Asenteella on suuri vaikutus siihen, millaisena näemme maailman ja oman elämämme. Jos katsomme asioita siltä kannalta, mikä on hyvin ja kohdallaan, elämä maistuu. Jos taas näkökulmana on perussuomalainen pessimismi (pahoitteluni karkeasta yleistyksestä), näyttää kaikki synkältä ja turhalta. Huomaan itsessäni kausittain kumpaakin suhtautumista. Toisinaan elämä tuntuu hymyilevän leveääkin leveämmin, jolloin on helppo nauttia olostaan ja ylistää Jumalaa kaikesta siitä, mitä Hän on osakseni suonut. Ja sitten ovat ne päivät, jolloin ei huvittaisi nousta sängystä, sillä heti herätessään tietää tekevänsä sen väärällä jalalla. Niinä päivinä usein myös unohdan kaiken kiitoksen.
Osallistuin tovi sitten kristilliseen opiskelijailtaan, jossa puhuja jakoi ajatuksiaan iloitsemisesta Herrassa. Hän nosti esiin itseään kovasti auttaneen keinon pysyä positiivisena, kiitollisuuspäiväkirjan. Kiinnostuin ideasta ja päätin itsekin kokeilla sen toimivuutta kohdallani. Maailman laiskimpana päiväkirjankirjoittajana kuitenkin totesin hyvin pian, että jokapäiväinen kirjoittaminen ei onnistunut. Teinkin uuden sotasuunnitelman. Lupasin itselleni, että kirjoittaisin kiitollisuuspäiväkirjaa ainakin niinä päivinä, joina tekisi mieli vajota maan uumeniin, heitellä kananmunia naapurin ikkunaan, viskata pallo päin koiran naamaa tai lähettää aviomies Timbuktuun, ilman paluulippua. Hämmästyksekseni kirjoittamispäätöksestä on jo useampi päivä, enkä vielä ole kohdannut näitä tuntemuksia. Voisikohan asiaan vaikuttaa se, että olen nyt tietoisempi kaikesta siitä, mistä on aihetta olla kiitollinen?
En hetkeäkään epäile, etteikö seuraavaa synkistelypäivää tulisi, mutta kun se tulee, olen aseistautunut. Jo ennen kiitollisuuspäiväkirjaa olen todennut Raamatun oivaksi lääkkeeksi synkkyyteen. Näitä kahta onkin hyvä käyttää yhdessä, jotta kiitokset menevät oikeaan osoitteeseen. Mikäli kirjoittamista on vaikea aloittaa, psalmien kirja antaa oivan esimerkin:
”Iloitkaa Herrassa, te vanhurskaat; kiittäkää hänen pyhää nimeänsä.” (Ps. 97:12)
Meillä kristityillä on loputtomasti aihetta kiitollisuuteen jokaisena elämämme päivänä, oli tilanne mielemme sisällä sitten millainen tahansa. Kristus on kuollut puolestamme ja sovittanut rikkomuksemme Jumalan edessä (myös silloin kun olet kiukuspäissäsi jo ehtinyt heittää ne kananmunat naapurin ikkunaan). Saamme olla Jumalan lapsia, osallisia ikuisesta elämästä ja taivaan aarteista, jo täällä maan päällä.
”Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!” (Fil. 4:4)
Pauliina Lahti
Nehemian luterilainen seurakunta
Joensuu
