Vuonna 354 Rooman keisari Julius ilmoitti, että joulukuun 25. päivää tuli viettää voittamattoman auringon syntypäivänä (Natalis Sol Invictus). Julius pyrki saattamaan voimaan sitä pakanallista uskonnollisuutta, joka oli vallinnut aiemmin Roomassa. Kristinusko oli Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen hiljalleen levinnyt valtakunnassa. Kristittyjä kuitenkin vainottiin monin paikoin. Tilanne muuttui vuonna 313, jolloin keisari Konstantinos I lopetti vainot ja teki kristinuskosta luvallisen uskonnon.
Keisari Juliuksen päätös asettaa pakanallinen juhla 25:nneksi joulukuuta oli harkittu teko. Kristityt olivat nimittäin pitäneet tuota päivää Jeesuksen syntymäpäivänä. Esimerkiksi kirkkoisä Hippolytos kirjoitti vuonna 204 Danielin kirjan selityksessään: “Sillä Herramme ensimmäinen tuleminen lihassa, kun hän syntyi Betlehemissä, oli 25. joulukuuta” (4.23.3). On kuitenkin ounasteltu, että kristityt olisivat puolestaan ensin asettaneet joulun vieton samalle päivälle, jolla olisi ollut Roomassa suosittu pakanallinen Saturnalia-juhla. Tuo juhla ei kuitenkaan osunut koskaan joulukuun 25. päivälle. Juhla alkoi 17. joulukuuta ja kesti muutaman päivän päättyen viimeistään 23.12. Tunnetut antiikin juhlat eivät siis ole kristillisen joulun taustalla.
Kuinka joulu sitten asettui juuri tähän ajankohtaan? Asiasta on olemassa kaksi teoriaa. Molemmat teoriat voivat pitää yhtä aikaa paikkansa. Ensimmäinen teoria pohjaa Luukkaan evankeliumin tietoon, että Johannes Kastajan isä Sakarias kuului Abian pappisosastoon (Luuk. 1:5). Juutalaiset lähteet kertovat, että kun Rooman armeija tuhosi temppelin Av-kuussa vuonna 70, oli Joojaribin pappisosasto palvelusvuorossa. Kun Raamatun (1. Aik. 24) ja juutalaisten lähteiden perusteella tiedetään osastoja olleen 24 ja näiden palvelleen viikon jakson kaksi kertaa vuodessa, on laskettu, että Sakarian palvelusvuoro oli syyskuussa. Sakariaan palattua kotiin, Johannes sai alkunsa ja syntyi kesäkuun 25. päivä. Jeesus puolestaan syntyi puoli vuotta myöhemmin 25.12. (vrt. Luuk. 1:36).
Toinen teoria nostaa esiin muinaisen näkemyksen, jonka mukaan ihmiset elivät kokonaisen elämänkierron ja kuolivat siis sinä päivänä, jona elämä oli alkanut. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus oli juhla, jota kirkko oli viettänyt alusta lähtien. Ristiinnaulitseminen osui nykyisen kalenterimme maaliskuun 25. päivälle. Kun tuo sama päivä on Jeesuksen sikiämisen päivä, päädytään jälleen Jeesuksen syntymään 25.12.
Miksi siis on väitetty, että Rooman valtakunnassa valta-asemaan päässyt kristinusko olisi tarkoituksellisesti asettanut joulun vieton pakanallisen juhlan kanssa samalle ajankohdalle? Varhaisista lähteistä ei löydy tietoa, että kristityt olisivat jollain tapaa valikoineet hyvän ajankohdan. Päivä näyttää asettuneen siihen kohtaan, mihin perimätieto ja varhaisten kirkkoisien laskelmat osoittivat. 1800-luvulla kuitenkin nousi esiin halu osoittaa kirkon rappeutuminen jo varhaisesta alkaen. Niinpä erilaisten pakanallisten ajatusten nähtiin muun muassa joulun kohdalla hiipineen kirkkoon jo 300-luvulta lähtien. Tällaista rappioteoriaa pidetään nykyään vanhentuneena.
Jouluevankeliumissa mainitaan Jeesuksen syntyneen Rooman keisari Augustuksen aikana. Jouluevankeliumin keskuksessa ei kuitenkaan ole keisarin mahti ja loisto, vaan maailman Vapahtaja ja iankaikkinen Jumala, joka syntyi ihmiseksi halpaan betlehemiläiseen seimeen. Joulun vieton lähtökohta ei ole kuninkaiden tai keisarien tai edes kirkon mahtimääräys. Joulun vieton lähtökohta on Jumalan yhdistyminen ihmisyyteen, että hän, joka tuli ihmiseksi, tekisi kirkossaan meidät Jumalan lapsiksi.
Pastori Antti Leinonen,
Stefanoksen luterilainen seurakunta, Rovaniemi