Leirillä opittiin isosen taitoja ja pidettiin hauskaa

Nuorisotyö
9.1.2025

Viime viikonloppuna isoskoulutusleirillä pelattiin pelejä ja harjoiteltiin niiden ohjeistamista. Kuva: Pauliina Pylvänäinen

26 rippikoulun käynyttä nuorta vietti hauskoja hetkiä uudenvuoden ensimmäisellä viikolla Mustajärven leirikeskuksessa. Loimaalla järjestetty isoskoulutusleiri alkoi perjantaina, tammikuun kolmantena päivänä ja päättyi sunnuntain messuun Hyvän Paimenen seurakunnassa. Leirin vetäjinä toimivat pastorit Mikko Aho ja Hannu Mikkonen sekä hiippakuntasihteeri Pauliina Pylvänäinen

Ohjelmaan kuului opetuksia, raamiksia, piha- ja sisäpelejä, hetkipalveluksia, iltaohjelmia, herkullista ruokaa ja tietysti nukkumista, enemmän tai vähemmän. Leirisauna saatiin tietysti myös aikaiseksi ja rohkeimmat kävivät hangessa pyörähtämässä, vaikka lunta ei hurjan paljon ollut.

Rikkinäinen puhelin -pelissä viesti kuiskattiin pelaajalta toiselle – ja sanat tietenkin muuttivat matkalla hauskasti muotoaan. Kuva: Pauliina Pylvänäinen

Leiriläiset harjottelivat isosten taitoja muun muassa vetämällä itse raamikset ja ulkoleikit. Iltaohjelman suunnitteluun tarvittiin myös yhteistyötä. Opetuksissa puhuttiin mm. siitä millainen hyvä isonen on. Leirin aikana vetäjät vastasivat leiriläisten lapuille kirjoittamiin kysymyksiin ja kommentteihin isosuudesta.

Leirillä oli myös muutama, jo useamman kerran isoskoulutuksen käynyt nuori apuna ja kannustamassa ja opastamassa ekakertalaisia eri tehtävissä.

Simeon ja Onni sketsivarustuksessa. Kuva: Päivikki Nokelainen

Leiriläiset kuvailivat viikonlopun antia muun muassa seuraavasti:

”Erityisesti mieleen jäi hauskat sketsit, yhteiset pelit ja raamikset. Tietysti myös hyvä yhteishenki ja lämmin ilmapiiri. Hauskinta oli yhdessä iltaohjelman suunnittelu ja toteuttaminen ja kavereiden kanssa ajan viettäminen.”

– Sanni Kettunen

”Koin, että leiri oli yksi parhaista pitkään aikaan. Isoskoulutettavat saivat varmasti läjäpäin käytännön vinkkejä ja kikkoja isosena toimimiseen aina lastenleireistä ripareihin ja nuortenleireihin. Leiri oli yleisesti tosi onnistunut. Paikalla oli kolmen eri ikäluokan nuoria. 2007 syntyneet toimivat ’isoisoina’ ja heille oli annettu tehtäviä etukäteen. Kuitenkin itse leirillä oli isoisojen vastuu käytännönläheistä.

Poikia leirillä oli vain kahdeksan, mutta poikaporukka oli oikein kompakti ja yhteistyökykyinen iskuryhmä. Tyttöjä oli peräti 18, mutta silti tuntui, että leirillä oli paikalla vain yksi yhtenäinen tyttöjen kaveriporukka. Hyvä yhteishenki ja turvallinen ilmapiiri mahdollistivat leiriläisten luonnollisen ja vapautuneen käytöksen iltaohjelmissa.”

– Simeon Nieminen

Teksti: Päivikki Nokelainen