Painopisteet
Lähetyshiippakunnan ulkolähetyksessä painotamme seuraavia asioita:
- Edellytysten luominen luterilaiselle seurakuntaelämälle ja uusien seurakuntien perustamiselle.
- Luterilaisen kirjallisuuden kääntäminen seurakunnille.
- Teologisen koulutuksen mahdollistaminen stipendien avulla.
- Teologien ja asiantuntijoiden lähettäminen opetustehtäviin.
Kohteet
- Käännös- ja opetustyö Itä-Afrikassa Lutheran Heritage Foundationin kautta. Työtä on tekemässä nimikkolähettimme Leena ja Tuomo Simojoki.
- Luterilaisten kirkkojen tukeminen, antamalla stipendejä kirkon työntekijöiden koulutukseen.
- Teologikoulutus eri lähetyskentillä lähettämällä pastoreita pitämään opetusseminaareja.
Rakenteet
- Lähetyshiippakunnan ulkolähetystyötä koordinoi lähetysneuvosto, jonka puheenjohtajana toimii pastori Ville Typpö.
- Seurakunnissa ulkolähetystyötä pitävät esillä lähetysvastaavat.
Yhteistyökumppanit
- Lutheran Heritage Foundation. Vuonna 1991 perustettu amerikkalainen järjestö kääntää, julkaisee, jakaa ja opettaa luterilaista peruskirjallisuutta yli 80 maassa ja yli 100 eri kielellä.
- International Lutheran Council. Vuonna 1952 alkunsa saanut Kansainvälinen luterilainen neuvosto, joka toimii tunnustuksellisten luterilaisten kirkkojen yhteistyöelimenä.
Taloudellinen tukeminen
- Lähetyshiippakunnan lähetystyö kotimaassa ja ulkomailla on mahdollista yksityisten lahjoitusten ansiosta.
- Seurakunnat keräävät lähetystukea kirkkokahvien yhteydessä.
- Voit tukea lähetystyötä kertaluontoisella tai kuukausituella. Lisätietoa työmme tukemisesta Kannatus-sivulta.
”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28: 18-20)