Leirillä opittiin isosen taitoja ja pidettiin hauskaa
9.1.2025
Kesäjuhla Loimaa 5.6.2023
Piispa Juhana Pohjola
”Nouse ja armahda Siionia, sillä aika on tehdä sille laupeus ja määrähetki on tullut.”(Ps.102:14) Psalmin sanat olivat mielessä, kun kahdenkymmenviiden seurakunnan edustajat juhlallisesti allekirjoittivat Lahdessa 16.3.2013 perustamiskirjan. Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta oli syntynyt. Hetki ei ollut uhon vaan kiitollisuuden sävyttämä: Herran laupeuden määrähetki oli tullut. Vietämme Lähetyshiippakunnan perustamisen kymmenvuotisjuhlavuotta. Tätä taitekohtaa edelsi vuosikymmenien valmistelu tunnustusrintaman kokoamisessa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Sen työn hedelmänä syntyi vuonna 1999 Suomen Luther-säätiö, joka toimi vuodesta 2004 tukijäsenenä Ruotsin Lähetysprovinssissa ja osana sitä vuodesta 2009. Maaliskuussa vuonna 2010 Matti Väisänen vihittiin ikimuistoisessa messussa Helsingin Pyhän sydämen kappelissa Ruotsin ja Suomen Lähetysprovinssin piispan virkaan palvelemaan Suomessa. Lähetyshiippakunta jatkoi itsenäisesti tätä työtä Lahden perustamiskokouksessa valitun piispa Risto Soramiehen johdolla.
Sukupolvella tarkoitetaan noin 30 vuoden aikajaksoa. Kun katsomme lähikirkkohistoriaa, näemme, miten 1970-luvulla yli herätysliike- ja paikallisseurakuntarajojen Pyhän Henki kutsui Raamatun sanan ja luterilaisen tunnustuksen äärelle. Tätä voisi kutsua tunnustusrintaman ensimmäiseksi sukupolveksi. Se kohtasi kansankirkon sisällä 1960-luvull alkaneen radikalismin, joka näkyi raamattukritiikkinä, kansankirkon taipumisena ympäröivän yhteiskunnan arvoihin sekä paineessa avata apostolinen virka naisille vastoin Herran käskyä. Kirkon rakenteiden sisällä 1. sukupolven työnäkynä oli, että kirkko pysyisi kirkkona, uskollisena tunnustusperustalleen. Tunnustusrintaman työn seurauksena syntyivät yhteistyöjärjestö Paavalin synodi (1976) ja Suomen teologinen instituutti (1987). Monet 1.sukupolven isistä ja äideistä ovat jo riemuitsevassa kirkossa.
Keväällä 1998 ensi kertaa vaihdoin sähköpostiviestejä Luther-säätiön perustamisesta jo edesmenneen Anssi Simojoen kanssa, joka oli puhunut asiasta Simo Kivirannan ja Sakari Korpisen kanssa. Luther-säätiön näky jumalanpalvelusyhteisöistä oli kirkkohistoriallisesti uutta. Tätä voisi kutsu toisen sukupolven työnäyksi. Luther-säätiö kokosi ihmisiä yli herätysliikerajojen ja eri puolilta Suomea. Valtavirta kuitenkin jatkoi vanhoissa herätysliikeuomissa rakentaen kuitenkin vähitellen messuyhteisöjä. Toisen sukupolven tunnustusrintamassa ei ollut enää asiaa kirkkotiloihin, virkoihin eikä määrärahoihin. Kuljimme kansankirkon sisällä loppuun asti Kirkon seitsemän tuntomerkin tunnustamisen tie: Jumalan sanan, kasteen, ehtoollisen, ripin, paimenuuden, julkisen rukouksen ja ristin kantamisen tie. Käytännössä tiemme umpeutui Suomen ev.lut. kirkossa. Lähetyshiippakunnan järjestäytymisen seurauksena joukko kansankirkossa vihittyjä pappejamme erotettiin pappisvirasta ja piispainkokouksen päätöksellä kiellettiin tilat ja jäsenyys pappiskollegiossamme. Olemme kulkeneet matkan tunnustuksellisesta järjestöstä kansankirkossa itsenäiseksi luterilaiseksi kirkoksi Suomessa.
Olemme kohta Luther-säätiön ja Lähetyshiippakunnan työssä yhdessä rakentaneet sukupolven verran. Mikä sen paremmin todistaa kuin nämä parveilevat lapset, nuoret ja nuoret aikuiset juhlakentällä! Vaellamme tietenkin pidemmässä Kirkon jatkumossa apostolisessa opissa, uskovien ketjussa, jumalapalveluselämässä ja virassa aina Kristuksen seimelle ja tyhjälle haudalle asti. Viettäessämme kymmenvuotisjuhlavuotta kiitoksella muistamme työn perustan laskeneita sukupolvia ja samalla tunnustamme elävämme sukupolvien taitevuosia. Toiset täällä ovat omin silmin todistaneet kahden sukupolven kestoisen työn ja muutoksen. Toiset tulleet mukaan hiljattain. Nuoret jo kyselevät, millainen tulee olemaan kolmannen sukupolven hengellinen kenttä ja Lähetyshiippakunta. Tärkeää on, että missä kohtaa kukin meistä kulkeekaan, matkaamme kärsivällisesti, toisiamme arvostaen ja yhteyttä vaalien kaikki saman armopöydän yhteydessä. Ei säntäillen eikä pidätellen vaan yhdessä kulkien!
Mikä on kirkkona vastauksemme kysymykseen kolmannen sukupolven Lähetyshiippakunnasta? Sama, jonka Pietari antoi Jeesukselle Galileassa: ”Monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: ”Tahdotteko tekin mennä pois?” Simon Pietari vastasi hänelle: ”Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.” (Joh.6:54)
Me olemme todistamassa länsimaissa historiallista vetäytymistä pois kristillisestä perinnöstä. Kyse ei ole vain siitä, että institutionaalinen uskonnollisuus kansankirkkoineen menettävät asemiaan maallistumisen ja yksilökeskeisyyden puristuksessa. Olemme saavuttamassa pisteen, jossa enemmistökirkot romahtavat vähemmistöön. Englannissa vuonna 2011 60 % piti itseään kristittyinä nyt 42 %. Vuonna 1972 Ruotsin kirkkoon kuului 92%, viime vuonna 52%. Jos 1970- luvulla Suomessa luterilaiseen kansankirkkoon kuului yli 90 %, nyt veroja maksaa enää 65%. Käyrä on nopeasti laskeva. Vuonna 2010 lapsista kastettiin 79%, 2021 osuus oli enää 54 %. Messuosallisuudessa elävien luvut ovat prosenttien tai promillien luokkaa. Olemme siirtymässä kristillismielisestä isänmaasta, maallistuneen hyvinvointiyhteiskunnan kautta monikulttuuriseen ja pakanalliseen Suomi-Finlandiaan.
Kun sininen risti haalistuu pois, valkoinen pohja alkaa täyttyä uskonnottomuuden lisäksi uushenkisyydellä ja maahanmuuton seurauksena muilla uskonnoilla, mutta myös monivivahteisella kristillisellä perinteellä. Seurakunnille avautuu uusia mahdollisuuksia, joita olemmekin jo maahanmuuttajatyössä kokeneet. Historiallisen muutoksen seurauksia on vaikea aavistaa. Yksi selvä seuraus kuitenkin on tunnustavien kristittyjen aseman muutos. Lähetyshiippakunta elää lähetyskentällä. Ensinnäkin on vähemmistönä opittava kohtaamaan evankeliumin kanssa hyvin eri tavoin ajattelevia ja eläviä ihmisiä, kun yhteinen kristillinen arvopohja on murentunut. Miten säilyttää usko ilman ghettoumista? Miten säilyttää kosketuspinta ympärille ilman sulautumista valtavirtaan? Miten siirtää uskonperintö kodeissa eteenpäin? Toiseksi on nähtävä, että kuva kristityistä on muuttunut laajalti negatiiviseksi. Eikö vielä ainakin 80-luvulle asti kristittyjä pidetty yleisesti ehkä vanhoillisina, mutta kansakunnan selkärankaa edustavina kansalaisina. Vuosituhannen vaihteessa kristilliset totuusväitteet kyseenalaistettiin, mutta ne sallittiin näkemyksinä muiden joukossa. Tällä hetkellä kristilliset käsitykset ja kristityt voidaan yhä enemmän nähdä uhkana yhteiselle hyvälle.
Mielestäni syksyllä hovioikeudessa jatkuva oikeustapauksemme kansanedustaja Päivi Räsänen kanssa konkretisoi kehityksen. Vielä 1980 -luvulla valtavirta olisi voinut hyväksyä Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi -pamfletin peruslinjaukset. Julkaisuvuonna 2004 pamfletti oli kritisoitu, mutta hyväksytty puolustuspuhe kristillisen ihmis- ja avioliittokäsityksen puolesta. Vuodesta 2019 alkaen sitä pidetään laajasti seksuaalivähemmistöihin kohdistuvana vihapuheena. Mitä kristityt kuulevatkin nyt yhä kovempana? Tähän työpaikkaan, tähän yritykseen, tähän oppilaitokseen, tähän mediataloon, näihin vuokratiloihin, tähän sukuun ei kuulu viha eikä syrjintä! Pois tuollaiset! Toki polarisoituneessa ajassamme esiintyy todellista syrjintää ja vihaa, josta mekin haluamme irtisanoutua. Mutta ideologisen uussuvaitsemattomuuden ja raamattuallergian keskellä on hyvä kysyä, mitä tulee tilalle, kun kristillisestä perinnöstä luovutaan. Juuri syrjimättömyyden ja tasa-arvon puolesta kristittyjä vastaan huutavat unohtavat, etteivät nämä arvot rakennu Ranskan vallankumouksen, YK:n julkilausumien, puhumattakaan uusmarksilaisten filosofien ajatuksille vaan Raamatun ilmoittamaan ihmiskäsitykseen ja -arvoon ihmisestä Jumalan kuvana.
Suuri vetäytyminen koskee myös itse uskoa ja kirkkoja. Suurena kysymyksenä koko kristikunnan yllä kaikuu Jeesuksen sanat: Tahdotteko tekin mennä pois? Tahdotteko tekin mennä pois sopeuttaen sanomanne ja seurakuntanne ajan henkeen? En halua maalailla kauhukuvia, mutta en voi olla hiljaa silmiemme edessä tapahtuvasta suuresta eksytyksestä kaikkialla maailmassa. Kyse ei ole pohjimmiltaan kulttuurimurroksesta, ideologiasta eikä seksuaalietiikasta vaan hengellisestä asiasta ja henkivaltojen taistelusta: Kuka on Jumala? Kuka on ihminen? Mitä on evankeliumi? Voimme antaa tälle hengelliselle luopumukselle eri nimiä vaikkapa kirkkohistorian sivuilta uusgnostilaisuuden. Uuden tiedon, gnosiksen, uuden kielen, uuden todellisuuskäsityksen, uuden moraalimittatikun avulla ihmiset jaetaan taantumuksellisiin ja edistyksellisiin. Näin vääristetään Jumalan hyvä luomisjärjestys, ilmoitustahto ja pelastava evankeliumi.
Omasta edistyksellisyydestään juopuneet lännen rikkaat kirkot sitä ajavat, vaikka katedraalien penkit ammottavat tyhjyyttään ja pian myös rahakirstut. Kirkkokunta toisensa jälkeen jakaantuu sateenkaarilipun tähden. Uusimpana esimerkkinä suuren metodistikirkon jakaantuminen Yhdysvalloissa tänä keväänä. Anglikaanisen maailman syvä kuilu paljastui huhtikuussa Ruandassa, kun tunnustavien anglikaanien kokous päätti perustaa uusia vaihtoehtohiippakuntia kodittomille jäsenille Euroopassa. Kokous kutsui Englannin kirkkoa ja sen Canterburyn arkkipiispaa parannukseen sateenkarilinjauksistaan, koska ne eivät ole vain luomisjärjestyksen vastaisia vaan vaarantavat ihmisten pelastuksen (1.Kor.6:9). Saksassa roomalaiskatolisen kirkon piispainkokous ajaa paavin silmien alla samaa sukupuolta olevien vihkimyksiä ja genderideologiaa. Luterilainen maailmanliitto ajaa jäsenkirkoissaan sateenkaariohjelmaa, mutta pienemmän ja kasvavan Kansainvälisen luterilaisen neuvoston jäsenkirkot pitäytyvät luonnolliseen lakiin ja Raamatun ilmoitukseen. Sama kulttuuripaine leviää myös Itä-Eurooppaan, mutta ortodoksinen maailma on taas halvaantunut muusta syystä. Moskovan patriarkka aivan oikein torjuu lännen hurmanneen genderliikkeen, mutta putoaa toiseen ojaan: sokeisiin nationalistisiin valtapyrkimyksiin ja kirkon ajallisten etujen säilyttämiseen liittoumalla ihmisarvoa ja perusoikeuksia polkevan valtiovallan kanssa. Sekin vaara kristityillä on, kun yhteiskunnat poliittisesti polarisoituvat. Jos Israel pakenee turmeltunutta Babyloniaa Egyptin voimaan eikä Herran käsivarren alle, sille käy huonosti!
Tässä hengellisten mannerlaattojen liikkeessä meidän täytyy nähdä suuri hengellinen jakautuminen Suomessa. Kuulumme niihin klassiseen kristinuskoon pitäytyvien vähemmistöihin, jotka etsivät käytännön vastauksia: Herra, kenen tykö me menisimme, kun maailma ympärillä ja kirkot ovat käyneet vieraiksi?
Meille Lähetyshiippakunnassa ei ole yhdentekevää, mikä on maamme kristillisen kentän kehitys. Sillä meille ei koskaan kyse ole ollut vain Lähetyshiippakunnasta vaan siitä, miten pyhä uskomme ja luterilaiset seurakunnat mahdollisimman laajasti säilyisivät seuraaville sukupolville. Kyse on siitä, että mahdollisimman moni pelastuu tässäkin maassa! Jumalalle kiitos, emme suinkaan ole yksin tässä työssä! Tiedän, että yhä moni tekee kansankirkossa hiljaisuudessa arvokasta työtä vaikkakin ahtaalla jatkuvan mukautumispaineen alla. Kutsumme on etsiä yhteyttä luterilaisen tunnustuksen pohjalta, missä vain voimme. Kuinka suuri ilo onkaan ollut yhteyden rakentuminen 100 vuotta vanhan luterilaisen kirkon, Seurakuntaliiton kanssa. Jos Jumala suo, tämä uskon ja opin yhteys virallisesti tunnustetaan tulevan vuoden aikana. Sen lisäksi keskusteluyhteytemme jatkukoon niiden herätysliikkeitten kanssa, jotka vielä pyrkivät toimimaan Raamatulle uskollisesti kansankirkossa.
Kulttuurinen muutos ja kirkollinen paine näkyvät myös näissä liikkeissä vetämällä niitä toisiaan lähemmäs. Raamattuopiston toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen sanoi keväällä pysäyttävästi: ”Mikäli kehitys jatkuu tällaisena, herätysliikkeet tuskin ovat kansankirkossa kymmenen vuoden kuluttua.” Vaikka tämä ei olisikaan liikkeissä tavoite, muutos niin kansakirkossa kuin liikkeissä on nopeaa. Yhtäältä toimintatila käy ahtaammaksi: seurakuntien ovet sulkeutuvat, pappeja ei vihitä, lähetysvaroja nipistetään ja teologinen juopa kasvaa. Toisaalta Vartiaisen mukaan herätysliikkeissä juuri messuyhteisöt ovat ainoa kasvava toimintamuoto. Kiihtyvässä vauhdissa merkittävä osa on jo jättänyt kansankirkon jäsenyyden protestina sen suunnalle tai siksi, että se on hengellisesti heille merkityksetön. Kansankirkosta eroaminen ei siis tapahdu yhteisellä ylhäältä johdetulta joukkopäätöksellä vaan alhaalta käsin vähitellen. Ei suurta ulosmarssia vaan tasaista murentumista. Nuoret aikuiset eivät koe samanlaista yhteyttä kansakirkkoon kuin edelliset sukupolvet. Ongelma on, että yhä suurempi joukko nuoria kristittyjä elää ilman minkään kirkon jäsenyyttä, vaikka saattavatkin käydä järjestöjen tilaisuuksissa. Arvokkaasta perinnöstä huolimatta vanha herätysliikejärjestömalli ei yksinkertaisesti enää täysin vastaa kolmannen sukupolven muuttuneeseen tilanteeseen ja tarpeeseen. Sillä seurakunnaton ja kirkoton kristillisyys ei ole Uuden testamentin eikä luterilaisen tunnustuksen mukaista. Jeesus on luvannut ja tarkoittanut parempaa!
Mitä tämä meille merkitsee? Jumalan kiitos, kaikista heikkoudestamme ja puutteistamme huolimatta meillä on seurakunnat ja kirkko, jossa elää jäsenenä ja johon mukaan kutsua. Toivottavasti voimme näin myös antaa rohkaisevan esimerkin, että seurakunnat ovat välttämättömiä uskonelämälle, ne voivat kasvaa ja kirkkona voi elää irrallaan kansankirkon raameista. Kolmas sukupolvemme rakentaakin tulevaisuuden kirkkoamme ilman jatkuvaa kuluttavaa sisäistä taistelua kansankirkon suunnasta. Kolmannen sukupolven myötä viimeiset siteet kansankirkkoon kaksoisjäsenyyksineen ajan myötä katkeilevat. Se, onko meidän mielekästä tulevaisuudessa rekisteröityä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, on avoin kysymys. Siinäkin löydämme johdatuksessa yhdessä ratkaisun. Toivon, että jossain vaiheessa myös avautuu mahdollisuus suurista eroista huolimatta asiapitoiseen suhteeseen Suomen ev.lut. kirkon kanssa. Kolmannen sukupolven viitekehyksenä on yhä selvemmin maailmaanlaaja tunnustuksellinen luterilaisuus Kansainvälisen luterilaisen neuvoston jäsenkirkkojen kanssa, niin kuin monet opiskelijat tänäkin kesänä ovat kansainvälisessä Corpus Christi –tapahtumassa käytännössä kokeneet.
Jos herätysliikkeissä ei tyydytä typistettyyn evankeliumin ytimeen eikä vain tavoitella elintilaa moniuskoisessa sateenvarjokirkossa vaan löydetään vastauksia seurakunnanomaisista messuyhteisöistä, pappisvihkimysten ja hengellisen kaitsennan tarpeesta ja taloudellisesti, teologisesti sekä toiminallisesti itsenäisestä suhteesta kansankirkkoon, eikö meillä ole mahdollisuuksia tulevaisuudessa enemmän löytää yhteistä lattiapintaa. Nuoret aikuiset, eikö tässä olisi yhteistä näkyä ja rukoushaastetta kolmannelle sukupolvelle!
Simon Pietari vastasi hänelle: ”Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.” (Joh.6:54) Pietari katselee sivuilleen Galilean rannoilla. Vasemmalla puolella väkijoukossa innostuneet kasvot vääntyvät pettymyksen irvistykseen. Oikealla puolella hämmennys Jeesuksen ruumiin nauttimista koskevista loukkaavista sanoista muuttuu surumieliseksi epävarmuudeksi. Yksi toisensa jälkeen kääntää selkänsä ja lähtee pois. Suuren väkijoukon innostus kutistuu Jeesuksen kysymykseen pienelle jäännökselle: Tahdotteko tekin mennä pois!
Huomaatko, Jeesus pysähtyy, ottaa aikaa ja kysyy. Hän ei syyllistä eikä pakota: ”Te varmaan kaiken saamanne jälkeen jäätte luokseni? Teidänhän pitäisi tajuta?” Ei, hän kysyy. Miksi? Koska hänen seurassaan voi olla vain vapaudesta eikä pakosta. Jeesus ei pakota ketään pysymään luonaan. Jeesus kysyy, koska hän haluaa, että hänen opetuslapsensa itse sisäistävät seuraamisen merkityksen ja hinnan. Jeesus haluaa kuunnella, mitä opetuslapset arkailevat. Vain vapaudessa voi syntyä omakohtainen vakuuttuneisuus, joka kestää myrskytkin. Tässä vapauden avaruudessa ilman pakottamista mekin elämme. Jos Jeesus kysyy, kuuntelee ja keskustelee, emmekö mekin voisi tehdä sitä. Tämä korostuu kodeissa, kun nuoremme elävät kodin uskonperinnön ja ympäröivän koulu- ja mediamaailman kasvavassa jännitteessä. Tämä näkyy todellisuudessa, jonka kolmas sukupolvi kohtaa. Edustaahan kirkkomme monille vierasta ja suorastaan pelottavaa vähemmistökulttuuria. Jotta ihmisillä on mahdollisuus tulla ja löytää paikkansa, heillä tulee olla aikaa, tilaa ja turvallisuutta kysellä ja tunnustella.
Kirkkona säilymme yhtenäisinä, kun keskustelemme yhdessä. Voidaksemme keskustella yhdessä, tarvitsemme aikaa seurakunnissa yhdessä. Tämä pätee perheeseen ja Jumalan perheeseen! Vaalikaamme kukin tätä keskusteluyhteyttä osaltamme!
Mitä Pietari vastaa? ”Herra, kenen tykö me menisimme?” Herra, kenen tykö me menisimme, kun ei voi enää mennä kotiseurakunnan messuun? Kenen tykö me menisimme, kun haluamme itse elää ja lapsemme kasvattaa seurakunnan yhteydessä? Kun haluan tuoda ystäväni sinun luoksesi? Kun oma sydän on tyhjä ja janoan valheellisten muotihokemien sijasta totuutta?
Minne me menemme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä! Mikä olikaan Lähetyshiippakunnan perustamisessa kirjattu tunnus, joka löytyy vaakunastamme. Scriptura sacra ius nostrum divinum: Raamattu on jumalallinen oikeutemme. Mitä muuta tämä motto tarkoittaa kuin Pietarin tunnustusta: Sinulla on iankaikkisen elämän sanat! Me pitäydymme sinun sanasi lupauksiin, koska siinä kuulemme äänesi. Kenelläkään ei ole oikeutta sitä kaventaa eikä meiltä pois ottaa! Sanasi eivät vain kerro Korkeimmasta. Sanasi eivät ole virikkeitä armollisuuteen eikä pehmusteita turvalliseen tilaan. Sanasi eivät ole monitulkinnallisuuden hukkuva suo. Sinun pyhät, selkeät ja varmat sanasi paljastavat järkyttävän sokeuteni ja kadotuksen tilani, mutta lahjoittavat minulle iankaikkisen elämän! Me uskomme ja ymmärrämme, että niissä ja niiden kautta puhut ja toimit sinä, Pyhä Jumala.
Sinä Jeesus olet Jumalan Pyhä. Sinun on Pyhä Raamattu kokonansa, sinun Pyhä kaste, sinun Pyhä ehtoollinen, sinun Pyhä messu. Sinun paimenvirkasi. Sinun on Pyhä kristillinen Kirkko. Tässä on minulla ja sinulla iankaikkisen elämän sanat sielullemme ja ruumiillemme. Tätä tarkoittaa Pietarin tunnustus. Tämä on isiemme ja äitiemme ja meidän tunnustuksemme. Herra suokoon sen olevan myös tulevien sukupolvien tunnustus!
Haluamme yhä pitäytyä näissä iankaikkisen elämän antavissa pyhissä lahjoissa. Mitä voisimme ottaa niistä pois, mitä niihin lisätä! Tämä ei ole isien perinnön konservoimista eikä ahdaskatseista peruutuspeiliin tuijottamista vaan Kristuksessa elämistä.
Emme siis ohjelmallisesti käy kulttuuritaistelua emmekä pura kansankirkkoa vaan tunnustamme Jeesusta. Meidät on asetettu tähän aikaan kohtamaan kristittyinä aallonharjalla olevat kysymykset. Vastaukset löydämme luonnollisesta laista, Raamatusta ja sen Herrasta. On tärkeä nähdä, että Jeesuksen tuodessa pelastuksen hän samalla vahvistaa ja kirkastaa luomisen järjestyksen ja arvon. Tunnustamme, että Jeesus, tosi Jumala, on tosi mies, jolla on ruumis ja sielu, joita ei voi eikä saa repiä erilleen, vaikka koko maailma pitäisi oikeampana oman mielen tunnekokemusta sukupuolesta ohi biologisten tosiseikkojen. Tunnustamme enkelin Marialle antaman todistuksen kanssa, että ”se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi”. (Luuk.1:35) Siksi jokainen ihmiselämä on ainutlaatuista ja arvokasta. Se alkaa jo kohdussa eikä sitä saa väkivalloin lopettaa. Tunnustamme Jeesusta, joka suuressa kivussa huusi ristillä: ”Sinun käsiisi minä annan henkeni”(Luuk.23:46), vaikka mitkä voimat maassamme ajaisivat oikeutta eutanasiaan ja päättämään itse kuolemastaan. Tunnustamme, että kristillinen seurakunta on Jeesuksen morsian. Paavali kirjoittaa avioliitosta: ”Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa” (Ef.5:32) Siksi avioliitto on ja pysyy yhden miehen ja yhden naisen liittona turvana toisilleen ja lapsille. Tähän ruumiilliseen Kristukseen, ruumiilliseen uskoon ja seurakuntaruumiiseen me ankkuroidumme! Tämän ruumiillisuuden lahjan tunnustamiseen, elämän lahjan ja oman kehon arvon näkemiseen, annetusta sukupuolesta iloitsemiseen, itsensä antamiseen Jumalan käyttöön naimattomana, uskalluksesta avioliittoon ja lapsien vastaanottamiseen… Tähän kaikkeen me rohkaisemme. Tämä on kolmannen sukupolven myönteistä vastausta, joka vastakulttuuriudellaan loistaa yhä kirkkaammin.
Sillä jotka kääntävät selkänsä näille elämää antaville ja varjeleville luomistotuuksille, kääntävät selkänsä Jeesukselle. Kahta Herraa ei voi palvella! Ja samalla me tunnustamme, ettei kyse tässä rikkinäisessä maailmassa ole vain opintotuuksista vaan konkreettisista hämmennyksissä olevista, haavoittuneista ja todellisesti ahdistuneista ihmisistä lähellämme. Herra anna meille armo puhua sinun äänelläsi ja katsoa sinun lempeillä silmilläsi jokaista lähimmistämme erotuksetta! Katso meidän puoleemme, jotka elämän rikkinäisyydessä olemme näissä kysymyksissä itse tai rakkaidemme kanssa solmussa. Herra kenen tykö me menisimme, sillä vain sinulla on ehdoton armo ja loppumaton rakkaus! Herra, armahda meitä kaikkia!
Opin hiljattain vanhan suomalaisen sanan, jota käytettiin silloisesta uutuustuotteesta, jonka tunnemme nimellä hajuvesi. Mitä pidätte sanasta sulolemu? Eikö miehet olisi hienoa antaa vaimolle ensi jouluna pullo kallista sulolemua! En tiedä kuinka innokkaita naiset ovat välittämään ympärilleen sulolemua! Mutta tällaisia kristityt ovat: Toiset nyrpistävät nenäänsä lemun tähden, toisille tuoksuu taivas. Mitä Paavali kirjoittaakaan: ”Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa; näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi.” (2.Kor.2:14) Nuoret olkaa te sulolemusukupolvi!
Lähetyshiippakunnan kymmenvuotisella matkalla on jo kohdattu monta kiperää tilannetta ja vaikeaa kysymystä. Mutta yhtä aihepiiriä ei ole koskaan tarvinnut miettiä. Onko meillä elintilaa? Löytyykö vielä toimintamahdollisuuksia? Me olemme eläneet avarassa paikassa! Tilaa on ollut koko Suomen niemen verran ulkolähetystä unohtamatta! Ainoat rajoitteet ovat löytyneet omasta itsestä ja allakasta. Tämä jos jokin koskee myös kolmatta sukupolvea. Kenttä on auki! Tilaa on! Armo riittää! Pyhä Henki varustaa! Tänäänkin taivas on auki kaikille! 13 vuodessa kasvoimme yhdestä seurakunnasta 25:een ja kymmenessä seuraavassa 25:stä 42 seurakuntaan. Pyytäkää te Herralta vielä enemmän! Kun me toimimme Kristuksen iankaikkisen elämän sanan varassa, meillä on aina tilaa toimia. Mutta Jeesuksen tunnustamiselle on aina hintansa ja siinä meitä arjessa koetellaan. Mutta jos hän viekin ahtaaseen paikkaan, hän tekee sen avaraksi. Sillä kenellä olisi valta ajaa Herramme nurkkaan tai riistää häneltä toimintamahdollisuudet. Siksi v-tyyli: vaikeneminen, vetäytyminen ja voivottelu eivät käy vaihtoehdoksemme.
Kun sain syyteen käräjäoikeuteen kiihottamisrikoksesta, käteeni osui artikkeli, joka käsitteli kreikan sanaa parrhesia. Se tarkoittaa totuuden kertomista avoimesti, julkisesti ja rohkeasti erityisesti silloin, kun se poikkeaa enemmistön mielipiteestä. Kirjoittaja muistutti, että lisääntyvän sensuroinnin ja puhepoliisien maailmassa kirkko on olemukseltaan sananvapauden liike. Apostolien teoissa kerrotaan, miten ylipapit pidätyttivät Pietarin ja Johanneksen. Veivät heidät oikeuteen ja kielsivät heitä puhumasta. Muistatko, mitä apostolit vapauduttaan rukoilivat seurakunnan kanssa? Kun heidän käskettiin vaieta. Kun heidät nähtiin uhkana yhteiselle hyvälle. Kun tie näytti nousevan pystyyn seurakunnan leviämiselle. Rukoilivatko he: Herra anna meille kolo, johon vetäytyä rauhaan. Herra säästä meidät vaikeuksilta. Herra anna meille oikeutta ja toimintamahdollisuuksia. Tätä kaikkea he olisivat hyvin saaneet rukoilla. Mutta mitä Pietari ja seurakunta pyysivät: ”Herra, katso heidän uhkauksiansa ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi. (Ap.t.4:29) Herra, anna meille parrhesia, anna meidän kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi. Sillä, Herra, vain sinulla on iankaikkisen elämän sanat. Vain sinun sanassasi meillä on Puolustajamme Pyhä Henki. Vain sinun sanasi varassa voimme elää, saatamme kuolla ja kestämme tuomiolla!
Rakas juhlaväki ja kolmannen sukupolven Lähetyshiippakunta: Kaikella rohkeudella kirkkona tuokaamme julki Herran sanaa tässä ajassa ja maassa! Kaikella rohkeudella eläkäämme Kristuksen armosanoista. Kaikella rohkeudella ja kestävästi rakentakaamme seurakuntia kodeiksi itsellemme, seuraavalle sukupolvelle ja etsiville ja niille, jotka eivät vielä edes etsi. Kaikella rohkeudella uskaltakaamme myös mennä lähelle ja kuulla niitä, jotka ajattelevat kanssamme uskosta ja elämästä eri tavoin. Tätä minä rukoilen kirkollemme, kun kolmas sukupolvi kasvaa ottamaan vastuuta seurakunnissamme. Tämä rohkeus ei tarkoita vain huutomerkkejä somessa tai kovaäänisiä kannanottoja työpaikalla vaan ennen muuta tulemista niin heikoksi, ettei voi elää ilman Kristuksen elämän sanoja. Meillä on erilaisia kutsumuksia, mutta kaikkia koskee sama Heprealaiskirjeen lupaus, jonka Luther-säätiön perustajaisä Simo Kiviranta valitsi oman risti-ilmoituksensa tekstiksi: ”Meillä on luja luottamus/täysi oikeus/ uskallus/ parrhesia siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään.” (Hep.10:19) Jeesuksen sovintoveren antama oikeus ja rohkeus kantavat!
Katsoin dokumenttia Nicholas Wintonista. Kuka hän oli? Tämä englantilainen liikemies meni joulukuussa 1938 lomalle ystävänsä luokse Prahaan. Yllättäen hän päätyikin johtamaan projektia, jossa erityisesti juutalaislapsia vietiin turvaan lähestyvältä natsiarmeijalta. Ainoa ongelma oli, että saadakseen jonkun lapsen vietyä Prahasta junalla pois, tällä tuli olla sijoituskoti Englannissa. Näin Winton valokuvasi lapsia ja esitteli kuvaluetteloa Englannin lehdissä: Haluaisiko joku ottaa tällaisen lapsen kotiinsa? Kodin saanut sai paikan sitten junassa. Näiden lasten kuvan päälle vedettiin kansiossa risti. Jokaisen ristillä merkityn lapsen vanhemmat jättivät heidät junaan Prahan rautatieasemalla tietäen, että tuskin enää näkisivät heitä. Tuhansista lapsista turvaan saatiin vain 669 ennen kuin sota laajeni Puolaan ja kaikki rajat pantiin kiinni syyskuussa 1939. Prahaan jääneistä juutalaislapsista selvisi holokaustin kauheuksissa hengissä vain kourallinen.
Nyt näemme koskettavia kuvia sotaa pakoa olevista lapsista ja sotaorvoista niin Venäjällä kuin Ukrainassa. Ei se aika kaukana meistäkään ole. Oma isäni nimikyltti kaulassa matkasi sotalapsena Ruotsiin pakoon Helsingin pommituksia ja miehitysuhkaa. Ulkoisesti turvassa mutta sisäisesti kipeästi erossa vanhemmistaan ja vielä sijoitettuna eri perheeseen veljestään. Itse jäin dokumenttia katsoessa miettimään, miten ihmiset olisivat suhtautuneet minun kuvaani lehdessä. Olisinko minä kelvannut johonkin kotiin vai olisinko joutunut toteamaan: tahdotteko tekin mennä pois?
Rakkaat ystävät, ei meidän suurin kysymyksemme ole, miten tämä kulttuuri ympärillämme muuttuu negatiiviseksi tai kirkot jakaantuvat eksytyksen keskellä. Ei, viime kädessä tärkein kysymyksemme on tämä: Jeesus, tahdotko sinä mennä pois tällaisen luota! Vetäydytkö sinä minun luotani nähtyäsi kaiken minusta ja elämästäni? Ja mitä Jeesus vastaa sinulle? Mitä hän sinulle vakuuttaa tänään: En vetäydy. En tahdo pois luotasi. En jätä sinua. Sinut olen ristilläni merkinnyt. Sinuun minä olen ristinmerkkini piirtänyt. Sinä olet minun kastettu lapseni. Sinä kuulut minun seurakuntaperheeseeni. Kuuletko ystävä, täällä ei ole yhtään orpoa, ei yhtään hylättyä eikä yhtään unohdettua vaan Taivaallisen Isän armolapsia! Sinä olet Isän rakas lapsi!
Tämä on se turva ja toivo, tässä on se varmuus ja avaruus, jonka varassa menneet sukupolvet ja tulevat sukupolvet saavat elää. Tämän varassa Lähetyshiippakunta elää osana Kristuksen maailman laajaa kirkkoa. Tähän armon osallisuuteen me toisia kutsumme.
Kiitos Herra Jeesus, sinä Jumalan Pyhä olet minun elämäni ja iankaikkisuuteni!
Voit kuunnella luennon alla olevalla mediasoittimella tai katsoa sen alimmaisena olevasta YouTube-ikkunasta.
Ristisaatto valmiina viettämään juhlamessua. Kuva: Juho Pylvänäinen
Lähetyshiippakunnan Kesäjuhlan kolmas ja viimeinen juhlapäivä Loimaan evankelisella opistolla on käynnistynyt. Viikon tärkein hetki koitti, kun juhlaväki kokoontui viettämään yhteistä messua. Juhlateltta täyttyikin eri-ikäisistä ja eri puolelta maatamme saapuneista osallistujista. Juhlamessun liturgeina toimivat piispa Juhana Pohjola ja hiippakuntadekaani Joel Kerosuo. Saarnan piti emerituspiispa Risto Soramies. Messun musiikista vastasi Miikkael Halosen johtama musiikkitiimi, joka koostui kuorosta ja orkesterista.
Kuoro ja orkesteri esittivät messun aluksi Sovituksen hymnin. Kuva: Juho Pylvänäinen
Lähetyshiippakunnan seurakunnista ja aiemmista Kesäjuhlista tuttuun tapaan messu käynnistyi juhlavasti ristisaatolla seurakunnan seisoessa. Ristisaaton aikana kuoro ja soitinryhmä esittivät juhlavan ja hartaan Sovituksen hymnin. Sen on säveltänyt ja sanoittanut pastori Harri Lammi, joka tunnetaan myös Kesäjuhlan operatiivisena johtajana. Hymni kuultiin nyt ensimmäistä kertaa Kesäjuhlassa.
Juhlamessussa saarnasi piispa Risto Soramies. Kuva: Juho Pylvänäinen
Juhlamessussa saarnasi emerituspiispa Risto Soramies. Tänään vietetään 10. sunnuntaina helluntaista, joten päivän evankeliumi on Matteuksen evankeliumin 25. lukuun kirjoitettu vertaus palvelijoista, joiden haltuun isäntä oli uskonut leivisköitä eli talentteja.
Saarnassaan piispa Soramies totesi, ettei kyseinen sana tarkoita meidän kykyjämme tai ominaisuuksiamme, vaikka moniin kieliin onkin vakiintunut käsite ”talent”, jolla viitataan luonnonlahjaan, taipumukseen tai kykyyn. – Leiviskät tarkoittavat kaikkea sitä, mitä olemme saaneet lahjaksi Jumalalta, koko elämää. Se on kutsumus, jota hoitamaan meidät on pantu, piispa Soramies opetti.
Saarnassa piispa puhuttelikin erilaisissa elämäntilanteessa eläviä kuulijoita heidän elämäntilanteisiinsa liittyvien kutsumusten hoitamisesta. Erityisesti piispa rohkaisi kutakin kuulijaa omien kutsumuksien uskolliseen hoitamiseen. Päivän evankeliumissa kolmas palvelija teki toisin kuin muut, sillä hän ei yrittänyt saada leiviskällään aikaan voittoa, vaan kaivoi sen maahan. Soramiehen mukaan tämä tarkoittaa, ettei hän vain toiminut liian vähän, vaan hän ei toiminut lainkaan. Näin ollen me kristityt emme saisi laiminlyödä kutsumuksiamme, jotka Jumala on meille antanut.
Saarnassa piispa Risto varusti erilaisissa elämäntilanteissa eläviä omien kutsumustensa hoitamisessa. Kuva: Juho Pylvänäinen
Varsinainen leiviskä on piispa Riston mukaan kuitenkin Kristuksen kaikkein pyhin evankeliumi. – Kullakin kristityllä on käytettävissään tarpeeksi evankeliumia, ja yli tarpeenkin. Sitä hän on kutsuttu käyttämään runsain määrin. Joka katsoo olevansa vain vähäinen syntinen, tarvitsee vain vähän evankeliumia – yhden leiviskän verran ehkä. Toinen tarvitsee kaksi leiviskää ja kolmas viisi. Pääasia, että kukin käyttää sitä tarpeeksi, saarnasi Soramies. Hänen mukaansa kristityn on muistettava tämän leiviskän lahja erityisesti silloin, kun hän kutsumuksiaan hoitaessaan joutuu kohtaamaan omat syntinsä: – Muista silloin saamasi leiviskä, aarre, jonka Jeesus itse lahjoitti kasteessasi: Tuo kaikkein pyhin evankeliumi siitä, mitä Jeesus Kristus on tehnyt puolestasi. Muista Jeesusta Kristusta, piispa kehotti.
Saarnan jälkeen siirryttiin viettämään ehtoollista. Juhlamessu päättyi arvokkaasti luterilaiseen virteen 895 ”Oi Kaananmaa” sekä orkesterin ja kuoron esittämään kappaleeseen ”Valtias, Herra, kuink’ ihana on nimes’”.
Kesäjuhla jatkuu tänään iltapäivään saakka. Messun jälkeen juhlaväelle on tarjolla lounasta. Iltapäivällä luvassa on vielä Päätösjuhla, jonka teema on ”Sanan varassa tuulta päin”. Juhlassa puhuvat emerituspiispa Matti Väisänen, piispa Juhana Pohjola, Lähetyshiippakunnan pastorit Sakari Korpinen ja Ilkka Pöyry sekä Tapani Simojoki, joka palvelee paimenena Englannin evankelis-luterilaisessa kirkossa.
Juhlamessun pääset seuraamaan tallenteena täältä. Kesäjuhlan päätösjuhlaa voit katsella täältä.
Kesäjuhlan väki kokoontui kuuntelemaan piispa Juhanan ajankohtaisluentoa lauantaina iltapäivällä. Kuva: Juho Pylvänäinen
Piispa Juhana Pohjola piti lauantaina 5.8. Lähetyshiippakunnan Kesäjuhlassa ajankohtaisluennon. Luentonsa aluksi hän palasi 10 vuoden takaisiin tunnelmiin, jolloin Lähetyshiippakunta perustettiin. Samalla hän loi jo katsetta tulevaan. – Kiitoksella muistamme työn perustan laskeneita sukupolvia ja samalla tunnustamme elävämme sukupolvien taitevuosia, Pohjola kertoi. Hänen mukaansa nuoret jo kyselevät, millainen tulee olemaan kolmannen sukupolven hengellinen kenttä ja Lähetyshiippakunta. Ajakohtaisluennossaan piispa maalasikin kuvaa kolmannen sukupolven kirkosta.
Pohjolan mukaan kolmas sukupolvi kohtaa elämänsä aikana ainakin kolme suurta mahdollisuutta ja haastetta. Ensinnäkin he tulevat todistamaan, kun suuret väkijoukot vetäytyvät länsimaissa pois kristillisestä uskosta ja kirkosta. – Lähetyshiippakunta elää lähetyskentällä, piispa kiteytti. Kun suuret massat vetäytyvät pois kristillisen kirkon yhteydestä, tunnustavien kristittyjen asema muuttuu. Heidän on vähemmistönä opittava kohtaamaan evankeliumin kanssa hyvin eri tavoin ajattelevia ja eläviä ihmisiä, kun yhteinen kristillinen arvopohja on murentunut. Samalla he elävät jo nyt maailmassa, jossa kristilliset käsitykset ja kristityt nähdään yhä enemmän uhkana yhteiselle hyvälle. Kolmannen sukupolven myötä Lähetyshiippakunnan viimeiset siteet kansankirkkoon kaksoisjäsenyyksineen katkeilevat, ja sukupolvi voi rakentaa tulevaisuuden kirkkoa ilman jatkuvaa sisäistä taistelua kansankirkon raameista. – Se, onko meidän mielekästä tulevaisuudessa rekisteröityä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, on avoin kysymys, Pohjola linjasi ja totesi, että siinäkin löydämme johdatuksessa yhdessä ratkaisun. Hän toivoi, että jossain vaiheessa Lähetyshiippakunnalle avautuu mahdollisuus suurista eroista huolimatta asiapitoiseen suhteeseen Suomen ev.lut. kirkon kanssa.
Luennossaan piispa Juhana nosti esille, ettei Jeesus pakota ketään pysymään luonaan. Sen sijaan hän kysyy, kuuntelee ja keskustelee. Pohjola kysyikin, voisimmeko mekin toimia samoin. Pohjolan mukaan ”eläminen vapauden avaruudessa ilman pakottamista” näkyy todellisuudessa, jonka kolmas sukupolvi kohtaa. Monille heidän sukupolvensa jäsenille kirkkomme edustaa vierasta ja suorastaan pelottavaa vähemmistökulttuuria. Jotta ihmisillä olisi mahdollisuus tulla ja löytää paikkansa, heillä tulee olla aikaa, tilaa ja turvallisuutta kysellä ja tunnustella. Pohjolan mukaan tämä korostuu myös kodeissa, kun nuoremme elävät kodin uskonperinnön ja ympäröivän koulu- ja mediamaailman kasvavassa jännitteessä.
Piispa Juhana käsitteli luennossaan kolmannen sukupolven kirkkoa. Kuva: Juho Pylvänäinen
Pohjolan mukaan kolmas sukupolvi saa edeltäjiensä tavoin tunnustaa elävänsä ruumiillisesti läsnä olevan Kristuksen varassa. Lähetyshiippakunnassa pitäydytään Jumalan sanan lupauksiin, koska siinä ihmiset kuulevat hänen äänensä. Kenelläkään ei ole oikeutta kaventaa sanaa eikä ottaa sitä pois. – Sanat eivät vain kerro Korkeimmasta, tai ole virikkeitä armollisuuteen tai pehmusteita turvallisessa tilassa. Ne eivät ole monitulkinnallisuuden hukkuva suo, Pohjola määritteli. Sen sijaan Jumalan pyhät, selkeät ja varmat sanat paljastavat ihmisen järkyttävän kadotuksen tilan, mutta lahjoittavat iankaikkisen elämän. Niiden kautta Pyhä Jumala puhuu ja toimii. – Olemme halunneet pitäytyä näissä iankaikkisen elämän antavissa pyhissä lahjoissa. Mitä voisimme ottaa niistä pois, mitä niihin lisätä! Tämä ei ole isien perinnön konservoimista eikä ahdaskatseista peruutuspeiliin tuijottamista vaan Kristuksessa elämistä, Pohjola linjasi.
Piispa Juhanan mukaan Lähetyshiippakunnan kymmenvuotisella matkalla on kohdattu monta vaikeaa tilannetta, mutta yhtä aihepiiriä ei ole koskaan tarvinnut miettiä: Löytyykö vielä toimintamahdollisuuksia? – Me olemme eläneet avarassa paikassa, Pohjola summasi Kesäjuhlan tämänvuotiseen teemaan viitaten. Myös kolmannella sukupolvella on hänen näkemyksensä mukaan kenttä auki. Kirkolla on edelleen täydet kasvun mahdollisuudet heidänkin elinaikanaan. – Kun me toimimme Kristuksen iankaikkisen elämän sanan varassa, meillä on aina tilaa toimia. Mutta Jeesuksen tunnustamiselle on aina hintansa ja siinä meitä arjessa koetellaan. Mutta jos hän viekin ahtaaseen paikkaan, hän tekee sen avaraksi. Sillä kenellä olisi valta ajaa Herramme nurkkaan tai riistää häneltä toimintamahdollisuudet. Siksi vaikeneminen, vetäytyminen ja voivottelu eivät käy vaihtoehdoksemme, Pohjola puhutteli kuulijoitaan.
Kolmannen sukupolven kolmas haaste ja mahdollisuus onkin Pohjolan mukaan rohkeus elää Kristuksen sanan varassa. Ajankohtaisluentonsa lopuksi piispa kannusti kuulijoitaan tuomaan kirkkona julki Herran sanaa tässä ajassa ja maassa, elämään Kristuksen armosanoista ja rakentamaan seurakuntia kodeiksi ” itsellemme, seuraavalle sukupolvelle ja etsiville ja niille, jotka eivät vielä edes etsi”. – Tätä minä rukoilen kirkollemme, kun kolmas sukupolvi kasvaa ottamaan vastuuta seurakunnissamme. Tämä rohkeus ei tarkoita vain huutomerkkejä somessa tai kovaäänisiä kannanottoja työpaikalla vaan ennen muuta tulemista niin heikoksi, ettei voi elää ilman Kristuksen elämän sanoja, piispa rohkaisi.
Piispa Juhana Pohjolan Tienviittoja- ajankohtaisluennon voit katsella täältä.
Kesäjuhlan ohjelma jatkuu tänään iltapäivällä kanavien merkeissä, joita on tarjolla kaikenikäisille. Alkuillasta juhlaväki kokoontuu koko perheen iltajuhlaan. Juhlien ohjelmaa voit seurata Lähetyshiippakunnan YouTube-kanavalta. Radio Patmos lähettää ohjelmaa juhlateltasta viikonlopun aikana.
Sadepilvet olivat juuri väistyneet pois auringon tieltä, kun Lähetyshiippakunnan neljäs Kesäjuhla Loimaan evankelisella opistolla käynnistyi tänään iltapäivällä. Tänä vuonna juhlan teema on ”Hän toi minut avaraan paikkaan”, joka nousee psalmista 18. Kesäjuhlan avajaisseuroissa juhla-alueelle kokoontunut kuulijajoukko sekä etäosallistujat internetin ja radion äärellä saivat kuulla ensimmäiset puheet juhlan teemaan liittyen.
Kesäjuhlan avasi juhlien operatiivinen johtaja, pastori Harri Lammi. Kuva: Juho Pylvänäinen
Kesäjuhlan avasi pastori ja juhlan operatiivinen johtaja Harri Lammi. Avausrukouksen jälkeen Lammi kertoi kirjasta, joka oli puhutellut häntä viime paaston aikana. Kyseessä oli Friedrich Grummacherin 169 vuotta sitten kirjoittama teos Kärsivä Kristus, jonka sanoma sopii hätkähdyttävän hyvin myös meidän aikaamme. Grummacheria lainaten Lammi kuvasi, miten ihmiskunnalle käy, kun se luopuu Jumalan sanasta. Tilalle tulee eksytyksen valtakunta, jossa kaikki inhimilliset apukeinot sen siveettömyyden, raakuuden ja hillittömyyden korjaamiseksi ovat voimattomia. Onni on vain siellä, missä puhdas Jumala sana pääsee vaikuttamaan.
Rehtori Tuomas Lankinen toivotti juhlaväen tervetulleeksi Loimaan evankeliselle opistolle. Kuva: Juho Pylvänäinen
Myös Loimaan evankelisen opiston rehtori Tuomas Lankinen toivotti seuroihin kokoontuneen väen ja etäosallistujat tervetulleiksi Kesäjuhlaan. Lankisen mukaan Kesäjuhlan teemajae sopii Loimaalle varsin hyvin, sillä puolet pitäjän pinta-alasta on tasaista savimaata. Puheessaan Lankinen vertaili ihmisen ja Jumalan aikaansaamaa avaraa maailmaa: Ihmisen avara maailma on rajaton. Siinä kiinnitytään kaikkeen näkyvään ja ajalliseen. Sitä vastoin Jumalan avara maailma on autuas maailma, jossa kaikki ihmiset ovat autuaita.
Pastori Eero Kaumin voimallista puhetta säesti juhlateltan kattoon rummuttanut rankkasade. Kuva: Juho Pylvänäinen
Avajaisseuroissa puhuivat myös Lähetyshiippakunnan pastorit Eero Kaumi ja Hannu Mikkonen. Kaumi korosti, miten avara armo kuuluu kaikille. Taivas kokonansa on avattu jokaiselle ihmiselle Kristuksen Jeesuksen sovitustyön tähden. Yleisen vanhurskauttamisen ansiosta sovitus on valmiina jokaiselle ihmiselle. Sen ihminen ottaa vastaan, kun Jumalan sana synnyttää hänessä uskon. Kaumi rohkaisikin juhlavieraita käyttämään ripin lahjaa ja tunnustamaan syntinsä kenelle tahansa juhlaan osallistuvalle pastorille.
Pastori Hannu Mikkosen käsitteli seurapuheessaan kuningas Daavidia. Kuva: Juho Pylvänäinen
Pastori Hannu Mikkonen käsitteli puheessaan kuningas Daavidia, jolta teemajakeen psalmi on peräisin. Daavid oli vihollistensa ahdistamana joutunut piileskelemään kirjaimellisesti ahtaassa paikassa, luolassa, mutta Jumala oli pelastanut hänet kaikkien vihollistensa käsistä. – Kesäjuhlan teemajae on profetia Kristuksesta, hänen kärsimisestään, kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan, Mikkonen opetti. Samalla tavoin kuin Daavid totesi psalmissa, että Herra on mielistynyt häneen, Taivaallinen Isä on mielistynyt meistä jokaiseen. – Armon veri- ja verivirta on nostanut sinut pelastuksen kalliolle, avaraan paikkaan. Vaikka ympärilläsi tai sisälläsi olisi tänään ahdasta, Jumala tarttuu sinuun ja pelastaa sinut vihollisestasi, vakuutti Mikkonen kuulijoilleen.
Seuraavaksi Kesäjuhlan ohjelmassa on vuorossa Ajankohtaiskeskustelu, jossa Juha Vähäsarja, Mailis Janatuinen ja Santeri Marjokorpi pohtivat vastausta kysymykseen ”Mitä kristitty tekee, kun pelkoa kylvetään?”. Heidän keskusteluaan kuljettaa Eero Pihlava. Tätä klo 19 alkanutta tilaisuutta voit seurata suorana lähetyksenä tai tallenteena täältä, kuunnella äänilähetyksenä täältä tai Radio Patmoksen aalloilta.
Teksti: Pauliina Pylvänäinen
Moni suuntaa tänä viikonloppuna Loimaalle kirkkomme Kesäjuhlaan. Loimaan suunnalla on riittänyt ohjelmaa kuitenkin jo ennen juhlaviikonloppua. Niin nuoret kuin nuoret aikuiset ovat päässeet leireilemään ennen juhlaa ja samalla auttamaan juhla-alueen rakentamisessa.
Mustajärven leiriläiset pääsivät kuuntelemaan pastori Mikko Ahon opetusta. Kuva: Jenni Typpö
13–15-vuotiailla nuorilla on 2.–4.8. leiri Mustajärven leirikeskuksessa. Leirin teemana on ”Siunattu elämä?”. Aihetta pohditaan pastori Jarno Gummeruksen ja pastori Mikko Ahon johdolla. Leiriä on vetämässä myös nuorisotyön koordinaattori Jenni Typpö.
Leiri aloitettiin keskiviikkona totuttuun tapaan oman huoneen etsimisellä sekä keittiön laittaman ruuan nauttimisella. Tämän jälkeen leiriläiset tutustuivat toisiinsa Jennin johdolla. 35 nuoren leirille mahtui niin vanhoja ystäviä kun uusia tuttavuuksia. Ensimmäinen ilta kuluikin rennosti tutustumisen ja yhteisen hengailun parissa – eikä toki saa unohtaa saunomista ja uintia! Sade ei haitannut illan menoa. Päivän päätteeksi pidettiin yhteinen hetkipalvelus.
Torstaipäivään on mahtunut opetuksia, yhteistä tekemistä ja olemista, pientä kisailua ryhmissä sekä tietenkin hyvää ruokaa. Tämän lisäksi nuoret ovat myös ilmoittautuneet talkoovuoroihin Kesäjuhlaan. Nuoria voi nähdä juhlassa siis muun muassa ruokaa jakamassa tai makkaraa paistamassa.
– Parasta ensimmäisessä päivässä oli päästä pitkän ajomatkan jälkeen vihdoin perille ja syömään hyvää ruokaa. On tosi kiva, että täällä on myös tuttuja, Taavi kommentoi leirin alkua.
Opistolla leireilevät nuoret kantoivat penkit juhlatelttaan. Kuva: Heidi Savolainen
16–18-vuotiaat nuoret puolestaan viettävät pari vuorokautta Loimaan evankelisella opistolla. Leirillä on sama teema kuin Mustajärvellä. Aiheeseen pureudutaan pastori Hannu Mikkosen johdolla. Hänen lisäkseen leiriä vetävät Heidi Savolainen ja Juulia Kiviranta.
Leiri alkoi Loimaalla hyvin samanlaisissa tunnelmissa kuin Mustajärvellä. Opisto on nuorille ja vetäjille hieman vieraampi leireilypaikka kuin tutuksi tullut Mustajärvi. Tämä ei kuitenkaan tuottanut ongelmia, vaan tavat ja paikat tulivat nopeasti tutuiksi. Ensimmäinen ilta kului tutustuen ja oleillen.
Torstaina leiriläiset heräilivät uuteen aamuun maukkaan aamupalan ja aamurukouksen saattelemina. Aamupäivällä nuoret pääsivät mukaan Kesäjuhlan rakentamiseen. 26 ahkeraa leiriläistä kantoi juhlatelttaan penkkejä odottamaan viikonlopun juhlavieraita.
Ensimmäistä kertaa nuorten kesäleirillä oleva Samuel kommentoi leiriä: – Leiri on ollut varsin mukava. Syöminen on ollut parasta. Olen pelannut poikien ja yhden talkooleiriläisen olevan kanssa “Secret Hitler” -korttipeliä. Se oli kivaa.
Torstai-ilta jatkuu nuorten leireillä yhteisesti. Loimaan opiston nuoret saapuvat Mustajärvelle, missä koko nuorten joukko pitää yhteisen iltaohjelman leikkien, sketsejä seuraten ja yhteislauluja laulaen. Tämän jälkeen päästään saunaan, mikä on varsinkin vanhemmille nuorille juhlaa, koska Loimaan opistolla ei tätä mahdollisuutta ole. Iltapala valmistetaan nuotion äärellä ja sään salliessa se saadaan myös nauttia pihalla. Yhteisen iltarukouksen jälkeen Loimaan porukka palaa takaisin leirialueensa rajojen sisäpuolelle.
Nuorten aikuisten talkooleirillä on ollut monenlaista puuhaa.
Nuorten leirien lisäksi nuoret aikuiset ovat mukana Loimaan menossa. Nuorten aikuisten vuosittainen talkooleiri järjestetään Kesäjuhlan alla tiistaista perjantaihin. Talkooleirillä on tehty yhdessä paljon vaihtelevia työtehtäviä telttojen pystyttämisestä erilaisiin askarteluprojekteihin. Talkooleiriläisten vastuulla on ollut myös alueen yövartiointi pareittain. Sää on ollut vaihteleva, ja pilven reunalta on putoillut vettä, mutta myös aurinko on paistanut. Sadekaan ei ole haitannut, kun tiimihenki on ollut hyvä. Töiden jälkeen leiriläiset ovat keskustelleet yhdessä synnistä, kuolemasta ja perkeleestä. Vapaa-ajalla on pelailtu ja katsastettu Mustajärven sauna.
Mitäpä olisivat talkoot ilman talkooeväitä ja yhteisiä hetkiä niiden parissa?
Talkooleiriläisten mielestä Kesäjuhla on hyvä aloittaa etuajassa tulemalla talkoisiin. Yhteisöllinen leiri lämmittelee viikonloppua varten ja leirillä aloittaminen pidentää juhlaa. Näin eräs leiriläinen kommentoi kokemustaan: – On ollut ilo palvella ja auttaa mahdollistamaan Kesäjuhlaa. Ollaan oltu tehokkaita ja saatu hoidettua hyvin vastuutehtävämme.
Teksti: Jenni Typpö
Amerikkalaisen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon The Lutheran Church Missouri Synodin (LCMS) 68. kirkolliskokous on pidetty 29.7.-3.8.2023 Milwaukeessa, Wisconsinissa. Joka kolmas vuosi kokoontuvassa kirkolliskokouksessa valitaan henkilöt kirkon johto- ja luottamustehtäviin sekä päätetään kirkon yhteisistä asioista. Hetkipalvelukset, raamattuopetukset sekä katekismustuokiot rytmittävät tiiviitä kokouspäiviä. Tämänkertaisen kokouksen kokoavana teemana oli: ”Me julistamme ristiinnaulittua Kristusta” (1.Kor.1:18-25). Konferenssikeskukseen oli kokoontunut lähes kolmetuhatta seurakunnan kokousedustajaa, asiantuntijajäsentä, vapaaehtoista ja kutsuvierasta. Yli neljäkymmentä kansainvälistä vierasta LCMS:n sisarkirkoista oli kutsuttuna paikalla.
Piispa Juhana Pohjola ja Missouri-synodin presidentti Matthew C. Harrison kirkollisen yhteyden vahvistamisen jälkeen. Kuva: LCMS Communications/Erik M. Lunsford
Kokouksen esityslistalla oli kirkollisen yhteyden vahvistaminen Lähetyshiippakunnan kanssa. Sunnuntaina 30.7. kokousedustajat yksimielisellä huudolla hyväksyivät presidentti Matthew Harrisonin vuonna 2020 allekirjoittaman kirkollisen yhteyden sopimuksen. Päätöksen jälkeen tuhatlukuinen kokousväki lauloi seisaaltaan kiitosvirren Jumalalle. Piispa Juhana Pohjola korosti puheessaan, miten kirkollisen yhteyden keskinäinen tunnustaminen on Jumalan hyvä lahja:
Mikä lahja on yhdessä julistaa ristiinnaulittua Kristusta ja uskon yhteydessä tulla samaan ehtoollispöytään. Mikä lahja onkaan tukea toinen toistamme rukouksin evankeliumin työssä ja vaikeuksienkin keskellä. Mikä lahja onkaan, että me olemme sisaria ja veljiä Kristuksessa Jeesuksessa!
Kirkolliskokous tunnusti kirkollisen yhteyden myös luterilaisten kirkkojen kanssa Etelä-Sudanissa, Ugandassa, Ukrainassa ja Sri Lankassa.
Piispa Juhana Pohjola puhuu Missouri-synodin kirkolliskokouksessa 1.8.2023. Kuva: LCMS Communications/Erik M. Lunsford
Kansanedustaja Päivi Räsästä ja piispa Juhanaa oli pyydetty kertomaan kokousväelle oikeustapauksestaan sanan- ja uskonnonvapauteen liittyen. He saivat omakohtaisesti jakaa kokemuksensa ja ajatuksensa tapauksesta. Rohkaisu ja tuki kokoussalissa olivat puhuttelevia. Oikeusprosessi on herättänyt paljon mielenkiintoa ja myötätuntoa, mikä näkyi monina haastattelupyyntöinä ja käytäväkeskusteluissa. Monissa LCMS:n seurakunnissa on rukoiltu oikeustapauksen ja Lähetyshiippakunnan puolesta.
Piispa Juhana oli myös kutsuttu pitämään yksi pääopetuksista kokousteeman aiheesta: Me julistamme Kristusta – maailman lunastus.
Lisää luettavaa:
Missouri-synodin kirkolliskokouksen sivut
Piispa Risto Soramiehen blogikirjoitus vuodelta 2020. Mitä kirkkoyhteys merkitsee?
Lähetyshiippakunnan rippikoulu on jo vuosia koonnut yhteen nuoria eri seurakunnista eri puolilta Suomea. Jos Jumala suo, näin tapahtuu myös tulevan vuoden aikana. Rippikoulun toteuttamisessa on säilytetty paljon aiemmin hyväksi havaittua, mutta joihinkin yksityiskohtiin on luvassa hieman uudistuksia.
Rippikoulu käynnistyy seurakunnissa Uskonpuhdistuksen muistopäivänä 29.10. seurakuntajaksolla. Jakson aikana rippikoululaiset ovat mukana seurakunnan elämässä ja saavat rippikouluun liittyvää opetusta. He alkavat myös suorittaa rippikouluun sisältyviä ulkoläksyjä. Tänä vuonna läksyjen määrää on uudistettu. Kaiken kaikkiaan nuoret oppivat rippikoulun aikana ulkoa Apostolisen uskontunnustuksen, Isä meidän -rukouksen, kymmenen käskyä ja niiden selitykset, kaste- ja lähetyskäskyn, ehtoollisen asetussanat sekä niin sanotun pienoisevankeliumin (Joh. 3:16). Näiden lisäksi rippikoululaiset saavat valita uskontunnustuksen kappaleiden selityksistä yhden, jonka opettelevat. Myös ulkoläksyjen suorittamistapaan on luvassa muutoksia, joista kerrotaan rippikoulun alkaessa.
Ensi vuonna toinen suunnitelluista rippileireistä pidetään tuttuun tapaan Mustajärven leirikeskuksessa. Kuva: Johanna Rauha
Rippikoulu huipentuu 11 vuorokauden mittaiseen leirijaksoon kesällä 2024. Leirejä on suunnitteilla kaksi. Kesäkuussa pidetään leiri jo tutuksi tulleessa Mustajärven leirikeskuksessa Loimaalla ti 4. – la 15.6. ja heinäkuussa järjestetään toinen leiri Kiponniemen toimintakeskuksessa Jyväskylässä ke 3. – la 13.7. Leirejä ovat vetämässä pastorit Mikko Aho, Eero Pihlava, Kalle Väätäinen, Hannu Mikkonen, teologi Pauliina Pylvänäinen sekä joukko mainioita isosia.
Ensi kesänä rippileirit huipentuvat yhteisiin konfirmaatiomessuihin. Kuva: Kaapo Koskela
Tulevana kesänä rippikoulut päättyvät leirin yhteisiin konfirmaatiomessuihin. Ne järjestetään viimeisenä leiripäivänä leiripaikan läheisyydessä. Kaikki Mustajärven leiriläisten perheet, kummit, suvut ja ystävät ovat tervetulleita konfirmaatiomessuun lauantaina 15.6. ja vastaavasti Kiponniemen leiriläisten läheiset lauantaina 13.7. Messut myös striimataan, jotta läheiset, jotka eivät voi tulla paikalle, pääsisivät mukaan juhlatunnelmaan. Koko leirin yhteisiin konfirmaatiomessuihin siirrytään, jotta konfirmaatiosta tulisi nuorten yhteinen juhla. Rippikoulun järjestäjät toivovat, että konfirmoituja nuoria muistettaisiin ja juhlittaisiin myöhemmin heidän omissa seurakunnissaan ja kodeissaan.
Rippikouluun ilmoittautuville ja mukaan lähtemistä harkitseville järjestetään yhteinen tapaaminen Kesäjuhlassa lauantaina 5.8. klo 13 ruokailuteltassa. Samalla ilmoittautuminen lokakuussa alkavaan rippikouluun avautuu tällä sivulla. Lähetyshiippakunnan rippikouluun ovat tervetulleita kaikki nuoret, jumalanpalvelusaktiivisuuteen tai seurakunnan jäsenyyteen katsomatta.
Corpus Christi on tunnustuksellinen luterilainen kansainvälinen nuorten aikuisten konferenssi, jota on pidetty vuosittain yli kymmenen vuoden ajan Pohjois-Euroopan eri kaupungeissa. Tällä kerralla pääsimme Latvian idylliseen rantakaupunkiin Liepājaan. 24. – 27.7. pidetty viisipäiväinen konferenssi kokosi yli 200 osallistujaa 17 eri maasta, ja Suomikin oli vahvasti edustettuna.
Tänä vuonna aiheena oli Built on the Rock eli “kalliolle rakennettu”. Pääpuhuja Jakob Appellin johdolla perehdyimme sekä keskusteluryhmissä että esitelmissä siihen, miten voimme rakentaa elämämme ja uskomme vankalle perustalle. Päiviämme tahditti opetusten lisäksi hotellin viereisessä luterilaisessa kirkossa pidetyt hetkipalvelukset.
Vapaa-ajalla oli muun muassa mahdollisuus pelata lentopalloa Liepājan hiekkarannoilla tai osallistua ohjatulle kierrokselle neuvostoaikaiseen vankilaan. Viehättävässä kaupungissa oli itsessään jo paljon nähtävää puistoineen ja vanhoine kirkkoineen. Parasta oli kuitenkin vanhojen ystävien ja tuttavien tapaaminen sekä uusiin ihmisiin tutustuminen.
Konferenssi päättyi perjantaina yhteismessuun, joka pidettiin sekä latviaksi että englanniksi. Hienon urkusäestyksen lisäksi kuoro teki tilanteesta erityisen ikimuistoisen. Ensi vuonna, jos Jumala suo, Corpus Christi pidetään luterilaisuuden merkkikaupungissa eli Saksan Wittenbergissä.
Teksti: Olli Pohjola
Kuvat: Emma Sumuvuori
Lähetyshiippakunnan Kesäjuhla lähestyy. Perjantaina 4.8. alkavan juhlaviikonlopun ohjelmaan voit tutustua tarkemmin täällä. Lauantaina iltapäivällä ohjelmassa on tarjolla yhteensä 14 kanavaa, joihin juhlaväki kokoontuu eri puolilla juhla-aluetta. Nuorille ja aikuisille suunnatuissa kanavissa on mahdollisuus syventyä keskustelemaan ajankohtaisten hengellisten aiheiden äärellä. Lapsille on puolestaan tarjolla toimintaa ja tekemistä. Oikean kanavan valitsemisen helpottamiseksi poimimme tässä muutaman kanavan tarkempaan esittelyyn ja kerromme hiukan, mitä on tulossa. Jos valinnan vaikeus yllättää, ei hätää: Osia kanavista pyritään myös tallentamaan jälkikäteen kuunneltaviksi Lähetyshiippakunnan nettisivuilla. Tiloista, joissa kanavat järjestetään, tiedotetaan juhlan aikana.
Kanavissa on mahdollisuus syventyä valitsemaansa ajankohtaisen teeman äärelle. Kuva: Kari Puustinen
Lähetyshiippakunnassa on käyty keskustelua, olisiko uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymisessä järkeä kirkkomme kannalta. Mitä se tarkoittaisi seurakuntien, työntekijöiden ja talouden suhteen? Entä miten rekisteröityminen vaikuttaisi seurakuntalaisten elämään? Kanavassa luodaan myös katsaus selvitystyön tämänhetkiseen tilanteeseen. Mitä on jo tehty, mitä pitää vielä selvittää, ja mitä tapahtuu seuraavaksi?
Uushenkisyys on tällä hetkellä kristinuskon suurin haastaja länsimaissa. Media on tulvillaan kertomuksia ihmisistä, jotka ovat löytäneet onnen, rauhan ja tasapainon vaikkapa joogan tai henkioppaan avulla. Samalla on kuitenkin havaittu myös demonisten ilmiöiden lisääntyneen huomattavasti. Kuinka me tunnustuksellisina luterilaisina voimme vastata sekä uushenkisyyden että henkivaltojen rajuun haasteeseen? Kuinka estämme ihmisiä ajautumasta valheen verkkoon ja vapautamme sinne joutuneita?
Pastori Petri Hiltusen luotsaama uushenkisyyttä käsittelevä kanava oli viime vuonna niin suosittu, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet mukaan. Tänä vuonna on tarjolla uusi mahdollisuus. Kuva: Kari Puustinen
Kanavassa lähestytään uskon ja ihmismielen eli hengellisen ja psyykkisen välistä teemaa. Nämä kaksi elämän ulottuvuutta kuuluvat samaan kuvaan, mutta ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Ne eivät ole keskenään yhteismitalliset, mutta kuitenkin yhdistyvät uskovan ihmisen elämässä. Kun ihmisellä on hätä, hänen on tarve saada apua hätäänsä. Hädän luonne sitten määrittää sitä, meneekö hän pastorin vai psykiatrin luota apua hakemaan.
Kanavassa pohditaan tunteiden tuntemisen ja tunteiden kohtaamisen pulmia ja mahdollisuuksia. Kanava tarjoaa näkökulmia siihen, miten suhtautua omiin ja toisten tunteisiin. Miksi tunteet ovat viisaita, vaikka saattavat tuntua kummallisilta ja hankalilta?
Maailma muuttuu huimaa vauhtia, ja niin muuttuvat myös synnit, joilla ihmiset pilaavat omaansa ja toisten elämää. Kymmenen käskyn alle mahtuvat kaikki ihmiselämän osa-alueet kaikkina aikoina. Mitä tarkoittaa tänä päivänä Jumalan nimen kunnioittaminen, lepopäivän pyhittäminen, vanhempien kunnioittaminen? Miten aikamme kristityt nuoret voisivat pitäytyä Raamatun opetuksissa suhteessa kuudenteen käskyyn, vaikka netti ja kaveripiiri puhuvat ihan muuta? Ja vielä: miten Jeesus sovitti yhteen kymmenen käskyä ja armon evankeliumin?
Raamattu on Jumalan sana ja Kristuksen kirkon ainoa ohjenuora. Jumalan sanasta kirkko elää ja sen mukaan sen on myös ojentauduttava. Jokaisella seurakunnalla on myös tunnustus, jossa näkyy, mikä sen suhde Jumalan sanaan on ja mitä se Jumalan sanasta uskoo ja opettaa. Siksi oikeaa kirkkoa etsiessä on tärkeää katsoa nimenomaan tunnustusta, myös ja ehkä etenkin käytännön tasolla. Lisää aiheesta tämän lehden sivuilla 10–11. Voit valmistautua kanavaan lukemalla sen ja halutessasi esittää kysymyksiä kanavan pitäjälle jo etukäteen ([email protected]).
Tässä kanavassa etsitään vastauksia ajankohtaisiin kysymyksiin suomalaisen kristillisen koulutuksen kentältä. Viime vuosien aikana kehitteillä on ollut hanke klassisen kristillisen lukion perustamisesta. Mitä hankkeelle kuuluu nyt? Entä mitä annettavaa on kristillisillä kansanopistoilla ja miten niitä pitäisi kehittää? Mitä voimme oppia muista maista? Mitä meidän olisi mahdollista tehdä kristillisen koulutuksen hyväksi paikallistasolla ja koko Suomessa?
Ihmisen kehoon ja sen arvoon suhtaudutaan ajassamme eri tavoin. Mikä olisi raamatullinen tapa suhtautua omaan ruumiiseen ja miten Jumala näkee sen? Millaista on Jumalan mielen mukainen seksuaalisuus? Tässä kanavassa pohditaan ihmisen ruumista ja siihen liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä luomisen, lunastuksen ja pyhityksen näkökulmista. Kanava pohjautuu John W. Kleinigin teokseen, jonka suomennoksen ”Ihmeellisesti tehty” Lähetyshiippakunta on julkaissut. Oletpa jo lukenut kirjan tai et, olet tervetullut mukaan.
Viimevuotiseen tapaan eri-ikäisille lapsille on tarjolla toiminnallisia kanavia. Kuva: Kari Puustinen
Aiempien vuosien tapaan lapsille on tarjolla omat kanavat Kesäjuhlan lauantai-iltapäivänä. Kanaville on annettu suuntaa-antavat ikärajat, joten sisarukset ovat tervetulleita samaan kanavaan! Alle kouluikäisten kanava on suunattu noin 4 – 6 -vuotiaille lapsille. Koululaisten (7 – 9 v.) kanavassa askarrellaan, lauletaan ja leikitään juhlaviikonlopun teeman mukaisesti avaran paikan äärellä. Varhaisnuoret (10 – 13 v.) pääsevät kanavassaan kulkemaan kuin hoviherra. He myös musisoivat, pelailevat ja osallistuvat juhlateltan koristeluun. Sinä ja lapsesi olette lämpimästi tervetulleita mukaan kanaviin!
Jos Jumala suo, Lähetyshiippakunnan Kesäjuhla kerää tänäkin vuonna runsaan joukon eri-ikäisiä sanankuulijoita Loimaan evankeliselle kansanopistolle. Kesäjuhla on myös yksi monen nuoren seurakuntalaisen vuoden kohokohdista. Kun muita nuoria ei välttämättä kotiseurakunnassa ole runsain määrin, on Kesäjuhla tuttu ja turvallinen paikka tavata jälleen tärkeitä uskonystäviä. Millä mielin nuoret juhlaa odottavat? Haastattelimme kahta juhlille suuntaavaa nuorta.
Luukas saapuu Kesäjuhlaan Oulusta.
Oulun Timoteuksen luterilaisesta seurakunnasta juhlaan tulee Kastellin lukiossa opiskeleva Luukas Eskola, 16. – Olen käynyt Lähetyshiippakunnassa koko ikäni. Seurakunnassamme hienoa ovat mukavat ihmiset, hän kertoo.
Luukas on käynyt Kesäjuhlilla ja nuorten leireillä aikaisemminkin. – Parasta nuorten tapahtumissa on ystävät ja yhdessäolo. Onninkin tunnen jo aiemmilta leireiltä, hän sanoo ja jatkaa harmitellen: –Tarkoitus oli tänä vuonna mennä riparille isoseksi, mutta se ei sopinutkaan aikatauluuni.
Loimaalle Luukas tulee yhdessä vanhempiensa, pikkusiskonsa ja -veljensä kanssa. – Tulemme autolla tai junalla ja yövymme vuokramökissä. Kesäjuhlaan tuleville ja erityisesti nuorille hän lähettää terveisiä: – Pitäkää mukava kesä!
Onnin matka juhla-alueelle on kätevän lyhyt.
Kesäjuhlapaikkakunnalta juhlaan saapuu syksyllä koneistajan opinnot aloittava Onni Lohtander, 16. Sekä Turun Paavalin että Hämeenlinnan Matteuksen seurakunnissa käyvä Onni on ollut hiippakuntalainen lähes koko ikänsä. – Parasta on, kun saa raamatunmukaista opetusta ja paljon hyviä kavereita. Messusta saa voimaa viikkoon, hän kertoo.
Onni on tottunut tapahtumakävijä: – Olen käynyt kaikilla Kesäjuhlilla, Sinut on kutsuttu -tapahtumissa, lasten- ja nuortenleireillä ja Lähetyshiippakunnan riparin Mustajärvellä. Parasta nuortentapahtumissa onkin ollut lukuisa ystävien joukko, huumori ja monipuolinen opetus sekä evankeliumin julistaminen.
Kesäjuhlaan Onni suuntaa vain muutaman kilometrin päästä. – Meiltä tulee koko perhe eli isä Henrik, äiti Annukka ja sisarukseni Heidi, Helmi, Hilda, Elsa ja Mauno, Onni kertoo. Hän suunnittelee nukkuvansa kotona tai ehkä sittenkin koulumajoituksessa. – Odotan kaverien tapaamista ja uusiin tutustumista ja muutenkin yhdessäoloaikaa, kun harvoin nähdään.
Onni toivoo, että nuorten ohjelmissa olisi selkeät opetukset niin kuin leireilläkin. Lopuksi hän kehottaa nuoria pitämään hauskaa ja viettämään mukavaa yhdessäoloa, mutta muistuttaa meille kaikille: – Lopulta on tärkeintä Joh. 3:16.
Nuorille ja nuorille aikuisille on luvassa omat ohjelmansa Kesäjuhlan myöhäisiltojen ohjelmanumeronssa. Nuorille on perjantaina tarjolla rentoa ohjelmaa, musiikkia ja puheenvuoroja, lauantaina sen sijaan paneelikeskustelu aiheesta ”Sitä saa, mitä tilaa”. Nuorten aikuisten jatkoilla kuullaan perjantaina pastori Mikko Ahon opetus ”Risti – ovi avaraan tilaan” ja lauantaina pastori Esko Murron opetus Kristuksen ristin kantamisesta. Opetuksen lisäksi tarjolla on iltapalaa, tutustumista, pelailua sekä hartaus. Nuoreksi tai nuoreksi aikuiseksi itsesi määrittelevä: Olet lämpimästi tervetullut mukaan!
Haastattelut: Riitta Sahipakka
Kuvat: Luukaksen ja Onnin kotiarkistot
