Blogi: Tunnusteluja yhteisön rakentamisesta

Koinonian luterilaisen seurakunnan synnystä on kirjoittanut seurakunnan vastaava pastori Eero Pihlava. Kuva: Janne Koskela

Seurakuntayhteisö syntyy ja rakentuu evankeliumin voimasta. Yhteisö on suuri ja avara. Kun lausumme Isä meidän -rukousta, emme rukoile vain läsnä olevan seurakunnan kanssa. Auringon painuessa veljet ja sisaret toisella puolella planeettaa jatkavat yhteistä rukousta. Seurakunta on kristitylle elämän merkittävin yhteisö. Siinä elämme sunnuntaista toiseen Jumalan kansan yhteydessä. Jaan kolme ajatusta seurakunnan rakentamisesta:

Kahta yhteisöä perustamaan

Koinonian luterilainen seurakunta perustettiin 15. joulukuuta 2024. Seurakunnan perustamista suunnitellut ryhmä koostui pääosin Helsingin Markuksen seurakunnan jäsenistä. Se tapasi ensimmäisen kerran lokakuussa 2023.

Ensimmäisen tapaamisen keskeinen kysymys oli “Miksi?”. Mikä on syy uuden seurakunnan perustamiseen? Aihe on merkittävä, sillä Koinonian perustamiseen liittyi haasteita. Markuksen seurakunnan historian aikana väkeä on lähtenyt perustamaan seurakuntia sekä Vantaalle että Espooseen. Jälleen kerran tuo ihana yhteisö joutui uuden eteen.

Lähetyshiippakunnan seurakunnissa on vastaavankaltaisissa tilanteissa puhuttu muun muassa seurakuntien ”tuplaamisesta” tai ”jakaantumisesta”. Koinonian kohdalla motivaatio ja kieli löytyi lähetystyöstä. Pyrimme tavoittamaan ihmisiä kahden seurakunnan kautta. Lähetystyössä kukaan ei jää jälkeen, mikään ei jakaannu, vaan kaikki osallistuvat: toiset lähettävät ja toiset lähtevät. Lähetysnäky säilyy myös seurakunnan perustamisen jälkeen. Toivon mukaan saamme lähettää joskus Koinoniasta väkeä perustamaan uutta seurakuntaa, sillä seurakuntaa perustettaessa lähdemme perustamaan kahta yhteisöä.  

Perhe ja yhteisön rakentaminen

Perhe on seurakuntayhteisön rakentamisen perusyksikkö. Voisiko alkanut vuosikin olla seurakunnissamme perhetyön aikaa? Esimerkkinä mainitsen, kuinka olen Tuomaksen seurakunnan kohdalla ajatellut seuraavaa. Kokoonnumme keväällä kuukausittain seurakuntailtoihin. Illoissa lauletaan, syödään ja keskustellaan alustusten pohjalta. Keskusteluaiheiksi olen ehdottanut perheen ajankäyttöä, avioliitosta huolehtimista ja perheen hartauselämää. Nuorena isänä ja monin tavoin vajaana puolisona kuulisin mielelläni muiden kokemuksia. Voisiko vastaavaa olla teillä?

Mainitsen vielä lopuksi yhden asian jumalanpalveluksen merkityksestä perhetyössä. Omassa nuoruudessani seurakunnan nuorisotyö ohjasi eristäytymään oman ikäryhmän tilaisuuksiin. Rippikoulun jälkeen vanhempani antoivat minulle vapauden päättää, tulenko jumalanpalveluksiin heidän kanssaan. Useinkaan en mennyt. 

Näin nuoruuteni seurakuntayhteydessä oli varsin vähän vuorovaikutusta itseäni vanhempien tai nuorempien kanssa. Usko oli ikäryhmään kuuluva asia. Kun nuoruus jäi, suhde nuoreen seurakuntayhteisöön haaleni. Armosta löysin myöhemmin tieni takaisin.

Seurakunta seuraavalle sukupolvelle

Lähetyshiippakunnan seurakunnissa lapsilla ei aina ole nuorteniltoja tai edes ikätovereita. Samalla kaikenikäisten yhteinen jumalanpalvelus opettaa nuorille kristityille, kuinka seurakunta ja usko eivät ole vain nuoruuden vaiheita. Alttarille etsivät tietään niin mummot kuin vastasyntyneet huoltajiensa sylissä. Jumalanpalvelus on tärkein perhetyön muoto ja tukee uskon siirtymistä seuraavalle sukupolvelle.

Olkoon rukouksenamme ja tavoitteenamme, että seurakuntiemme lapset itsenäistyvät aikanaan näin: He ovat kokeneet säännöllisesti, kuinka kaikenikäiset kristityt kokoontuvat sunnuntaisin Jumalan sanan kuuloon ja syntisten aterialle. Usko ei näyttäydy vain nuoruuden asiana vaan elämän perustana, joka jäsentää viikkoa sunnuntaista toiseen.

Teksti on julkaistu Pyhäkön lampun numerossa 1/2025.