Ajatus seurakuntaan kasvamisesta nousi tänä keväänä ajankohtaiseksi, kun perheemme muutti Kuopioon. Uusi kaupunki ja uudet kujeet – vai onko sittenkään niin?
Olen saanut palvella oman toimen ohella pastorina useita seurakuntia ja joka seurakunnassa on ne omat pienet nyanssinsa. Sain olla osa Pyhän Markuksen luterilaista seurakuntaa Helsingissä melkein kymmenen vuotta. Sinä aikana kävin läpi useammankin kasvun vaiheen alun epäilyksistä luterilaisuuden aarteiden löytämiseen.
Luin muutama vuosi sitten David Augsburgerin kirjaa Rakkaus voi kasvaa: eheytyminen ja kasvu avioliiton vaiheissa, joka on kirja avioliiton kasvun vaiheista. Suosittelen lukemaan sen, jos sellaisen saat jostakin käsiisi. Kirjoittaja kuvaa avioliittoa kasvavana entiteettinä, jossa on neljä kasvun vaiheetta: unelma, pettymys, löytäminen ja syventyminen. Jokaiseen vaiheeseen liittyy omat erityispiirteensä, jotka luovat avioliitolle kontekstia, jossa sitä eletään todeksi.
Tuota kirjaa lukiessani sen sisältö alkoi elää omassa seurakunta- ja kutsumuskontekstissa. Pohdin, että niin kuin avioliitto kasvaa ja sillä on vaiheensa, voisiko samanlainen kehityskaari olla myös yksilön ja seurakunnan suhteessa: unelma, pettymys, löytäminen ja syventyminen?
Tulin mukaan seurakuntaan toiveikkaana, sillä olin pari edellistä vuotta etsinut seurakuntayhteyttä, sitä kuitenkaan löytämättä. Miten lienee ollut sinun kohdallasi? Pettymyksiltäkään ei ole voitu välttyä, siitä perisyntisyys pitää hyvän huolen. En usko, että pettymyksen toiset osapuolet välttämättä edes ovat olleet tietoisia aiheuttamastaan pettymyksestä
Ajan kanssa, Jumalan huolenpidossa, asiat ovat selvinneet ja kasvaminen on edennyt pettymysten läpi löytämiseen ja edelleen syventymiseen. Hän toimii ihmisten kautta monin eri tavoin, ihmisten siitä tietämättä. Sanotaan, että Jumalalla on monet kasvot, sillä seurakunta on kutsuttu palvelemaan – sen jälkeen, kun Herra itse on täydellisellä tavalla palvellut meitä. On tärkeää ymmärtää, että tulevan pyhän (16. sunnuntai helluntaista) evankeliumitekstissä Marialla on hyvä osa. Ilman tätä Marian osaa ei ole Marttojakaan.
Seurakunta on aina vaiheessa ja yksittäiset seurakuntalaiset ovat eri vaiheissa. Tämä on haastavaa, mutta myös antoisaa. Löytäjä voi rohkaista pettynyttä, unelmoija voi innostaa toisia tekemään, syventymisen vaiheessa kulkeva voi olla uskollisuuden esimerkki tai turvallinen tukipylväs. Kaikkia näitä kuitenkin kantaa ja johdattaa eteenpäin hän, Jeesus Kristus, joka vie laumansa viheriäisille niityille lepäämään, antaen sanansa ja sakramenttiensa kautta kasvun kaikille.
Jouni Anttila
pastori
