(Esitys pidetty Kokkolassa 27.1.2019) 
”Minä muistelen sinun entisiä ihmetöitäsi” (Ps 77). Eikö niin, että monet meistä kokivat ja näkivät Jumalan puhuttelevan Kokkolankin seutuja 1980-luvulla. Tutustuin tuolloin eritoten moniin evankelisen herätysliikkeen ystäviin, jotka järjestivät raamattupäiviä ja evankeliumijuhlia. Monet panivat itsensä likoon erilaisissa järjestelyissä suurella uhrivalmiudella. Seurakuntapapit avasivat kirkon ovet. Näin rakensimme isien kirkkoa. Elimme jopa jossain vaiheessa laajan kirkollisen uudistuksen toivossa. Uskonystävyys syveni ja alkoi näkyä monella tapaa. Mm. Martti Pylkkäsen johdolla lähti Kokkolasta asti Helsinkiin onnittelujoukko viettäessäni 50-vuotispäiviä. Kun sitten myös SLEY:ssä tapahtui uskonopillinen kriisi, sain suurta apua juuri tämän seudun tunnustususkollisilta ystäviltä. En haluaisi olla sellainen ”vanha setä”, joka vain ihastelee takavuosia. Mutta kaikki tiedämme, että isiemme kirkko on hylännyt Jumalan sanan ehdottomana auktoriteettina. Miten tämä maailman tappiin asti annettu rakennustyö voi täysin uudessa tilanteessamme toteutua? Mikä hetki yöstä on?
1. Oikeat alttarit ja saarnatuolit
Pyhän Raamatun sana ja sitä oikein selittävä luterilainen tunnustuksemme on aina oikean kirkon ohjenuora ja kaiken kirkon työn ratkaisija, jonka alle niin piispojen, pappien kuin seurakuntien tulee taipua. Se yksin määrittelee oikean kirkollisuuden
Monet ovat laulaneet lapsuudestaan asti: ”Ihmismietteet, ihmismieli muuttuu ainiaan. Neuvo aina sanaas varmaan uskoin katsomaan.” Uskonpuhdistuksen kirkossa ei viimeistä sanaa sano oman sydämen aivoitukset, ei mitkään inhimilliset instanssit, ei kirkolliskokoukset eikä piispat. Jumalan sana siis ratkaisee. Kirkkohistoria osoittaa, että selvä Raamatun oppi ja kirkkojärjestys voivat joutua vastakkain. Siksi Martti Luther poltti Rooman kirkon kanonisen lain, ei siksi, etteikö kirkko tarvitse välttämättä järjestystä, vaan koska kirkkojärjestystä käytettiin Raamatun sanan ja evankeliumin opin mitätöimiseksi. Tänään isiemme maassa on aivan sama tilanne. Demokraattisin äänestystuloksin irrottaudutaan koko ajan pyhän Raamatun opista. Siksi on ollut välttämätöntä perustaa Suomen ev.lut. lähetyshiippakunta. Peruserimielisyys koskee Pyhän Raamatun ja luterilaisen opin käytäntöön saamista. Onko se vain paperilla vai myös käytännössä?
Suomessamme on kansankirkon omien Jumalan sanan vastaisten päätösten vuoksi paljon hengellisesti kodittomiksi jääneitä. Sitten on kasvavan maallistumisen repimiä ihmisiä sekä suuret uuspakanoiden tai pakanoiden joukot. Mutta Jumalan armon evankeliumi on edelleen voimassa. Viime sunnuntain epistolassa tämä sanotaan: ”Sillä minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima, itse kullekin uskovalle pelastukseksi.” Siksi on ollut välttämätöntä rakentaa Kristuksen evankeliumin saarnatuoleja ja hänen säätämiensä sakramenttien alttareita. Ja Jumalan sana vakuuttaa: raamatullisilla kristityillä on perillisten lupaukset suurtenkin vaikeuksien saartaessa. Jeesus Kristus on omiensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti.
On niitä, jotka sanovat, että jos Jumala antaa maahamme herätyksen ajat, kansakirkko muuttuu tuomiokapituleita myöten. Tämä on yhteisöllistä eskapismia, suoranaista itsepetosta, joka johtaa lopulta mukautumiseen (Room 12:2).
2. Ensin viini sitten leili
Luterikunnassa isiemme kirkossa on aiemmin yleisesti seurattu ”ensin viini sitten leili” -oppia eli ensin oppisisältö ja sitten rakenteet. Se on juuri sitä, että omattunnot sidotaan Jumalan sanaan ja pyhään evankeliumiin. Tiedämme kirkkohistoriastamme sen valtavan opetustyön, joka tapahtui pyhäkoulussa ja eritoten rippikoulussa. Filosofisesti sanottuna tämä on, että omantunnon ratkaisujen ei tule olla yhteisöohjautuvia (kirkon tai herätysliikkeen linjaukset) vaan nimenomaan totuusohjautuvia, jossa siis asiasisältö on aina ratkaiseva. Koko ajan on opetettu tutkimaan Jumalan sanasta ja Tunnustuksestamme mikä on totuus.
Kansankirkossa vaikutti kyllä tunnustusrintama, joka järjestäytyi Paavalin synodiksi. Mutta se hävisi kirkkotaistelun kirkkolain ns. ponnesta huolimatta. Vanhan mallin kirkkotaistelun aika on ohi. Huomasimme myös varsin pian, että useimmat herätysliikejärjestöt ovat mm. taloudellisesti niin kytköksissä kansankirkon budjettivaroihin, ettei niistä ole uudessa tilanteessamme apua. Emme voineet jäädä vain päivittelemään. Aloitimme ensiksi Helsingissä apostolisen järjestyksen mukaiset jumalanpalvelukset. Kun toiminta laajeni, tarvitsimme myös pastoreita. Kansankirkon piispojen kieltäytyessä vihkimästä kristikunnan apostolisessa opissa olevia pappiskandidaatteja, meidän oli toimittava tunnustuksemme pakottamina. Eli olemme yksinkertaisesti jatkaneet vain kirkkolain 1. pykälän kirkollista ja hengellistä rakennustyötä. Kansankirkon piispojen vallasta on tullut juuri sellaista, jonka tunnustuksemme torjuu joka sivulla. Eihän se ole Jumalan sanan mukaisen tunnustuksemme oppi, että pyhän ehtoollisen vietto on ensisijaisesti vallan osoitus tai järjestyskysymys, josta tulisi saada kirkollisen hallintoviranomaisen lupa. Päinvastoin. Missä on Jumalan sanan mukainen paimenen virka, siellä on käytössä myös kaikki armonvälineet uskon saamiseksi ja uskon vahvistumiseksi. Ratkaisevaa on, onko oikea ehtoollisopetus ja sen mukainen ehtoollisen vietto. Herramme kutsuu suurella rakkaudellaan meitä usein armopöytäänsä ja antaa ruumiinsa ja verensä heikon uskon vahvistukseksi. Edetessämme 2000-luvulle on käynyt selväksi, että raamatullis-tunnustuksellinen kirkollisuus on Suomen ev.lut. kirkossa jo kriminalisoitu. Mm. hurskas hyvinkääläinen rouva Pirkko Ojala sai sakot maallisessa tuomioistuimessa ”vanhauskoisuudestaan”. On tullut ilmiselväksi uuden arkkipiispa Luomankin kategorisen lausunnon johdosta, ettei Suomen ev.lut. kirkossa anneta mahdollisuutta vanhan luterilaisuuden eli apostolisen ja katolisen uskon ja opin elämän jatkuvuudelle. Mutta Jumalan suuresta armosta Suomessa vallitsee uskonnonvapauslaki. Jumalalle kiitos!
3. Seulonnan aika
Luterilaisen tunnustuksen kirkko-oppi ilmaistaan yksinkertaisesti: ”Se on kaikkien uskovien yhteisö, joiden keskuudessa evankeliumi puhtaasti saarnataan ja pyhät sakramentit evankeliumin mukaisesti jaetaan.” Tämä on luterikunnan magna charta (suuri peruskirja). Näin irrottauduttiin väärästä kirkko-opista ja paavinvallan kahleista. Mutta näin irrottaudutaan kaikesta sellaisesta kirkollisuuden nimellä kulkevasta, jossa rikotaan tätä yksinkertaista oppia vastaan.
Isien kirkko jatkaa Suomessa, mutta tänään on yhä huolellisemmin etsittävä Kristuksen kirkon oikeat alttarit ja saarnatuolit. Ehkä edelleen löytyy kansankirkosta seurakuntia, jotka myös käytännössä toimivat tunnustuspykälän mukaisessa opissa. Tulevaisuus on tietysti Jumalan käsissä, mutta kaikkialla ns. valtiokirkot tai kansankirkot ovat luisuneet vauhdilla pois Jumalan sanasta. Miten isien kirkko jatkuu? Opetamme ja tunnustamme edelleen, ettei kirjoitetun Jumalan sanan vastaisissa jumalanpalveluksissa olla samassa pöydässä Pietarin, Paavalin ”ja kaikkien pyhien kanssa”. Niillä seuduin, joissa ei voi löytää apostolisia jumalanpalveluksia, on etsittävä tosissaan uusia ratkaisuja ja lähdettävä uskon varassa liikkeelle. Joillakin seuduin kirkkomatkat voivat olla aika pitkiä. Rovasti Simo Kiviranta korosti Lutherin lausumaa: ”Jumalan sanassa itsessään on tähän jumalallinen oikeus.”
Lähetyshiippakunnan työ on edennyt herätyksen tavoin. Olen kuullut vähäteltävän lähetyshiippakuntaa sanomalla, että se on nakkikioski katedraalin kupeessa. Jumalan sanan perusteella kuitenkin tiedämme, että niin katedraaliseurakunta kuin vähäinen vaatimattomissa tiloissa kokoontuva lauma on osa Kristuksen kirkkoa vain silloin, kun se elää ja toimii Pyhän Raamatun ohjeiden ja opetuksen mukaisesti. Herramme tietää, miten vihollinen kiusaa, ja sanoo: ”Älä pelkää sinä piskuinen lauma.” Vaikka meillä on suuri apostolinen lähetysnäky isiemme maassa, muistamme aina, että Kristuksen kirkko tulee olemaan kaikissa olosuhteissa kaikkialla aina vähemmistö.
”Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät”. Ilm 22: 12-15.
