Pastori Sakari Korpinen Kesänpäätösseuroissa Lindilässä 31.8.19
Lähetyshiippakunnassa on koettu suurta Jumalan siunauksen aikaa. Se näkyy ensisijaisesti siinä, että muutamassa vuodessa on eri puolille Suomea perustettu messuyhteisöjä, jotka ovat järjestäytyneet seurakunniksi. Elämme Suomessamme Salon kaupungissa ehkä hengellisesti kuivinta aikaa. Tämä on viimeinen suurehko kaupunki, jossa on Lähetyshiippakunnan työssä vasta nyt toteutumassa Herramme sana: ”Missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä”, Matt. 18:20. Ne, jotka olivat mukana Loimaalla Kesäjuhlissa, näkivät ja kokivat suorastaan Jumalan siunauksen virrat. On totta, että Lähetyshiippakunnassa on paljon oppineita ja hurskaita pastoreita, kyvykkäitä vastuunkantajia, uhraavaa kirkkokansaa, mutta Jumalan siunaus ei laskeudu edes tällaisista tärkeistäkään ilmiöistä. Ainoa varma selitys on Jeesuksen Kristuksen sanoissa: ”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden ja totuus on tekevä teidät vapaiksi” (Joh. 8:31–32). Jumalan sanan totuus vapauttaa eli saattaa siihen vapauteen, johon Kristus tuli meidät vapauttamaan. Se tuo mukanaan suurimman siunauksen eli syntien anteeksiantamuksen ja omantunnon rauhan. Se myös sitten näkyy kiitollisuutena ja ilona sekä haluna tarttua tehtäviin Kristuksen kirkossa. Otan vain yhden esimerkin:
Miten saivat pastorit Harri Lammi ja Miika Nieminen kootuksi yhtäkkiä satoja vapaaehtoisia rakentamaan Loimaan Kesäpäiviä? Ei todellakaan käskyillä eikä rahalla. Vastaus tähän nousee siitä, mitä nämä suureen haasteeseen tarttuneet ihmiset ovat saaneet sieluilleen seurakunnissaan. He ovat saaneet maistaa oikeiden alttareiden ja saarnatuolien yhteydessä sitä, minkä Jumalan sanan totuus tuo mukanaan. Eikä vain hetkeksi maistaa, vaan elää siitä, nimittäin Jumalan armon kaikkein pyhimmästä evankeliumista!
”Totuus on tekevä teidät vapaiksi!” Mutta kääntäen on myös sanottava: Epätotuus tai Jumalan sanan vastainen opetus johdattaa sielunmurhaan, epätoivoon, kiittämättömyyteen ja myös ilottomuuteen. Se voi viedä myös mitä oudoimpaan hurmahenkisyyteen. Se surmaa nopeasti kokonaisen kirkkokunnan. Ja sillä on vaikutuksensa kansakunnan menestykseen. Suorastaan saatanallista on ollut se, että kansankirkon eminenssit ovat arkkipiispaa myöten olleet ensimmäisten joukossa ajamassa mm. sukupuolineutraalia avioliittoa. Epätotuudesta poisoppiminen on tosi vaikeaa erityisesti hengellisissä asioissa.
Jumalan sanan totuudesta kiinnipitäminen on siis kaikkein tärkeintä niin yksityisen kristityn kuin koko kirkon ja sen seurakuntien elämässä. Totta on, että kristillisen yhtenäiskulttuurin rippeidenkin kaaduttua se vie myös sellaiseen rajankäyntiin, joka johtaa armottomaan ulkonaiseen rauhattomuuteen, jopa käräjäsaliin. Median vaatima konformiteetti on väkevä voima. Tästä ovat monet merkit ilmiselviä. Kuitenkin Jumalan sanan totuudessa ja syntien anteeksiantamuksen armossa eläminen on aina, vaikeuksissa ja murheissakin, Jumalan voimistavan siunauksen alla elämistä. Lapsuuskotini laulussa opetetaan: ”Uskossa täytyy kulkea vielä, nähdä ei saa, se ei hyödytäkään: Tunteethan vaihtuu, muuttuu ja haihtuu. Siksi mä vain sanan uskohon jään.”
