Olin jokunen vuosi sitten pitämässä naistenpäivää erään kristillisen järjestön leirikeskuksessa. Muuan veli kertoi siellä innostuneena, miten armolahjat toimivat heidän rukouspiirissään. Kävi ilmi, että hän tarkoitti loppujen lopuksi vain paria kolmea armolahjaa, joilla rukouspiirin uskovaiset hoitivat toinen toisiaan.
”Minä sanoisin, että armolahjat toimivat ennen kaikkea teidän leirikeskuksenne keittiössä”, vastasin tuolle veljelle. Olin näet keskustellut emännän kanssa, joka sairasti reumaa ja kärsi jatkuvista kivuista. Silti hän tahtoi käyttää kesänsä niin, että lapset ja nuoret pääsisivät halvalle leirille ja saisivat kuulla sanoman Jeesuksesta. Tätä minä sanoisin armolahjan palavaksi käytöksi.
Voisin kertoa toisen esimerkin lähetyskentältä. Japanissahan ei kirkollisveroja tunneta, joten seurakunnan on maksettava kaikki kulut kirkon rakentamisesta ja papin palkasta lähtien ja lisäksi vielä tehtävä kaikki seurakunnan työt talkootyönä. Jokaisella kristityllä on oma tehtävänsä, muuten homma ei pyöri. Tämähän on tilanne myös Lähetyshiippakunnassa.
Olin kerran kukkienkatselumatkalla erään seurakuntani jäsenen kanssa, jota en tuntenut kovin hyvin. ”Mikä on sinun palvelutehtäväsi meidän seurakunnassamme?” kysyin tältä noin 60-vuotiaalta rouvalta, jota kutsun tässä Nohara-saniksi. ”Vessansiivous”, rouva vastasi kuin pyssyn suusta – ja silmät loistaen.
Sitten sain kuulla tarkan selostuksen, minä viikonpäivänä ja millä systeemillä Nohara-san siivoaa kirkon ja seurakuntatalon vessat. Näin että se oli hänelle sydämen asia – että näet kuka tahansa kirkossa kävijä, olipa hän kristitty tai buddhalainen, löytää sieltä hohtavan puhtaat vessat. En tiedä, miksi tuota Nohara-sanin armolahjaa nyt kutsuisi, mutta sen tiedän, että se oli seurakunnalle hyvin tarpeellinen. Kuvitelkaapa, jos vessat siivottaisiin hutaisemalla, vastenmielisesti ja satunnaisesti, olisiko sellaisessa kirkossa mukava käydä?
Kerroin jutun ”vessansiivouksen armolahjasta” kerran Hengellisen elämän syventymispäivällä. Joku piti esimerkkiäni armolahjojen halveksimisena. Johon minä: ”Käypä tuolla itärajan takana seurakuntavierailulla. Sieltä löytyy montakin kirkkoa, jonne toivoisi nimenomaan tätä lahjaa!”
Nohara-san oli saanut tehtävänsä Jeesukselta, ja Jeesusta hän sillä palveli. Hän oli vähässä uskollinen, eikä etsinyt itselleen mainetta ja kunniaa armolahjansa avulla. Tätä asennetta minä jään usein kaipaamaan erityisesti niissä piireissä, jotka puhuvat eniten armolahjoistaan. Armolahjoja on kristillisessä kirkossa aina ollut, mutta vasta meidän aikanamme niillä on ruvettu keikailemaan ja niitä on ruvettu jaottelemaan hienompiin ja huonompiin.
Lopuksi kaksi kysymystä: Oletko koskaan kuullut puhuttavan kenestäkään uskovasta, joka olisi pyytänyt Jumalalta vessan siivoamisen armolahjaa? Ja toiseksi: mikä on se armolahja jolla Herra tahtoisi sinun omaa seurakuntaasi palvelevan?
Mailis Janatuinen
Lähetyshiippakunnan vapaaehtoinen naistyöntekijä
