naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Aiga Rotberga kertoi omasta havahtumisestaan abortin brutaaliin todellisuuteen sekä kristityn velvollisuuteen kieltäytyä tekemästä abortteja. Aiga valmistui jo lapsena haaveilemaansa unelma-ammattiin 2010. Työssään Latvian suurimmassa sairaalassa hän teki päivittäin useita abortteja ilman emotionaalisia tai moraalisia ongelmia. Hänhän auttoi naisia ratkaisemaan ongelmansa. Joskus potilaat itkivät salaa abortin jälkeen. Naisethan olivat itse halunneet abortin, ongelmahan oli ratkaistu, miksi siis itku?
Tultuaan kristityksi vuoden 2010 lopulla eräs nainen kysyi jumalanpalveluksen jälkeen ”Ethän tee abortteja?”. Kysymys oli hämmentävä, ja Aiga alkoi miettiä aborttien oikeutusta. Onko abortit sittenkin väärin? Voiko kristitty lääkäri tehdä abortteja? Voiko laillinen asia ollakin väärin? Erään erityisen raskaan potilastapauksen jälkeen asia selvisi lopullisesti. Abortti on väärin. Abortti on synti. Lääkärinä ja kristittynä ei voi enää jatkaa lapsien tappamista.
Aiga muistutti, että abortista on tärkeää puhua. Faktoista ei pidä vaieta. Syntymätön lapsi on erillinen ihminen. Syntymätön lapsi on elossa. Syntymätön lapsi haluaa elää. Syntymättömän lapsen elämällä on tarkoitus. Emme saa vaieta totuudesta.
Teksti: Hanna Brummer