Dekaani Juhana Pohjola
Suomen Luther-säätiö sai postia maanantaina (23.9.2019) Helsingin poliisilaitokselta. Suuri ihmetys oli, kun kuoresta ilmaantui otsikko: ”Tutkinnan päätös”. Meillä ei ollut edes tiedossa, että olimme poliisitutkinnan kohteena. Vieläkin kummallisemmaksi asia meni, kun luimme, mikä asia pöytäkirjasta kävi ilmi: ”Kiihottaminen kansanryhmää vastaan”. Mitä tämä sitten tarkoittaa?
Internetistä löytyy rikoslain pykälä (13.5.2011/511):
”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammautumisen perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”
Tutkinnassa on siis kyse siitä, onko Suomen Luther-säätiössä syyllistytty rikokseen, josta voi saada sakkotuomion tai jopa vankeutta. Säätiön asiamiehenä voin vain todeta, että vakavista asioista on kyse.
Mikä sitten oli rikoskomisarion allekirjoittama päätös? ”Asiassa ei ole syytä epäillä rikosta, esitutkintaa ei toimiteta. Tutkinta päätetty.” Tämä päätös oli tietenkin helpottavaa heti aluksi lukea. Mutta mitä kummallista olimme tehneet, että poliisin oli täytynyt käyttää paljon aikaa asian tutkimiseen? Kun tutkinnan päätöstä lukee eteenpäin, vastaus löytyy.
Yksityishenkilö oli tehnyt Suomen Luther-säätiöstä rikosilmoituksen. Asiassa on kyse Luther-säätiön kustantamasta pamfletista: Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen. Vihkon on kirjoittanut kansanedustaja Päivi Räsänen. Kyse ei ole aivan uutuudesta. Se on julkaistu jo vuonna 2004! Rikosilmoituksesta ilmenee, että säätiö levittää yhä julkaisua Internetin kautta.
Näin me todella teemme ja tulemme tekemään. Yhä ajankohtainen kirjoitus löytyy täältä. Sitä voi siis Suomessa vapaasti lukea ja levittää syyllistymättä rikokseen. Siitä on nyt saatu viisitoista vuotta julkaisemisen jälkeen poliisin tekemä päätös mustaa valkoisella.
Poliisilta saatu päätös herättää alkuhämmennyksen jälkeen monenlaisia ajatuksia. Ensimmäiseksi minulle nousee mieleen, olemmeko jo todella tulleet siihen pisteeseen, jossa Raamatun mukaiseen kristilliseen ihmiskäsitykseen perustuva julkinen opetus voidaan nähdä rikoksena. Onko yhteiskunnallinen ilmapiiri muuttunut niin epä-älylliseksi ja suvaitsemattomaksi, että vallitsevaa sukupuoli-ideologiaa vastaan argumentointia ei haluta kohdata niinkään argumentein vaan tunnepohjaisesti loukkaantuneena ja siitä seuraavin vihapuhesyytösten ja oikeuslaitoksen keinoin? Rikosilmoituksen mukaan Päivi Räsäsen teksti on homoseksuaaleihin kansanryhmänä kohdistuvaa halventamista, leimaamista, panettelua ja solvaamista ja sisältää vihapuheelle ominaista disinformaatiota. Olemmeko jo siellä, mistä vuoden 2004 pamfletti kertoi länsinaapurin tilanteesta? Silloin se tuntui epätodelliselta ja kaukaiselta, mutta nyt jo lähelle tulevalta ja todelliselta.
”Ruotsissa tuli vuoden 2003 alusta voimaan laki, joka koskettaa oikeutta opettaa Raamatun homoseksuaalisuutta käsitteleviä kohtia. Henkilö, joka levittää lausuntoja, joissa homoseksuaalisuutta väitetään synniksi, voidaan tuomita kiihotuksesta kansanryhmää vastaan kahdeksi vuodeksi vankilaan. Jos rikkomus katsottaisiin vähäiseksi tai epäilty suostuisi perumaan puheitaan, hän voisi selviytyä pelkillä sakoilla tai ehdonalaisella.”
Vaikka esitutkintaa ei päätetty aloittaa, tutkinnanjohtaja joutui kuitenkin perustelemaan yhdeksän liuskan verran, ettei asiallinen opetuskirjoituksemme homoideologian ongelmista niin yhteiskunnan kun kirkonkin kannalta täytä kiihottamisrikoksen kriteereitä. Tämä on huolestuttavaa. Vaikka tutkinnanjohtaja perustelee oman näkemyksensä asiallisesti, miten jatkossa juridisestikin hyvin epäselvät ja tulkinnanvaraiset kiihottamisrikos- ja vihapuhekäsitteet tullaan tulkitsemaan, kun LGBT-ideologinen yhteiskunnallinen paine jatkaa kasvuaan? Toteaahan poliisi itsekin perusteluissaan, ettei vihapuhetermillä ole vakiintunutta kansainvälistä tai edes kansallista määritelmää. Ei tarvitse olla profeetta, jotta näkee, mikä tulkintalinja vahvistuu vahvistumistaan.
Jos jotakin hyvää tästä poliisin lähettämästä päätöksestä etsii, se löytyy perusteluista esitutkinnan toimittamatta jättämisestä.
Tutkinnanjohtaja käsittelee asiaa perusteellisesti. Suuri oikeusopillinen kehys on kysymys eri perusoikeuksien toteutumisesta. Sanan- ja uskonnonvapaus on laajasti lainsäädännöllisesti varjeltu oikeus. Miten kiihottamisrikos määritellään ja suhteutetaan sanan- ja uskonnonvapauteen, on asian ytimessä. Tästähän on paljon julkisuudessa keskusteltu ja parhaillaan keskustellaan. Voiko siis kristitty ja kristillinen yhteisö opettaa julkisesti toisin kuin yhteiskunnassa on laissa säädetty? Suomeksi sanottuna voimmeko muun muassa Raamatun opetuksen mukaisesti sanoa, että homosuhteissa eläminen ja siihen kannustaminen ovat synti ja häpeä (Room. 1:24–32)? Onko lääketieteen saralla lupa argumentoida lääkäri Räsäsen tavoin, että homoseksuaalisuus on psykoseksuaalinen kehityshäiriö, vai onko tiedekeskustelukin alistettava gender-ideologian alle?
Itseäni ilahdutti ja mietitytti tutkinnanjohtajan argumentti, että jos lähtökohtaisesti Raamatussa esitettyjen väitteiden katsottaisin sellaisenaan täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkit, silloinhan Raamattujen levittämistä ja saatavilla pitämistä olisi pidettävä lähtökohtaisesti kiihottamisrikoksena. Toki tiedämme, että sellaisia maita löytyy, joissa Raamatun hallussapidosta rangaistaan. Toivon ja rukoilen, ettei sitä päivää Suomessa nähtäisi.
Poliisi päätyy näkemään julkaisemamme vihkosen sananvapauteen kuuluvana oikeutena eikä kiihottamisrikoksena. Olen samaa mieltä, että varmasti sellaistakin puhetta löytyy, jossa halvennetaan ja poljetaan vaikkapa homoseksuaalisissa suhteissa elävien ihmisarvoa. Rikosta pahempi asia on, että se on synti Jumalan edessä. Tästä ei kuitenkaan ole lainkaan kyse kristillisessä ihmis-, avioliitto- ja syntikäsityksen opetuksessa. Oikein tutkinnanjohtaja näkikin, ettei kirjoituksen sananvalinnoissa ole tyyppihalventavia ilmaisuja, vaan loukkaavuus perustuu Räsäsen tekstin herättämiin subjektiivisin mielikuviin ja sanomaan kokonaisuutena. Toisin sanoen asia loukkaa – ei henkilöihin kohdistuva asiattomuus.
Tutkinta päätetty.
Suomen Luther-säätiö ja Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta sitoutuvat Raamattuun, ja kaiken opetuksemme tulee pohjautua Jumalan sanaan. Tämä merkitsee myös, että Jumalan lain saarna aina loukkaa ja herättää vihaa, koska meidän langennut luontomme kapinoi elävää Jumalaa vastaan. Se ei tarkoita ihmisarvon alas painamista – päinvastoin – koska juuri ihmisen arvon tähden Jumala rakkaudessaan kutsuu häntä yhteyteensä ja eheyteensä.
Kristittyinä me saamme ja meidän tulee julkisesti opettaa kristillistä ihmis- ja avioliittokäsitystä sekä kutsua kaikkia ihmisiä, myös homoseksuaalisissa suhteissa eläviä, rakkaudessa ja totuudessa katumukseen ja syntien anteeksiantamuksen omistamiseen Kristuksessa Jeesuksessa.
Pahin este Jumalan rakkauden ja totuuden sanalle eivät suinkaan ole ne ihmiset, jotka monesti särkyneinä ja haavoittuneina kamppailevat omien seksuaalisten haavojensa ja kiusaustensa keskellä. Suurin ongelma ovat ne hyvät ja suvaitsevaiset seurakuntalaiset, papit ja piispat, jotka valheellisesti puhuvat kristinuskon nimissä ja esiintyvät kristityn nimellä, vaikka tietoisesti ja pinttyneesti kapinoivat Jumalan sanaa vastaan ja turhentavat hänen hyvät säädöksensä.
Kirkkona meidät on Lähetyshiippakunnassa kutsuttu julistamaan ja opettamaan kaikki, mitä Herramme käski meidän opettaa (Matt. 28).
Oikein Päivi Räsänen kirjoitti vuonna 2004:
”Paavali rinnastaa synnin tekemisen ja sen hyväksymisen pitäen niitä hätkähdyttävästi yhtä tuomittavina (Room. 1:32). Kirkko on suuressa vaarassa langeta osoittamaan hyväksyntää homoseksuaalisille suhteille. Samaa sukupuolta olevien parisuhteiden siunaaminen tai kirkon työntekijän homoliiton salliminen merkitsisivät jo selkeää hyväksynnän osoittamista näille suhteille. Samalla kirkko menettäisi mahdollisuutensa ulottaa lain ja evankeliumin sanoma homoseksuaaleille. Jumala rakastaa homoseksuaaleja ihmisiä niin paljon, että hän haluaa myös heitä vetää lain sanan kautta Kristuksen yhteyteen ja osallisiksi evankeliumista.
Alkuseurakunta ei mukautunut aikansa yhteiskunnallisiin arvoihin. Kirkon tehtävä on kertoa suomalaisille, miten Jumalan sana suhtautuu homoseksuaalisuuden harjoittamiseen. Kirkko syyllistyy homoseksuaalien syrjintään, jos he eivät saa kuulla Jumalan sanan koko totuutta, joka sisältää niin lain kuin evankeliuminkin. Kirkon tehtävä on myös omalla esimerkillään näyttää, että Jumalaa tulee totella enemmän kuin ihmistä. Kirkko ei syyllisty syrjintään, jos se uskaltaa käyttää sanaa synti niin homosuhteista kuin muista avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista.
Seurakunnissa tulee löytyä enemmän tilaa ja rakkautta niille ihmisille, joiden kipuna on homoseksuaalinen tunne-elämä tai muu seksuaalinen poikkeavuus. Armon sanoma kuuluu kaikille syntisille ja rikkinäisille. Maailmassa ei löydy ketään, jonka miehisyys tai naiseus olisi täydellistä ja eheää.”
Juhana Pohjola
Dekaani, Suomen Luther-säätiö
Hiippakuntadekaani, Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta
