Rakkaat ystävät: veljet ja sisaret, uuden suomalaisen hiippakunnan perustamiskokouksen läsnäolijat!

Missionsprovinsenin puolesta tahdon välittää lämpimät terveiset ystäviltä ja työtovereilta Ruotsissa. Kaksi viikkoa sitten kokoonnuimme ylimääräiseen konventtiin Göteborgissa, jossa käsittelimme Missionsprovinsen i Sverige och Finland’in sisäisiä muutoksia. Teidän puoleltanne osallistui dekaani Juhana Pohjola. Konventti päätti yksimielisesti hyväksyä ne toivomukset, jotka Suomen Luther-Säätiö oli esittänyt.

Ruotsin Missionsprovinsenin puolesta tahdon siksi kiittää menneiden vuosien (2005–2013) läheisestä yhteistyöstä ja samalla toivottaa teille Jumalan siunausta myös jatkossa.  Konventtimme ymmärtää tekemänne päätöksen, mutta samalla se painottaa selvästi ja sydämestään, että yhteys ja yhteistyö eivät saa loppua – päinvastoin, niitä tulee ylläpitää ja jopa laajentaa. Olemme jo punninneet ja yhdessä työstäneet yhteistyösopimusta, jossa käsitellään suhteidemme jatkumista; työ saatetaan päätökseen tulevan vuoden aikana.

Kuluneen viikon aikana olen pohtinut Missionsprovinsenin sisäisiä suhteita, erityisesti maittemme välisiä suhteita. Olemme iloisia, mutta samalla hieman kateellisia siitä, että työ Suomessa on ollut menestyksekkäämpää kuin Ruotsissa. Saimme kylläkin olla ottamassa ensimmäisen askeleen tässä vaikeassa kirkkotaistelussa ja te pyysitte meiltä apua. Me annoimme sitä, ja sen jälkeen työ Suomessa on kasvanut silmiinnähtävästi.

Mielessäni on ollut eräs Raamatun malli: Johannes Kastajan ja Jeesuksen Kristuksen välinen suhde. Kastaja oli edelläkävijä, tienraivaaja. Vähitellen viestikapula luovutettiin Jeesukselle. Tuossa siirtymävaiheessa syntyi keskustelua Jeesuksen ja Kastajan toiminnan arvovallasta. Kastajalla on silloin viisauden sanoja sanottavanaan – malli, jota voidaan soveltaa meidän tilanteeseemme, Ruotsin ja Suomen suhteeseen: Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta (Joh.3:27). Noiden sanojen jälkeen eteemme piirretään kuva häistä: sulhasen ja sulhasen ystävän suhteesta.

Sulhasen ystävän näkökulmasta katsottuna prosessi keskittyy sulhasen ja morsiamen, toisin sanoen hääparin, suhteeseen. Sulhasen ystävän panos on palveleva ja väliaikainen. Kastaja toteaa suhteestaan Jeesukseen: Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. (Joh. 3:30). Osittain tätä mallia voidaan soveltaa myös meihin, eikä vähiten ruotsalaisesta näkökulmasta katsottuna: Me iloitsemme, jos te kasvatte, vaikka me itse vähenisimme! Syvimmällä tasolla näin voidaan sanoa ainoastaan kristologisesta lähetysnäkökulmasta käsin: hänestä, jolla oli kaikki; todesta Jumalasta, joka tuli todeksi ihmiseksi ja joka itsensä uhraavan kärsimyksensä, kuolemansa ja riemullisen ylösnousemuksensa kautta on ja pysyy Kirkon Pelastajana ja Herrana.

Missionsprovinsen viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhlavuottaan. Muun muassa meillä Ruotsissa asia tullaan huomioimaan syyskuussa pidettävän konventin yhteydessä. Monella tapaa koemme, että puitteemme ovat pieniä ja merkityksettömiä. Sitä suuremmalla syyllä tahdomme kiitollisina Herralle muistaa kaikkea, mitä kuluneiden vuosien aikana on tapahtunut: emme vähiten piispan-, pappis- ja diakonivihkimyksiämme. Piispa Arne Olsson sai vuosien 2005?2010 aikana vihkiä neljä piispaa, 21 pappia ja yhden diakonin: 8 näistä papeista vihittiin Suomeen. Piispa Matti Väisänen on viimeisen kolmen vuoden aikana vihkinyt 12 pappia Suomeen, ja tuona samana aikana olen itse vihkinyt 4 pappia ja yhden diakonin Ruotsissa. Lisäksi olen kutsuttuna saanut vihkiä yhden piispan palvelemaan Pohjois-Norjassa.

Kiitollisena Herralle tahdon taas kerran muistuttaa tunnuslauseestani: Herra, sinä saatat meille rauhan, sillä myös kaikki meidän tekomme olet sinä tehnyt (Jes. 26:12).

Rakkaat ystävät – Jumalan armoa, rauhaa ja siunausta työhönne täällä Suomessa!

Roland Gustafsson
Lähetyspiispa
Lähetyshiippakunta Ruotsissa – Missionsprovinsen i Sverige

Rakkaat ystävät: veljet ja sisaret, uuden suomalaisen hiippakunnan perustamiskokouksen läsnäolijat!

Missionsprovinsenin puolesta tahdon välittää lämpimät terveiset ystäviltä ja työtovereilta Ruotsissa. Kaksi viikkoa sitten kokoonnuimme ylimääräiseen konventtiin Göteborgissa, jossa käsittelimme Missionsprovinsen i Sverige och Finland’in sisäisiä muutoksia. Teidän puoleltanne osallistui dekaani Juhana Pohjola. Konventti päätti yksimielisesti hyväksyä ne toivomukset, jotka Suomen Luther-Säätiö oli esittänyt.

Ruotsin Missionsprovinsenin puolesta tahdon siksi kiittää menneiden vuosien (2005–2013) läheisestä yhteistyöstä ja samalla toivottaa teille Jumalan siunausta myös jatkossa.  Konventtimme ymmärtää tekemänne päätöksen, mutta samalla se painottaa selvästi ja sydämestään, että yhteys ja yhteistyö eivät saa loppua – päinvastoin, niitä tulee ylläpitää ja jopa laajentaa. Olemme jo punninneet ja yhdessä työstäneet yhteistyösopimusta, jossa käsitellään suhteidemme jatkumista; työ saatetaan päätökseen tulevan vuoden aikana.

Kuluneen viikon aikana olen pohtinut Missionsprovinsenin sisäisiä suhteita, erityisesti maittemme välisiä suhteita. Olemme iloisia, mutta samalla hieman kateellisia siitä, että työ Suomessa on ollut menestyksekkäämpää kuin Ruotsissa. Saimme kylläkin olla ottamassa ensimmäisen askeleen tässä vaikeassa kirkkotaistelussa ja te pyysitte meiltä apua. Me annoimme sitä, ja sen jälkeen työ Suomessa on kasvanut silmiinnähtävästi.

Mielessäni on ollut eräs Raamatun malli: Johannes Kastajan ja Jeesuksen Kristuksen välinen suhde. Kastaja oli edelläkävijä, tienraivaaja. Vähitellen viestikapula luovutettiin Jeesukselle. Tuossa siirtymävaiheessa syntyi keskustelua Jeesuksen ja Kastajan toiminnan arvovallasta. Kastajalla on silloin viisauden sanoja sanottavanaan – malli, jota voidaan soveltaa meidän tilanteeseemme, Ruotsin ja Suomen suhteeseen: Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta (Joh.3:27). Noiden sanojen jälkeen eteemme piirretään kuva häistä: sulhasen ja sulhasen ystävän suhteesta.

Sulhasen ystävän näkökulmasta katsottuna prosessi keskittyy sulhasen ja morsiamen, toisin sanoen hääparin, suhteeseen. Sulhasen ystävän panos on palveleva ja väliaikainen. Kastaja toteaa suhteestaan Jeesukseen: Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. (Joh. 3:30). Osittain tätä mallia voidaan soveltaa myös meihin, eikä vähiten ruotsalaisesta näkökulmasta katsottuna: Me iloitsemme, jos te kasvatte, vaikka me itse vähenisimme! Syvimmällä tasolla näin voidaan sanoa ainoastaan kristologisesta lähetysnäkökulmasta käsin: hänestä, jolla oli kaikki; todesta Jumalasta, joka tuli todeksi ihmiseksi ja joka itsensä uhraavan kärsimyksensä, kuolemansa ja riemullisen ylösnousemuksensa kautta on ja pysyy Kirkon Pelastajana ja Herrana.

Missionsprovinsen viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhlavuottaan. Muun muassa meillä Ruotsissa asia tullaan huomioimaan syyskuussa pidettävän konventin yhteydessä. Monella tapaa koemme, että puitteemme ovat pieniä ja merkityksettömiä. Sitä suuremmalla syyllä tahdomme kiitollisina Herralle muistaa kaikkea, mitä kuluneiden vuosien aikana on tapahtunut: emme vähiten piispan-, pappis- ja diakonivihkimyksiämme. Piispa Arne Olsson sai vuosien 2005?2010 aikana vihkiä neljä piispaa, 21 pappia ja yhden diakonin: 8 näistä papeista vihittiin Suomeen. Piispa Matti Väisänen on viimeisen kolmen vuoden aikana vihkinyt 12 pappia Suomeen, ja tuona samana aikana olen itse vihkinyt 4 pappia ja yhden diakonin Ruotsissa. Lisäksi olen kutsuttuna saanut vihkiä yhden piispan palvelemaan Pohjois-Norjassa.

Kiitollisena Herralle tahdon taas kerran muistuttaa tunnuslauseestani: Herra, sinä saatat meille rauhan, sillä myös kaikki meidän tekomme olet sinä tehnyt (Jes. 26:12).

Rakkaat ystävät – Jumalan armoa, rauhaa ja siunausta työhönne täällä Suomessa!

Roland Gustafsson
Lähetyspiispa
Lähetyshiippakunta Ruotsissa – Missionsprovinsen i Sverige