Kirjoitan tätä ensimmäisen adventin vastaisena yönä. On alkamassa uusi kirkkovuosi. Huomenna laulamme messussa Hoosiannaa ja aloitamme adventin ajan. Olemme uuden kynnyksellä.
Jouluna Jumala syntyi ihmiseksi. Jeesus tuli maailmaan kantamaan minunkin syntini, jotta saisin lahjaksi iankaikkisen elämän taivaan kodissa. Se on se suurin lahja, lahja, joka on kaikille valmistettu. Jota kaikki eivät kuitenkaan ota vastaan tai lahjan saatuaan hylkäävät sen. Toivottavasti joulun aika veisi meistä mahdollisimman monia todellisen aarteen äärelle.
Tänään sain kuulla suru-uutisen. Seurakuntamme iäkäs Kirsti-kanttori oli päässyt taivaan joulujuhlaan. Olen saanut tuntea hänet muutaman vuoden ajan ja suurelta osin hänen avullaan olen oppinut rakastamaan virsiä. Kirstillä oli uskomaton taito löytää tilanteisiin sopivia virsiä. Hänen silmänsä oikein loistivat, kun hän alkoi niitä muistella ja veisata. Virret puhuivat hänelle ja hänen kauttaa erityisellä tavalla meille muillekin. Hän riippui virsistä kumpuavassa evankeliumissa ja suuntasi katseensa aina Kristuksen sovitustyöhön.
Huomenna veisaamme jumalanpalveluksessamme myös virttä ”Avaja porttis ovesi”. Sen viimeisen säkeistön sanoilla saamme uskoa itsemme Pyhän Kaikkivaltiaan Jumalan haltuun.
”Käy, Herra Jeesus, luokseni,
tee sydämeeni majasi.
Se täytä, Jeesus, armolla
ja asu aina minussa.
Taivaaseen minut johdata,
luonasi anna riemuita.
Jo kohta Herra saapuukin.
Niin, aamen, Jeesus rakkahin.”
Sanna Lukkarinen
Danielin luterilainen seurakunta,
Iisalmi
