Blogi: Pohdintoja raamattukäräjien äärellä

Erkki Pitkäranta Ilta-Sanomien haastattelussa

Olin maanantaiaamuna Helsingin oikeustalon pihalla rauhallisessa mielenilmauksessa. Paikalla oli Juhana Pohjolaa ja Päivä Räsästä tukeva samanmielisten joukko. Rähisijät ja huutajat puuttuivat, mikä oli hyvä asia. Mediaa oli pihalla odottamassa Juhanan ja Päivin tuloa. Siinä odotellessa minunkin puheilleni tuli IS:n toimittaja, jolle annoin haastattelun. Olen mietiskellyt uutisvirtaa tutkiessani asian ulottuvuuksia. Uutisvirrasta tein sen havainnon, että toimittajakunta ei ymmärrä asian ydintä ollenkaan. Kun luki kristittyjen kommentaattorien tiivistelmiä, tuli paikoin tunne kuin tiivistelmät olisi tehty eri istunnoista, vaikka samalta parvelta ne kirjoitettiin.

Onko murhaajalla ihmisarvoa. Jos murhaaja tuomitaan rikoksesta oikeusistuimessa, asetetaanko hänet pysyvästi alempaan luokkaan, menettääkö hän oikeuden päätöksellä ihmisarvonsa ja tuleeko hänestä hyljeksitty murhaaja lopullisesti. Ei siltä näytä, sillä vankilassa olevien ihmisarvoisesta kohtelusta on sääntöjä ja niitä vankilahenkilökunta on velvollinen noudattamaan. Näyttää siis siltä, että oikeudessa ei tuomita ja arvioida ihmisen ihmisarvoa, vaan hänen tekojaan. Minusta koko oikeudenkäynnin historia ja meidänkin oikeuslaitoksemme on aina arvioinut ja arvioi tekoja eikä ota päätöksissään kantaa tuomiolla olevan ihmisarvoon, siis hänen olemukseensa. Jos tätä eroa olemuksen ja tekojen välillä ei tehtäisi, jäisi tuomittu ikuisesti tuomionsa vuoksi rikolliseksi, vaikka sovittaisi vankeusrangaistuksensa. Ainut mahdollisuus olisi kait uusi oikeudenkäynti, jossa tuomionsa kärsinyt tuomittaisiin täysivaltaiseksi ihmiseksi, jos hänen tekonsa ja olemuksensa uskotaan olevan yksi erottamaton kokonaisuus.

Jos oikeudessa syytetty vapautettaisiin, johtaisi olemuksen ja tekojen erottamattomuusajattelu siihen, että syyttäjästä tulisi vapauttavan tuomion hetkellä solvaaja ja panettelija. Hänhän olisi tehnyt väärin. Vaatinut syyttömän leimaamista olemukseltaankin syylliseksi. Meneillään olevan oikeudenkäynnin yhteydessä syyttäjä on todennut, että ihmisyyden ytimessä on seksin harjoittaminen. Tämä yllättävä määritelmä tekee ne ihmiset, jotka ovat aseksuaaleja, toisen luokan ihmisiksi. Onko heidän olemuksensa ydin tyhjä, kun siellä ei ole halua seksiin. Eikö sellainen olisi heidän identiteettinsä aliarvioimista, jopa tuomitsemista vajaaksi tai puutteelliseksi tai virheelliseksi.

Kristitty ja identiteetti

Identiteetti on jokaisella ihmisellä. Kristittynä uskovana sanon, että olen valloitettu. Mistä kristillisyyteni on tullut? Voisinko leikata sen pois itsestäni. Voisinko muuttaa puheitani, voisinko lopettaa rakkaudenteot?

Kuka on syyllinen kristillisyyteeni? Isä ja äiti? He veivät minut kastettavaksi kristillisellä kasteella. Kun kasvoin, kuulin monia sananjulistajia, jotka kartuttivat tietojani kristinuskon asioista. Kerran erään puhujan sanat räjäyttivät mielen. Syntyi ymmärrys siitä, miten nämä monet oppimani asiat liittyivät toisiinsa. Kristus on toinen Adam, oli tuo huikea totuus, joka valaisi ymmärrykseni. Kyseinen pappi ei koskaan saanut tietää, että hänen puheensa aiheutti valtaisan sisäisen valaistumisen. Tällaisia puhujia on keskuudessamme yhä edelleen. Pitäisikö heidät ottaa tuomiolle sanoistaan? Pitäisikö heitä estää harjoittamasta ammattiaan? Mutta miten heidän puheitaan pitäisi rajoittaa? Mitä lauseita poistaa, kun he eivät tiedä, mitkä sanat ja mitkä puheet tekevät vallankumouksellisen vaikutuksen kuulijassa? Kristilliseen uskoon ei voi ketään pakottaa, ei väkisin käännyttää. Pakko uskonasioissa on samanlainen toimenpide, kuin raakaöljyn levittäminen viljapellolle. Ei synny kasvua.

Kun yksi valaistuu julistuksen seurauksena, toinen vieressä istuja ei huomaa mitään, ei ymmärrä mitään erikoista. Miten siis pappia voisi syyttää, kun hän ei tiedä, kuka valaistuu hänen sanoistaan? Kun kuitenkin varmasti järisyttävä valaistuminen tapahtui, ketä syyttää siitä, sillä siinä juuri kristillinen identiteettini vahvistui? Olisiko se jokin ulkopuolinen voima? Olisiko se Henki? Kun selvitän itselleni kristillistä identiteettiäni, löydän vastauksia Raamatusta. Siellä sanotaan, että Henki kulkee missä tahtoo. Hänellä on oma tahtonsa ja omat itse valitut kohteensa. Henki elää ja asuu Raamatussa, huomaan. Pitäisikö minun siis syyttää vakaumuksestani tuota Henkeä, Jumalaa? Kun totean, että en ole itse kyennyt ajatustyöllä, tutkimisella, lukemisella ja pohdinnoilla pääsemään siihen sisäiseen vakuuttuneisuuteen, jota kristinuskossa nimitetään uskovan elämäksi, niin mistä löytyy syyllinen: isä, äiti, pappi, Jumala?

Huomaan omasta elämästäni, että ihmisen identiteettini ydin ei ole seksin harjoittaminen, vaan Sanan harjoittaminen. Sana ei pysy ulkopuolellani Raamatun kansien välissä. Olen elävä ihminen, ja Henki on minussa. Se saa tunnustuksen ilmoille suustani ja käteni ja jalkani rakkaudentekoihin. Huomaan kuitenkin suussani, käsissäni ja jaloissani toisenkin käyttöjärjestelmän, jota en haluaisi siellä olevan. Se käyttöjärjestelmä tuottaa tekoja, joita en haluaisi tehdä, joita kadun. Huomaan siis itsessäni identiteetin, olemuksen, joka kaipaa Raamatun tutkimisen antamaa rauhaa ja sananjulistusta ja tahtoo päästä kirkkoon seurakunnan keskelle. Haluan päästä teoista, joita en haluaisi tehdä, mutta aina huomaan tehneeni.

Kun syyttäjä nyt liimaa tekoni ja olemukseni yhteen erottamattomaksi, hän tekee suurta väkivaltaa identiteetissäni olemiseen ja elämiseen. Kun hän kuvittelee kykenevänsä leikkaamaan minusta pois Raamatun ja siitä nousevan teologian, hän joutuu tappamaan minut tuolla veitsellä, jolla hän yrittää erottaa minusta Raamatun totuudet ja teologian.

Meneillään olevassa oikeudenkäynnissä ollaan siis elämän ja kuoleman äärellä. Roomalaiset ja monet, monet muut heidän jälkeensä ovat yrittäneet kitkeä kristityistä pois Raamatusta nousevan tekojen motiivin vaatimalla heitä muuttamaan ja hylkäämään nämä mielipiteiksi väittämänsä uskontotuudet ja tällä tavalla tekemään heidät hyväksytyiksi ja yhteiskuntakelpoisiksi. Historian todistus osoittaa, että he eivät tässä onnistuneet.

Ilmoittaudun Juhana Pohjolan ja Päivi Räsäsen seuraan. Minulla on kristillinen vakaumus ja Pyhä Kristillinen usko annettuna lahjana.

Je suis Charlie, Juhana et Päivi!

Erkki Pitkäranta