Isoshaku kesän leireille käynnissä
2.1.2025
Ristisaatto valmiina viettämään juhlamessua. Kuva: Juho Pylvänäinen
Lähetyshiippakunnan Kesäjuhlan kolmas ja viimeinen juhlapäivä Loimaan evankelisella opistolla on käynnistynyt. Viikon tärkein hetki koitti, kun juhlaväki kokoontui viettämään yhteistä messua. Juhlateltta täyttyikin eri-ikäisistä ja eri puolelta maatamme saapuneista osallistujista. Juhlamessun liturgeina toimivat piispa Juhana Pohjola ja hiippakuntadekaani Joel Kerosuo. Saarnan piti emerituspiispa Risto Soramies. Messun musiikista vastasi Miikkael Halosen johtama musiikkitiimi, joka koostui kuorosta ja orkesterista.
Kuoro ja orkesteri esittivät messun aluksi Sovituksen hymnin. Kuva: Juho Pylvänäinen
Lähetyshiippakunnan seurakunnista ja aiemmista Kesäjuhlista tuttuun tapaan messu käynnistyi juhlavasti ristisaatolla seurakunnan seisoessa. Ristisaaton aikana kuoro ja soitinryhmä esittivät juhlavan ja hartaan Sovituksen hymnin. Sen on säveltänyt ja sanoittanut pastori Harri Lammi, joka tunnetaan myös Kesäjuhlan operatiivisena johtajana. Hymni kuultiin nyt ensimmäistä kertaa Kesäjuhlassa.
Juhlamessussa saarnasi piispa Risto Soramies. Kuva: Juho Pylvänäinen
Juhlamessussa saarnasi emerituspiispa Risto Soramies. Tänään vietetään 10. sunnuntaina helluntaista, joten päivän evankeliumi on Matteuksen evankeliumin 25. lukuun kirjoitettu vertaus palvelijoista, joiden haltuun isäntä oli uskonut leivisköitä eli talentteja.
Saarnassaan piispa Soramies totesi, ettei kyseinen sana tarkoita meidän kykyjämme tai ominaisuuksiamme, vaikka moniin kieliin onkin vakiintunut käsite ”talent”, jolla viitataan luonnonlahjaan, taipumukseen tai kykyyn. – Leiviskät tarkoittavat kaikkea sitä, mitä olemme saaneet lahjaksi Jumalalta, koko elämää. Se on kutsumus, jota hoitamaan meidät on pantu, piispa Soramies opetti.
Saarnassa piispa puhuttelikin erilaisissa elämäntilanteessa eläviä kuulijoita heidän elämäntilanteisiinsa liittyvien kutsumusten hoitamisesta. Erityisesti piispa rohkaisi kutakin kuulijaa omien kutsumuksien uskolliseen hoitamiseen. Päivän evankeliumissa kolmas palvelija teki toisin kuin muut, sillä hän ei yrittänyt saada leiviskällään aikaan voittoa, vaan kaivoi sen maahan. Soramiehen mukaan tämä tarkoittaa, ettei hän vain toiminut liian vähän, vaan hän ei toiminut lainkaan. Näin ollen me kristityt emme saisi laiminlyödä kutsumuksiamme, jotka Jumala on meille antanut.
Saarnassa piispa Risto varusti erilaisissa elämäntilanteissa eläviä omien kutsumustensa hoitamisessa. Kuva: Juho Pylvänäinen
Varsinainen leiviskä on piispa Riston mukaan kuitenkin Kristuksen kaikkein pyhin evankeliumi. – Kullakin kristityllä on käytettävissään tarpeeksi evankeliumia, ja yli tarpeenkin. Sitä hän on kutsuttu käyttämään runsain määrin. Joka katsoo olevansa vain vähäinen syntinen, tarvitsee vain vähän evankeliumia – yhden leiviskän verran ehkä. Toinen tarvitsee kaksi leiviskää ja kolmas viisi. Pääasia, että kukin käyttää sitä tarpeeksi, saarnasi Soramies. Hänen mukaansa kristityn on muistettava tämän leiviskän lahja erityisesti silloin, kun hän kutsumuksiaan hoitaessaan joutuu kohtaamaan omat syntinsä: – Muista silloin saamasi leiviskä, aarre, jonka Jeesus itse lahjoitti kasteessasi: Tuo kaikkein pyhin evankeliumi siitä, mitä Jeesus Kristus on tehnyt puolestasi. Muista Jeesusta Kristusta, piispa kehotti.
Saarnan jälkeen siirryttiin viettämään ehtoollista. Juhlamessu päättyi arvokkaasti luterilaiseen virteen 895 ”Oi Kaananmaa” sekä orkesterin ja kuoron esittämään kappaleeseen ”Valtias, Herra, kuink’ ihana on nimes’”.
Kesäjuhla jatkuu tänään iltapäivään saakka. Messun jälkeen juhlaväelle on tarjolla lounasta. Iltapäivällä luvassa on vielä Päätösjuhla, jonka teema on ”Sanan varassa tuulta päin”. Juhlassa puhuvat emerituspiispa Matti Väisänen, piispa Juhana Pohjola, Lähetyshiippakunnan pastorit Sakari Korpinen ja Ilkka Pöyry sekä Tapani Simojoki, joka palvelee paimenena Englannin evankelis-luterilaisessa kirkossa.
Juhlamessun pääset seuraamaan tallenteena täältä. Kesäjuhlan päätösjuhlaa voit katsella täältä.
Kesäjuhlan väki kokoontui kuuntelemaan piispa Juhanan ajankohtaisluentoa lauantaina iltapäivällä. Kuva: Juho Pylvänäinen
Piispa Juhana Pohjola piti lauantaina 5.8. Lähetyshiippakunnan Kesäjuhlassa ajankohtaisluennon. Luentonsa aluksi hän palasi 10 vuoden takaisiin tunnelmiin, jolloin Lähetyshiippakunta perustettiin. Samalla hän loi jo katsetta tulevaan. – Kiitoksella muistamme työn perustan laskeneita sukupolvia ja samalla tunnustamme elävämme sukupolvien taitevuosia, Pohjola kertoi. Hänen mukaansa nuoret jo kyselevät, millainen tulee olemaan kolmannen sukupolven hengellinen kenttä ja Lähetyshiippakunta. Ajakohtaisluennossaan piispa maalasikin kuvaa kolmannen sukupolven kirkosta.
Pohjolan mukaan kolmas sukupolvi kohtaa elämänsä aikana ainakin kolme suurta mahdollisuutta ja haastetta. Ensinnäkin he tulevat todistamaan, kun suuret väkijoukot vetäytyvät länsimaissa pois kristillisestä uskosta ja kirkosta. – Lähetyshiippakunta elää lähetyskentällä, piispa kiteytti. Kun suuret massat vetäytyvät pois kristillisen kirkon yhteydestä, tunnustavien kristittyjen asema muuttuu. Heidän on vähemmistönä opittava kohtaamaan evankeliumin kanssa hyvin eri tavoin ajattelevia ja eläviä ihmisiä, kun yhteinen kristillinen arvopohja on murentunut. Samalla he elävät jo nyt maailmassa, jossa kristilliset käsitykset ja kristityt nähdään yhä enemmän uhkana yhteiselle hyvälle. Kolmannen sukupolven myötä Lähetyshiippakunnan viimeiset siteet kansankirkkoon kaksoisjäsenyyksineen katkeilevat, ja sukupolvi voi rakentaa tulevaisuuden kirkkoa ilman jatkuvaa sisäistä taistelua kansankirkon raameista. – Se, onko meidän mielekästä tulevaisuudessa rekisteröityä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, on avoin kysymys, Pohjola linjasi ja totesi, että siinäkin löydämme johdatuksessa yhdessä ratkaisun. Hän toivoi, että jossain vaiheessa Lähetyshiippakunnalle avautuu mahdollisuus suurista eroista huolimatta asiapitoiseen suhteeseen Suomen ev.lut. kirkon kanssa.
Luennossaan piispa Juhana nosti esille, ettei Jeesus pakota ketään pysymään luonaan. Sen sijaan hän kysyy, kuuntelee ja keskustelee. Pohjola kysyikin, voisimmeko mekin toimia samoin. Pohjolan mukaan ”eläminen vapauden avaruudessa ilman pakottamista” näkyy todellisuudessa, jonka kolmas sukupolvi kohtaa. Monille heidän sukupolvensa jäsenille kirkkomme edustaa vierasta ja suorastaan pelottavaa vähemmistökulttuuria. Jotta ihmisillä olisi mahdollisuus tulla ja löytää paikkansa, heillä tulee olla aikaa, tilaa ja turvallisuutta kysellä ja tunnustella. Pohjolan mukaan tämä korostuu myös kodeissa, kun nuoremme elävät kodin uskonperinnön ja ympäröivän koulu- ja mediamaailman kasvavassa jännitteessä.
Piispa Juhana käsitteli luennossaan kolmannen sukupolven kirkkoa. Kuva: Juho Pylvänäinen
Pohjolan mukaan kolmas sukupolvi saa edeltäjiensä tavoin tunnustaa elävänsä ruumiillisesti läsnä olevan Kristuksen varassa. Lähetyshiippakunnassa pitäydytään Jumalan sanan lupauksiin, koska siinä ihmiset kuulevat hänen äänensä. Kenelläkään ei ole oikeutta kaventaa sanaa eikä ottaa sitä pois. – Sanat eivät vain kerro Korkeimmasta, tai ole virikkeitä armollisuuteen tai pehmusteita turvallisessa tilassa. Ne eivät ole monitulkinnallisuuden hukkuva suo, Pohjola määritteli. Sen sijaan Jumalan pyhät, selkeät ja varmat sanat paljastavat ihmisen järkyttävän kadotuksen tilan, mutta lahjoittavat iankaikkisen elämän. Niiden kautta Pyhä Jumala puhuu ja toimii. – Olemme halunneet pitäytyä näissä iankaikkisen elämän antavissa pyhissä lahjoissa. Mitä voisimme ottaa niistä pois, mitä niihin lisätä! Tämä ei ole isien perinnön konservoimista eikä ahdaskatseista peruutuspeiliin tuijottamista vaan Kristuksessa elämistä, Pohjola linjasi.
Piispa Juhanan mukaan Lähetyshiippakunnan kymmenvuotisella matkalla on kohdattu monta vaikeaa tilannetta, mutta yhtä aihepiiriä ei ole koskaan tarvinnut miettiä: Löytyykö vielä toimintamahdollisuuksia? – Me olemme eläneet avarassa paikassa, Pohjola summasi Kesäjuhlan tämänvuotiseen teemaan viitaten. Myös kolmannella sukupolvella on hänen näkemyksensä mukaan kenttä auki. Kirkolla on edelleen täydet kasvun mahdollisuudet heidänkin elinaikanaan. – Kun me toimimme Kristuksen iankaikkisen elämän sanan varassa, meillä on aina tilaa toimia. Mutta Jeesuksen tunnustamiselle on aina hintansa ja siinä meitä arjessa koetellaan. Mutta jos hän viekin ahtaaseen paikkaan, hän tekee sen avaraksi. Sillä kenellä olisi valta ajaa Herramme nurkkaan tai riistää häneltä toimintamahdollisuudet. Siksi vaikeneminen, vetäytyminen ja voivottelu eivät käy vaihtoehdoksemme, Pohjola puhutteli kuulijoitaan.
Kolmannen sukupolven kolmas haaste ja mahdollisuus onkin Pohjolan mukaan rohkeus elää Kristuksen sanan varassa. Ajankohtaisluentonsa lopuksi piispa kannusti kuulijoitaan tuomaan kirkkona julki Herran sanaa tässä ajassa ja maassa, elämään Kristuksen armosanoista ja rakentamaan seurakuntia kodeiksi ” itsellemme, seuraavalle sukupolvelle ja etsiville ja niille, jotka eivät vielä edes etsi”. – Tätä minä rukoilen kirkollemme, kun kolmas sukupolvi kasvaa ottamaan vastuuta seurakunnissamme. Tämä rohkeus ei tarkoita vain huutomerkkejä somessa tai kovaäänisiä kannanottoja työpaikalla vaan ennen muuta tulemista niin heikoksi, ettei voi elää ilman Kristuksen elämän sanoja, piispa rohkaisi.
Piispa Juhana Pohjolan Tienviittoja- ajankohtaisluennon voit katsella täältä.
Kesäjuhlan ohjelma jatkuu tänään iltapäivällä kanavien merkeissä, joita on tarjolla kaikenikäisille. Alkuillasta juhlaväki kokoontuu koko perheen iltajuhlaan. Juhlien ohjelmaa voit seurata Lähetyshiippakunnan YouTube-kanavalta. Radio Patmos lähettää ohjelmaa juhlateltasta viikonlopun aikana.
Lähetyshiippakunnan rippikoulu on jo vuosia koonnut yhteen nuoria eri seurakunnista eri puolilta Suomea. Jos Jumala suo, näin tapahtuu myös tulevan vuoden aikana. Rippikoulun toteuttamisessa on säilytetty paljon aiemmin hyväksi havaittua, mutta joihinkin yksityiskohtiin on luvassa hieman uudistuksia.
Rippikoulu käynnistyy seurakunnissa Uskonpuhdistuksen muistopäivänä 29.10. seurakuntajaksolla. Jakson aikana rippikoululaiset ovat mukana seurakunnan elämässä ja saavat rippikouluun liittyvää opetusta. He alkavat myös suorittaa rippikouluun sisältyviä ulkoläksyjä. Tänä vuonna läksyjen määrää on uudistettu. Kaiken kaikkiaan nuoret oppivat rippikoulun aikana ulkoa Apostolisen uskontunnustuksen, Isä meidän -rukouksen, kymmenen käskyä ja niiden selitykset, kaste- ja lähetyskäskyn, ehtoollisen asetussanat sekä niin sanotun pienoisevankeliumin (Joh. 3:16). Näiden lisäksi rippikoululaiset saavat valita uskontunnustuksen kappaleiden selityksistä yhden, jonka opettelevat. Myös ulkoläksyjen suorittamistapaan on luvassa muutoksia, joista kerrotaan rippikoulun alkaessa.
Ensi vuonna toinen suunnitelluista rippileireistä pidetään tuttuun tapaan Mustajärven leirikeskuksessa. Kuva: Johanna Rauha
Rippikoulu huipentuu 11 vuorokauden mittaiseen leirijaksoon kesällä 2024. Leirejä on suunnitteilla kaksi. Kesäkuussa pidetään leiri jo tutuksi tulleessa Mustajärven leirikeskuksessa Loimaalla ti 4. – la 15.6. ja heinäkuussa järjestetään toinen leiri Kiponniemen toimintakeskuksessa Jyväskylässä ke 3. – la 13.7. Leirejä ovat vetämässä pastorit Mikko Aho, Eero Pihlava, Kalle Väätäinen, Hannu Mikkonen, teologi Pauliina Pylvänäinen sekä joukko mainioita isosia.
Ensi kesänä rippileirit huipentuvat yhteisiin konfirmaatiomessuihin. Kuva: Kaapo Koskela
Tulevana kesänä rippikoulut päättyvät leirin yhteisiin konfirmaatiomessuihin. Ne järjestetään viimeisenä leiripäivänä leiripaikan läheisyydessä. Kaikki Mustajärven leiriläisten perheet, kummit, suvut ja ystävät ovat tervetulleita konfirmaatiomessuun lauantaina 15.6. ja vastaavasti Kiponniemen leiriläisten läheiset lauantaina 13.7. Messut myös striimataan, jotta läheiset, jotka eivät voi tulla paikalle, pääsisivät mukaan juhlatunnelmaan. Koko leirin yhteisiin konfirmaatiomessuihin siirrytään, jotta konfirmaatiosta tulisi nuorten yhteinen juhla. Rippikoulun järjestäjät toivovat, että konfirmoituja nuoria muistettaisiin ja juhlittaisiin myöhemmin heidän omissa seurakunnissaan ja kodeissaan.
Rippikouluun ilmoittautuville ja mukaan lähtemistä harkitseville järjestetään yhteinen tapaaminen Kesäjuhlassa lauantaina 5.8. klo 13 ruokailuteltassa. Samalla ilmoittautuminen lokakuussa alkavaan rippikouluun avautuu tällä sivulla. Lähetyshiippakunnan rippikouluun ovat tervetulleita kaikki nuoret, jumalanpalvelusaktiivisuuteen tai seurakunnan jäsenyyteen katsomatta.
Corpus Christi on tunnustuksellinen luterilainen kansainvälinen nuorten aikuisten konferenssi, jota on pidetty vuosittain yli kymmenen vuoden ajan Pohjois-Euroopan eri kaupungeissa. Tällä kerralla pääsimme Latvian idylliseen rantakaupunkiin Liepājaan. 24. – 27.7. pidetty viisipäiväinen konferenssi kokosi yli 200 osallistujaa 17 eri maasta, ja Suomikin oli vahvasti edustettuna.
Tänä vuonna aiheena oli Built on the Rock eli “kalliolle rakennettu”. Pääpuhuja Jakob Appellin johdolla perehdyimme sekä keskusteluryhmissä että esitelmissä siihen, miten voimme rakentaa elämämme ja uskomme vankalle perustalle. Päiviämme tahditti opetusten lisäksi hotellin viereisessä luterilaisessa kirkossa pidetyt hetkipalvelukset.
Vapaa-ajalla oli muun muassa mahdollisuus pelata lentopalloa Liepājan hiekkarannoilla tai osallistua ohjatulle kierrokselle neuvostoaikaiseen vankilaan. Viehättävässä kaupungissa oli itsessään jo paljon nähtävää puistoineen ja vanhoine kirkkoineen. Parasta oli kuitenkin vanhojen ystävien ja tuttavien tapaaminen sekä uusiin ihmisiin tutustuminen.
Konferenssi päättyi perjantaina yhteismessuun, joka pidettiin sekä latviaksi että englanniksi. Hienon urkusäestyksen lisäksi kuoro teki tilanteesta erityisen ikimuistoisen. Ensi vuonna, jos Jumala suo, Corpus Christi pidetään luterilaisuuden merkkikaupungissa eli Saksan Wittenbergissä.
Teksti: Olli Pohjola
Kuvat: Emma Sumuvuori
Lähetyshiippakunnan Kesäjuhla lähestyy. Perjantaina 4.8. alkavan juhlaviikonlopun ohjelmaan voit tutustua tarkemmin täällä. Lauantaina iltapäivällä ohjelmassa on tarjolla yhteensä 14 kanavaa, joihin juhlaväki kokoontuu eri puolilla juhla-aluetta. Nuorille ja aikuisille suunnatuissa kanavissa on mahdollisuus syventyä keskustelemaan ajankohtaisten hengellisten aiheiden äärellä. Lapsille on puolestaan tarjolla toimintaa ja tekemistä. Oikean kanavan valitsemisen helpottamiseksi poimimme tässä muutaman kanavan tarkempaan esittelyyn ja kerromme hiukan, mitä on tulossa. Jos valinnan vaikeus yllättää, ei hätää: Osia kanavista pyritään myös tallentamaan jälkikäteen kuunneltaviksi Lähetyshiippakunnan nettisivuilla. Tiloista, joissa kanavat järjestetään, tiedotetaan juhlan aikana.
Kanavissa on mahdollisuus syventyä valitsemaansa ajankohtaisen teeman äärelle. Kuva: Kari Puustinen
Lähetyshiippakunnassa on käyty keskustelua, olisiko uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymisessä järkeä kirkkomme kannalta. Mitä se tarkoittaisi seurakuntien, työntekijöiden ja talouden suhteen? Entä miten rekisteröityminen vaikuttaisi seurakuntalaisten elämään? Kanavassa luodaan myös katsaus selvitystyön tämänhetkiseen tilanteeseen. Mitä on jo tehty, mitä pitää vielä selvittää, ja mitä tapahtuu seuraavaksi?
Uushenkisyys on tällä hetkellä kristinuskon suurin haastaja länsimaissa. Media on tulvillaan kertomuksia ihmisistä, jotka ovat löytäneet onnen, rauhan ja tasapainon vaikkapa joogan tai henkioppaan avulla. Samalla on kuitenkin havaittu myös demonisten ilmiöiden lisääntyneen huomattavasti. Kuinka me tunnustuksellisina luterilaisina voimme vastata sekä uushenkisyyden että henkivaltojen rajuun haasteeseen? Kuinka estämme ihmisiä ajautumasta valheen verkkoon ja vapautamme sinne joutuneita?
Pastori Petri Hiltusen luotsaama uushenkisyyttä käsittelevä kanava oli viime vuonna niin suosittu, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet mukaan. Tänä vuonna on tarjolla uusi mahdollisuus. Kuva: Kari Puustinen
Kanavassa lähestytään uskon ja ihmismielen eli hengellisen ja psyykkisen välistä teemaa. Nämä kaksi elämän ulottuvuutta kuuluvat samaan kuvaan, mutta ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Ne eivät ole keskenään yhteismitalliset, mutta kuitenkin yhdistyvät uskovan ihmisen elämässä. Kun ihmisellä on hätä, hänen on tarve saada apua hätäänsä. Hädän luonne sitten määrittää sitä, meneekö hän pastorin vai psykiatrin luota apua hakemaan.
Kanavassa pohditaan tunteiden tuntemisen ja tunteiden kohtaamisen pulmia ja mahdollisuuksia. Kanava tarjoaa näkökulmia siihen, miten suhtautua omiin ja toisten tunteisiin. Miksi tunteet ovat viisaita, vaikka saattavat tuntua kummallisilta ja hankalilta?
Maailma muuttuu huimaa vauhtia, ja niin muuttuvat myös synnit, joilla ihmiset pilaavat omaansa ja toisten elämää. Kymmenen käskyn alle mahtuvat kaikki ihmiselämän osa-alueet kaikkina aikoina. Mitä tarkoittaa tänä päivänä Jumalan nimen kunnioittaminen, lepopäivän pyhittäminen, vanhempien kunnioittaminen? Miten aikamme kristityt nuoret voisivat pitäytyä Raamatun opetuksissa suhteessa kuudenteen käskyyn, vaikka netti ja kaveripiiri puhuvat ihan muuta? Ja vielä: miten Jeesus sovitti yhteen kymmenen käskyä ja armon evankeliumin?
Raamattu on Jumalan sana ja Kristuksen kirkon ainoa ohjenuora. Jumalan sanasta kirkko elää ja sen mukaan sen on myös ojentauduttava. Jokaisella seurakunnalla on myös tunnustus, jossa näkyy, mikä sen suhde Jumalan sanaan on ja mitä se Jumalan sanasta uskoo ja opettaa. Siksi oikeaa kirkkoa etsiessä on tärkeää katsoa nimenomaan tunnustusta, myös ja ehkä etenkin käytännön tasolla. Lisää aiheesta tämän lehden sivuilla 10–11. Voit valmistautua kanavaan lukemalla sen ja halutessasi esittää kysymyksiä kanavan pitäjälle jo etukäteen ([email protected]).
Tässä kanavassa etsitään vastauksia ajankohtaisiin kysymyksiin suomalaisen kristillisen koulutuksen kentältä. Viime vuosien aikana kehitteillä on ollut hanke klassisen kristillisen lukion perustamisesta. Mitä hankkeelle kuuluu nyt? Entä mitä annettavaa on kristillisillä kansanopistoilla ja miten niitä pitäisi kehittää? Mitä voimme oppia muista maista? Mitä meidän olisi mahdollista tehdä kristillisen koulutuksen hyväksi paikallistasolla ja koko Suomessa?
Ihmisen kehoon ja sen arvoon suhtaudutaan ajassamme eri tavoin. Mikä olisi raamatullinen tapa suhtautua omaan ruumiiseen ja miten Jumala näkee sen? Millaista on Jumalan mielen mukainen seksuaalisuus? Tässä kanavassa pohditaan ihmisen ruumista ja siihen liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä luomisen, lunastuksen ja pyhityksen näkökulmista. Kanava pohjautuu John W. Kleinigin teokseen, jonka suomennoksen ”Ihmeellisesti tehty” Lähetyshiippakunta on julkaissut. Oletpa jo lukenut kirjan tai et, olet tervetullut mukaan.
Viimevuotiseen tapaan eri-ikäisille lapsille on tarjolla toiminnallisia kanavia. Kuva: Kari Puustinen
Aiempien vuosien tapaan lapsille on tarjolla omat kanavat Kesäjuhlan lauantai-iltapäivänä. Kanaville on annettu suuntaa-antavat ikärajat, joten sisarukset ovat tervetulleita samaan kanavaan! Alle kouluikäisten kanava on suunattu noin 4 – 6 -vuotiaille lapsille. Koululaisten (7 – 9 v.) kanavassa askarrellaan, lauletaan ja leikitään juhlaviikonlopun teeman mukaisesti avaran paikan äärellä. Varhaisnuoret (10 – 13 v.) pääsevät kanavassaan kulkemaan kuin hoviherra. He myös musisoivat, pelailevat ja osallistuvat juhlateltan koristeluun. Sinä ja lapsesi olette lämpimästi tervetulleita mukaan kanaviin!
”On kesän kirkas huomen ja suvisunnuntain”
Lähetyshiippakunnassa olemme oppineet rakastamaan omia seurakuntiamme. Eri puolilta Suomea kokoonnumme yhteiseen Kesäjuhlaan elokuun alussa. Ennen sitä on kesälomilla mukava lähteä kirkkomatkalle kauemmaksikin, esimerkiksi Salon lähelle Perniöön. Apostoli Johanneksen luterilainen seurakunta järjestää messut Lindilän kappelissa 2.7., 16.7. ja 30.7. klo 10. Kappeli sijaitsee osoitteessa Lintiläntie 74, 25500 Perniö.
Lindilän kappelissa vietettiin messua helatorstaina. Messu on edelleen katsottavissa Lähetyshiippakunnan YouTube-kanavalla.
Lindilän vanhin asiakirja on vuodelta 1510. Sen ensimmäinen omistaja oli valtaneuvos ja laamanni Klaus Henrikinpoika Horn (noin 1440-1520). Nykyiset rakennukset ovat 1700–1800-luvuilta. Monissa kartanoissa on oma kappelinsa, mutta ilmeisesti ei aiemmin Lindilässä. Rainer Savolaisen johdolla ystäviemme kanssa korjasimme Lindilän toisen ison aitan ja piispa Matti Väisänen vihki sen 28.8.2010 Lindilän kappeliksi. Siellä on pidetty messuja, ehtoohartauksia ja kasteita. Viime vuosina kesän messut on pidetty kuitenkin joko 1700-luvulta peräisin olevassa renkituvassa tai kartanon puistossa.
Heinäkuussa messuja vietetään Lindilän kappelin pihapiirissä. Kuva: Sakari Korpinen
Seurakunnan palvelutiimi tarjoaa kahvit messun jälkeen. Tiimi toivoo muualta tulevien ilmoittautumista numeroon 050 4941710. Pitkämatkalaiset löytävät Salon seudulta kesäisin monia ruokapaikkoja, uimapaikkoja ja nähtävyyksiä.
Simo Korpela päättää hienosti sävelletyn runonsa: ”Ja harras, pyhä kaipuu, niin valtaa sydämen.” Tapaamme siis Lindilässä pyhässä messussa!
Teksti: Sakari Korpinen
Raamattuopiston kirkkosalissa laulettiin innokkaasti.
Ester, synnin yössä me loistamme, tähdet kädessä Kristuksen. Milloin Kristus kointähti koittaa ja tullessaan ikuisen aamun tuo?
Yli viisikymmenpäinen lapsijoukko laulaa upouutta leirilaulua Suomen Raamattuopistolla, jossa pidettiin 19. – 21. kesäkuuta lasten ja varhaisnuorten ”Ester ja Mordokai” -leri. Aiempina vuosina on leireillä kuultu jo ikivihreiksi muodostuneet laulut mm. Daavidista, Joosuasta ja Eliasta. Tästä pastori Juuso Mäkisen säveltämästä laulusta voi odottaa samanlaista kestosuosikkia.
Leirillä käydään läpi Esterin kirjaa. Isosten esittämissä näytelmäjaksoissa sukelletaan Suusaniin, mahtavan Persian valtakunnan pääkaupunkiin, jossa seurataan Ester-nimistä juutalaistyttöä, josta tulee itse Persian suurkuninkaan Ahasveroksen eli Kserkseen puoliso. Tarinan draama syntyy, kun Esterin kasvatti-isä Mordokai ei suostu kumartamaan Persian pääministeriä Haamania, Hammedatan poikaa. Tämän takia Haaman päättää tuhota Jumalan kansan. Näytelmäjaksot ovat mukaansatempaavia ja komeasti puvustettuja. Täytyy myös ihailla isosten heittäytymistä rooleihinsa!
Ester ja Mordokai -näytelmä isosten näyttelemänä
Haaman suuttui, koska Mordokai ei palvo, arpoo päivän uskovien tuhoksi. Pääsiäinen vaihtui valitukseen, pelastus paaston surkeuteen.
Draamaosuuksien jälkeen siirrytään luokkatiloihin pastoreiden Juuso Mäkisen ja Aki Lahden opetustunneille. Vaikka ulkona on kova helle, sisällä Raamattuopiston luokissa on mukavan viileää. Lapset lukevat Esterin kirjaa läpi jae jakeelta ja saavat oppia, kuinka Jumala johdattaa kansaansa usein mahdottomiltakin tuntuvien tilanteiden läpi. Vaikka vastustajat raivoavat, on Jumala kuitenkin salatulla tavalla johdattamassa omiaan.
Juuso-pastori ja lasten opetustunti
Opiston ruuat maistuvat ja on ulkoleikkien vuoro. Talkoolaisten urakoimat kymmenet vesi-ilmapallot saavat kyytiä kun eri ryhmiksi jaetut leiriläiset käyvät taistoon vesipyssyjen ja vesipallojen voimin. Ryhmät kisaavat myös leiriolympialaisissa ja muissa leikkimielisissä kisoissa.
Vesisotaa!
Leirin maallikkovetäjänä toimii Heidi Savolainen, joka nuoresta iästään huolimatta on todellinen kesäleirien veteraani.
– Tämä on muistaakseni 20. leiri, jossa olen vastuutehtävissä. Lasten riemu puhuttelee vuosi vuodelta. Ihastuin itse jo 7-vuotiaana leirien tunnelmaan. Aikuiset ja isoset loivat rakastavan ja välittävän ympäristön, jossa lapsen on turvallista olla. Sitten myöhemmin isosen rooli alkoi kiinnostaa myös minua.
Heidi ja leirin lapsia
Heidi haluaakin nostaa isosten merkityksen lapsille. Hänen mielestään isosten koulutukseen kannattaa ehdottomasti satsata esimerkiksi isosleirin muodossa.
-Isosena oleminen on merkittävää työtä ja sillä on pitkällä tähtäimellä suuri arvo sekä lapsille, että myös isoselle itselleen, sillä hän oppii leirilllä vastuun kantamista ja velvollisuuden tunnetta. Usein lapset muistavatkin leireiltä juuri isoset, ei niinkään meitä aikuisia, Heidi nauraa.
Heidiä kiinnostaa kehittää leiritoimintaa edelleen. Hän on alkanut myös opiskella yhteisöpedagogiaa.
– Jokaisesta leiristä oppii. Tämä on ollut suurin leiri tähän asti. Vähän harmittaa se, että en ole ehtinyt kohdata kunnolla kaikkia lapsia. Täytyy olla kuitenkin kiitollinen, että kaikki on mennyt hyvin ilman haavereita!
Kun leiri lähestyy loppuaan, myös Esterin tarina huipentuu. Juutalaisten tuhoamista vaatinut Haaman joutuu itse hirsipuuhun jonka hän oli pystyttänyt juutalaiselle Mordokanille. Pastori Juuso Mäkinen kysyy opetuksessaan, ketkä ovat Esterin kirjan päähenkilöitä?
Esterin kirjasta tutun valtikan askartelua
Yksi lapsista oivaltaa henkilön, jota ei kirjassa nimeltä mainita, eli Jeesuksen. Todellakin tässäkin Vanhan Testamentin kirjassa puhutaan Jeesuksesta monella eri tavalla. Ester piilotteli aluksi juutalaisuuttaan, mutta oli lopulta valmis kuolemaan kansansa puolesta. Kuningas osoitti Esteriä armovaltikallaan vapauttaen tämän kuolemanrangaistuksesta.
Jeesus, sinä annoit puolestamme henkes, riipuit puussa syntisijen sijasta. Kolmantena päivänä heräsit, morsiamesi korotit!
Keskiviikkoiltapäivällä vanhemmat tulevat noutamaan lapsiaan ja vietetään lopuksi leirikirkko. Kiitollisena nousee mieleen myös aikuisten lapsille laulamat iltalaulut, jotka päättyivät toivotukseen: ” Kiitos tästä päivästä, se oli mukava, kun Jeesus oli mukana”!
Pihaleikkejä isosten johdolla.
Teksti ja kuvat: Matti Reinikka
Kiponniemeen kokoontui nelisenkymmentä Lähetyshiippakunnan työntekijää.
Kiponniemen toimintakeskuksella Vesangalla pantapaidat vilisivät ja hyväntahtoinen huumori hersyi, kun nelikymmenhenkinen joukko Lähetyshiippakunnan työntekijöitä kokoontui vuotuisille työntekijäpäiville 22.–24. toukokuuta. Piispat, pastorit, OTO-pastorit ja muut työntekijät käsittelivät yhdessä Lähetyshiippakunnan ajankohtaisia asioita ja teologisia kysymyksiä. Samalla päivät tarjosivat työyhteisölle tärkeän mahdollisuuden kohdata kasvokkain ja nauttia yhdessäolosta.
Työntekijäpäivät alkoivat maanantaina yhteisellä rippipalveluksella jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan. Sen jälkeen hiippakuntadekaani Joel Kerosuo varusti kuulijoita työhönsä ajankohtaisilla huomioillaan ja aluerovasti Markus Pöyry luennoi lopun aikoja koskevasta raamatuntulkinnasta. Päivän viimeisenä ohjelmanumerona emerituspiispat Matti Väisänen ja Risto Soramies jakoivat paimenviran sekä vahvan elämänkokemuksen mukanaan tuomaa viisautta nuoremmille kuulijoilleen. Aluerovasti Kalle Väätäisen haastattelemana he tulivat kertoneeksi syvällisesti, mutta hauskasti muun muassa elämänsä noloimmasta hetkestä ja hengellisestä perinnöstään.
Pastori Kalle Väätäinen haastattelee eläkeläispiispojamme Matti Väisäsästä ja Risto Soramiestä.
Tiistaiaamuna osallistujat tutustuivat Lähetyshiippakunnan kanslian ajankohtaisiin asioihin. Sen jälkeen pastori Jari Kekäle johdatteli heidät pohtimaan tunteiden käsittelyn merkitystä yksittäisen ihmisen, perheen ja seurakunnan elämässä. Piispan katsauksessa Juhana Pohjola tarkasteli Lähetyshiippakunnan tämänhetkisiä teemoja paimenuuden näkökulmasta. Pastori Juuso Mäkinen luennoi kirkkokasvatuksesta, jota on viime aikoina tutkinut ja josta hän on kirjoittanut kirjan pastorien käyttöön.
Työntekijäpäiville osallistui myös Suomen vierailulla ollut Ghanan luterilaisen kirkon piispa John Donkoh. Hän kertoi itsestään ja kirkkonsa kuulumisista keskiviikkopäivän aluksi. Pastori Petri Hiltunen kertoi puolestaan edellisen viikon matkastaan Israelin lähetyskohteeseen. Tämän jälkeen oli pastori Jarno Gummeruksen vuoro käsitellä ihmisten kohtaamisen taitoa aiemman työkokemuksensa mukanaan tuomalla viisaudella.
Piispa John Donkoh pastori Samuli Siikavirran haastateltavana.
Tänäkin vuonna työntekijäpäivien ohjelmaa rytmittivät hetkipalvelukset, joissa yhteen kokoontunut työyhteisö sai tulla taivaallisen työnantajansa rohkaisemaksi ja ravitsemaksi Sanan kautta. Kesäisessä säässä vietetyt päivät olivat monella tapaa hyvin antoisat. Joku kommentoikin, että ne olivat yhdet parhaimmista, jotka on vuosien saatossa järjestetty.
Kuvat: Sami Niemi
Kuva Rauman Pyhän Ristin kirkosta. Kuvan lähde ja lisää kuvia kirkosta www.raumanseurakunta.fi
Lapsuuden telttamatkalta muistan vierailun parissa hollantilaisessa kirkossa. Kirkot itsessään olivat vanhoja ja kauniita, mutta kummallista ja pelottavaakin oli lapsen silmissä, että niiden seinät olivat valkoisiksi kalkittuja eikä missään ollut kuvia. Tai oli yhdessä kirkoista – nimittäin modernin, maallisen taiteen näyttely. Muistan vielä tyylitellyn kuvan alastomasta naisesta.
Sellainen oli perin juurin outoa pojalle, joka oli pienestä asti käynyt Rauman Pyhän Ristin kirkossa. Sen rakensivat fransiskaaniveljet 1500-luvun alussa.
Meidän perhekunnan penkki oli aivan parven takanurkassa, eikä sieltä nähnyt alttarille eikä kuorin historiallisia maalauksia. Mutta saarnastuoli näkyi sitäkin paremmin kuvineen ja latinankielisine teksteineen. Erityisesti puhutteli sen katon kullattu kyyhkynen, Pyhän Hengen symboli.
Urut Rauman kirkkoon saatiin jo 1600-luvulla, mutta urkufasadi on 1700-luvulta, ja siinä on yhä maalaus kuningas Daavidista harppunsa kanssa ja tekstinä katkelma psalmista 57. Eikä parvelta käsin näkyvä eteläseinän viisisataa vuotta vanha votiivitaulukaan jäänyt minulta huomaamatta. Parvea ympäröivät kuvat Kristuksesta ja apostoleista selittävine teksteineen eivät meidän penkkiimme näkyneet.
Ja tietysti minulle oli tuttu myös Rauman Nuortentalo, joka 1920-luvulla rakennettiin talkoilla silloisen nuorisoherätyksen tarpeisiin. Siellä ei ole alttaria, mutta puhujanpulpetin takana on valtava kuva Kristuksesta Getsemanessa, ja seiniä koristavat Hänen kärsimystietään ja pääsiäisaamua esittävät maalaukset.
Oletko sinä minun tavallani ihmetellyt lapsena keskiaikaisen kivikirkon maalauksia? Oletko puisessa ristikirkossa katsellut alttarikuvaa, kun et ole jaksanut seurata saarnaa?
Vai oliko sinun kotikirkkosi moderni tiilirakennus, jota ei ulkoa päin tunnistanut kirkoksi ja jonka ikkunoissa oli kuvioita, jotka eivät esittäneet mitään? Vai oliko siinä ehkä valkeaksi maalatut seinät kuin vanhanaikaisessa sairaalassa eikä minkäänlaisia kuvia, paitsi iso, tyhjä risti?
Entä millainen on nykyinen kotikirkkosi?
Onko se kenties entinen rautakaupan varasto, joka on kunnostettu kokoontumistilaksi sille seurakunnalle, jonka vuokralainen oma seurakuntasi on? Mitä siellä on seinillä vai onko siellä mitään? Kun tulet kirkkoon, näet sinne pystytetyn tilapäisen, kauniisti koristetun alttarin ja puhujanpulpetin, mutta sen lisäksi vain puisen, tyhjän ristin, rumpupatterin, vahvistimia, kitaran telineessään ja muuta sellaista. Seinät ovat valkoisia ja tyhjiä.
Mitähän siis omat lapsesi muistelevat, kun he aikuisina ajattelevat omaa kotikirkkoaan? Missä heidän katseensa harhailee nyt, jos saarna tuntuu pitkältä eikä siitä ymmärrä kaikkea? Tyhjää seinääkö?
Katkeaako siis vuosituhantinen kirkollisen taiteen perintö meidän kirkossamme meidän aikuisten sukupolveen? Meillä ei ole varaa urkuihin eikä meillä ole omaa kirkkoa, jota koristaa. Mitä voisimme asialle tehdä?
Vai ajatteletko päinvastoin, että ”näin on hyvä”. Että ”tältähän kirkon pitääkin näyttää!” Eikös Jumalan toinen käsky kiellä kuvien tekemisen, vaikka Lutherin katekismuksista se puuttuu? Että tältä osin on tainnut uskonpuhdistus jäädä kesken, ja nyt meillä on hyvät mahdollisuudet korjata virhe!
Mutta miksi sitten kuvakieltoa ei todellakaan ole meidän katekismuksissamme? Miksi myös vanhat, mutta alunperin luterilaiset kirkot on varustettu runsain kuvin ja koristein? Eivätkö luterilaiset isät ja äidit osanneet lukea Raamattua?
Kyllä he osasivat. Että kuvat alkoivat jo ennen meidän aikojamme kadota luterilaisista kirkoista tai muuttua abstrakteiksi kuvioiksi, ei johtunut Raamatusta eikä uskonpuhdistuksen paremmasta ymmärtämisestä, vaan päinvastoin, Raamatusta ja uskonpuhdistuksen perinnöstä luopumisesta! Sillä vielä niinsanotun luterilaisen ortodoksian aikana kirkot koristeltiin kuvilla, kuten esimerkiksi 1600-luvulla puusta rakennettu Pyhämaan Uhrikirkko.
Vasta valistuksen aikana, joka otti etäisyyttä puhdasoppisuuteen, kirkkojen seiniä alettiin kalkita. Lopusta huolehti kristillisen uskon muuttuminen ideologiaksi, joka alkoi siirtää sen konkreettisen, historiallisen todellisuuden yläpuolelle ajattomaan ja paikattomaan ajatusten ja arvojen maailmaan. Ja sitä saattoi kuvata vain abstraktein symbolein eikä enää kuvin, joista ymmärtää, mitä niissä kuvataan.
Mutta onhan silti totta, että Mooseksen lakiin sisältyvät Kymmenen käskyä sisältävät myös kiellon tehdä kuvia, tehdä minkäänlaisia kuvia yhtään mistään! Eivät siis vain kuvat Jumalasta ole kiellettyjä, vaan aivan kaikki kuvat. ”Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.” (2. Moos. 24)
Jos tämä teksti luettaisiin messussa, minäkin vastaisin siihen, että ”tämä on Jumalan sana”. Ja niin se on, on varmasti. Mutta miksi Jumala antoi tällaisen käskyn? Entä kuinka pitkälle se ulottui tai kuinka pitkälle sen pitäisi nyt ulottua?
Tällaisella ankaruudella kuvakieltoa tulkinnevat nykyään lähinnä vain radikaalit muslimit, Isis ja Taliban. ”No living objects”, ”ei eläviä kohteita”, kuten Afganistanissa vierailleille toimittajille ja valokuvaajille sanottiin. Kristikunnassa sen sijaan sitä ei liene tässä muodossa koskaan sovellettu.
Ei kaikkien kuvien välttäminen myöskään onnistuisi. Me emme yksinkertaisesti selviä elämästä ilman kuvia. Havaintomme maailmasta muodostavat aivoissamme kuvia. Meidän ajattelummekin perustuu mielikuviin!
Mutta mistä sitten Mooseksen lain kuvakiellossa oli kysymys?
Israel eli kulttuurissa, jossa jumalia oli joka nurkassa ja jokaisen kiven ja kannon päällä. Niitä tehtiin itse ja sitten niitä palvottiin. Luotua ja omien kätten töitä kunnioitettiin jumalina.
Israelin Jumala oli toisenlainen. Aluksi Häntäkin pidettiin oman heimon jumalana muiden maiden jumalien ohella, kun Kymmentä käskyä ei tunnettu tai kunnioitettu, mutta vähitellen alkoi käsitys Jumalan ainutlaatuisuudesta ja kaikkivaltiudesta syrjäyttää vanhat näkemykset ja Hänen ilmoituksensa tulla ymmärretyksi.
Tämän Vanhan testamentin ymmärryksen mukaan, johon 1. uskonkappaleen osalta myös Uuden liiton Kirkko sitoutuu, Jumala on kaikkialla eikä missään. Jumala on kaikkea muuta kuin luotu ja kaiken havaitun yläpuolella. Hän kyllä saattoi ”puhua” luonnonilmiöissä, kuten ukkosessa. Hän ei kuitenkaan ollut itse ukkonen!
Jumalaa ei kukaan nähnyt eikä voinut nähdä, mutta Hän ilmoitti itsensä omissa teoissaan niin luomakunnassa kuin Israelin kansan pelastushistoriassakin. Silti kasvojaan – ja tämäkin on Jumalasta puhuttaessa inhimillinen mielikuva – Hän ei paljastanut. Mikään luotu ei olisi niitä kestänyt, eikä se johtunut vain ihmisen synnistä ja syyllisyydestä, vaan Jumalan ja Hänen olemisensa täydellisestä erilaisuudesta ja toiseudesta luomakuntaan nähden.
Sen tähden Jumalaa ei voinut eikä saanut kuvata käsillä tehdyin kuvin luoduista olennoista. Ne olisivat oman aikansa polyteistisessa ja ehkä myös animistisessa ympäristössä pyhine puineen ja lähteineen olleet automaattisesti kiellettyä luodun korottamista Luojan rinnalle.
Tätä kieltoa Jumala kuitenkin itse rikkoi jo Vanhan liiton aikana. Hänellä oli lupa ilmoittaa itsensä tavalla, jonka Hän itse valitsi. Eikä se merkinnyt vain pelastushistoriallisia tekoja Israelin kansaa kohtaan, vaan se ilmeni myös Ilmestysmajassa ja Jerusalemin temppelissä.
Kuvaa itsestään ei Jumala tehnyt. Silti Jumala käski tehdä kuvia kerubeista Ilmestysmajaan, eikä Hän kieltänyt raavaita esittäviä veistoksia Jerusalemin temppelissä.
Samalla nämä temppelin kuvat selittävät 2. käskyä luterilaisella tavalla nivoen ne osaksi 1. käskyä: kuvakiellon keskiössä eivät ole kuvat sinänsä, vaan kiellon sisältö: ihmisen ei ole lupa tehdä Jumalaa itselleen eikä palvoa omien kättensä tekoja.
”Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.” Älä palvo mammonaa, älä omien kättesi saavutuksia, älä mitään luotua, jonka itse valitset kunnioituksesi kohteeksi, älä isänmaata äläkä edes omaa puolisoasi, vaan viljele, varjele, hoida ja rakasta niitä ja heitä Jumalan lahjoina ja luomistekoina, mutta palvo yksin Jumalaa sellaisena, kuin Hän on ja sellaisena kuin Hän itse itsensä ilmoittaa!
Ja sitten tapahtui jotakin, mikä asetti Vanhan testamentin kuvakiellon kokonaan uuteen valoon. ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisela Pojalla on Isältä.” (Joh. 1:14)
Jumala syntyi ihmiseksi. Nyt Hän itse oli käsin kosketeltava ja kuvin kuvattavalla tavalla osa meidän aikaan ja paikkaan sidottua aineellista maailmaamme, vaikka Hän samalla oli ja yhä on sen ylä- ja ulkopuolella. Ikuinen yhdistyi ajalliseen ja ääretön äärelliseen. Niin kuin Jumala kasvojaan paljastamatta oli jo kuljettanut omaa kansaansa ajassa ja paikassa kohti pelastusta, nyt Hän itse syntyi ihmiseksi sen keskelle. Nyt Jumalaa saattoi Kristuksessa katsoa kasvoista kasvoihin.
Jumala astui alas, nöyryytti Pojassaan itsensä ja otti orjan muodon tehdäkseen synnin orjista Jumalan lapsia. Kaikkein ankarimmin Jumalan ilmestyminen ihmisenä keskuuteemme näkyy ristillä, jolla Hän raadeltuna ja rääkättynä huutaa ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit”, mutta myös huokaisee: ”Se on täytetty”.
Meistä ei ole kiipeämään omin teoin eikä itse tekemiemme kuvien tikapuita myöten käsittämättömän, pyhän ja peljättävän Jumalan luo. Sen tähden Jumalan, joka on Rakkaus, piti tulla alas meidän ihmisten luo, maahan, joka on tomua ja tuhkaa, ja aikaan, joka rientää vääjäämättä eteenpäin.
Jumala, joka on ajan ja paikan yläpuolella, tuli kaikkein alimmaksi. Ja sellaisena meidän on lupa ja suorastaan velvollisuus Häntä kuvata sanoin, mutta myös kuvin. Sillä kuvatkin ovat puhetta, joka siirtää kankaalle, kiveen tai puuhun ne mielikuvat, joita Israelissa vaeltava, saarnaava ja sairaita parantava Jumala ja ihminen, Jeesus Kristus, Pyhän Hengen valossa meissä synnyttää.
Erityisen tärkeää on meille kuvata Kristusta ristiinnaulittuna. Silti myös Hänen riemullinen ylösnousemisensa kuuluu voittona kuolemasta niihin asioihin, joita havainnollistetaan kuvilla, vaikka ne eivät tavoitakaan tapahtunutta niin realistisella tavalla kuin krusifiksi, ristille naulitun Kristuksen kuva. Ehkä eniten Herramme ylösnousemuksen riemusta ja toivosta, jonka se maailmalle toi, luo ympärillemme kauniisti ja värikkäästi sisustettu sekä sävelistä soiva kirkko kylmän, kuolemanvalkoisen tyhjyyden tilalla. Herran seurakunta saa elää pääsiäisen voitosta, jonka Ristin uhri teki mahdolliseksi, sen ilosta ja lämmöstä ikään kuin ikuisena suvena jo nyt, kun se kuulee armon evankeliumin ja kun se tulee yhdeksi ruumiiksi ylösnousseen Herransa ja toinen toisensa kanssa pyhässä ehtoollisessa.
Eikä Kristus ollutkaan yksin kaiken tämän tehdessään eikä irrallaan siitä pelastuhistoriasta, joka toteutui ennen Häntä, Hänen aikanaan ja Hänen jälkeensä aina meidän päiviimme asti. Sen tähden kaikkea sitäkin on lupa kuvata todistuksena siitä, etteivät risti ja ylösnousemus ole aineettomia ideoita, vaan todellisia tapahtumia meidän maailmassamme. Sekä Kristuksen risti että Hänessä koittanut kohti täyttymystään kulkeva uusi, iloinen aika saavat näkyä meidän kirkoissamme ja kodeissamme!
Kuvat sellaisenaan eivät tosin kerro juuri mitään sille, joka ei ole kuullut julistettua sanaa eikä ole saanut opetusta siitä, mistä ne kertovat. Kirjoitettua, luettua ja saarnattua sanaa kuvat eivät koskaan korvaa. Sen tähden tärkeintä kirkossa on, että siellä kaikuu Jumalan sana, laki ja evankeliumi. Mutta tietyssä mielessä kuvia ovat myös Herran itsensä asettaman ehtoollisen leipä ja viini ja rikas liturgia, jonka syvin olemus on Yljän ja Morsiamen kohtaaminen.
Toisaalta me emme palvo edes ehtoollisaineita sellaisinaan, vaan Herraa, joka on läsnä ja jonka ruumis ja veri ne ehtoollisessa ovat. Vielä vähemmän palvomme kuvia tai rukoilemme niitä. Mutta kunnioittamalla kuvaa ristiinnaulitusta Kristuksesta me kunnioitamme Häntä itseään. Kuka voisi tallata krusifiksin jalkoihinsa? Ja jos nousemme seisomaan, kun Suomen lippu tuodaan saliin, kuinka paljon suurempi syy meillä onkaan nousta penkistä, kun pyhä risti kannetaan sisälle messuun saapuvan Jumalan Pojan merkkinä!
Nyt olemmekin vastaamassa kysymykseen, kuinka toimia tiloissa, joita emme saa itse kaunistaa?
Itse asiassa toimimme jo! Siitä on kyse, kun meillä on koristeltu alttari ja saarnastuoli tai -pulpetti. Siitä on kyse, kun papilla on yllään kirkkovuoden värin mukainen kasukka. Siitä on kyse, kun alttarilla on kuva ristiinnaulitusta Herrasta.
Mutta enemmänkin me voimme tehdä. Monessa seurakunnistamme on jo onnistuttu hankkimaan tavalla tai toisella joka pyhä uudelleen pystytettävä tai avattava alttarikuva. Kastemalja ja jykevä, koristeltu kynttilä, joka sytytetään pääsiäisyönä, ovat samalla asialla. Eikä mikään estäne miettimästä tilapäistä kuvien käyttöä messun aikana, jos vain jostakin löytyy tilaa säilyttää niitä seuraavaan messuun asti. Ja niin kuin voisi olla hyväksi alkaa seurakuntana paneutua kirkkomusiikin aarteisiin, voisi meillä olla myös piirejä, joissa tutustuttaisiin parhaaseen kristilliseen taiteeseen.
Mutta kaiken, aivan kaiken, mitä teemme tässäkin asiassa, pitää tapahtua Jumalan suuremmaksi kunniaksi ja sielujen autuudeksi. Jumala sen antakoon!
Haluaisitko tutustua kristinuskon perusteisiin paremmin tai löytää tiesi seurakuntaan?
Päivän aikana mahdollisuus mm. ilmoittautua seurakuntapolku – kurssille.
Ilmoittautua voit täällä .
Lisätiedot: Eero Pihlava, [email protected], 0442025460
