Blogi: Pastori Sakari Korpisen puhe Piispa Juhana Pohjolan 50-vuotisjuhlassa

Kunnioitettu Jubilaari

Piispa Juhana Pohjola

viettäessäsi 50-vuotisjuhlaa Koinoniassa  23.IV A.D. 2022

Minkä pyhän Raamatun kohdan voisin ottaa piispa Juhanan juhlassa, kun tiedämme jubilaarillemme olevan maailman tärkein asia Jumalan armon kaikkeinpyhin evankeliumi? Tai olisiko sellainen pyhä sana sopiva, jossa sielunpaimen kuvataan Juhanan tavoin innokkaana ja oppineena miehenä? Varmaan hyvän kohdan löytäisi siitä, miten Kristuksen evankeliumista eläminen  tuo mukanaan myös ilon, joka näkyy piispamme julistuksessa sekä seurakuntiemme paimenten ja seurakuntalaisten kohtaamisessa. Pastoraalikirjeistä löytyisi hyviä kohtia, joissa selvitetään, että oikea Kirkko uskoo ja tunnustaa pyhien apostolien tavoin, ja niin piispa Juhanakin. Mutta valitsin Danielin kirjasta luvusta 3:16-19, jota tuskin on koskaan kristikunnassa syntymäpäiväjuhlassa tutkisteltu:

” Sadrak, Meesak ja Abednego vastasivat ja sanoivat kuninkaalle: ”Nebukadnessar! Ei ole tarpeellista meidän vastata sinulle tähän sanaakaan.
Jos niin käy, voi meidän Jumalamme kyllä pelastaa meidät tulisesta pätsistä, ja hän pelastaa myös sinun kädestäsi, kuningas. Ja vaikka ei pelastaisikaan, niin tiedä se, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi emmekä kumartaen rukoile kultaista kuvapatsasta, jonka sinä olet pystyttänyt.” Silloin Nebukadnessar tuli kiukkua täyteen Sadrakia, Meesakia ja Abednegoa kohtaan ja hänen hahmonsa muuttui. Ja hän käski ja sanoi, että pätsi oli kuumennettava seitsemän kertaa kuumemmaksi kuin
tavallisesti.”

Hyvissä yhteiskunnallisissa  asemissa olevat miehet joutuivat kuumaan paikkaan. Teemmekö nyt tämän kerran  kompromisseja vai pidämmekö kiinni Jumalan ilmoitussanasta? Harvinaiseksi oli tullut siinäkin maassa koko ihmisyytemme tärkeimpiä asioita eli totuudellisuus, vakaumus ja nimenomaan uskonvakaumus.  Palaan lyhyesti vielä tähän kertomukseen tulisesta pätsistä, mutta siirryn  200 luvun lopulle jKr. Nimittäin tuon onnittelut piispa Juhanan  juhlaan seudulta, jossa vieläkin mm. markkinoiden nimissä  ja kirkkomaalauksissa tulee esiin Lauri, Laurentius eli kertomus Pyhästä Laurista.

Hän oli marttyyrilegendan mukaan seurakuntapalvelija, joka joutui kirkossaan tosi kuumaan paikkaan. Valtaan oli tullut seurakunnan omaisuutta itselleen rohmuavia kysyen: Missä on kirkkosi aarteet? Lauri tiesi kyllä seurakuntansa  ehtoolliskalkin ja arvokkaat liturgiset vaatteet, mutta hän viittasi kädellään messua viettäviin seurakuntalaisiinsa ja sanoi uskovaisten olevan kirkon suurin ja todellisin omaisuus. Tämä vastaus sopisi hyvin Lähetyshiippakuntaammekin, mutta se vei Laurentiuksen  marttyyrikuolemaan. Lauri halstaroitiin  ja hänen tunnusmerkkinsä on eri puolilla maailmaa kirkkotaiteessa juuri halstari. Näitä kuumien paikkojen legendoja on seurannut kansanomainen hirtehishuumori. Grillissä olevan Laurin kerrotaan sanoneen: ”Toinen puoli on jo kypsä, kääntäkää paisti!”

Tiedämme monia todellisia kertomuksia kristikunnan lähihistoriasta, jolloin on jouduttu kuumiin paikkoihin, vakaumuksellisiin ristiriitoihin ja suoranaisiin vainoihin. Joskus on helpompaa, mutta oikealla kirkolla on harvoin täyttä työrauhaa. Onko meidän sukupolvemme Suomessa se, jonka aikana  pyhän sanan torjuminen on johtanut kansamme ensiksi välinpitämättömyyteen iankaikkisuudesta, sitten  pakanuuteen tai nykyään jopa suoranaiseen kirkkoateismiin. Mihin tämä meno johtaa? Viime vuosikymmenten huomattavin pohjoismainen piispa Bo Giertz varoitti Paavalin synodin kirkkopäivillä takavuosina: Kun paikalliskirkon johto taipuu yhteiskunnan vaateisiin, aluksi sille taputetaan, mutta näihin ikivanhoihin Herran huoneisiin ’alkaakin kokoontua seurakunnan sijasta yleisöä’. Mutta pian ei ole enää taputtavaa yleisöäkään, on vain hautausmaan rauha ja museokortit. Kun Kainin kirkko on niskan päällä, se ei jää edes tähän. Hyvästisiunattu piispa Giertz ei enää ole ollut näkemässä alkavaa Ilmestyskirjan periodia, jota voisimme nimittää vaikka raamattukäräjien aikakaudeksi. Mitkä pätsit ovat oikeiden alttareiden ja saarnastuolien yhteydessä elävillä, jotka seuraavat Karitsan lippua?

Vänrikki Stoolin kadun pikkupappilan väen ja meidät,  teidän lähinaapurinne,  Herra liitti vahvasti yhteen Simo Kivirannan, Olavi Rimpiläisen, Anssi Simojoen ja monien muiden kirkkotaistelun Tunnustajien kanssa. Jouduimme pätsiin ja hävisimme tuon kuuman  taistelun Jumalan sanassa pysyvän kirkon eli tuntomerkkien kirkon jatkumisesta Suomen ev.lut. kansankirkossa. Kansankirkon lintukodot ovatkin kaatuneet toisensa jälkeen.  Jouduimme opettelemaan  Juhanan ordinaatiopiispan Olavin tavoin -rauha hänelle-  oikean paimenen asennetta. Olavus kirjoitti minulle:”Vasta näinä aikoina olen oppinut ymmärtämään, miksi piestyt apostolit lähtivät iloissaan neuvostosta siksi, että heidät oli katsottu arvollisiksi kärsimään häväistystä Kristuksen nimen tähden. Siinä pitäisi alleviivata tuo ’iloissaan’  ja ’arvollisiksi’…” Sinussa Juhana  ja viranhoidossasi  näkyy viime aikojen nebukadnessarien hyökkäyksien keskellä juuri piispa Olavin alleviivaamat asiat. Mutta niihin  Herramme onkin Sinua varustanut jo vuosikymmenten ajan.

Miten valtavaa onkaan heittäytyä profeetta Jesajan saamaan ilmoitussanaan:” Älä pelkää. Minä olen sinut lunastanut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi kuljet, eivät ne sinua upota, jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny eikä liekki sinua polta”, Jes 43:1-2. Palaan noihin Danielin kirjan kolmeen mieheen. He eivät kokeneet marttyyrikuolemaa, sillä tuossa tilanteessa Jumala tahtoi näyttää valtasuuruutensa ja he jäivät henkiin. Mutta mitä näki Nebukadnessar? Pätsissä oli nimittäin neljäskin mies.  Kuningas huudahtaa: ” Neljäs näyttää aivan jumalolennolta” Dan 3: 25. Alkulehdiltä saakka pyhä Raamattu opettaa Kristuksesta. Ja oikein on sanoa kristikunnan vakaiden opettajien tavoin: näiden kolmen miehen kanssa, heidän rinnallaan pätsissä seisoi itse Herramme ja Vapahtajamme. Vain hänen tukensa ja ansionsa varassa teemme taivasmatkaa ja pelastumme helvetin tulesta.

Lindilästä tuomme lahjan, muistona myös tämän kevään pätsistä, taulun, joka liittyy ensiksikin rikkoutumattomaan vuosikymmenten ystävyyteemme Vänrikki Stoolin kadulta alkaen. Vänrikki Stoolin tarinat eivät ole nuoremmille tuttuja, mutta ne antoivat kansamme kohtalonvuosissa rohkeutta esittäessään monia peräänantamattomuutta symboloivia henkilöhahmoja. Yksi kuumimpia tilanteita oli se kun venäläisen kenraalin laittomista vaatimuksista kieltäytyi maaherra Olof Wibelius.  Tapahtuman on kuvannut hyvin Albert Edelfelt, jonka originaalipiirustuksesta on tehty litografia yli 100 vuotta sitten. Vahvaa tunnelmaa lisää tässä lahjassasi tammikehykset. Porvoon valtiopäivillä keväällä 1809 Aleksanteri I allekirjoitti manifestin, jossa vakuutti pitävänsä voimassa ”Maasa olewan Christillisen opin ja perustuslait.” Länsimainen oikeusvaltiomme, jossa tulee vallita sanan ja uskonnonvapaus, on rakennettu juuri tälle perustalle.  Jos  joku Edelfelt tekisi uuden kuvan, ehdottaisin, että Kirjaan nojaisi isolla tenniskädellään piispa Juhana Pohjola.

Suurta kiitollisuutta tuntien todistamme, että tähän päivään saakka Herramme ei ole jättänyt piispaamme yksin, vaan lupauksensa mukaan seissyt rinnalla. Sillä Juhanalla on sama uskonvakaumus kuin koko Kristuksen kirkolla meistä vaatimattomista Tunnustajista alkaen kuten jo uskonpuhdistajilla: Verbum Domini Manet in Aeternum eli Jumalan sana pysyy iankaikkisesti.

Kolmiyhteinen Jumala Sinua siunatkoon!