Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies
”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil 4:6-7)
Elämä olisi helppoa, jos ei olisi juuri tätä huolta tai tuota raskasta kuormaa. Mikä tahansa muu vaiva, mutta ei tätä murhetta!
Hyvä Luojamme kyllä tietää, miten huolet raskauttavat elämää. Kukapa kristitty ei tietäisi, mitä huolet ja murheet ovat. Murheet omaisuudesta ja omaisista, murheet terveydestä, omista synneistä ja laiminlyönneistä. Moni kantaa huolta omasta kansasta ja isänmaasta, sen nuorisosta ja sen kristityistä, luopumuksesta ja jumalattomuudesta.
Ei ole ongelmaa eikä murhetta ja surua, jota Raamattu ei tuntisi. Siellä on sitten myös lukuisia lupauksia murheita ja huolia vastaan. Raamatun realismi antaa uskottavuutta ja painoa sen lehdiltä löytyviin lupauksiin. Kuinka monelle onkaan tullut helpotukseksi ja jopa pelastukseksi sanat:
”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa… / Avuksesi huuda minua hädän päivänä ja minä tahdon auttaa sinua.” (Ps. 50:15)
”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani”.
Jumalan lupauksia ei ole annettu kevyiksi huitaisuiksi, joilla kaikki painot äkkiä hävitettäisiin – sen tietää jokainen, jota huolet painavat. Kertoohan Raamattukin tapauksista, joissa Jumalaan turvautuva ihminen on joutunut pitkään huokailemaan, ennen kuin huolet ovat helpottaneet tai omat hartiat saaneet aivan kuin lisävoimia kuormien kantamiseen, niin että elämä on päässyt jatkumaan. Aabrahamilla oli kyllä lupaus, ja sen varassa hän jaksoi, varmaan usein iloisin mielin, mutta ehkä yhtä usein painoi murhe hänet rukoukseen ja hakemaan apua lupausten Antajalta. Joosefin huolet eivät olleet yhtään kevyempiä: Potifarin vaimon jatkuva houkuttelu, ja myöhemmin vääryyden kärsiminen tyrmässä, vaikka Joosef oli ollut kuuliainen Jumalalle. Entä Mooses huolineen, Hanna, Barak, Gideon, David, Hiskia, Nehemia, Daniel ja lukemattomat muut? Kaikille heille tuli aikanaan konkreettinen apu ja vastaus.
Kun Paavali kirjoittaa filippiläisille: ”Älkää mistään murehtiko…” mitä se olisi merkinnyt esimerkiksi Hiskialle, kun hän sai Assurin kuninkaalta uhkakirjeen (2.Kun. 19)? Olisiko hänen pitänyt vain olla kuin tietämättään koko uhasta? Mitä Hiskia teki? Hän otti kirjeen mukanaan temppeliin, Jumalan eteen ja huusi avuksi ainoata Auttajaansa. Kun siis Raamattu kehottaa olematta murehtimatta mistään, se puhuu muusta kuin asioiden kevyesti ottamisesta: kyllä Jumala tietää, mitä ne murheet ja taakat ovat. Mutta tuo ”mistään” tarkoittaa, ettei ole asiaa, jota ei tulisi tuoda luottamuksella Jumalan eteen niin kauan kuin se painaa. ”Murehtia” merkitsee huolten kantamista omin voimin. Jos joku huoli tai taakka kuitenkin vain pysyy, on oikein tuoda se yhä uudestaan Jumalalle koko raskaudessaan vedoten Jumalan omiin lupauksiin. Samalla vielä painojen raskauttaessa mieltä on hyvä uskossa kiittää Jumalaa, sillä kehottaahan Paavalikin ”kiitoksen kanssa”. Vanha kristittyjen neuvo on: tee huolistasi rukous!
Jumala ei väitä, ettei hädän päivää tulisi, vaan Hän liittää juuri hädän päivään lupauksen: avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua. Miten suuri lupaus liittyykään ensimmäiseen käskyyn: minä olen Herra, sinun Jumalasi. Muuta Jumalaa ei ole – älä siis etsi muuta apua – minä olen sinun auttajasi. Siihen voit luottaa!
Anna huoltesi painaa itsesi Jumalan armonistuimen eteen. Kun huolet eivät hellitä, älä sinäkään hellitä mielestäsi Jumalan lupauksia. Kun omaisesi kulkevat väärää tietä, valitse sinä omaksi tieksesi tie Jumalan kasvojen eteen seurakunnan kanssa: tunnustat Jumalalle syntisi ja saat ne anteeksi juuri niin kuin Jumala on luvannut; sitten kuulet evankeliumia ja tuot esirukouksessa rakkaittesi huolet ja omat huolesi Jumalalle tiettäviksi. Jos kuitenkin epäusko vielä sanoo, ettet ole Jumalan avun arvoinen, niin anna niiden epäilysten sammua Kristuksen ruumiin ja veren lahjojen alle ehtoollisella. Ne ovat tehneet sinut kelvolliseksi saamaan avun huoliisi ja omiesi huoliin.
Jumalan rauha on varjeleva sinun ajatuksesi Kristuksessa Jeesuksessa.
Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies
”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil 4:6-7)
Elämä olisi helppoa, jos ei olisi juuri tätä huolta tai tuota raskasta kuormaa. Mikä tahansa muu vaiva, mutta ei tätä murhetta!
Hyvä Luojamme kyllä tietää, miten huolet raskauttavat elämää. Kukapa kristitty ei tietäisi, mitä huolet ja murheet ovat. Murheet omaisuudesta ja omaisista, murheet terveydestä, omista synneistä ja laiminlyönneistä. Moni kantaa huolta omasta kansasta ja isänmaasta, sen nuorisosta ja sen kristityistä, luopumuksesta ja jumalattomuudesta.
Ei ole ongelmaa eikä murhetta ja surua, jota Raamattu ei tuntisi. Siellä on sitten myös lukuisia lupauksia murheita ja huolia vastaan. Raamatun realismi antaa uskottavuutta ja painoa sen lehdiltä löytyviin lupauksiin. Kuinka monelle onkaan tullut helpotukseksi ja jopa pelastukseksi sanat:
”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa… / Avuksesi huuda minua hädän päivänä ja minä tahdon auttaa sinua.” (Ps. 50:15)
”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani”.
Jumalan lupauksia ei ole annettu kevyiksi huitaisuiksi, joilla kaikki painot äkkiä hävitettäisiin – sen tietää jokainen, jota huolet painavat. Kertoohan Raamattukin tapauksista, joissa Jumalaan turvautuva ihminen on joutunut pitkään huokailemaan, ennen kuin huolet ovat helpottaneet tai omat hartiat saaneet aivan kuin lisävoimia kuormien kantamiseen, niin että elämä on päässyt jatkumaan. Aabrahamilla oli kyllä lupaus, ja sen varassa hän jaksoi, varmaan usein iloisin mielin, mutta ehkä yhtä usein painoi murhe hänet rukoukseen ja hakemaan apua lupausten Antajalta. Joosefin huolet eivät olleet yhtään kevyempiä: Potifarin vaimon jatkuva houkuttelu, ja myöhemmin vääryyden kärsiminen tyrmässä, vaikka Joosef oli ollut kuuliainen Jumalalle. Entä Mooses huolineen, Hanna, Barak, Gideon, David, Hiskia, Nehemia, Daniel ja lukemattomat muut? Kaikille heille tuli aikanaan konkreettinen apu ja vastaus.
Kun Paavali kirjoittaa filippiläisille: ”Älkää mistään murehtiko…” mitä se olisi merkinnyt esimerkiksi Hiskialle, kun hän sai Assurin kuninkaalta uhkakirjeen (2.Kun. 19)? Olisiko hänen pitänyt vain olla kuin tietämättään koko uhasta? Mitä Hiskia teki? Hän otti kirjeen mukanaan temppeliin, Jumalan eteen ja huusi avuksi ainoata Auttajaansa. Kun siis Raamattu kehottaa olematta murehtimatta mistään, se puhuu muusta kuin asioiden kevyesti ottamisesta: kyllä Jumala tietää, mitä ne murheet ja taakat ovat. Mutta tuo ”mistään” tarkoittaa, ettei ole asiaa, jota ei tulisi tuoda luottamuksella Jumalan eteen niin kauan kuin se painaa. ”Murehtia” merkitsee huolten kantamista omin voimin. Jos joku huoli tai taakka kuitenkin vain pysyy, on oikein tuoda se yhä uudestaan Jumalalle koko raskaudessaan vedoten Jumalan omiin lupauksiin. Samalla vielä painojen raskauttaessa mieltä on hyvä uskossa kiittää Jumalaa, sillä kehottaahan Paavalikin ”kiitoksen kanssa”. Vanha kristittyjen neuvo on: tee huolistasi rukous!
Jumala ei väitä, ettei hädän päivää tulisi, vaan Hän liittää juuri hädän päivään lupauksen: avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua. Miten suuri lupaus liittyykään ensimmäiseen käskyyn: minä olen Herra, sinun Jumalasi. Muuta Jumalaa ei ole – älä siis etsi muuta apua – minä olen sinun auttajasi. Siihen voit luottaa!
Anna huoltesi painaa itsesi Jumalan armonistuimen eteen. Kun huolet eivät hellitä, älä sinäkään hellitä mielestäsi Jumalan lupauksia. Kun omaisesi kulkevat väärää tietä, valitse sinä omaksi tieksesi tie Jumalan kasvojen eteen seurakunnan kanssa: tunnustat Jumalalle syntisi ja saat ne anteeksi juuri niin kuin Jumala on luvannut; sitten kuulet evankeliumia ja tuot esirukouksessa rakkaittesi huolet ja omat huolesi Jumalalle tiettäviksi. Jos kuitenkin epäusko vielä sanoo, ettet ole Jumalan avun arvoinen, niin anna niiden epäilysten sammua Kristuksen ruumiin ja veren lahjojen alle ehtoollisella. Ne ovat tehneet sinut kelvolliseksi saamaan avun huoliisi ja omiesi huoliin.
Jumalan rauha on varjeleva sinun ajatuksesi Kristuksessa Jeesuksessa.
Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies
”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil 4:6-7)
Elämä olisi helppoa, jos ei olisi juuri tätä huolta tai tuota raskasta kuormaa. Mikä tahansa muu vaiva, mutta ei tätä murhetta!
Hyvä Luojamme kyllä tietää, miten huolet raskauttavat elämää. Kukapa kristitty ei tietäisi, mitä huolet ja murheet ovat. Murheet omaisuudesta ja omaisista, murheet terveydestä, omista synneistä ja laiminlyönneistä. Moni kantaa huolta omasta kansasta ja isänmaasta, sen nuorisosta ja sen kristityistä, luopumuksesta ja jumalattomuudesta.
Ei ole ongelmaa eikä murhetta ja surua, jota Raamattu ei tuntisi. Siellä on sitten myös lukuisia lupauksia murheita ja huolia vastaan. Raamatun realismi antaa uskottavuutta ja painoa sen lehdiltä löytyviin lupauksiin. Kuinka monelle onkaan tullut helpotukseksi ja jopa pelastukseksi sanat:
”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa… / Avuksesi huuda minua hädän päivänä ja minä tahdon auttaa sinua.” (Ps. 50:15)
”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani”.
Jumalan lupauksia ei ole annettu kevyiksi huitaisuiksi, joilla kaikki painot äkkiä hävitettäisiin – sen tietää jokainen, jota huolet painavat. Kertoohan Raamattukin tapauksista, joissa Jumalaan turvautuva ihminen on joutunut pitkään huokailemaan, ennen kuin huolet ovat helpottaneet tai omat hartiat saaneet aivan kuin lisävoimia kuormien kantamiseen, niin että elämä on päässyt jatkumaan. Aabrahamilla oli kyllä lupaus, ja sen varassa hän jaksoi, varmaan usein iloisin mielin, mutta ehkä yhtä usein painoi murhe hänet rukoukseen ja hakemaan apua lupausten Antajalta. Joosefin huolet eivät olleet yhtään kevyempiä: Potifarin vaimon jatkuva houkuttelu, ja myöhemmin vääryyden kärsiminen tyrmässä, vaikka Joosef oli ollut kuuliainen Jumalalle. Entä Mooses huolineen, Hanna, Barak, Gideon, David, Hiskia, Nehemia, Daniel ja lukemattomat muut? Kaikille heille tuli aikanaan konkreettinen apu ja vastaus.
Kun Paavali kirjoittaa filippiläisille: ”Älkää mistään murehtiko…” mitä se olisi merkinnyt esimerkiksi Hiskialle, kun hän sai Assurin kuninkaalta uhkakirjeen (2.Kun. 19)? Olisiko hänen pitänyt vain olla kuin tietämättään koko uhasta? Mitä Hiskia teki? Hän otti kirjeen mukanaan temppeliin, Jumalan eteen ja huusi avuksi ainoata Auttajaansa. Kun siis Raamattu kehottaa olematta murehtimatta mistään, se puhuu muusta kuin asioiden kevyesti ottamisesta: kyllä Jumala tietää, mitä ne murheet ja taakat ovat. Mutta tuo ”mistään” tarkoittaa, ettei ole asiaa, jota ei tulisi tuoda luottamuksella Jumalan eteen niin kauan kuin se painaa. ”Murehtia” merkitsee huolten kantamista omin voimin. Jos joku huoli tai taakka kuitenkin vain pysyy, on oikein tuoda se yhä uudestaan Jumalalle koko raskaudessaan vedoten Jumalan omiin lupauksiin. Samalla vielä painojen raskauttaessa mieltä on hyvä uskossa kiittää Jumalaa, sillä kehottaahan Paavalikin ”kiitoksen kanssa”. Vanha kristittyjen neuvo on: tee huolistasi rukous!
Jumala ei väitä, ettei hädän päivää tulisi, vaan Hän liittää juuri hädän päivään lupauksen: avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua. Miten suuri lupaus liittyykään ensimmäiseen käskyyn: minä olen Herra, sinun Jumalasi. Muuta Jumalaa ei ole – älä siis etsi muuta apua – minä olen sinun auttajasi. Siihen voit luottaa!
Anna huoltesi painaa itsesi Jumalan armonistuimen eteen. Kun huolet eivät hellitä, älä sinäkään hellitä mielestäsi Jumalan lupauksia. Kun omaisesi kulkevat väärää tietä, valitse sinä omaksi tieksesi tie Jumalan kasvojen eteen seurakunnan kanssa: tunnustat Jumalalle syntisi ja saat ne anteeksi juuri niin kuin Jumala on luvannut; sitten kuulet evankeliumia ja tuot esirukouksessa rakkaittesi huolet ja omat huolesi Jumalalle tiettäviksi. Jos kuitenkin epäusko vielä sanoo, ettet ole Jumalan avun arvoinen, niin anna niiden epäilysten sammua Kristuksen ruumiin ja veren lahjojen alle ehtoollisella. Ne ovat tehneet sinut kelvolliseksi saamaan avun huoliisi ja omiesi huoliin.
Jumalan rauha on varjeleva sinun ajatuksesi Kristuksessa Jeesuksessa.
Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies
”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil 4:6-7)
Elämä olisi helppoa, jos ei olisi juuri tätä huolta tai tuota raskasta kuormaa. Mikä tahansa muu vaiva, mutta ei tätä murhetta!
Hyvä Luojamme kyllä tietää, miten huolet raskauttavat elämää. Kukapa kristitty ei tietäisi, mitä huolet ja murheet ovat. Murheet omaisuudesta ja omaisista, murheet terveydestä, omista synneistä ja laiminlyönneistä. Moni kantaa huolta omasta kansasta ja isänmaasta, sen nuorisosta ja sen kristityistä, luopumuksesta ja jumalattomuudesta.
Ei ole ongelmaa eikä murhetta ja surua, jota Raamattu ei tuntisi. Siellä on sitten myös lukuisia lupauksia murheita ja huolia vastaan. Raamatun realismi antaa uskottavuutta ja painoa sen lehdiltä löytyviin lupauksiin. Kuinka monelle onkaan tullut helpotukseksi ja jopa pelastukseksi sanat:
”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa… / Avuksesi huuda minua hädän päivänä ja minä tahdon auttaa sinua.” (Ps. 50:15)
”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani”.
Jumalan lupauksia ei ole annettu kevyiksi huitaisuiksi, joilla kaikki painot äkkiä hävitettäisiin – sen tietää jokainen, jota huolet painavat. Kertoohan Raamattukin tapauksista, joissa Jumalaan turvautuva ihminen on joutunut pitkään huokailemaan, ennen kuin huolet ovat helpottaneet tai omat hartiat saaneet aivan kuin lisävoimia kuormien kantamiseen, niin että elämä on päässyt jatkumaan. Aabrahamilla oli kyllä lupaus, ja sen varassa hän jaksoi, varmaan usein iloisin mielin, mutta ehkä yhtä usein painoi murhe hänet rukoukseen ja hakemaan apua lupausten Antajalta. Joosefin huolet eivät olleet yhtään kevyempiä: Potifarin vaimon jatkuva houkuttelu, ja myöhemmin vääryyden kärsiminen tyrmässä, vaikka Joosef oli ollut kuuliainen Jumalalle. Entä Mooses huolineen, Hanna, Barak, Gideon, David, Hiskia, Nehemia, Daniel ja lukemattomat muut? Kaikille heille tuli aikanaan konkreettinen apu ja vastaus.
Kun Paavali kirjoittaa filippiläisille: ”Älkää mistään murehtiko…” mitä se olisi merkinnyt esimerkiksi Hiskialle, kun hän sai Assurin kuninkaalta uhkakirjeen (2.Kun. 19)? Olisiko hänen pitänyt vain olla kuin tietämättään koko uhasta? Mitä Hiskia teki? Hän otti kirjeen mukanaan temppeliin, Jumalan eteen ja huusi avuksi ainoata Auttajaansa. Kun siis Raamattu kehottaa olematta murehtimatta mistään, se puhuu muusta kuin asioiden kevyesti ottamisesta: kyllä Jumala tietää, mitä ne murheet ja taakat ovat. Mutta tuo ”mistään” tarkoittaa, ettei ole asiaa, jota ei tulisi tuoda luottamuksella Jumalan eteen niin kauan kuin se painaa. ”Murehtia” merkitsee huolten kantamista omin voimin. Jos joku huoli tai taakka kuitenkin vain pysyy, on oikein tuoda se yhä uudestaan Jumalalle koko raskaudessaan vedoten Jumalan omiin lupauksiin. Samalla vielä painojen raskauttaessa mieltä on hyvä uskossa kiittää Jumalaa, sillä kehottaahan Paavalikin ”kiitoksen kanssa”. Vanha kristittyjen neuvo on: tee huolistasi rukous!
Jumala ei väitä, ettei hädän päivää tulisi, vaan Hän liittää juuri hädän päivään lupauksen: avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua. Miten suuri lupaus liittyykään ensimmäiseen käskyyn: minä olen Herra, sinun Jumalasi. Muuta Jumalaa ei ole – älä siis etsi muuta apua – minä olen sinun auttajasi. Siihen voit luottaa!
Anna huoltesi painaa itsesi Jumalan armonistuimen eteen. Kun huolet eivät hellitä, älä sinäkään hellitä mielestäsi Jumalan lupauksia. Kun omaisesi kulkevat väärää tietä, valitse sinä omaksi tieksesi tie Jumalan kasvojen eteen seurakunnan kanssa: tunnustat Jumalalle syntisi ja saat ne anteeksi juuri niin kuin Jumala on luvannut; sitten kuulet evankeliumia ja tuot esirukouksessa rakkaittesi huolet ja omat huolesi Jumalalle tiettäviksi. Jos kuitenkin epäusko vielä sanoo, ettet ole Jumalan avun arvoinen, niin anna niiden epäilysten sammua Kristuksen ruumiin ja veren lahjojen alle ehtoollisella. Ne ovat tehneet sinut kelvolliseksi saamaan avun huoliisi ja omiesi huoliin.
Jumalan rauha on varjeleva sinun ajatuksesi Kristuksessa Jeesuksessa.
Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies
”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil 4:6-7)
Elämä olisi helppoa, jos ei olisi juuri tätä huolta tai tuota raskasta kuormaa. Mikä tahansa muu vaiva, mutta ei tätä murhetta!
Hyvä Luojamme kyllä tietää, miten huolet raskauttavat elämää. Kukapa kristitty ei tietäisi, mitä huolet ja murheet ovat. Murheet omaisuudesta ja omaisista, murheet terveydestä, omista synneistä ja laiminlyönneistä. Moni kantaa huolta omasta kansasta ja isänmaasta, sen nuorisosta ja sen kristityistä, luopumuksesta ja jumalattomuudesta.
Ei ole ongelmaa eikä murhetta ja surua, jota Raamattu ei tuntisi. Siellä on sitten myös lukuisia lupauksia murheita ja huolia vastaan. Raamatun realismi antaa uskottavuutta ja painoa sen lehdiltä löytyviin lupauksiin. Kuinka monelle onkaan tullut helpotukseksi ja jopa pelastukseksi sanat:
”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa… / Avuksesi huuda minua hädän päivänä ja minä tahdon auttaa sinua.” (Ps. 50:15)
”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani”.
Jumalan lupauksia ei ole annettu kevyiksi huitaisuiksi, joilla kaikki painot äkkiä hävitettäisiin – sen tietää jokainen, jota huolet painavat. Kertoohan Raamattukin tapauksista, joissa Jumalaan turvautuva ihminen on joutunut pitkään huokailemaan, ennen kuin huolet ovat helpottaneet tai omat hartiat saaneet aivan kuin lisävoimia kuormien kantamiseen, niin että elämä on päässyt jatkumaan. Aabrahamilla oli kyllä lupaus, ja sen varassa hän jaksoi, varmaan usein iloisin mielin, mutta ehkä yhtä usein painoi murhe hänet rukoukseen ja hakemaan apua lupausten Antajalta. Joosefin huolet eivät olleet yhtään kevyempiä: Potifarin vaimon jatkuva houkuttelu, ja myöhemmin vääryyden kärsiminen tyrmässä, vaikka Joosef oli ollut kuuliainen Jumalalle. Entä Mooses huolineen, Hanna, Barak, Gideon, David, Hiskia, Nehemia, Daniel ja lukemattomat muut? Kaikille heille tuli aikanaan konkreettinen apu ja vastaus.
Kun Paavali kirjoittaa filippiläisille: ”Älkää mistään murehtiko…” mitä se olisi merkinnyt esimerkiksi Hiskialle, kun hän sai Assurin kuninkaalta uhkakirjeen (2.Kun. 19)? Olisiko hänen pitänyt vain olla kuin tietämättään koko uhasta? Mitä Hiskia teki? Hän otti kirjeen mukanaan temppeliin, Jumalan eteen ja huusi avuksi ainoata Auttajaansa. Kun siis Raamattu kehottaa olematta murehtimatta mistään, se puhuu muusta kuin asioiden kevyesti ottamisesta: kyllä Jumala tietää, mitä ne murheet ja taakat ovat. Mutta tuo ”mistään” tarkoittaa, ettei ole asiaa, jota ei tulisi tuoda luottamuksella Jumalan eteen niin kauan kuin se painaa. ”Murehtia” merkitsee huolten kantamista omin voimin. Jos joku huoli tai taakka kuitenkin vain pysyy, on oikein tuoda se yhä uudestaan Jumalalle koko raskaudessaan vedoten Jumalan omiin lupauksiin. Samalla vielä painojen raskauttaessa mieltä on hyvä uskossa kiittää Jumalaa, sillä kehottaahan Paavalikin ”kiitoksen kanssa”. Vanha kristittyjen neuvo on: tee huolistasi rukous!
Jumala ei väitä, ettei hädän päivää tulisi, vaan Hän liittää juuri hädän päivään lupauksen: avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua. Miten suuri lupaus liittyykään ensimmäiseen käskyyn: minä olen Herra, sinun Jumalasi. Muuta Jumalaa ei ole – älä siis etsi muuta apua – minä olen sinun auttajasi. Siihen voit luottaa!
Anna huoltesi painaa itsesi Jumalan armonistuimen eteen. Kun huolet eivät hellitä, älä sinäkään hellitä mielestäsi Jumalan lupauksia. Kun omaisesi kulkevat väärää tietä, valitse sinä omaksi tieksesi tie Jumalan kasvojen eteen seurakunnan kanssa: tunnustat Jumalalle syntisi ja saat ne anteeksi juuri niin kuin Jumala on luvannut; sitten kuulet evankeliumia ja tuot esirukouksessa rakkaittesi huolet ja omat huolesi Jumalalle tiettäviksi. Jos kuitenkin epäusko vielä sanoo, ettet ole Jumalan avun arvoinen, niin anna niiden epäilysten sammua Kristuksen ruumiin ja veren lahjojen alle ehtoollisella. Ne ovat tehneet sinut kelvolliseksi saamaan avun huoliisi ja omiesi huoliin.
Jumalan rauha on varjeleva sinun ajatuksesi Kristuksessa Jeesuksessa.
Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies
”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil 4:6-7)
Elämä olisi helppoa, jos ei olisi juuri tätä huolta tai tuota raskasta kuormaa. Mikä tahansa muu vaiva, mutta ei tätä murhetta!
Hyvä Luojamme kyllä tietää, miten huolet raskauttavat elämää. Kukapa kristitty ei tietäisi, mitä huolet ja murheet ovat. Murheet omaisuudesta ja omaisista, murheet terveydestä, omista synneistä ja laiminlyönneistä. Moni kantaa huolta omasta kansasta ja isänmaasta, sen nuorisosta ja sen kristityistä, luopumuksesta ja jumalattomuudesta.
Ei ole ongelmaa eikä murhetta ja surua, jota Raamattu ei tuntisi. Siellä on sitten myös lukuisia lupauksia murheita ja huolia vastaan. Raamatun realismi antaa uskottavuutta ja painoa sen lehdiltä löytyviin lupauksiin. Kuinka monelle onkaan tullut helpotukseksi ja jopa pelastukseksi sanat:
”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa… / Avuksesi huuda minua hädän päivänä ja minä tahdon auttaa sinua.” (Ps. 50:15)
”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani”.
Jumalan lupauksia ei ole annettu kevyiksi huitaisuiksi, joilla kaikki painot äkkiä hävitettäisiin – sen tietää jokainen, jota huolet painavat. Kertoohan Raamattukin tapauksista, joissa Jumalaan turvautuva ihminen on joutunut pitkään huokailemaan, ennen kuin huolet ovat helpottaneet tai omat hartiat saaneet aivan kuin lisävoimia kuormien kantamiseen, niin että elämä on päässyt jatkumaan. Aabrahamilla oli kyllä lupaus, ja sen varassa hän jaksoi, varmaan usein iloisin mielin, mutta ehkä yhtä usein painoi murhe hänet rukoukseen ja hakemaan apua lupausten Antajalta. Joosefin huolet eivät olleet yhtään kevyempiä: Potifarin vaimon jatkuva houkuttelu, ja myöhemmin vääryyden kärsiminen tyrmässä, vaikka Joosef oli ollut kuuliainen Jumalalle. Entä Mooses huolineen, Hanna, Barak, Gideon, David, Hiskia, Nehemia, Daniel ja lukemattomat muut? Kaikille heille tuli aikanaan konkreettinen apu ja vastaus.
Kun Paavali kirjoittaa filippiläisille: ”Älkää mistään murehtiko…” mitä se olisi merkinnyt esimerkiksi Hiskialle, kun hän sai Assurin kuninkaalta uhkakirjeen (2.Kun. 19)? Olisiko hänen pitänyt vain olla kuin tietämättään koko uhasta? Mitä Hiskia teki? Hän otti kirjeen mukanaan temppeliin, Jumalan eteen ja huusi avuksi ainoata Auttajaansa. Kun siis Raamattu kehottaa olematta murehtimatta mistään, se puhuu muusta kuin asioiden kevyesti ottamisesta: kyllä Jumala tietää, mitä ne murheet ja taakat ovat. Mutta tuo ”mistään” tarkoittaa, ettei ole asiaa, jota ei tulisi tuoda luottamuksella Jumalan eteen niin kauan kuin se painaa. ”Murehtia” merkitsee huolten kantamista omin voimin. Jos joku huoli tai taakka kuitenkin vain pysyy, on oikein tuoda se yhä uudestaan Jumalalle koko raskaudessaan vedoten Jumalan omiin lupauksiin. Samalla vielä painojen raskauttaessa mieltä on hyvä uskossa kiittää Jumalaa, sillä kehottaahan Paavalikin ”kiitoksen kanssa”. Vanha kristittyjen neuvo on: tee huolistasi rukous!
Jumala ei väitä, ettei hädän päivää tulisi, vaan Hän liittää juuri hädän päivään lupauksen: avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua. Miten suuri lupaus liittyykään ensimmäiseen käskyyn: minä olen Herra, sinun Jumalasi. Muuta Jumalaa ei ole – älä siis etsi muuta apua – minä olen sinun auttajasi. Siihen voit luottaa!
Anna huoltesi painaa itsesi Jumalan armonistuimen eteen. Kun huolet eivät hellitä, älä sinäkään hellitä mielestäsi Jumalan lupauksia. Kun omaisesi kulkevat väärää tietä, valitse sinä omaksi tieksesi tie Jumalan kasvojen eteen seurakunnan kanssa: tunnustat Jumalalle syntisi ja saat ne anteeksi juuri niin kuin Jumala on luvannut; sitten kuulet evankeliumia ja tuot esirukouksessa rakkaittesi huolet ja omat huolesi Jumalalle tiettäviksi. Jos kuitenkin epäusko vielä sanoo, ettet ole Jumalan avun arvoinen, niin anna niiden epäilysten sammua Kristuksen ruumiin ja veren lahjojen alle ehtoollisella. Ne ovat tehneet sinut kelvolliseksi saamaan avun huoliisi ja omiesi huoliin.
Jumalan rauha on varjeleva sinun ajatuksesi Kristuksessa Jeesuksessa.
Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies
”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil 4:6-7)
Elämä olisi helppoa, jos ei olisi juuri tätä huolta tai tuota raskasta kuormaa. Mikä tahansa muu vaiva, mutta ei tätä murhetta!
Hyvä Luojamme kyllä tietää, miten huolet raskauttavat elämää. Kukapa kristitty ei tietäisi, mitä huolet ja murheet ovat. Murheet omaisuudesta ja omaisista, murheet terveydestä, omista synneistä ja laiminlyönneistä. Moni kantaa huolta omasta kansasta ja isänmaasta, sen nuorisosta ja sen kristityistä, luopumuksesta ja jumalattomuudesta.
Ei ole ongelmaa eikä murhetta ja surua, jota Raamattu ei tuntisi. Siellä on sitten myös lukuisia lupauksia murheita ja huolia vastaan. Raamatun realismi antaa uskottavuutta ja painoa sen lehdiltä löytyviin lupauksiin. Kuinka monelle onkaan tullut helpotukseksi ja jopa pelastukseksi sanat:
”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa… / Avuksesi huuda minua hädän päivänä ja minä tahdon auttaa sinua.” (Ps. 50:15)
”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani”.
Jumalan lupauksia ei ole annettu kevyiksi huitaisuiksi, joilla kaikki painot äkkiä hävitettäisiin – sen tietää jokainen, jota huolet painavat. Kertoohan Raamattukin tapauksista, joissa Jumalaan turvautuva ihminen on joutunut pitkään huokailemaan, ennen kuin huolet ovat helpottaneet tai omat hartiat saaneet aivan kuin lisävoimia kuormien kantamiseen, niin että elämä on päässyt jatkumaan. Aabrahamilla oli kyllä lupaus, ja sen varassa hän jaksoi, varmaan usein iloisin mielin, mutta ehkä yhtä usein painoi murhe hänet rukoukseen ja hakemaan apua lupausten Antajalta. Joosefin huolet eivät olleet yhtään kevyempiä: Potifarin vaimon jatkuva houkuttelu, ja myöhemmin vääryyden kärsiminen tyrmässä, vaikka Joosef oli ollut kuuliainen Jumalalle. Entä Mooses huolineen, Hanna, Barak, Gideon, David, Hiskia, Nehemia, Daniel ja lukemattomat muut? Kaikille heille tuli aikanaan konkreettinen apu ja vastaus.
Kun Paavali kirjoittaa filippiläisille: ”Älkää mistään murehtiko…” mitä se olisi merkinnyt esimerkiksi Hiskialle, kun hän sai Assurin kuninkaalta uhkakirjeen (2.Kun. 19)? Olisiko hänen pitänyt vain olla kuin tietämättään koko uhasta? Mitä Hiskia teki? Hän otti kirjeen mukanaan temppeliin, Jumalan eteen ja huusi avuksi ainoata Auttajaansa. Kun siis Raamattu kehottaa olematta murehtimatta mistään, se puhuu muusta kuin asioiden kevyesti ottamisesta: kyllä Jumala tietää, mitä ne murheet ja taakat ovat. Mutta tuo ”mistään” tarkoittaa, ettei ole asiaa, jota ei tulisi tuoda luottamuksella Jumalan eteen niin kauan kuin se painaa. ”Murehtia” merkitsee huolten kantamista omin voimin. Jos joku huoli tai taakka kuitenkin vain pysyy, on oikein tuoda se yhä uudestaan Jumalalle koko raskaudessaan vedoten Jumalan omiin lupauksiin. Samalla vielä painojen raskauttaessa mieltä on hyvä uskossa kiittää Jumalaa, sillä kehottaahan Paavalikin ”kiitoksen kanssa”. Vanha kristittyjen neuvo on: tee huolistasi rukous!
Jumala ei väitä, ettei hädän päivää tulisi, vaan Hän liittää juuri hädän päivään lupauksen: avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua. Miten suuri lupaus liittyykään ensimmäiseen käskyyn: minä olen Herra, sinun Jumalasi. Muuta Jumalaa ei ole – älä siis etsi muuta apua – minä olen sinun auttajasi. Siihen voit luottaa!
Anna huoltesi painaa itsesi Jumalan armonistuimen eteen. Kun huolet eivät hellitä, älä sinäkään hellitä mielestäsi Jumalan lupauksia. Kun omaisesi kulkevat väärää tietä, valitse sinä omaksi tieksesi tie Jumalan kasvojen eteen seurakunnan kanssa: tunnustat Jumalalle syntisi ja saat ne anteeksi juuri niin kuin Jumala on luvannut; sitten kuulet evankeliumia ja tuot esirukouksessa rakkaittesi huolet ja omat huolesi Jumalalle tiettäviksi. Jos kuitenkin epäusko vielä sanoo, ettet ole Jumalan avun arvoinen, niin anna niiden epäilysten sammua Kristuksen ruumiin ja veren lahjojen alle ehtoollisella. Ne ovat tehneet sinut kelvolliseksi saamaan avun huoliisi ja omiesi huoliin.
Jumalan rauha on varjeleva sinun ajatuksesi Kristuksessa Jeesuksessa.
Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies
”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil 4:6-7)
Elämä olisi helppoa, jos ei olisi juuri tätä huolta tai tuota raskasta kuormaa. Mikä tahansa muu vaiva, mutta ei tätä murhetta!
Hyvä Luojamme kyllä tietää, miten huolet raskauttavat elämää. Kukapa kristitty ei tietäisi, mitä huolet ja murheet ovat. Murheet omaisuudesta ja omaisista, murheet terveydestä, omista synneistä ja laiminlyönneistä. Moni kantaa huolta omasta kansasta ja isänmaasta, sen nuorisosta ja sen kristityistä, luopumuksesta ja jumalattomuudesta.
Ei ole ongelmaa eikä murhetta ja surua, jota Raamattu ei tuntisi. Siellä on sitten myös lukuisia lupauksia murheita ja huolia vastaan. Raamatun realismi antaa uskottavuutta ja painoa sen lehdiltä löytyviin lupauksiin. Kuinka monelle onkaan tullut helpotukseksi ja jopa pelastukseksi sanat:
”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa… / Avuksesi huuda minua hädän päivänä ja minä tahdon auttaa sinua.” (Ps. 50:15)
”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani”.
Jumalan lupauksia ei ole annettu kevyiksi huitaisuiksi, joilla kaikki painot äkkiä hävitettäisiin – sen tietää jokainen, jota huolet painavat. Kertoohan Raamattukin tapauksista, joissa Jumalaan turvautuva ihminen on joutunut pitkään huokailemaan, ennen kuin huolet ovat helpottaneet tai omat hartiat saaneet aivan kuin lisävoimia kuormien kantamiseen, niin että elämä on päässyt jatkumaan. Aabrahamilla oli kyllä lupaus, ja sen varassa hän jaksoi, varmaan usein iloisin mielin, mutta ehkä yhtä usein painoi murhe hänet rukoukseen ja hakemaan apua lupausten Antajalta. Joosefin huolet eivät olleet yhtään kevyempiä: Potifarin vaimon jatkuva houkuttelu, ja myöhemmin vääryyden kärsiminen tyrmässä, vaikka Joosef oli ollut kuuliainen Jumalalle. Entä Mooses huolineen, Hanna, Barak, Gideon, David, Hiskia, Nehemia, Daniel ja lukemattomat muut? Kaikille heille tuli aikanaan konkreettinen apu ja vastaus.
Kun Paavali kirjoittaa filippiläisille: ”Älkää mistään murehtiko…” mitä se olisi merkinnyt esimerkiksi Hiskialle, kun hän sai Assurin kuninkaalta uhkakirjeen (2.Kun. 19)? Olisiko hänen pitänyt vain olla kuin tietämättään koko uhasta? Mitä Hiskia teki? Hän otti kirjeen mukanaan temppeliin, Jumalan eteen ja huusi avuksi ainoata Auttajaansa. Kun siis Raamattu kehottaa olematta murehtimatta mistään, se puhuu muusta kuin asioiden kevyesti ottamisesta: kyllä Jumala tietää, mitä ne murheet ja taakat ovat. Mutta tuo ”mistään” tarkoittaa, ettei ole asiaa, jota ei tulisi tuoda luottamuksella Jumalan eteen niin kauan kuin se painaa. ”Murehtia” merkitsee huolten kantamista omin voimin. Jos joku huoli tai taakka kuitenkin vain pysyy, on oikein tuoda se yhä uudestaan Jumalalle koko raskaudessaan vedoten Jumalan omiin lupauksiin. Samalla vielä painojen raskauttaessa mieltä on hyvä uskossa kiittää Jumalaa, sillä kehottaahan Paavalikin ”kiitoksen kanssa”. Vanha kristittyjen neuvo on: tee huolistasi rukous!
Jumala ei väitä, ettei hädän päivää tulisi, vaan Hän liittää juuri hädän päivään lupauksen: avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua. Miten suuri lupaus liittyykään ensimmäiseen käskyyn: minä olen Herra, sinun Jumalasi. Muuta Jumalaa ei ole – älä siis etsi muuta apua – minä olen sinun auttajasi. Siihen voit luottaa!
Anna huoltesi painaa itsesi Jumalan armonistuimen eteen. Kun huolet eivät hellitä, älä sinäkään hellitä mielestäsi Jumalan lupauksia. Kun omaisesi kulkevat väärää tietä, valitse sinä omaksi tieksesi tie Jumalan kasvojen eteen seurakunnan kanssa: tunnustat Jumalalle syntisi ja saat ne anteeksi juuri niin kuin Jumala on luvannut; sitten kuulet evankeliumia ja tuot esirukouksessa rakkaittesi huolet ja omat huolesi Jumalalle tiettäviksi. Jos kuitenkin epäusko vielä sanoo, ettet ole Jumalan avun arvoinen, niin anna niiden epäilysten sammua Kristuksen ruumiin ja veren lahjojen alle ehtoollisella. Ne ovat tehneet sinut kelvolliseksi saamaan avun huoliisi ja omiesi huoliin.
Jumalan rauha on varjeleva sinun ajatuksesi Kristuksessa Jeesuksessa.
Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies
”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil 4:6-7)
Elämä olisi helppoa, jos ei olisi juuri tätä huolta tai tuota raskasta kuormaa. Mikä tahansa muu vaiva, mutta ei tätä murhetta!
Hyvä Luojamme kyllä tietää, miten huolet raskauttavat elämää. Kukapa kristitty ei tietäisi, mitä huolet ja murheet ovat. Murheet omaisuudesta ja omaisista, murheet terveydestä, omista synneistä ja laiminlyönneistä. Moni kantaa huolta omasta kansasta ja isänmaasta, sen nuorisosta ja sen kristityistä, luopumuksesta ja jumalattomuudesta.
Ei ole ongelmaa eikä murhetta ja surua, jota Raamattu ei tuntisi. Siellä on sitten myös lukuisia lupauksia murheita ja huolia vastaan. Raamatun realismi antaa uskottavuutta ja painoa sen lehdiltä löytyviin lupauksiin. Kuinka monelle onkaan tullut helpotukseksi ja jopa pelastukseksi sanat:
”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa… / Avuksesi huuda minua hädän päivänä ja minä tahdon auttaa sinua.” (Ps. 50:15)
”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani”.
Jumalan lupauksia ei ole annettu kevyiksi huitaisuiksi, joilla kaikki painot äkkiä hävitettäisiin – sen tietää jokainen, jota huolet painavat. Kertoohan Raamattukin tapauksista, joissa Jumalaan turvautuva ihminen on joutunut pitkään huokailemaan, ennen kuin huolet ovat helpottaneet tai omat hartiat saaneet aivan kuin lisävoimia kuormien kantamiseen, niin että elämä on päässyt jatkumaan. Aabrahamilla oli kyllä lupaus, ja sen varassa hän jaksoi, varmaan usein iloisin mielin, mutta ehkä yhtä usein painoi murhe hänet rukoukseen ja hakemaan apua lupausten Antajalta. Joosefin huolet eivät olleet yhtään kevyempiä: Potifarin vaimon jatkuva houkuttelu, ja myöhemmin vääryyden kärsiminen tyrmässä, vaikka Joosef oli ollut kuuliainen Jumalalle. Entä Mooses huolineen, Hanna, Barak, Gideon, David, Hiskia, Nehemia, Daniel ja lukemattomat muut? Kaikille heille tuli aikanaan konkreettinen apu ja vastaus.
Kun Paavali kirjoittaa filippiläisille: ”Älkää mistään murehtiko…” mitä se olisi merkinnyt esimerkiksi Hiskialle, kun hän sai Assurin kuninkaalta uhkakirjeen (2.Kun. 19)? Olisiko hänen pitänyt vain olla kuin tietämättään koko uhasta? Mitä Hiskia teki? Hän otti kirjeen mukanaan temppeliin, Jumalan eteen ja huusi avuksi ainoata Auttajaansa. Kun siis Raamattu kehottaa olematta murehtimatta mistään, se puhuu muusta kuin asioiden kevyesti ottamisesta: kyllä Jumala tietää, mitä ne murheet ja taakat ovat. Mutta tuo ”mistään” tarkoittaa, ettei ole asiaa, jota ei tulisi tuoda luottamuksella Jumalan eteen niin kauan kuin se painaa. ”Murehtia” merkitsee huolten kantamista omin voimin. Jos joku huoli tai taakka kuitenkin vain pysyy, on oikein tuoda se yhä uudestaan Jumalalle koko raskaudessaan vedoten Jumalan omiin lupauksiin. Samalla vielä painojen raskauttaessa mieltä on hyvä uskossa kiittää Jumalaa, sillä kehottaahan Paavalikin ”kiitoksen kanssa”. Vanha kristittyjen neuvo on: tee huolistasi rukous!
Jumala ei väitä, ettei hädän päivää tulisi, vaan Hän liittää juuri hädän päivään lupauksen: avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua. Miten suuri lupaus liittyykään ensimmäiseen käskyyn: minä olen Herra, sinun Jumalasi. Muuta Jumalaa ei ole – älä siis etsi muuta apua – minä olen sinun auttajasi. Siihen voit luottaa!
Anna huoltesi painaa itsesi Jumalan armonistuimen eteen. Kun huolet eivät hellitä, älä sinäkään hellitä mielestäsi Jumalan lupauksia. Kun omaisesi kulkevat väärää tietä, valitse sinä omaksi tieksesi tie Jumalan kasvojen eteen seurakunnan kanssa: tunnustat Jumalalle syntisi ja saat ne anteeksi juuri niin kuin Jumala on luvannut; sitten kuulet evankeliumia ja tuot esirukouksessa rakkaittesi huolet ja omat huolesi Jumalalle tiettäviksi. Jos kuitenkin epäusko vielä sanoo, ettet ole Jumalan avun arvoinen, niin anna niiden epäilysten sammua Kristuksen ruumiin ja veren lahjojen alle ehtoollisella. Ne ovat tehneet sinut kelvolliseksi saamaan avun huoliisi ja omiesi huoliin.
Jumalan rauha on varjeleva sinun ajatuksesi Kristuksessa Jeesuksessa.
Risto Soramies
Tänään tulee tasan kaksikymmentä vuotta Suomen Luther-säätiön perustamisesta. Simo ja Kirsti Kivirannan kodin olohuoneessa Espoossa pidettiin Luther-säätiön perustamiskokous 24.10.1999.
Säännöissä ilmaistiin, että säätiön tarkoituksena on ylläpitää ja levittää tunnustuksellista luterilaista uskoa, myös ruotsiksi. Säännöissä kuvataan, miten työnäkyä toteutetaan. Näin muun muassa kirjattiin:
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin on syytä kysyä, miten työssä on onnistuttu. Jumala yksin kaiken näkee ja kerran punnitsee, mutta inhimillisesti katsoen voi kuitenkin jotakin todeta. Varmasti silloinen työnäky on kirkastunut ja tarkentunut matkan varrella. Sitä on koeteltu ja monet taistelut on käyty. Kirkkotaistelu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä on siirtynyt kirkon rakennustyöhön Lähetyshiippakunnassa. Luther-säätiön tehtävänä on nyt palvella Lähetyshiippakunnan toimintaa. Jotakin arviointia voi varmasti tehdä.
Kiitos kaikille työhön eri tavoin osallistuneille! Vaivannäkö Herrassa ei ole ollut turha. Kaiken olemme saaneet mitä olemme tarvinneet. Kaikki on ollut ja on Jumalan lahjaa. Kaikki on ollut ja on Jumalan armon ja uskollisuuden varassa. Kiitos ja ylistys Kolmiyhteiselle Jumalalle!
Nämä teol. lis Simo Kivirannan sanat perustamiskokouksessa rohkaiskoot meitä näkemään myös jatkossa vaivaa Jumalan valtakunnan hyväksi.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Olemme kaikki tässä koolla siinä tarkoituksessa, että jos Jumala suo, perustaisimme Jumalan sanaa ja omaa rakasta kristillistä kirkkoamme eteenpäin vievän järjestön nimeltä Suomen Luther-säätiö, jonka säännöt julkaistaan suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi, koska meillä on myös ulkomaisia valtuutettuja asiamiehiä. Tämä säätiö ei tietenkään ole mikään alku. Se on osa sitä elämän liikettä, joka alkoi siitä, kun Jumalan Poika itse tuli ihmiseksi ja kun kirkko siinä mielessä syntyi, siinä mielessä, kun sitä kutsumme apostolin mukaan Kristuksen ruumiiksi. Tämän kirkon ensimmäinen jäsen oli autuas neitsyt Maria, jolla ei ole mitään muuta erityisasemaa, kuin että hän sai tämän jalon tehtävän. Niin kuin isät ovat opettaneet, Jumalan sana ja usko puhdistivat hänet niin, että hän voi synnyttää Jumalan Pojan. Ja tämän tehtävän, mikä hänelle tuli, sai kuulla myös hänen kasvatusisänsä. ’Sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä Hän on vapahtava kansansa heidän synneistään.’
Tämä elämän liike on tosin kristillisen teologian mukaan alkanut jo aikaisemmin, sillä vanhan liiton pyhät ovat lupauksen evankeliumin varassa olleet kirkon jäseniä. Lutherin mukaan nimenomaan Aabraham on suurin pyhä, koska hän uskoi lupauksen ja Jumala luki sen hänelle vanhurskaudeksi. Ja onpa meillä Raamatun pohjalta se ihmeellinen ajatus, että Kristuksen pyhä kirkko on ollut jo ennen maailman perustamista, kun Jumala Kristuksessa valitsi ne, jotka hän oli hyväksi nähnyt. Ja tämä valinta on nimenomaan valintaa Kristuksen kirkkoon. Hän on ennen maailman perustamista valinnut meidät Kristuksessa eikä tästä saa tehdä mitään järkeisoppista determinismiä, vaan se on Jumalan iankaikkinen aivoitus ja armopäätös, joka merkitsee armovalintaa juuri Kristuksen ruumiin jäsenyyteen. Tähän pitkään elämän liikkeeseen sisältyy kuitenkin myös synnin tähden sellaisia vaiheita, jotka ovat olleet kirkolle hyvin vaikeita. Niin kuin Luther autuasta Augustinusta seuraten opettaa, Kainin kirkko ja sen kautta itse Saatana ei lakkaa milloinkaan taistelemasta Aabelin, so. Kristuksen kirkkoa vastaan. Siitä meillä on Uudessa testamentissa jo esimerkki, Pietarin lankeemus ja sen jälkeen saatu synninpäästö ja uskon ja rakkauden tunnustus: ’Sinä tiedät, että olet minulle rakas.’ Ja siihen kuuluu tämä tehtävä: ’Ruoki minun karitsoitani.’ Sen vuoksi juuri kirkon vaikeina aikoina tämä asia tulee ikään kuin polttavana kutsuna ja kysymyksenä meille jokaiselle. Herra Jeesus, taivaaseen korotettu ja sanassa ja sakramentissa keskellämme oleva Vapahtajamme kysyy: ’Olenko minä sinulle rakas?’ Ja tähän me vastaamme apostoli Paavalin kanssa: ’Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen. Yksi on kuollut kaikkien puolesta’.
Tämä on se näky, jonka pohjalta ja jonka innoittamana me olemme rohjenneet tässä historiallisessa tilanteessa ryhtyä tähän hankkeeseen Jumalan siunaukseen ja hänen sanaansa ja lupaukseensa luottaen. Meillä ei ole tässä muita mahdollisuuksia, kuin mitä meille annetaan ylhäältä. Tämän kutsun tulosta on kaikki se inhimillinen ja tarpeellinen ulkonainen apu, avustus, kanssapalveleminen ja keskinäinen yhteys, jonka ilmausta on tämä perustajajäsenten kokoontuminen. Me emme ole nyt liikkeellä missään muussa tarkoituksessa, kuin tässä positiivisessa tarkoituksessa, että Jumalan seurakunnan vähin toiminto, eli kristillinen jumalanpalvelus voisi jatkua apostolisena Suomen evankelisen kirkon keskellä niin kuin me toivomme vieläkin. Ja sitä varten meidän on kaikkien oltava yhteisvastuussa ja luotettava siihen, että Jumala itse vastaa sanastansa ja antaa meille kunakin hetkenä sen siunauksen ja sen avun, mitä me tarvitsemme.