Oletko koskaan pohtinut, mitä tapahtuu, kun kymmeniä teologeja ahdetaan samaan tilaan keskustelemaan teologisista aiheista? Onko puheensorinan yltäkylläisyys niin räjähdysherkkää, ettei meinaa väliin mahtua? No, tuollaista se saattaa olla joskus yliopiston kahvilassa tai luentosaleissa. Tämä erilaisten, mutta niin samanlaisten teologien yhteinen konferenssi – johon alkukuusta osallistuin – onkin luonteeltaan ainutlaatuinen. Eikä Koinonia -keskuskaan räjähtänyt meidän jäljiltämme. Mistä on siis kysymys?
On kysymys siitä, että ”nuorina” teologeina me saimme rauhassa asettua pöydän ääreen, pieniin ryhmiin, ja keskustella tärkeistä teologisista aiheista. Esimerkiksi tänä vuonna tarkastelimme Jeesuksen ja fariseusten välisiä suhteita – samalla reflektoiden niitä omaan kirkolliseen elämäämme. Nyökkäiltiin ymmärtävästi, välillä oltiin eri mieltä, joskus joku jopa provosoitui – mutta tilanne ei räjähtänyt käsiin. Ja syynä näkisin sen, että luterilaisina teologeina meillä on yhteinen suunta. Suunta osoittaa Kristukseen. Vaikka meidän luterilaisten kirkkojemme taustat ovat hyvin erilaisia keskenään, se ei poista mahdollisuutta kulkea samaan suuntaan. Kun katson saksalaista tai norjalaista veljeäni Kristuksessa, saan iloita siitä, että me jaamme saman uskon ja tunnustuksen. Kristuksen evankeliumia julistetaan puhtaasti ja sakramentteja jaetaan oikein – muuallakin kuin Suomessa. Siis Norjassa osataan muutakin kuin hiihtää ja hypätä mäkeä – heilläkin on luterilainen uskon varaan rakentuvia seurakuntia, kuten myös monessa muussa Euroopan maassa.
Itselläni on ollut etuoikeus osallistua tähän NYLT-konferenssiin jo viisi kertaa. Joka kerta se on myös rohkaissut ja ravinnut. Myös ne alitajunnan pienimmät ja harmaimmat aivosolut aktivoituvat tällaisen konferenssin yhteydessä. Vaikkakaan oma kielitaitoni ei ole 5/5, niin hyvin noinkin kansainvälisessä ympäristössä näyttää pärjäävän esatikkasmaisella suomen, ruotsin ja englannin kombinaatiolla. Konferenssit eivät koostu tuntien mittaisista luennoista, vaan napakoista alustuksista, joiden jälkeen keskustellaan ryhmissä aiheesta ja jaetaan ajatuksia lopuksi koko porukan kanssa. Tällaiset konferenssit toimisivat minkä tahansa ammattiryhmän työn edistämiseksi.
Teologeina olemme etuoikeutettuja siinä, että saamme tutkia maailman tärkeintä asiaa aivan lähteen juurella. Siinä samalla olemme tietysti myös velvoitettuja aina palaamaan Sanan äärelle, mikäli jokin teologinen aihe siihen johtaa. Ja mikä oikeastaan mahtavinta, näillä luterilaisilla teologeilla on halu ja kutsumus pysyä Sanan äärellä. Siinäpä onkin suuri rukousaihe, että tämä sama siunaus jatkuisi tulevaisuudessakin ja tulevillekin sukupolville.
Kun luterilainen nuori tai vanha teologi sitten istuu viettämään iltaa toisen samanlaisen kanssa, agendaksi ei nouse maailman parantaminen. Tietäähän Kolmiyhteinen Jumala itse Luojana, miten sen tehdä. Usein keskustelunaiheeksi nouseekin, miten olla rakentamassa Kristuksen kirkkoa ja luterilaista seurakuntaa. Ja näiden kysymysten märehtimisiin NYLT on oiva alusta.
Pastori Mika Tervakangas,
Timoteuksen luterilainen seurakunta,
Oulu
