Blogi: Armahda meitä laupias Herra

Vanhaa vuororukousta, litaniaa käytetään yleisenä esirukouksena pitkin kirkkovuotta, mutta erityisesti paastonaikana. Kirkon penkissä voi joskus papin sitä rukoillessa tulla ulkokohtainen tunne hyvien mutta etäisten asioiden luettelemisesta varmuuden vuoksi Jumalan eteen. Meillä on kuitenkin annettu käsky ja lupaus muistaa yhteisiä asioita: ”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. ”(1.Tim.2) Kokemuksesta tiedämme, että rukouksemme saavat uuden sävyn silloin, kun anomme omakohtaisen puutteen ja hädän keskellä. Kun katselemme ympärillemme, voisiko olla ajankohtaisempaa rukousta kuin litania:

Armahda meitä laupias Herra Jumala, kaikista synneistä, kaikesta eksytyksestä, kaikesta pahasta. Perkeleen petoksista ja juonista, nälänhädästä ja kulkutaudeista, sodasta ja veritöistä, kapinoista ja riidoista, rakeista ja rajuilmoista, tulipalosta ja vedenvaarasta, pahasta äkillisestä kuolemasta, iankaikkisesta kuolemasta.

Monissa länsimaisissa kirkoissa on jo pitkään ollut meneillään valtava eksytys irti Raamatun ilmoitussanasta ja luonnollisesta laista. Tutkimusten mukaan vainot ja paha lisääntyvät kristittyjä kohtaan kaikkialla maailmassa. Hyvinvointivaltiossamme olemme kipeästi oppineet tuntemaan Covid-nimisen kulkutaudin. Pandemian ja eristysten seurauksensa kaikissa kirkkokunnissa jumalanpalvelusten kävijämäärät ovat laskeneet ennen näkemättömän nopeasti ja jyrkästi eikä näköpiirissä ole niiden palautuminen. Kristuksen lahjojen luota pysyvästi poisjääminen on aina Perkeleen juoni ja petos. Sodat ja verityöt eivät puolestaan ole vain Lähi-idässä vaan Euroopassa silmiemme edessä ja uhkaavat turvarakenteitamme. Energian kallistuessa ja tuotannon häiriintyessä ruokakriisi ja alueellinen nälänhätä ovat jo puheissa. Länsimaissa jatkuu repivä kulttuurisota, joka kärjistää yhteiskunnallista ilmapiiriä ja aiheuttaa riitoja, melkeinpä kapinoita. Säiden lisääntyvät ääri-ilmiöt saavat aikaan pahenevia metsäpaloja, tulvia ja hirmumyrskyjä eli rajuilmoja, tulipaloja ja vedenvaaraa. Armahda meitä laupias Herra!

Jumalan puoleen kääntymisen lisäksi vanha rukous opettaa meitä kristityn osasta. Ensinnäkin se muistuttaa, että kristityt ovat sukupolvesta toiseen kokeneet kaiken tämän ja raskaampiakin asioita. Toiseksi se kertoo meille hyvinvoinnilla kyllästetyille, että kirkon normaali tila on huokailla todellisen hädän keskellä. Kolmanneksi se muistuttaa, että Herra on vastannut ja pitänyt laumastaan huolen, muutoinhan emme olisi sitä enää rukoilemassa. Siksi me tässä jatkumossa hengitämme yhdessä Kristuksen Kirkon kanssa tämän rukouksen tahtiin omien ja yhteisten asioiden kanssa.

Litania ei kuitenkaan kiinnitä katseitamme vain hätään ja pelonaiheisiin ympärillämme ja omassa elämässämme vaan Vapahtajaan Jeesukseen. Meidän katseemme kiinnitetään ajasta iankaikkisuuteen, epätoivon maailmasta Vapahtajan laupiaisiin silmiin.

Pyhän syntymisesi, kärsimisesi, kilvoitukseksi ja veren hikesi tähden, ristisi ja kuolemasi tähden, ylösnousemuksesi ja taivaaseen astumisesi tähden kuoleman hetkellä ja viimeisellä tuomiolla armahda meitä laupias Herra Jumala.

Mitään muuta emme saa emmekä tarvitse mukaan tästä katoavasta ja lyhyestä elämästämme kuin Ylösnousseen Kristuksen ja hänen armonsa. Kristuksen ristintyö meidän syntiemme sovitukseksi riittää nyt, kuoleman hetkellä ja viimeisellä tuomiolla. Hän on kuollut kuolemamme. Hänen rakkautensa kantaa meitä. Rakoilevassa maailmassa rukoileva kirkko kulkee Vapahtajan turvassa kotia kohti.