Viime viikkoina katukuvassa ja naistenlehtien sivuilla on näkynyt kosmetiikkamerkki Lumenen mainoksia, joissa toinen toistaan kauniimpien, omalla alallaan menestyneiden suomalaisnaisten kasvot on yhdistetty ytimekkäisiin iskulauseisiin, kuten ”Naiset eivät osaa pitää puoliaan”, ”Älä uskalla” ja ”Älä erotu”. Alkuperäisestä, oletetusti lannistavasta ja väheksyvästä lauseesta on yliviivauksen avulla tehty kannustava ja voimaannuttava. Selvää on, että mainosten pääosassa ei ole kosmetiikka vaan moderni pohjoismainen nainen: vahva, rohkea ja itsenäinen toimija.
Näiden iskulauseiden tarkoituksena on paitsi voimaannuttaa kohderyhmäänsä myös lähettää viesti miehille: emme enää siedä vähättelyä ja alistamista, nyt astumme eturiviin. Raamatun ihmiskuvaa kannattavan ja äärifeminismiä vastustavan ohikulkijan on helppo tuntea itsensä tai itselleen tärkeät arvot uhatuiksi ja provosoitua. Varmasti onkin niin, että mainoskampanjan taustalta löytyy paljon vihaa ja kostonhalua. Naisten kokema todellinen kaltoinkohtelu ja toisaalta kuviteltu syrjiminen ovat yhdistyneet vihaksi, joka armotta jyrää alleen sen tielle sattuvat kohteet. Ei kuitenkaan tarvitse olla kovin kummoinen psykologi ymmärtääkseen, että tuon vihan ja vahvuuden taakse kätkeytyy paljon pelkoa, arkuutta ja heikkoutta.
Tämä kirjoitus on erityisesti sinulle, joka reagoit kuvailemaani kampanjaan ärtymyksellä. Oletan, että olet todennäköisemmin mies kuin nainen. Pyydän, että yrittäisit samastua kampanjan naisiin ja heidän kanssasisariinsa. Tällainen empatian harjoittaminen on erityisen tärkeää siksi, että sille löytyy käyttöä lähempää kuin luuletkaan. Me kristityt naiset emme elä yhteiskuntamme ulkopuolella vaan olemme monessa mielessä sen aatteellisia kasvatteja. Se enemmän tai vähemmän vihainen nainen voikin siis ensi sunnuntaina istua kanssasi samassa kirkonpenkissä. Tai ehkä olet jo kauan sitten huomannut, että hän istuu kanssasi päivittäin samassa ruokapöydässä. Käänteinen ajatusleikki, jossa samastuttaisiin miehiin, olisi varmasti erittäin tarpeellinen meille naisille, mutta se jääköön jonkun miehen asiaksi.
Joudun nyt tekemään julkisen tunnustuksen: minuun Lumenen kampanjan iskulauseet osuvat ja uppoavat. Miten ihmeessä? Olen kristityn kodin kasvatti, kunnioitan Raamattua Jumalan ilmoitettuna sanana ja olen vakuuttunut siitä, että miehen kuuluu olla perheen pää ja seurakunnan johtaja. Yksinkertaisin vastaus on tämä: koska olen syntinen. Olen Eevan tytär, ja haluan hänen laillaan hallita miestä (1. Moos. 3:16 sanat ”mieheesi on sinun halusi oleva” eivät muuten tarkoita seksuaalista halua). Toinen vastaus on tämä: koska elän syntisessä maailmassa, jossa minua ei naisena aina kohdata ja kohdella oikein.
Suomalaiset nykynaiset elävät yhteiskunnassa, joka opettaa heitä pienestä pitäen toimimaan, puhumaan ja käyttäytymään samalla tavoin kuin pojat ja miehet. Koulussa, opinnoissa tai työelämässä ei pitkälle pötkitä sävyisyydellä tai alamaisuudella, vaan siellä pitää osata tuoda itsensä ja osaamisensa esille ja pyrkiä mahdollisimman korkealle. Siksi varsinkin aikuisiällä seurakuntaan tulevan naisen voi olla vaikea löytää luonteva rooli yhteisössä, jossa otetaan todesta miehen johtajuus osana Jumalan suunnitelmaa. Hän voi kokea omat vaikuttamismahdollisuutensa rajallisina ja turhautua, mistä voi seurata joko haastamista tai lannistumista. Pelko feministiksi leimautumisesta voi estää asian esiin nostamisen seurakunnassa. Kaikille naisille tämä ei suinkaan ole suuri ongelma: yksi sopeutuu jo luonteensakin puolesta mielellään rooliin, jossa ei tarvitse näkyä tai kuulua, ja toinen taas uskoo varmasti, että hänen kutsumuksensa naisena on Jumalan silmissä arvokas.
Koska perisynti vaikuttaa kaikissa, kaikkein parhainkin kristitty nainen käy sotaa vastakkaisen sukupuolen kanssa ja pyrkii horjuttamaan tämän asemaa. Uusi ihminen hänessä haluaa kuitenkin toimia Raamatun opetuksen mukaan. Kristitty nainen tietää, että tässä ei ole kyse vain ihmisten ja tapojen kunnioittamisesta vaan itsensä Jumalan tahdon noudattamisesta ja hänen palvelemisestaan. Raamatun kehotusten ja varoitusten todesta ottaminen voi synnyttää paitsi oikeaa arkuutta Jumalan sanan edessä myös vääränlaista varovaisuutta, joka saa vetäytymään ja passivoitumaan. Pelko siitä, astutaanko jonkin rajan yli, voi alkaa hallita. Synnin tekemisen välttämiseksi vetäydytään myös harmaalta alueelta, josta ei olla varmoja, eikä lopulta tehdä yhtään mitään.
Tämä epävarmuus ei ole pelkästään naisten yksinoikeus, ja uskon jokaisen ainakin jossain vaiheessa elämäänsä olevan epävarma omasta kutsumuksestaan seurakunnassa. Jokainen maallikko, oli hän mies tai nainen, siviilissä alainen tai toimitusjohtaja, joutuu seurakunnassa nielemään ylpeytensä ja antamaan päävastuun paimenelle. Miten hyvää harjoitusta tämä onkaan erityisesti viimeistä päivää varten, jolloin kaikkien on polvistuttava Jeesuksen eteen ja tunnustettava hänet Herraksi!
Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä naisille kerrotaan, millaista palvelusta Jumala arvostaa: ”Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista. Näin kaunistivat itsensä entisajankin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan. He olivat miehilleen kuuliaiset — Saarakin oli kuuliainen Abrahamille ja kutsui häntä herraksi. Ja Saaran tyttäriä tekin olette, kun teette hyvää ettekä anna minkään uhkailun pelottaa itseänne” (1. Piet. 3:4 ̶ 6; Vuoden -92 käännös tuo paremmin esiin, että kyse on juuri Saaran tyttäristä, ei Abrahamin. Abrahamin siementä olemme kaikki lupauksen kautta, Gal. 3). Nämä jakeet kertovat, että oikea kuuliaisuus ei tuo mukanaan pelkoa tai passiivisuutta vaan rohkeuden ja vapauden! Kun teemme hyvää rohkeasti, miesten asemaa kunnioittaen, Jumalan suunnitelma naisten kohdalla saa toteutua ja tehdä tyhjäksi Eevan perinnön. Kun kunnioitamme Jumalan asettamia rajoja, saamme toimia niiden sisällä niin täysillä kuin ikinä vain ehdimme ja jaksamme. Amerikkalainen teologi Barbara K. Mouser kirjoittaa tästä rohkaisevasti:
”Kun otetaan huomioon, että puolet maailman väestöstä ei kuule evankeliumia omassa kotimaassaan ja että niissä yhteiskunnissa, jotka ovat kuulleet evankeliumin, on lukemattomia eksyksissä olevia; kun muistetaan sairauksien, ravinnonpuutteen, kodittomuuden, lukutaidottomuuden, tietämättömyyden, ikääntymisen, riippuvuuksien, rikollisuuden, vankilatuomioiden, neuroosien tai yksinäisyyden mukanaan tuoma rasitus ja kurjuus, ei yhdenkään miehen tai naisen, joka on saanut Jumalalta kutsumuksen tehdä hänen armonsa tunnetuksi maailmassa sanoin ja teoin, koskaan tarvitse elää ilman tehtävää, jossa toimia Jumalan kunniaksi ja tämän langenneen maailman parhaaksi.” Barbara K. Mouser, Five Aspects of Woman (suom. Viisi näkökulmaa naiseuteen)
Jos tämä samastumisharjoitus on avannut silmiäsi edes hitusen sille arkuudelle ja heikkouden kokemukselle, joka nykynaisen itsevarman ja joskus vihaisen ulkokuoren alle kätkeytyy, pyydän sinua vielä pohtimaan, mitä näiden asioiden todesta ottaminen voisi tarkoittaa seurakunnissamme. Ennen kaikkea on kyse asenteesta, tavasta ajatella ja kohdata, mutta asenne johtaa myös konkreettisiin tekoihin. Paljon on jo tehty, iso kiitos siitä! Itse ajattelen, että se voisi tarkoittaa esimerkiksi tätä: naispuolisten roolimallien pyytämistä mukaan lasten- ja nuortenleireille, samastuttavien naishahmojen käyttämistä saarnoissa, naispuolisten seurakuntalaisten ohjaamista luotettavien ja viisaiden naissielunhoitajien luokse jne. Keskustellessani naispuolisten seurakuntalaisten kanssa olen huomannut, että jonkinlaisia konkreettisia suuntaviivoja sille, miten nainen voisi toimia seurakunnassa rohkeasti ja hyvällä omallatunnolla, kaivataan kovasti. Uskon, että kaikki aika, mikä tälle kysymykselle annetaan eri hallituksissa, työryhmissä ja kokouksissa, on investoimista Lähetyshiippakunnan tulevaisuuteen. Jätän tämän yhteisesti pohdittavaksemme!
Ida Heikkilä
Pyhän Kolminaisuuden seurakunta,
Vantaa
Kirjoitus liittyy uuden Pyhäkön Lampun naistyön teemanumeroon. Uusimman Pyhäkön lampun pääset lukemaan tästä: http://www.lhpk.fi/wp-content/uploads/2018/05/lamppu_2018_3_nettiin.pdf
