Blogi: Kohti käräjiä

Minut on haastettu Helsingin käräjäoikeuteen 24.1.2022 vastaamaan syytteisiin kiihottamisrikoksesta. Menen tuomioistuimen eteen yhdessä kansanedustaja Päivi Räsäsen kanssa. Olen Suomen Luther-säätiön julkaisujen päätoimittajana vastuussa Päivi Räsäsen kirjoituksesta Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät – homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen vuodelta 2004, ja sen levittämisestä internetsivuillamme. Syyttäjän mukaan kirjoitus sisältää homoseksuaaleja halventavia mielipiteitä, jotka täyttävät rikoslain 11 luvun 10 §:n tunnusmerkit kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Päivi Räsästä vastaan on lisäksi kaksi muuta syytettä saman rikoslainpykälän pohjalta.

Tapaus on historiallinen ja se on saanut paljon julkisuutta Suomessa ja ulkomailla. Onhan kansanedustaja Räsänen valtakunnallisesti tunnettu poliitikko ja ensi kertaa luterilainen piispa on syytettynä tuomioistuimessa ”vihapuheesta”. Lisäpontta asiaan tuo kulttuurisesti herkkä seksuaalivähemmistöjä koskeva aihepiiri.  Periaatteellisella tasolla monet näkevät prosessin sanan- ja uskonnonvapauden perusoikeuksien rajojen hakemisena suhteessa syrjimättömyys- ja tasa-arvosäädöksiin. Syyttäjällä on syytekirjelmässä oma argumentaationsa, johon puolustuksemme vastaa pian tuomioistuimen edessä. En ala käydä oikeudenkäyntiä etukäteen. Haluan kuitenkin jakaa joitakin ajatuksia ennen käräjäpäivää.

Ensinnäkin haluan sanoa tapauksen lähtökohdista. Toisin kuin jotkut ovat esittäneet, kyseessä eivät ole olleet henkilökohtaiset puolue- tai kirkkopoliittiset motiivit. Tarkoituksena ei ole ollut kirjoittaa provokatiivisesti mediahuomion toivossa. Kenenkään uraa ja julkista näkyvyyttä ei ole ollut pyrkimyksenä edistää. Kun pyysin Päivi Räsäseltä kirjoitusta, lähtökohtana oli antaa kristillinen opetus yhden miehen ja yhden naisen avioliitosta tilanteessa, jossa yhteiskunnassa käytiin keskustelua samaa sukupuolta olevien parien rekisteröimisestä. Taustalla olivat hengelliset syyt. Kristittyjä haluttiin varustaa kohtaamaan ajankohtaiset kysymykset ja Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa rohkaista pysymään tunnustusperustallaan. Jos aikoinaan hiljaisuudella kuitattu vihkonen ponnahtaa yhtäkkiä punaisena vaatteena valtakunnansyyttäjän pöydälle 15 vuotta julkaisemisensa jälkeen, se kertoo enemmän muuttuneesta yhteiskunnasta kuin vihkon sisällöstä tai sen julkaisijoista.

Toiseksi haluan sanoa syytteessä mainitusta halventavasta puheesta. Tämäkään kysymys ei ole minulle ensisijaisesti juridinen tai maineeseen liittyvä vaan hengellinen asia. Kun minua syytetään halventavasta puheesta, kristittynä ja pappina seison koko ajan suuremman tuomioistuimen edessä kuin Helsingin käräjäoikeuden. Jumalan pyhät käskyt ”Älä tapa” ja ”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi” tutkivat maallista lainsäädäntöä tarkemmin puheitani ja jopa sydämeni ajatuksia ja asenteita. Puheeni eivät saisi vahingoittaa ketään eikä kenenkään mainetta vaan sen sijaan minun tulisi puolustaa lähimmäisiäni, puhua ihmisistä hyvää ja kääntää kaikki heidän edukseensa. Kipeästi tunnustan jääväni vajaaksi näidenkin käskyjen kohdalla ja jättäydyn kokonaan Kristuksen anteeksiannon varaan. Tämän tunnustaminen ei merkitse pakoa yhteiskunnallisesta vastuusta. Olen toki sitä mieltä, että sananvapaus perusoikeutena tulisi ymmärtää niin laajasti, että loukkaavaakin puhetta tulee sietää avoimessa demokraattisessa yhteiskunnassa ilman rikosoikeudellista uhkaa, sillä itse itseänsä lihottava sensuuri on paljon vahingollisempi vaihtoehto. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että minulla tai kenelläkään muulla olisi oikeus asiattomaan tai halventavaan puheeseen. Sellainen on yksinkertaisesti väärin ja huonotapaista. Vakavampi asia on, että tulen kaikkien muiden tavoin tekemään tiliä jokaisesta lausumastani sanasta viimeisellä tuomiolla. (Matt.12:36) Mutta yhteiskunnallisen vastuuni kohdalla jokainen voi arvioida itse, sisältääkö vihkonen loukkaavaa ja halventavaa puhetta homoseksuaaleista. Poliisi arvioinnissaan päätyi siihen, ettei kirjoitus sisällä panettelevaa ja solvaavaa puhetta vaan itse asia voi loukata lukijaa.

Kolmanneksi haluankin sanoa itse asiasta, jota vihkonen käsittelee. Edustan sitä luonnolliseen lakiin ja Raamatun ilmoitukseen perustuvaa historiallista ja kristikunnan yhteistä näkemystä, että on vain kaksi sukupuolta mies ja nainen, jotka samanarvoisina mutta erilaisina täydentävät toinen toistaan. Seksuaalinen elämä on tarkoitettu vain miehen ja naisen avioliittoon, joka heijastaa Pyhän Kolminaisuuden persoonien samanaikaisesti sekä yhdenvertaista että erillistä rakastavaa suhdetta. Avioliiton lahja on annettu suojaksi puolisoille ja lapsille, jotka tarvitsevat sekä isän että äidin. Vaikka se voi kuulostaa loukkaavalta, niin homoseksuaalisuuden harjoittaminen on luomisjärjestyksen vastaista. Samoin kuin kaikki muu avioliiton ulkopuolinen sukupuolielämä se ei toteuta Jumalan hyvää luomisjärjestystä vaan on 6. käskyn ”Älä tee huorin” rikkomista. Jokainen mies ja nainen on kuitenkin yhtä arvokas riippumatta siitä, miten he langenneessa maailmassa särkynyttä seksuaalisuuden lahjaa toteuttavat. Näin tulen jatkossakin julkisesti opettamaan riippumatta tuomioistuimen päätöksestä. Onhan viime kädessä Kristuksen armon evankeliumista kyse.

Vihko käsittelee yhteiskuntaa ja kulttuuria ylläpitävän avioliittoinstituutin säilyttämistä ja kristillisen avioliitto-opetuksen puolustamista. Pitkään vyöryneessä seksuaalivallankumouksessahan on siirrytty LGB-kirjainyhdistelmästä jo hyvän aikaa TQ+ -puolelle. Itse näen tämän vyyhdin kulttuuritaistelun ja oikeusperiaatemittelön lisäksi syvimmiltään hengellisenä taisteluna kristillisen uskon ja yksilön itsensä luojakseen julistavan uuspakanallisuuden välillä. Samalla mielessä on pidettävä kasvoilla ja nimillä lähelle tulevat lähimmäisemme, joiden kipeitä kysymyksiä käsitellään helposti vain instituutio- ja argumentaatiotasoilla. Miten samanaikaisesti puhua totuuskysymyksistä ja osata katsoa rakkaudessa ihmistä silmiin saakka?

Haluankin samanaikaisesti sanoa kaksi asiaa. Yhtäältä haluan vakuuttaa Jumalan ehdotonta rakkautta kaikille niille, jotka ovat joutuneet kokemaan syrjintää ja pelkoa sekä kuuntelemaan vaikkapa homonimittelyä. Identiteettiämme ja arvoamme eivät määrittele muiden mielipiteet, mutta eivät liioin omat seksuaaliset- eikä liioin muutkaan – taipumuksemme, vaan luotuisuutemme Jumalan kuvaksi, jonka Kristuksen armo ja rakkaus ovat uudistaneet, jotta eläisimme hänen yhteydessään. Toisaalta haluan sanoa paimenvirkani vastuun tuntien, että ne, jotka tietoisesti kulkevat sateenkaarilipun alla itse elämäntapaa harjoittaen tai luomisjärjestyksen vastaista LGBTQ-agendaa ajaen, ovat avoimessa kapinassa Jumalaa vastaan. Jokaisen on tehtävä ajassamme valinta, tunnustaako Luojan luomisjärjestyksen vai oman valintaoikeuden, polvistuako Kristuksen ristin vai sateenkaarilipun edessä. Tämänkään kysymyksen kohdalla ei voi palvella kahta Herraa.

Neljänneksi haluan sanoa prosessista, joka on kohdallani kulkenut ihmetyksestä huolestumisen kautta järkytykseen. Se alkoi kohdallani 29.8.2019 poliisille tehdyllä tutkintailmoituksella pamfletista. Vastoin rikoskomisarion laajasti perusteltua päätöstä valtakunnansyyttäjä päätti 31.10.2019 teettää asiasta yllättäen esikuulustelun ja lopulta nostaa syytteen 29.4.2021. Nyt käräjäoikeus käsittelee asiaa 24.1.2022 ja on mahdollista, että ennen lainvoimaista päätöstä prosessiin kuluu vielä vuosia. Riippumatta oikeuden päätöksestä tällainen julkiuudessa esillä oleva, aikaa sekä voimavaroja kuluttava pitkä prosessi on jo itsessään rankaiseva, erityisesti ajatellen minua paljon suurempaa kuormaa kantanutta Päivi Räsästä. Suuri huoleni on siitä, millaisen pelkosignaalin syyte lähettää yhteiskunnassa. Onhan sananvapauden suurin uhka pelosta johtuva itsesensuuri.

Näen kuitenkin tässä Jumalan hyvän sallimuksen ja johdatuksen. Oikeusvaltioperiaatteilla kerskuvassa Suomessa tapaus on herättänyt orastavaa itsekriittistäkin keskustelua sanan- ja uskonnonvapauden jatkuvasti kaventuvasta tilasta. Yhä useamman suulla puhutaan julkisuudessa vihapuhehysteriasta, uussuvaitsemattomuudesta ja henkisistä peruutusaskeleista kohti tunkkaista neuvostosuomea. Syytteemme ilmentävät läntisen cancel- ja woke-kulttuurimurroksen keskellä pullataikinan tavoin paisuvien vihapuhetulkintojen ongelmallisuutta. Syystäkin arvostellaan kansalaisten oikeusturvan tilaa ja lainsäädännön epäselvyyttä, jos rikoskomisario ja valtakunnansyyttäjäkin ovat erimielisiä kiihottamisrikospykälien perustulkinnasta. Sananvapauden asia on kallis ja yhteinen. Vaikka monet ovatkin eri mieltä Räsäsen pamfletin sisällöstä, se ei voi olla peruste olla puolustamatta myös eri tavoin ajattelevien sananvapautta.

Monet haluavat kuitenkin vähätellä oikeustapauksen merkitystä ja varoittavat yliampuvasta vainot ovat alkaneet ja pian Raamatut kerätään pois  -tulkinnasta. En itsekään ajattele, että sanan- ja uskonnonvapaus olisivat maassamme kadonneet, mutta en myöskään koskaan uskonut joutuvani raastupaan vihkosen julkaisusta. Kyllä edelleen varsinkin yksityisesti ja omissa piireissä saa asioita sanoa reippaasti, mutta kuinka moni julkisesti, omalla nimellään ja oman asemansa menettämisen uhalla rupeaa vastustamaan sosiaalisesti ja median ainoiksi oikeiksi ja hyviksi julistettuja käsityksiä.  Kun suvaitsemattomat suvaitsevaisuusmantrat ja yksiarvoiset moniarvoisuusvaatimukset sinkoilevat kaikkialla yhteiskunnassa, lainsäädännön ja oikeuskäytäntöjen tulee kristallinkirkkaasti tukea vapaan yhteiskunnan peruspilareita: sanan- ja uskonnonvapautta. Senkin tähden syytteemme käsittelyllä on merkitystä myös kansainvälistä esimerkkiä ajatellen.

Haluan ottaa tämänkin oikeusprosessin Jumalan hyvästä kädestä vastaan. Enhän ole sitä itse valinnut ja siihen tähdännyt vaan lähes kaksikymmentä vuotta sitten halusin saamani viran mukaan opettaa seurakuntalaisia kristillisen uskon perusteista opetusvihkosarjalla.  Kärsivällisen todistamisen ja opettamisen tehtävä jatkuu.

Meidän kaikkien jalo tehtävä tässä ajassa on kukin omassa kutsumuksessaan ja heikkoutensa keskellä puhua ja toimia totuudessa ja rakkaudessa niin kuin Sana sanoo ja omatunto velvoittaa. Tiedän, ettei tässä omin voimin tarvitse olla liikkeellä.  Monien rukoukset ympäri maailmaa kantavat maatamme, oikeusviranomaisiamme ja meitäkin tämän keskellä.

Helsingin käräjäoikeuteen olen menossa maanantaina 24.1. jännittyneenä, mutta levollisella mielellä ja hyvällä omallatunnolla. Mitä siinä käräjäoikeuden ovia avatessa hyvässä seurassa Päivi Räsäsen vierellä voi kuin huokaista: Tämän julkaisin. Peruuttaa en aio. Herra kaiken johtakoon!

Piispa Juhana Pohjola