Pastori Petri Hiltunen
Maailmassa on satoja kirkkokuntia. Kuinka voisin löytää niistä parhaan? Miten voisin arvioida eri kirkkokuntia?
Kristittyjen parissa tuntuu nyt olevan haku päällä. Etsitään kirkkokuntaa, joka olisi parempi kuin se nykyinen. Menijöitä näyttää olevan mm. Roomaan ja Konstantinopoliin. Vanhojen kirkkojen pysyvyys ja jatkuvuus tuntuu olevan harvinaista herkkua tänä aikana, jolloin kaikki on muutoksessa ja murroksessa. On ymmärrettävää, että jokainen kaipaa jalkojensa alle tukevan maaperän.
Kirkkokunnan valinta on kuitenkin haastavaa hommaa. Pystyykö ihminen todella asettamaan kaikki maailman kirkkokunnat paremmuusjärjestykseen? Onko kenelläkään siihen riittäviä välineitä ja arviointikeinoja?
Ihmiset vaihtavat kirkkokuntaa monista syistä – hyvistä ja huonoista. Monesti kirkon vaihtaminen tapahtuu tunnepohjalta. Jokin kirkkokunta vaikuttaa hyvältä, houkuttelevalta, mielenkiintoiselta, tunnelmalliselta, elävältä, palavalta, kestävältä jne. Moni tekee ratkaisunsa jo ennen kuin on istunut alas ja rauhassa tutkinut asiaa tarkemmin. Näin suurten päätösten tekemiseen ei kenenkään pitäisi kuitenkaan ryhtyä ilman perinpohjaista harkinta.
Syitä lähtöön on monia. Yleisimpiä lienee pettymys joihinkin kirkkokunnan edustajiin, varsinkin meihin pappeihin. Pastori saattaa olla tylsä, hölmö, ujo, kankeakielinen, epäsosiaalinen tai mitä muuta tahansa. Hänen elämässään voi olla lankeemuksia. Häneen ei saa kunnon kontaktia ja hän saattaa töksäyttää joskus rumasti seurakuntalaisille. Sellaisesta on päästävä eroon.
On hyvä muistaa, että ihmisiin me joudumme aina pettymään. Kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen. Papit ovat erehtyviä ihmisiä niin kuin kaikki muutkin. Eikä yksi pappi ole vielä koko kirkkokunta. Papit vaihtuvat ja seurakuntiakin on kirkkokunnassa varmaan useita. Ehkä jossain toisessa ”synkkaa” paremmin.
Joskus saattaa pastori myös erehtyä julistamaan väärällä tavalla. Hän ei pysy uskollisena Jumalan sanalle eikä kirkon tunnustukselle. Saarnaan lipsahtaa asioita, jotka ovat lähtöisin ihmisestä eivätkä Jumalasta.
Sellaisessa tilanteessa tulisi sanankuulijoiden ojentaa ystävällisesti pastoriaan. Jos ei muu auta, on piispan ehkä tarpeen keskustella saarnaajan kanssa ja palauttaa hänet oikealle tielle. Kirkkokunta ei tule harhaoppiseksi yhdestä väärästä saarnasta. Jos ei harhaoppista kuitenkaan ohjata takaisin Jumalan sanaan, muuttuu kirkkokunta itsekin vähitellen harhaoppiseksi. Väärää oppia ei pidä koskaan sallia. Kenenkään ei tulisi jäädä sellaiseen kirkkoon, jossa ei nuhdella harhaoppisia. Jääminen saattaa vaarantaa jopa iankaikkisen autuuden. Julistuksen harhaoppisuus on siis pätevä syy kirkon vaihtamiseen.
Tämän pohjalta ymmärrämme, millainen on riittävän hyvä kirkkokunta. Se on sellainen, jossa evankeliumi julistetaan puhtaasti ja sakramentit toimitetaan oikein. Jos olet sellaisessa kirkkokunnassa ja seurakunnassa, en voi sanoa muuta kuin: ”Onnea! Olet perillä!”
Et voi tässä maailmassa löytää enempää kuin puhtaan evankeliumin ja armonvälineet, jotka ruokkivat sinua taivastiellä. Jos tavoittelet jotain parempaa, olet lähdössä merta edemmäs kalaan. Puhdasta Jumalan sanaa ja ehtoollista me jokainen tarvitsemme jaksaaksemme elää kristittyinä tässä maailmassa.
Kirkkokuntien arvioimiseksi meidän on kyettävä erottamaan se, mikä on olennaista ja mikä ei. Evankeliumi on se, jonka varassa kaikki seisoo tai kaatuu. Saanko kuulla, että Jumala julistaa minut, syntisen ihmisen, vanhurskaaksi yksin armosta, yksin Kristuksen tähden ilman mitään omaa ansiotani? Saanko kuulla, että kaikki on armoa ja lahjaa, myös kaste ja usko, jolla saan vastaanottaa evankeliumin upean sanoman? Vai vaaditaanko pelastuksen ehtona ihmisen omia hyviä tekoja, ratkaisuja, rakkautta, rukousta, kuuliaisuutta, pyhittymistä tai kuulumista johonkin tiettyyn kirkkokuntaan?
Kirkon opeista jotkut ovat luovuttamattomia eikä niistä voida tinkiä. Tällaiset ehdottomat opit liittyvät ihmisen pelastumiseen. Sen sijaan on paljon oppeja, joiden perusteella emme voi tuomita toisia harhaoppisiksi. Tällaisia ovat vaikkapa piispuus, tuhatvuotinen valtakunta, hautajaistavat, jalkojenpesu tai sapatin viettäminen. Terveessä kirkkokunnassa osataan erottaa olennaiset opit epäolennaisista eikä sidota kristittyjä Raamatun vastaisiin traditioihin tai ihmisten perinnäissääntöihin.
Kirkkokunnan ikä tai koko eivät ole ratkaisevia tekijöitä. Suuri kirkkokunta voi olla yhtä lailla väärässä kuin pieni. Vanhaan kirkkokuntaan on voinut pesiytyä jopa enemmän harhoja kuin uuteen. Samoin voi pienessä ja nuoressa kirkkokunnassa oli jo valmiiksi ”valuvikoja”, jotka tekevät siitä vääräoppisen.
Täydellistä kirkkokuntaa me emme valitettavasti löydä tästä maailmasta. Kaikkialla, missä ihmiset toimivat, on puutteellisuutta ja virheitä. Viimeistään silloin, kun itse tulen johonkin kirkkokuntaan, se muuttuu puutteelliseksi. Vasta taivaassa on kaikki täydellistä.
Voimme kuitenkin löytää kirkkokunnan, jossa voimme elää turvallisesti kasteesta kuolemaamme asti. Kirkon, jossa evankeliumin puhdas sana pitää meidät Kristuksessa, ja jossa Vapahtaja itse ruokkii meitä ruumiillaan ja verellään. Se on pyhien yhteisö, jossa armahdetut syntiset kiittävät Jumalan Karitsaa.
Petri Hiltunen
