Nykyään täytyy tietokoneen käyttäjän joka paikassa avata tili. Tilin avaamiseen tarvitaan salasana. Tili täytyy olla, vaikka rahat olisivat loppu ja edessä vaikkapa lopputili.
Tarjoudumme avaamaan uuden tilin kaikille niille, jotka eivät tiedä, itkeäkö vai nauraa, erotako kirkosta vaiko ei. Sillä tilillä pääsee nopeasti perille piinaavista kysymyksistä, jotka koskevat kirkkoa ja valtiota. Jos osaatte pitää salaisuuksia tavanomaisella suomalaisella tavalla, voin paljasta teille mainitun salasanan. Se on: SITKUTASE. SITKUTASE- salasanan tilillä vierailtuanne voitte huokaista helpotuksesta ja jatkaa HS:n lukemista ja uskomista. Onhan kädessänne maailman ainoa viestintäväline, joka milloinkaan erehtymättä on kaikissa asioissa vailla asenteellisuutta aina oikeassa. Huomaatte myös, että SITKUTASE-tilin sisältö pitää lopulta yhtä kädessänne olevan aviisin kanssa.
Salasana on saatu myöhempien aikojen luterilaisten kirkko- ja Raamattu-keskusteluista. Salasanan perspektiivi on n. 50 vuotta. Noiden vuosien aikana raamatulliset kirkon jäsenet ovat manailleet kirkon kehityksen kulkua kohti erästä kuumaa paikkaa, joka ei ole sauna. Kerta toisensa jälkeen on lyöty rumpua ja vannottu vakaasti: ”En minä nyt vielä mutta SIT(TEN) KU(N) TA(PAHTUU) SE ………….. , niin tämä poika/tyttö ja sen verorahat kyllä lähtevät Baabelista!”
Huomaatte avonaisen, vapaasti täytettävän kohdan …………….. Siihen voitte kirjoittaa yhden tai peräjälkeen useamman keskusteluissa singonneen sanan: Raamatun arvovallan kieltäminen, ylösnousemuksen kieltäminen, lastenmurhat, naispappeus, homoseksualismin pyhittäminen, vanhusten tappaminen. ”En minä nyt vielä, mutta sitten, kun tapahtuu se, niin” jne.!
Tähän mennessä tuo sanalista on ehditty käydä läpi 50 vuoden – kuten nykyään sanotaan – ”pitkässä juoksussa”. On saavutettu viimeinen kohta. Mitä on tapahtunut? Kirkosta on lähdetty suurin joukoin. Ollaan ammattiyhdistysten kanssa samalla alle 60%:n viivalla. Joskus ennen oli 93%. Ongelmana nyt vain on se, että kirkosta lähteneet ovat väärää väkeä. Koko prosenttilasku on väärin sammutettu. Noita lähtijöitä mielistelemäänhän ollaan tässä, missä ollaan, nyt ja tässä! Heidänhän piti suurin joukoin täyttää kirkot ja tuoda sen valkeaksi kalkittuihin suoniin muutosten myötä modernismin uutta elämää. Miksi niin ei tapahtunut? Siihen tarvitaan todella hyvä selitys, mieluimmin sellainen, joka sysää optimismin väärän profeetan vastuun jollekulle toiselle. Kun on hyvä selitys, asia on meidän puolestamme valmis. Joku muu tehköön työn!
Tuo mainittu tili ja sen salasana toimivat ihmisten itse sitä huomaamatta todella ovelasti. Tuo pyhä vala, joka on moneen kertaan vannottu ja yhtä monta kertaa peruutettu, toimiikin kuin paalujuntta. Isku iskulta kirkon uskolliset pojat ja tyttäret on juntattu yhä syvemmälle jankkosaveen, niin syvälle, ettei siitä lopulta kykene irtautumaan. Seuraavaa SITKUTASE-sanaa ei enää ole näköpiirissä. Homma on tullut jotakuinkin valmiiksi niin kirkossa kuin valtiossakin. Jossakin nauretaan, ei kuitenkaan taivaassa. Kuumassa paikassa laitetaan uusia tulokkaita varten lisää puuta pesään. Onkin lopputilin aika.
Joitakin on höynäytetty. SITKUTASE lykkäsi välttämättömän aina tuonnemmaksi nurkan taakse. Nyt kaikki onkin sitä, miltä se näyttää.
Se, mikä monia kuitenkin pahasti jurppii, on sellaisten kristittyjen ilo, jotka eivät tarvitse eivätkä ole tarvinneet mitään SITKUTASE-salasanan tiliä asioidakseen korrektisti kirkossa ja valtiossa. Heillä on tilinsä muualla, sellaisessa harvinaisessa kirjassa kuin Pyhä Raamattu. Siellä on aina muitakin, ja heitä kutsutaan toisinaan seurakunnaksi, toisinaan kirkoksi. Käännös on vapaa, koska alkukielen sana on kummassakin sama. Sanakin heillä on, ei salasana vaan julkisana. Sen käytössä ei tarvita mitään ”sitten kun”-alibia. ”Sana tui lihaksi ja asui meidän keskellämme”.
Asuu edelleenkin.
Pastori Anssi Simojoki
Aamoksen seurakunta,
Laitila
