Elämässä ei aina kaikki mene niin kuin Strömsössä, vaan eteen tulee vaikka minkälaisia vastoinkäymisiä ja onnettomuuksia. Elämä ei ole täydellistä. Tämä elämisen raadollisuus koskettaa meitä kaikkia, myös niitä ihmisiä, jotka saattavat muiden silmissä näyttää onnistuvan kaikessa.
On olemassa monenlaisia elämänohjeita ja oppaita, jotka neuvovat meitä elämän vaikeuksien kohtaamisessa. Meitä saatetaan kehottaa ”elämään hetkessä” ja iloitsemaan pienistä arkisista asioista. Samalla meitä kannustetaan löytämään itsestämme positiivinen elämänasenne, jotta eteen tulevat vastoinkäymiset olisivat helpommin kohdattavissa. ”Asenne ratkaisee aina.” Monesti olen kokenut pääsevänikin helpommin asioiden yli, jos olen voinut löytää tällaisen positiivisen asenteen. Aina se ei kuitenkaan ole niin helppoa. On olemassa myös vastakkainen ajatusmalli; pessimismi. Kun on varma, että vaikeudet kaatuvat niskaan joka tapauksessa, niin on hyvä pukea päälleen tuttu ja turvallinen pessimismin viitta. Kun pelkää ja uskoo pahimpaan, ei voi pudota kovin korkealta. ”Pessimisti ei pety.”
Yksi meille ihmisille kovin tuttu, joskaan ei niin kannatettava tapa kohdata vaikeudet, on katkeroituminen. Me ihmiset etsimme helposti syyllisiä vaikeuksiimme, ja kohdistamme syytökset olosuhteisiin, toisiin ihmisiin tai kenties Jumalaan. Vaikka katkeruus tuntuisi aivan oikeutetulta, vie se lopulta kuitenkin voimat, eikä auta ihmistä eteenpäin.
Myös suomalaisista sananlaskuista löytyy ohjeita moniin elämän pulmiin. On kannustavia sananlaskuja, kuten: ”Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo.” tai ”Ahkeruus kovan onnen voittaa.” Toisaalta muistutetaan elämän karuudesta: ”Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.” sekä ”Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa.”
Monesti huomaan jääväni erilaisten elämän ohjeiden väliin pohtimaan, kuinka eri tilanteissa tulisikaan toimia tai mistä löytäisinkään sen oikean asenteen kuhunkin tilanteeseen. Erilaiset mediat tuntuvat työntävän näitä monesti ihan päteviä ohjeita eteeni ilman minkäänlaista etsimistä. Onneksi meidän ei kristittyinä tarvitse jäädä ainoastaan ihmisten kehittelemien ohjeiden varaan. Meillä on oikeus ja jopa velvollisuus pyytää apua elämän ja kuoleman Herralta, Häneltä, joka on meidät luonut. Mikä parasta, Hänellä on valta ja halu auttaa meitä. Psalmin 50 tuttu lause kehottaa: ”Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.” Jumala tuntee meidät ja meidän vaikeutemme paremmin kuin me itse. Hän tietää myös, mikä on meille parhaaksi. Miksi emme siis myös pyytäisi apua Häneltä?
Jumala myös tietää, ettemme itseämme parantamalla muutu juurikaan paremmiksi. Tai jos muuttuisimmekin paremmiksi, vaikkapa elämän kokemuksiemme tai oikean asenteemme kautta, emme sen avulla milloinkaan voisi saavuttaa ikuista elämää, päästä taivaaseen. Olemmehan kaikki syntisiä ja Raamatun mukaan synnin palkka on kuolema. Ainoastaan Jeesuksessa meillä on tie taivaaseen. Kukaan muu ei ole sovittanut eikä voi sovittaa syntejämme kuin Jumalan ainoa poika, joka kantoi kaikki syntimme ristillä. Hän tuli synniksi, Jumalan hylkäämäksi, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä. Vain tämän uskomalla ja tähän luottamalla meillä on tie taivaaseen.
On ihmeellistä tulla jumalanpalvelukseen, jossa kaikkivaltias Jumala itse palvelee minua. Saan tunnustaa syntini ja uskoa ne anteeksi annetuksi. Saan kohdata Jeesuksen leivässä ja viinissä. Voin antaa saarnan hoitaa ja ravita henkeäni. Saan antaa kaikki elämäni surut ja ilot, epäonnistumiset ja onnistumiset Hänen käsiinsä tietäen, että Hän on viisaampi ja voimakkaampi kuin mikään oma ymmärrykseni tai voimani.
Voimme yhdessä virren 102 sanojen mukana kulkea kahden Jeesuksen seuraajan mukana Emmauksen tiellä tilanteessa, jossa he ihmettelivät Pääsiäisen tapahtumia. Jeesus oli kuollut, mutta he eivät vielä silloin ymmärtäneet Hänen todella nousseen kuolleista. Ehkä he eivät ymmärtäneet sitäkään, miksi Jeesus oli kuollut. Kun Jeesus sitten siunasi ja mursi leipää heidän yhteisellä ateriallaan, Jumala avasi heidän silmänsä ymmärtämään Pääsiäisen sanoman.
”Murhemielin, kyynelöiden
oppilasta kaksi käy
mestariaan ikävöiden
Jeesusta ei enää näy.
Mutta katso, Jeesus siellä
lähestyy jo heitä tiellä
Heidän kanssaan vaeltaa,
kohta murhe kaikkoaa.
Moni arka kulkee tiellä
hiljaisessa murheessaan.
niinkuin Jeesus yhä vielä,
olisikin haudassaan.
Moni kulkee yksinänsä,
huokaa epäilyksissänsä,
kunnes täyttää sydämen
läsnäolo Jeesuksen.
Tiedän ettei Jeesus jätä,
meitä valtaan ikävän.
Kun on sydämessä hätä,
arvaamatta tulee hän.
Vaikka sydän surren kysyy,
miksi Jeesus poissa pysyy,
aivan lähellä hän on,
auttajamme verraton.”
(Lainaus virrestä 102, säkeistöt 1-3. Sanat Johann Neunherz, suomentanut Julius Krohn.)
Sanna Lukkarinen
Danielin luterilainen seurakunta
Iisalmi
