Kirkkomme teologeja Kujalla-podcastin vieraina
31.12.2024
Kuluneena keväänä saatiin Lähetyshiippakunnan Pohjoisen rovastikuntaan yhteydenotto, jossa pyydettiin selvittämään toiminnan aloittamisen mahdollisuuksia Raahessa.
Pastorit Antti, Jyrki ja Mika ovat tavanneet raahelaisia sanan, rukouksen ja tutustumisen merkeissä. Monille Raahessa Lähetyshiippakunnan jumalanpalvelukset ja toiminta ovatkin jo tulleet tutuksi esimerkiksi Pyhänkoskelta. Keskustelun ja rukouksen tuloksena Raahessa tullaan touko-kesäkuussa järjestämään kolmiosainen kokoontumisten sarja. Käsittelyssä ovat Kristuksen kirkon tuntomerkit, seurakunta, paimenen rooli ja luterilainen messu.
”Näin saamme olla itse rakentumassa Kirkon pettämättömän kivijalan äärellä. Emmekä vain rakentumassa, vaan myös rakentamassa. Jos Luoja suo, avattu yhteys voisi synnyttää Jumalan sanaan ja sakramentteihin turvaavaa jumalanpalveluselämää”, pastori Tervakangas kommentoi.
Näin Raahesta kommentoidaan vallitsevaa tilannetta: ”Haluamme rukoillen kysyä Jumalan johdatusta onko nyt sopiva aika aloittaa Raahessa Jumalan sanaan perustuva messuyhteisö. Hengellisen kodin pitää olla sellainen, minne voi aina hyvillä mielin mennä.”
Tilaisuudet järjestetään Raahen helluntaiseurakunnan tiloissa osoitteessa Reiponkatu 40, 92100 Raahe. Merkkaa kalenteriin ylös seuraavat maanantait: 13.5., 27.5. ja 10.6. Aloitamme klo 18. Jokainen raahelainen ja lähiseudulla asuva on lämpimästi tervetullut tilaisuuksiin! Lisätietoa Lähetyshiippakunnasta löytää kotisivuilta www.lhpk.fi ja jo olemassa olevista seurakunnistamme.
Sami Niemi on hoitanut hiippakuntasihteerin tehtävää lähes kymmenen vuoden ajan. Kuva: Janne Koskela
Suomen Luther-säätiön hallitus ja Lähetyshiippakunnan hiippakuntaneuvosto käsittelivät huhtikuun kokouksissaan kirkkomme kansliaa koskevan työntekijämuutoksen. Hiippakuntasihteeri Sami Niemen irtisanoutumisilmoitus hyväksyttiin ja uudeksi työntekijäksi hänen tilalleen kutsuttiin Pauliina Pylvänäinen. Hän aloittaa työssä elo-syyskuun vaihteessa. Samalla hiippakuntasihteerin työnkuva päivittyy.
Sami on hoitanut hiippakuntasihteerin tehtävää lähes kymmenen vuoden ajan eli melkein Lähetyshiippakunnan perustamisesta lähtien. Hän on kokenut työnsä kirkkomme rakenteiden ja toimintatapojen kehittämisessä hyvin palkitsevaksi:
– On ollut upeaa seurata, kuinka kirkkomme työ seurakunnissa ja työaloilla on kasvanut, vahvistunut ja vakiintunut. Olemme mielestäni onnistuneet hienosti hyvin tarpeellisessa muutoksessa pienestä jumalanpalvelusyhteisöjen ryhmästä Suomen toiseksi suurimmaksi luterilaiseksi kirkoksi. Samalla olemme kuitenkin säilyttäneet elinvoiman ja joustavuuden, jotka mahdollistavat tulevankin kasvun, Sami pohtii.
Hiippakuntasihteerin työn monipuolisuus on Samista tuntunut kiehtovalta. Monet pitkäkestoiset projektit sekä kirkon vuosikierrosta ja arjen hallinnosta nousevat tehtävät ovat kulkeneet hänen työpöydällään käsi kädessä välitöntä huomiota vaativien tehtävien kanssa.
Hiippakuntasihteerin työn päättymisen jälkeen Sami palaa työskentelemään kokoaikaisesti terveydenhuollon parissa:
– Työskentelin vielä vuoden 2019 loppuun asti osa-aikaisesti sairaanhoitajana. Olen aloittanut jälleen työskentelyn osa-aikaisena ja syyskuussa siirryn pääsääntöisesti takaisin sairaalamaailmaan, hän kertoo.
Työpaikan vaihtamisesta huolimatta Samin lahjoista ja työpanoksesta kirkkomme saa nauttia myös tulevaisuudessa. Sami aikoo jatkaa joidenkin tehtävien hoitamista sairaanhoitajan työn ohella:
– Kirkkomme tehtäviä en ole lähdössä pakoon, vaan jatkan osassa vastuutehtävistä edelleen vähintään vapaaehtoisen roolissa.
Hiippakuntadekaani Joel Kerosuo pitää Samin työpanosta tärkeänä kirkon rakenteiden luomisessa:
– Sami on tehnyt merkittävän työrupeaman kirkkomme alkutaipaleella. Hän on antanut ison panoksen erilaisten asioiden kuntoon saattamiseksi. On pohdittu ja työstetty monenlaisia niin isompia periaatteellisia hallinnon kysymyksiä kuin säädetty kuntoon yksittäisiä käytännön asioita.
Dekaanin mukaan Samin työotteesta on paistanut lojaalius ja halu auttaa kirkkoa eteenpäin. Mille tahansa organisaatiolle olisi haastava hetki, kun työntekijä, joka on ollut paljon vastuussa, vaihtuu. Tulevaan muutokseen Joel suhtautuu kuitenkin luottavaisin mielin:
– Olemme kiitollisessa tilanteessa. Kun Sami oli kertonut aikeestaan siirtyä uusiin tehtäviin, pohdimme erilaisia vaihtoehtoja ja tiesimme kirkostamme useita taitavia henkilöitä, jotka olisivat voineet tulla kysymykseen. Harkinnan jälkeen valinta osui Pauliinaan. Hiippakuntaneuvoston kokouksen jälkeen oli ilo ilmoittaa hänelle, että iloiten, kiitollisina ja yksimielisenä olemme häntä kutsumassa uuteen tehtävään.
Joel kuvailee tarkemmin Pauliinan valitsemisen taustoja. Valintaa puolsi monta seikkaa: Pauliina on ollut useita kausia hiippakuntaneuvoston jäsen, toiminut useissa eri kirkon työryhmissä ja komiteoissa, esimerkiksi kasvatustyössä ja Konstituutiokomiteassa, ja työskennellyt leireillämme.
– Pauliinalla on vahvaa kokemusta sekä kirkon yhteisten asioiden huolehtimisesta että arjen seurakuntatyöstä. Uuteen tehtävään hyppäämistä helpottaa myös se, että hän tuntee valmiiksi valtaosan työntekijäkuntaa ja on valmiiksi jo hoitanut toimitussihteerin tehtävää ja huolehtinut uutisoinneista.
Työntekijän vaihtumisen yhteydessä hiippakuntasihteerin työnkuvaa päivitetään vastaamaan kirkon tämänhetkisiä tarpeita. Tehtäväkuva painottuu aiempaa enemmän viestintään. Samin hoitamat taloustiedottamisen vastuut siirtyvät talouspäällikkö Askolle. Pauliinan työnkuva pitää sisällään myös ison siivun nuorisotyötä, erityisesti nuorisotyön leirien ja tapahtumien koordinoimista.
Tuleva hiippakuntasihteeri Pauliina Pylvänäinen on ollut jo pidempään mukana Lähetyshiippakunnan eri työryhmissä. Kuva: Juho Pylvänäinen
Uutena hiippakuntasihteerinä aloittava Pauliina on koulutukseltaan teologian tohtori ja kasvatustieteen maisteri. Hän on aiemmin työskennellyt erilaisissa kasvatuksen ja teologian alan tehtävissä 13 vuoden ajan. Hiippakuntasihteerin työn aloittaminen merkitseekin hänelle vapaa-ajan vastuunkantajan tehtävien muuttumista kokoaikaiseksi työksi. Pauliina kertoo olevansa kiitollinen hänelle osoitetusta kutsusta:
– Haluan kiittää kaikkia rekrytointiprosessiin osallistuneita osoittamastanne luottamuksesta. Tuntuu todella hyvältä, että Jumalan minulle antamia lahjoja ja jo pitkään kokemaani kutsumusta palvella kirkkoa halutaan hyödyntää tällä tavalla.
Pauliina kokee, että siirtymä kokoaikaiseksi työntekijäksi on iso ja innostava, vaikka työnkuvassa on jo paljon tuttua:
– Olen ollut pitkään vastuunkantajana mukana erilaisissa Lähetyshiippakunnan työryhmissä ja viestintähommissa. Niistä saamani kokemus auttaa minua varmasti vauhtiin pääsemisessä. Minusta tuntuu innostavalta saada alkaa työskennellä kokoaikaisesti kirkon asioiden parissa. Tulossa on vaihtelevia päiviä ja työtehtäviä, mikä sopii minulle hyvin.
Uusi hiippakuntasihteeri työskentelee pääosin etänä kotoaan Jyväskylästä käsin. Koinonia-keskuksen kansliassa hän vierailee päivänä tai parina kuukaudessa. Pauliina toivoo, että kynnys ottaa yhteyttä hänen työnkuvaansa liittyvissä asioissa pysyisi matalana:
– Minulle voi jo nyt tarjota uutisideoita, tekstejä ja kuvia julkaistaviksi esimerkiksi nettisivuillamme, Pauliina vinkkaa.
Seuraavasta numerosta alkaen Pyhäkön lamppu -lehden liitteenä olevassa Ystäväkirjeessä julkaistaan lukijoiden lähettämiä kirkollisia ilmoituksia. Kuva: Juho Pylvänäinen
Kirkko on vanhastaan ilmoittanut seurakuntalaisille kaikki kirkolliset toimitukset. Näillä erityisesti tarkoitetaan kastetta ja siihen liittyvää konfirmaatiota, avioliittoon vihkimistä sekä hautaan siunaamista. Niissä on kiteytetty kristityn elämän matka. Ne ilmoitetaan, koska kirkko ei ole salaseura ja ne on toimitettu julkisesti ihmisten ja Jumalan edessä. Seurakuntalaisia kutsutaan näin esirukoukseen elämän taitekohdissa kulkevien puolesta. Samalla ne antavat mahdollisuuden yhteisöllisesti elää todeksi apostolin kehotusta: ”Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.” (Room.12:15)
Kirkkomme haluaa tarjota jokaiselle jäsenelleen mahdollisuuden jakaa nämä uutiset seurakuntakuulutusten lisäksi Pyhäkön lamppu -lehdessä. Kyse ei ole vain siitä, että tarjoamme mahdollisuuden jakaa tietoa perheuutisistamme tutuille eri puolella Suomea. Vaikka kaste, avioliitto ja hautaan siunaaminen koskettavat syvästi perheitä ja sukuja, ne liittyvät mitä suurimmassa määrin Jumalan perheen elämään. Pyhä messu on seurakuntaelämämme keskus, mutta myös pyhien toimitusten kautta me kuljemme yhtenä kirkkona. Koskettavathan ne kirkkoon liittymistä, siinä elämistä ja riemuitsevaan seurakuntaan siirtymistä. Kirkolliset toimitukset merkitään muistiin kirkossa. Se ei merkitse vain rekisterimerkintää vaan se kauniisti ilmentää, että saman kirkon jäseninä olemme suhteessa toinen toisiimme. Meitä koskevat Paavalin sanat: ”Jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa.” (1.Kor.12:26)
Kirkolliset toimitukset alleviivaavat sitä, että jokaisella meillä on oma pastori kirkossamme. Paimenen vedestä märän käden kautta lapsi kastetaan Vapahtajan ja kirkon yhteyteen. Konfirmaatiossa oman kirkkomme rippipapin siunaava käsi vahvistaa kastettua ja opetettua nuorta elämään Jeesuksen seuraajana maailmassa. Oma paimen laskee siunaavat kätensä alttarille polvistuneiden miehen ja naisen pään päälle liittäen heidät Jumalan sanalla ja rukouksella yhdeksi lihaksi. Viimeisenä tuttu vierellä kulkenut pastori lähettää arkkuun lepäämään asetetun Kristuksen armon lupauksin kohti viimeistä tuomiota ja iankaikkisuutta.
Kyse ei ole vain kirkon tai pastorin mukana kulkemisesta. Ristiinnaulittu Kristus itse lupauksensa mukaan kulkee kaikki päivät kanssamme. Voimmekin nähdä kristityn vaeltavan ristin suojassa ja varassa koko matkan. Kastetulle sanotaan: ”Ota pyhä ristinmerkki otsaasi ja rintaasi todistukseksi siitä, että ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus Kristus on sinut lunastanut ja kutsunut opetuslapsekseen.” Kastealbaan puettu nuori tekee ristinmerkin ja kuulee sanat: ”Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon sinun kanssasi.” Aviopuolisoiksi vihittyjen yllä tehdään ristinmerkki ja lausutaan: ”Siunatkoon teitä kolmiyhteinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki.” Hautaan siunaamisessa hiekasta tehdään ristinmerkki arkun päälle ja samalla kuuluu omalla nimellä ihana lupaus: ”Jeesus Kristus Vapahtajamme herättää sinut viimeisenä päivänä.” Meidät jokaisen kuvakseen luonut kolmiyhteinen Jumala kulkee kanssamme meitä siunaten koko matkan!
Usein puhutaan aivan oikein, että kristitty tarvitsee hengellisen kodin. Se voi kuitenkin merkitä monille eri asiaa. Luterilaisen uskonkäsityksen mukaan kristityn hengellinen koti on oma seurakunta ja kirkko. Sen yhteydessä jokaisen tulisi saada kulkea Vapahtajan hoidossa kirkollisten toimitusten kautta messusta messuun.
Minun rukoukseni ja rohkaisuni Sinulle on tämä: Kirkkomme seurakunnissa saat kulkea koko matkan kotiin asti!
”Kristus on ylösnoussut! Totisesti ylösnoussut!”
Pääsiäisjuhlamme taustalla on juutalaisten pääsiäinen, jonka aikana juhlittiin ja muisteltiin Egyptistä vapautumista. Jumala oli luvannut, että hänen kansansa pääsisi vapaaksi Egyptin orjuudesta, ja tuo lupaus toteutui ensimmäisenä pääsiäisyönä. Oli siis vielä pimeää, kun Jumala hankki heille pelastuksen, ja aamun koittaessa israelilaiset vapaat.
Mihin aikaan päivästä Jeesuksen ylösnousemus tapahtui? Evankeliumeissa meille kerrotaan, kuinka sunnuntaiaamuna, kun aurinko oli vielä nousemassa, naiset saapuivat Jeesuksen haudalle voidellakseen hänen ruumiinsa juutalaisten hautaustapojen mukaisesti. Mutta kun he saapuivat paikalle, hauta olikin tyhjä. Ennen kuin he olivat ehtineet haudalle, ja ennen kuin aurinko oli ehtinyt nousta, Jeesus oli noussut kuolleista ja jättänyt tyhjän haudan taakseen. Oli siis vielä pimeää, kun Jeesus nousi kuolleista.
Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa Jumala toteutti suunnitelmansa koko maailman pelastamiseksi ja vapauttamiseksi. Hänen ylösnousemuksestaan alkoi aivan uudenlainen aamu – aamu, joka poistaa kuoleman pimeyden ja vapauttaa meidät synnin kahleista ja orjuudesta. Jo ennen kuin pääsiäissunnuntaina aurinko oli noussut, meidän pelastuksemme Aurinko ylösnousi. Ja kun pääsäisaamu koitti, me kaikki olimme vapaat.
Aurinkomme ylösnousi,
paistaa voittovuorella.
Lämmin valo sieltä loistaa,
surut, murheet hajottaa.
(Virsi 105).
Siunattua pääsiäistä!
Kaikki Pahan vallat olivat liikkeellä pitkänäperjantaina. Jeesus itsekin sanoi: ”Nyt on pimeydellä valta”.
Saatana joukkoineen kohdisti kaiken mahdollisen vihansa ja raivonsa Kristukseen Golgatan ristillä. Kaikki se katkeruus, jota Sielunvihollinen tunsi jo taivaassa jäädessään häviölle, purkautui nyt Jumalan Pojan päälle.
Saatana oli edelleen vihainen siitä, ettei Jeesus ollut suostunut hänen houkutuksiinsa erämaassa. Leipä, enkelien suojelus ja maailman valtakunnat eivät olleet kelvanneet Vapahtajalle vastineeksi siitä, että Sielunvihollinen saisi Hänet kumartamaan itseään. Mutta nyt Golgatalla piti Saatanan saada korvaus kaikista kokemistaan nöyryytyksistä. Nyt hän näyttäisi, kuka on valtias ja kuka sanoo viimeisen sanan.
Jossain vaiheessa alkoi Pahan valta kuitenkin murtua. Kun Jeesus kävi määrätietoisesti kuolemaan, alkoi Saatana ymmärtää tekevänsä kaikkien aikojen virheen. Tämä kuolema ei tulisikaan antamaan hänelle valtaa, vaan se tulisikin viemään koko Pahan vallan lopulliseen tappioon ja kadotukseen. Tämä olisi juuri se ennustettu tapa, jolla Jumala sovittaisi ihmiskunnan synnit ja kumoaisi Saatanan vallan.
Kirkkoisä Hieronymos oivalsi tämän, kun hän kirjoitti:
Minusta näyttää, että tämä pysäytti pahat henget. Kun Jeesus oli ristiinnaulittu, ne tunsivat ristin voiman ja tajusivat, että niiden oma voima oli murrettu. He yrittivät ihmisten avulla houkutella Jeesuksen astumaan alas ristiltä. Mutta Herra tunsi vihollistensa ansat ja pysyi ristillä tuhotakseen Saatanan.
Saatana ei ymmärtänyt rakkautta eikä rakkauden voimaa. Se ei voinut kuvitellakaan, että itsensä uhraaminen ja kuolemaan suostuminen voisikin olla voiman osoitus.
Sielunvihollinen ymmärtää vain vihan ja vallanhalun voiman. Ne ovat ainoita keinoja, joita se osaa käyttää taisteluissa. Sen me näemme maailman tapahtumista tänäkin päivänä. Kaikkialla siellä, missä viha ohjaa ihmisten elämää, siellä on Sielunvihollinen työssään.
Kristus sen sijaan hallitsee uhraamalla itsensä. Hän antoi ja antaa kaikkensa jokaisen ihmisen puolesta. Juuri tämä itsensä uhraava rakkaus voittaa maailman, synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan. Niiden täytyy väistyä tuon jumalallisen rakkauden tieltä. Ristiltä säteilee sellainen rakkaus, jota mikään Pahan valta ei voi vastustaa.
Tässä maailmassa vallitsee viidakon laki. Se, jolla on eniten valtaa ja voimaa, se voittaa. Heikot sortukoot elon tiellä. Kristuksen valtakunnassa sen sijaan heikkous on voimaa, heikoissa Jumala on väkevä. Se, mikä näyttää mitättömältä, onkin kaikkein tärkeintä. Se joka tuhoutuu, onkin elämän antaja. Se, joka muserretaan jalkojen alle, nouseekin kirkkaana.
Kristuksen voima säteilee tänäänkin Golgatan ristiltä. Henkensä antava Vapahtaja antaa Hengen kaikille uskoville. Kuolemalla Kristus voittaa Sinunkin kuolemasi.
Evankeliumin sana jakaa meille tänäänkin kaikki nämä lahjat, jotka Kristus ansaitsi Golgatan ristillä: anteeksiantamuksen, rauhan Jumalan kanssa ja iankaikkisen elämän taivaassa.
Mikään ei jäänyt kesken. Yksikään Sinun syntisi ei jäänyt sovittamatta. Yksikään riivaaja ei jäänyt kukistamatta. Yksikään este ei jäänyt kaatamatta Sinun ja Jumalan väliltä.
Kristus sanoi: ”Se on täytetty”, ja se pitää paikkansa.
Saat kaiken lahjana.
Siinä ne kaksi miestä seisovat. Molemmat vangittuina. Molemmat syytettyinä. Molemmat tunnettuja hahmoja. Siinä he seisovat Rooman Keisarin käskynhaltijan tuomioistuimen edessä. Siinä he katsovat koko ajan suuremmaksi Antoniuksen linnakkeen portaikon ympärille kokoontuvaa väkijoukkoa.
Toisen nimi on Jeesus. Hän ei esittelyä kaipaa. Kaikki hänet tuntevat. Rohkea ja peloton mies, jolla oli selvä näky siitä, mikä on Israelin kansan tulevaisuus. Mikä on sille parasta. Mikä on sen todellinen vapaus! Sitten seisoo toinen mies. Hänenkin nimensä on Jeesus. Hänkään ei esittelyä kaipaa. Kaikki hänet tuntevat. Rohkea ja peloton mies, jolla oli selvä näky siitä, mikä on Israelin kansan tulevaisuus. Mikä on sille parasta. Mikä oli sen todellinen vapaus!
Pilatuksen edessä seisoo kaksi miestä Jeesus Isän Poika (Bar abbas). Ja Jeesus Nasaretilainen, joka oli syytettynä, että hän väitti olevan Jumalan Poika. Barabbaksen toinen nimi oli todella Yeshua, monien vanhojen käsikirjoitusten mukaan. Kaksi Jeesusta ja kaksi miestä, joiden nimi merkitsee pelastajaa. Kaksi vangittua, jotka ovat Isän Poikia.
Näiden välillä kansa saa tehdä valinnan. Kumman Jeesuksen, kumman pelastajan, kumman Isän Pojan tulee saada vapautensa ja jatkaa työnäkyänsä. Kumman työlle ja elämälle täytyy laittaa piste?
Kansan parissa vihattu maaherra Pilatus, joka käytti keisarin edustajana elämän ja kuoleman valtaa, oli päättänyt pääsiäisjuhlan kunniaksi päästää yhden vangin vapaaksi, sen, jonka kansa tahtoi. Barabbaksesta tiedämme, hänet oli Luukkaan mukaan heitetty vankeuteen kaupungissa tehdystä kapinasta sekä murhasta. Todennäköisesti Barabbas kuului niin Rooman valtaa väkivaltaisesti vastustaviin tikarimiehiin, jotka salaa väkijoukossa tai hämärällä kujalla puukottivat kuoliaaksi Rooman sotilaita ja myötäilijöitä. Hänellä oli näky Israelista vapaana Rooman vallasta. Barabbas todella oli Rooman valtaa kapinoiva, murhia tehnyt mies. Hänet oli saatu kiinni ja tuomittu kuolemaan. Hänellä ei ollut elämässä enää mitään odotettavaa kuin hetken kärsimys ja kuolema.
Jeesuksen Pilatus haluaa säästää. Matteus kertoo, että maaherra näki ylipappien motiivien läpi: hän tiesi, että he kateudesta olivat antaneet hänet hänen käsiinsä. Mitä Pilatus tekee? Eikö jotakin viisasta ja Jeesukselle hyväntahtoista? Hän viimeisenä keinona yrittää saada Jeesuksen vapauteen käyttämällä oikeuttansa päästä yksi vapaaksi. Varmasti hän odotti, että Jeesus hurskas parantaja ja ihmeiden tekijä nyt huudettaisiin vapaaksi? Kummanko tahdotte, että minä teille päästän, Barabbaanko vai Jeesuksen, jota sanotaan Kristukseksi?
Mitä Pilatus tällä kysymyksellä Jeesukselle teki? Hyvän mahdollisuudenko päästä syyttömän vapauteen? Ei suinkaan. Hänhän julisti Jeesuksen syylliseksi ja tuomituksi. Sillä kenet voidaan armahtaa ja vapauttaa. Vain syyllinen ja tuomittu! Pilatus siis huutaa kansanjoukolle, että Jeesus on syyllinen! Jeesus on samalla viivalla kuin kuolemaan tuomittu Barabbas!
Mutta mikä sitten on kansan vastaus? Kumman Jeesuksen he haluavat vapaaksi? Kumman työnäkyä Israelin tulevaisuudesta he haluavat jatkaa? Barabbas. Päästäkää meille Barabbas. Pilatus tekee uuden kysymyksen: Mitä Jeesukselle pitää tehdä? Miksi hän sitä kysyy? Mikä oikeusistuin tuo on, jossa päätökset tehdään joukkoäänestyksellä! Mitä kansa huutaa? Päästä vapaaksi, heitä tyrmään… Ei vaan ristiinnaulitse. Mitä he pyytävät? Ristiinnaulitseminen ei ole vain kivulias ja nöyryyttävä teloitustapa. Rooman kansalaista tuomioistuimen päätöksellä kyllä tuomitaan kuolemaan mutta ei ristiinnaulita. Ristiinnaulitseminen alleviivasi Rooman ylivaltaa juutalaisiin. Kansa huutaa, että yksi heistä pitäisi Rooman vallan häpeällisesti tappaa ja osoittaa näin valtansa heille. Käsittämätön viha! Käsittämätön sokeus! Kun Pilatus kysyy perusteita kansalta – Mitä pahaa hän on tehnyt? – kansa joukkovimmassa huutaa vain kovemmin ristiinnaulitse. Pilatuksen pestyä kätensä eli vierittääkseen vastuuttomasti vastuun pois itseltään väkijoukko ottaa vastuun itselleen: Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle. Joskus käy niin, että todella saa sitä, mitä pyytää. Barabbaksen työnäky äänestettiin jatkoon. Ja näin verityöt kiihtyivät tulevina vuosikymmeninä. Murhat paisuivat kapinaksi, kapina sodaksi. Huutajien lapset saivat nähdä, miten Rooman legioonien käsissä Jerusalem paloi ja veri virtasi kaduilla vuonna 70!
Mutta näetkö Barabbaksen? Hän seisoo siinä kuolemantuomio niskassa. Ristiä on jo nikkaroitu valmiiksi. Ja nyt hän katselee kansanjoukkoa ja kuulee, kuinka hänen nimeään huudetaan kuin messiaan konsanaan. Kahleet tippuvat. Hänet on julistettu vapaaksi. Iloisia onnittelijoita pyörii ympärillä. Ja samaan aikaan hän näkee, miten Jeesusta viedään pois. Ruoska otetaan esille, sylkeminen ja pieksäntä alkaa. Hänelle valmistettu ristinpoikkipuu tuodaan paikalle. Ja mikä on Barabbaksen kysymys: Minä voisin olla tuossa! Minun piti olla tuolla paikalla! Minut oli tuomittu jo tuohon osaan! Ja nyt siinä seisoo minun sijallani, minun paikallani Jeesus, jota sanotaan Kristukseksi. Tähänkö Jeesuksen kaikki parantamis- ja opetustyö on johtanut? Kyllä Barabbas, juuri tähän se on johtanut. Juuri tämä on Jeesuksen, Taivaallisen Isän ainoan Pojan työnäky vapauteen.
Kun katselemme hiljaisella viikolla Barabbasta, mitä näet? Miehenkö, jonka viha söi ja kulutti sisältä? Miehenkö, joka uskoi omankädenoikeuteen ja vahingolliseen unelmaan vapaudesta? Surua ja pelkoa ympärilleen levittäneen pahan miehenkö, jonka olisi kuulunut saada palkkansa? Sellaisen miehen minä näen. Mutta ratkaisevaa ei ole, miten minä, sinä tai kansa aikoinaan hänet näkivät, vaan miten Kristus häntä katseli. Mitä Jeesus hellästi viestitti hänelle? Sinun kätesi vapautetaan, minun sidotaan. Sinut puetaan, minut riisutaan. Sinua taputellaan olalle, minua ruoskitaan selkään. Sinun nimellesi varatut naulat ovat nyt minun. Ja Barabbas, kaiken tämän minä teen omasta halustani. Sinun rikkomustesi tähden. Sinun todellista vapauttasi varten. Teen kaiken rakkaudesta sinuun. Sillä sinä olet minun Isäni lapsi ja minä olen Veljesi ja Vapahtajasi!
Ja jos ja kun Jeesus katsoi näin Barabbasta, niin näetkö, miten hän katsoo tänään sinuun. Isän ainokaisen Pojan rakkautta täynnä olevat silmät vakuuttavat sinulle: sinun tähtesi, sinun puolestasi, sinua varten, jotta sinä kylkihaavani veden ja veren kautta olisit Isäni lapsi tänään ja aina.
Arne Olsson oli Missionsprovinsenin ensimmäinen lähetyspiispa. Hän palveli vuosina 2005–2010. Kuva: Missionsprovinsen
Ruotsista kantautui 13. maaliskuuta 2024 suru-uutinen: Missionsprovinsenin ensimmäinen piispa Arne Olsson on kuollut, 93 vuoden iässä.
Missionsprovinsenin nykyinen lähetyspiispa Bengt Ådahl kirjoittaa:
– Arne Olsson oli Missionsprovinsenin ensimmäinen lähetyspiispa, vuosina 2005–2010. Muistamme kiitollisina hänen uskollista palvelustaan hyvin tärkeänä ajanjaksona Missionsprovinsenin historiassa. Hänen tunnuslauseensa ”Att lyda Gud mer än människor” (vrt. ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”, Apt 5:29) todistaa siitä uskollisuudesta ja rakkaudesta Herraan, joka häntä motivoi.
Arne-piispalla on tärkeä paikka myös suomalaisessa kirkkohistoriassa ja Lähetyshiippakunnan synnyssä. Tultuaan vihityksi Missionsprovinsenin piispaksi hän palveli myös suomalaisia seurakuntia, vihkien pappeja pääasiassa Suomen Luther-säätiön palvelukseen. Toimikautensa aikana hän vihki yhteensä kahdeksan suomalaista miestä pappisvirkaan. Vuonna 2010 hän vihki Matti Väisäsen Missionsprovinsenin avustavaksi piispaksi, palvelemaan niitä seurakuntia, jotka myöhemmin (2013) muodostivat Suomen Lähetyshiippakunnan. Matti Väisänen muistelee:
– Olin Suomen Luther-säätiön delegaation jäsenenä mukana mieliinpainuvassa Arne Olssonin piispaksi vihkimisjuhlassa Göteborgissa 5. helmikuuta 2005. Vain Kolmiyhteinen Jumala tiesi tuolloin, että hän tulisi vihkimään minut piispaksi viisi vuotta myöhemmin Luther-säätiön työn tuloksena Suomessa syntyneitä ja syntyviä seurakuntia varten. Siitä lähtien on ollut ilo ja halu kiittää iltarukouksissani Taivaan Isää kaikin tavoin esimerkillisestä ja kauniilla tavalla vaatimattomasta ja hurskaasta esipaimenestani lähetyspiispa Arne Olssonista.
Myös Lähetyshiippakunnan nykyinen piispa Juhana Pohjola muistaa Arne-piispaa kiitollisuudella:
– Piispa-Arne palveli nöyrästi, uskollisesti ja valoisasti Herran seurakuntaa historiallisessa taitekohdassa. Hänet annettiin piispaksi vanhuuden päivinään siirtämään kallis uskonperintömme uusille paimensukupolville ja syntyneille seurakunnille kansakirkkojen hengellisessä kriisitilanteessa. Syvä kiitollisuus täyttää sydämen siitä palvelutehtävästä, jolla hän myös meidän työtämme Suomessa rakensi. Kristuksen ristityö meidän syntisten pelastukseksi oli hänen julistuksensa ydin. Meillä on hyvä toivo, että hän saa nyt levon töistään ja ilon Herransa luona taivaassa.
Piispa Arne Olssonin vihkimät suomalaiset papit ja piispa:
Göteborgissa 5.2.2005: Niko Vannasmaa
Göteborgissa 7.1.2006: Janne Koskela
Tukholmassa 13.1.2007: Kalle Väätäinen
Göteborgissa 20.10.2007: Antti Lehrbäck, Esko Murto, Markus Pöyry
Tukholmassa 16.5.2009: Jyrki Anttinen, Hannu Mikkonen
Helsingissä 20.3.2010: Matti Väisänen vihittiin piispaksi
Kuva: https://missionsprovinsen.se/biskop-arne-har-avlidit/
Jari Heiska on yksi Lähetyshiippakunnan soppatykkimiehistä. Kuva: Kari Puustinen
Lähetyshiippakunnan seurakunnissa voi palvella monella eri tavalla: Yksi pitää pyhäkouluja, toinen suntioi messuaamuna alttarin paikoilleen – ja kolmas ”taistelee” kauhan varressa soppatykkimiehenä. Näitä viimeksi mainittuja vastuunkantajia on seurakunnissamme monia, niin kuin muuten kyseisiä kenttäkeittimiäkin. Esittelemme seuraavaksi miehistä kaksi.
Jari Heiskaa Pyhän Ristin luterilaisesta seurakunnasta Lohjalta voisi kutsua Lähetyshiippakunnan soppatykistön komentajaksi. Heiska on johtanut Kesäjuhlan ruokailujen suunnittelua, tarviketilauksia, valmistusta ja siivousta joka kerta, kun juhlat on järjestetty. Aluksi homma oli Lohjan seurakunnan vastuulla, mutta myöhemmin tykkitiimiin on tullut muitakin innokkaita. Jotkut palvelevat yhden vuoron verran, jotkut koko viikonlopun ajan. Heiska toivoo, että lisää porukkaa tulisi mukaan:
– Ensi kesänä otamme käyttöön Lähetyshiippakunnalle hankitun oman soppatykin, jonka vahvuus on kippaava kattila. Sen käyttäminen ja puhdistaminen on aiempaa tehokkaampaa, hän iloitsee.
– Tykki on tarkoitettu kaikkien seurakuntien käyttöön. Sen lainaamisesta voi kysyä lisätietoja pastori Harri Lammilta.
Loimaan evankelisella opistolla järjestetään 24.–25. toukokuuta Kenttäkeittimen käytön peruskurssi, jota ravintola-alan opettajana työskentelevä Heiska on puuhaamassa. Kurssille voivat osallistua kaikki soppatykin käytöstä kiinnostuneet. Kurssi antaa myös eväitä toimia Kesäjuhlan tykkitiimissä. Kurssille ilmoittautuminen on auki toukokuun 10. päivään saakka, linkki löytyy alta.
Lauri Kososta soppatykkeineen voi kutsua vierailemaan seurakuntien tilaisuuksiin. Kuva: Kari Puustinen
Tamperelainen Lauri Kosonen on löytänyt soppatykin avulla oman paikkansa rakentaa seurakuntaa ja luoda yhteisöllisyyttä. Itseoppinut, ruoanlaittoa rakastava kokki kiertää Lähetyshiippakunnan seurakunnissa ja laittaa ruokaa isollekin porukalle. Aina oman mielikuvituksensa tuottamalla, herkullisella reseptillä.
– Mikä olisikaan parempi ja raamatullisempi tapa rakentaa yhteisöllisyyttä kuin yhdessä syöminen, Lauri huomauttaa.
Hän lupaa tulla kutsusta eri puolilla Suomea sijaitseviin seurakuntiin kokkaamaan, olipa keittovälineenä sitten kattila, soppatykki, paellapannu tai vaikka porsasvarras.
– Minulle on ilo, että saan tehdä jotain Lähetyshiippakunnan eteen. Tämä sopii sosiaaliselle luonteelleni. Eläkkeellä olen vapaa lähtemään reissuun, Lauri kertoo.
Kuopion Pyhän Pietarin luterilaisen seurakunnan pastori Kalle Väätäinen pitää Laurin toimintaa esimerkillisenä:
– Lauri on hieno esimerkki siitä, miten vapaaehtoiset vastuunkantajat voivat Lähetyshiippakunnassa palvella. Hän on itse valinnut, millä tavalla haluaa palvella, ja tekee sitten sitä omatoimisesti. Laurin ideasta on varmasti iloa ja hyötyä monille.
Voitte kutsua Laurin kokkaamaan seurakuntaanne soittamalla numeroon 044-244 5323 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen [email protected].
Lisätietoja ja hakulomake Loimaan evankelisella opistolla 24.–25.5. järjestettävälle Kenttäkeittimen käytön peruskurssille avautuvat tästä linkistä.
Teksti: Pauliina Pylvänäinen ja Marjaana Anttila
Jos Jumala suo, piispa Matti Väisänen täyttää lauantaina 90 vuotta. Kuva: Janne Koskela
Piispa Matti Väisänen täyttää kunnioitettavat 90 vuotta Matin päivänä 24. helmikuuta. Väisänen tunnetaan Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan ensimmäisenä piispana, pitkäaikaisena Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen pääsihteerinä sekä tuotteliaana luterilaisen kasteteologian tutkijana ja puolestapuhujana. Hänen teologinen työskentelynsä on ulottunut seitsemän vuosikymmenen ajalle.
Väisänen kertoo koko elämänsä olleen Jumalan tuntemisen ja hänen tahtonsa toteuttamisen opettelua, josta hän ei haluaisi antaa pois mitään vaihetta. Matti-piispa ihmetteleekin, kuinka Jumala jaksaa rakastaa syntistä ihmistä:
– Ainakin viisi kertaa elämässäni olen käynyt erittäin lähellä veräjää, jonka toiselta puolelta ei olisi ollut enää paluuta tähän aikaan. Ilmeisesti Jumala on suuressa rakkaudessaan nähnyt hyväksi pysäyttää minut varsin usein, etten kävisi käyttökelvottomaksi ja hukkuisi. Niinpä sairaalapäiviä on kertynyt 90 vuoden aikana yhteensä noin kaksi vuotta.
Matti kertoo, että hänen elämänsä varrella on ollut useita merkittäviä käännekohtia. Ensimmäinen niistä tapahtui vuonna 1948, jolloin hän aloitti oppikoulun Mikkelissä. Sinne oli kotikylältä Juvan Vuorilahdesta 37 kilometrin pituinen matka. Matti oli kotikylänsä ensimmäinen oppikouluun lähtijä kansakoulun jälkeen. Opiskelu maistui, mutta olosuhteet olivat karut:
– Kouluasunnoissa Mikkelissä minulla ei ollut koskaan omaa huonetta. Esimerkiksi kaksi ensimmäistä vuotta asuin vuokraemäntäni keittiössä. Elin kaksi ensimmäistä vuotta niin sanotulla kuivamuonalla. Kotona kävin kerran kuukaudessa, jolloin sain myös lämmintä ruokaa. On Jumalan armon ihme, että pysyin terveenä, Matti huokaa.
Yliopisto-opintojensa loppuvaiheessa vuonna 1961 Matti muutti vastavihityn vaimonsa Impun kanssa puoleksitoista vuodeksi Yhdysvaltoihin. Siellä Matti opiskeli stipendiaattina Concordian teologisessa seminaarissa Springfield Illinoisissa. Opinnot avasivat hänelle ovet kansainvälisyyteen ja Raamattu-uskolliseen teologiaan.
Suomeen paluun jälkeen Matti vihittiin pastoriksi ja hän työskenteli Heinolan ja Imatran seurakunnissa lähes neljän vuoden ajan. Imatralla hänen vastuualueenaan oli evankelioimis- ja lähetystyö:
– Perustimme Imatran seurakuntaan maallikkokoulun, jossa otimme tavoitteeksi jokaisen imatralaisen asettamisen sillä tavalla kasvotusten Kristuksen kanssa, että jokainen joutuu sanomaan Kristukselle ”kyllä” tai ”ei”.
Imatralla työskennellessään Matti löysi myös työnäyn, joka on tullut myöhemmin tunnetuksi nimellä ”kansanlähetysnäky”. Vuonna 1967 hän pääsi toteuttamaan sitä käytännössä, kun Kansanlähetys perustettiin. Väisänen palvelikin Kansanlähetyksen pääsihteerinä alusta asti 29 vuoden ajan. Vuoden 1995 lopussa hän jäi ensimmäisen kerran eläkkeelle.
Matti kokee, että tuolloisesta eläkkeelle siirtymisestä alkoivat hänen varsinaiset teologiaan paneutumisen vuotensa. Hän muun muassa väitteli teologian tohtoriksi Uuras Saarnivaaran kasteteologiasta vuonna 2007. Vuosina 2010–2014 hän palveli Ruotsin ja Suomen lähetysprovinssin piispana, ja valmisteli samaan aikaan myös Lähetyshiippakunnan perustamista.
Matti-piispa seuraajiensa Juhana Pohjolan ja Risto Soramiehen kanssa Lähetyshiippakunnan Kesäjuhlassa vuonna 2021. Kuva: Kari Puustinen
Toisen kerran eläkkeelle jäämisestä huolimatta teologinen työskentely ja kirjoittaminen jatkuu yhä:
– Tähän mennessä olen julkaissut ja toimittanut yhteensä yli 40 kirjaa. Viimeisten kahden–kolmen vuoden aikana osa työstäni on ollut parhaiden kirjojeni kääntämisen ”paimentamista” etupäässä lähetysmaiden kielille.
Väisäsen elämästä julkaistiin muistelmateos Saviastia viisi vuotta sitten. Se on matkakertomus, jossa uskollisuus Jumalan sanalle kuljettaa aina taisteluun ja usein yksinäisyyteen. Päällimmäisenä matkasta välittyy kuitenkin ilo ja ihmetys Jumalan armontyöstä ja hyvästä huolenpidosta heikkouden, puutteen ja sairauksien keskellä.
Matti-piispan perehtyneisyys luterilaiseen kasteteologiaan näkyy myös hänen piispanvaakunassaan.
Vaikka Väisäsen kirjallinen tuotanto on laaja, Matti tiivistää oman teologisen perintönsä meille seuraaville sukupolville hyvin ytimekkäästi:
– Koko teologinen harrastukseni on keskittynyt uskonpuhdistuksen kahteen pääperiaatteeseen eli aineelliseen ja muodolliseen: ”yksin Kristus” ja ”yksin Raamattu”. Tämän periaatteen mukaisesti iankaikkinen elämä saadaan ”yksin Jumalan armosta, yksin Kristuksen tähden, yksin uskon kautta”. Koko Raamattu on Väisäsen mukaan Jumalan luotettavaa ilmoitusta, vaikka on ihmisten kautta annettu.
Matti-piispa kokeekin, että hänen suurin oivalluksensa Raamatusta on ollut sen ainutlaatuisuus. Raamattu on elävä kirja:
– Mitä enemmän sitä tutkin, sen selvemmin näen, miten vähän sitä tunnen. Raamattu on kuin lähde, jonka pohja loittonee koko ajan, kun siitä juo. Raamattu on iankaikkisen elämän lähde, joka saa Pyhässä Kasteessa myös aineellisen muodon ja muuntuu pelastuksen lähteeksi.
Sairauksien ja vaikeuksien värittämä elämä on kirkastanut Matille ristin teologian merkityksen. Hän pitääkin sitä suurimpana oivalluksenaan Jumalasta:
– Ristin teologiassa rikkaus on kätketty köyhyyteen. Suureen iloon mennään itkujen ja kyynelten kautta.
90-vuotispäivän lähestyessä Matti-piispa kokee olevansa kiitollinen Kristuksesta ja siitä, että Pyhä Henki on kasteessa liittänyt hänet Kristuksen ruumiin jäseneksi. Kiitollisena hän ajattelee myös kotiaan, perhettään, uskon ystäviään ja vapaata isänmaata. Tulevaisuus herättää hänessä monenlaisia tuntemuksia:
– Murehdin omaa syntisyyttäni, Suomen luterilaisen kirkon luopiotilaa ja Suomen uuspakanallistumista, mutta odotan lähestyvää maalisuoraani sekä Jeesuksen ja rakkaitteni näkemistä Taivaan kodissa. Sitä jännitän, uskallanko vielä aloittaa sellaisen kirjan kirjoittamista, jonka valmistamiseen tässä iässä menisi ainakin kaksi vuotta.
Syntymäpäiväänsä Matti viettää perhepiirissä eikä juhlavastaanottoa valitettavasti järjestetä. Maaliskuussa Väisästen perhepiirissä vietetään sen sijaan 100-vuotisjuhlaa. Tuolloin heidän tyttärensä perhe saapuu käymään Suomessa, ja he juhlivat yhdessä Matin 90 vuotis- ja Emma Eifertin 10 vuotissyntymäpäiviä.
Me Lähetyshiippakunnassa onnittelemme lämpimästi Mattia hänen merkkipäivänään. Kiitos kaikesta työstäsi Kristuksen kirkon ja Lähetyshiippakunnan rakentamiseksi! ”Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan.” (Jes. 46:4)
Mahdollisten syntymäpäivämuistamisten osalta Matti toivoo, että osoittaisimme ne Suomen Luther-säätiön tilille. Sen kautta voimme tukea hänen kirjankääntämisprojektejaan:
Jos haluat muistaa minua merkkipäivänäni, vaikka ei ole ’vastaanottoa’, voit tehdä sen lähettämällä rahalahjasi parhaiden kirjojeni kääntämiseksi ja kustantamiseksi eri lähetysmaiden kielille. Kysyttyjä kirjojani on kaikkiaan ainakin kuusi nimikettä ja kysyjät edustavat useita maita ja kieliä. Myönteiset päätökset kääntämisestä ja kustantamisesta odottavat rahoitusta. Mahdollinen tuki kirjojeni saamiseksi lähetyskentille tulee lähettää Luther-säätiön tilille FI19 1012 3000 2092 60, käytä lisäksi viitenumeroa 4323. – Luther-säätiö lähettää lahjoittajien nimet ja lahjojen kokonaissumman minulle tiettäväksi jälkikäteen.
Jo etukäteen lahjastasi Kristuksen evankeliumin hyväksi kiittäen
Matti Väisänen
piispa
Lähetyshiippakunnan piispa Juhana Pohjola ja Seurakuntaliiton esimies, pastori Seppo Salo allekirjoittivat tänään Helsingissä kirkollisen yhteyden toteavan asiakirjan. Kuva: Matti Reinikka
Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta ja Suomen evankelisluterilainen seurakuntaliitto ovat tunnustaneet kirkollisen yhteyden. Asia vahvistettiin tänään 15. helmikuuta pidetyssä tilaisuudessa, jossa allekirjoitettiin yhteyden tunnustamisen vahvistava asiakirja. Sen allekirjoittivat Lähetyshiippakunnan piispa Juhana Pohjola ja Seurakuntaliiton esimies, pastori Seppo Salo. Piispa Pohjola allekirjoitti asiakirjan viime vuoden marraskuussa pidetyn hiippakuntakokouksen valtuuttamana. Seurakuntaliiton puolelta kirkollinen yhteys Lähetyshiippakunnan kanssa todettiin 3. helmikuuta pidetyssä ylimääräisessä yhdyskuntakokouksessa. Kirkollisen yhteyden tunnustaminen toisen Suomessa toimivan luterilaisen kirkon kanssa on ensimmäinen molempien osapuolten historiassa.
Seurakuntaliitto on 1920-luvulla perustettu itsenäinen luterilainen kirkko. Sillä on viisi jäsenseurakuntaa Helsingissä, Tampereella, Vetelissä, Marttilassa ja Karstulassa, joiden lisäksi toimintaa on myös muilla paikkakunnilla. Seurakuntaliitto kertoo seurakuntiensa olevan itsenäinen evankelisluterilainen vaihtoehto kristityille, jotka tunnustavat Raamatun auktoriteetin ja haluavat luterilaisen seurakuntayhteyden.
Teologiset keskustelut Lähetyshiippakunnan ja Seurakuntaliiton välillä aloitettiin jälkimmäisen kutsusta vuonna 2014, eli pian Lähetyshiippakunnan järjestäytymisen jälkeen. Kymmenen vuotta kestäneessä prosessissa keskeistä on ollut tutustua toinen toiseensa monella tasolla. Myös teologiset kohdat on käyty läpi prosessin aikana. Erityisesti keskusteluissa pysähdyttiin vanhurskauttamisopin ja kirkon jumalanpalveluselämän äärelle. Piispa Juhana Pohjola kuvaa prosessia monella tapaa antoisaksi:
– On ollut suuri ilo nähdä, miten jaamme yhteisen näyn Kristuksen verievankeliumin julistamisesta ja raamatullis-tunnustuksellisen oppipohjan. Meille on ollut arvokasta kuulla ja oppia itsenäisen luterilaisen kirkon 100-vuotisesta historiasta iloineen ja vaikeuksineen.
Kirkollisen yhteyden tunnustaminen näkyy jatkossa molempien kirkkojen käytännön elämässä. Nyt seurakuntalaiset ja papit voivat puolin ja toisin osallistua jumalanpalveluksiin. Yhteistyö seurakuntien välillä ja muilla alueilla syventyy jatkossa eri tavoin. Tunnustettu yhteys näkyy esimerkiksi 2.–4. elokuuta Loimaan evankelisella opistolla järjestettävässä Lähetyshiippakunnan Kesäjuhlassa. Vastaavasti piispa Juhana Pohjola on kutsuttu vierailemaan Seurakuntaliiton Kesäjuhlille, joka on kirkkokunnan jokavuotinen päätapahtuma. Kesäjuhlat pidetään 13.–14. heinäkuuta Karstulan evankelisella opistolla.
Piispa Pohjolan mukaan yhteyden tunnustamisella on käytännön ulottuvuuksien lisäksi syvä hengellinen merkitys:
– Näen solmitun yhteyden Pyhän Hengen lahjana ja toivon merkkinä laajemmin tunnustuksellisessa luterilaisessa kentässä. Päivä on historiallinen ja rohkaiseva kaikille, joille Raamattu ja luterilainen tunnustus ovat rakkaita.
Pastori Seppo Salo vertaa kirkollisen yhteyden solmimista kadoksissa olleen sukulaisen löytämiseen. Hän toivoo, että rakentavien keskustelujen henki voisi jatkua tästä eteenpäin seurakuntien elämässä ja yhteistyössä:
– Seurakuntaliiton satavuotisessa historiassa Lähetyshiippakunnan kanssa nyt todettu kirkollinen yhteys merkitsee paljon. Kuvailisin sitä kuin aiemmin etäällä, tai kadoksissa olleen lähisukulaisen löytämisenä. Meille monivuotisen keskustelumme kävijöille, kirkkojemme edustajille, uskomme keskeisten aarteiden äärelle yhdessä pysähtyminen ja niiden toisillemme avaaminen on ollut erittäin rakentavaa, uskoa vahvistavaa ja ymmärrystä lisäävää. Saman toivoisin toteutuvan kirkkojemme, niiden seurakuntien ja seurakuntalaisten kohdalla.
