Olen matkani varrella kohdannut monenlaista suhtautumista Raamattuun, ja oikeastaan itsekin suhtautunut siihen melko monella tapaa. Ennen uskoontuloani muistan, miten ajattelin, että Raamattu on ristiriitainen, vanhanaikainen ja täysin käyttökelvoton nykyaikana. Minua ärsyttivät kristityt, jotka tuntuivat pitävän sitä suurenakin auktoriteettina. Omat ajatukseni siitä perustuivat kuitenkin lähinnä kuulopuheisiin – ja vieläpä sellaisiin kuulopuheisiin, jotka olivat täysin tuulesta temmattuja. Olin kuullut ne sellaisten ihmisten suusta tai lukenut sellaisten ihmisten kirjoituksista, jotka eivät koskaan olleet vaivautuneet lukemaan Raamattua läpi edes kritisoidakseen sitä vakuuttavasti. Toki muistin joitakin raamatunkertomuksia pyhäkoulusta, jossa pääsin lapsena käymään, koska kotipaikkakunnallani oli melko aktiivinen ”pyhäkoulupiiri”, johon muutama sukulaisenikin kuului niin pitäjinä kuin osallistujinakin. Muistot olivat kuitenkin sen verran hataria, että luotin ennemmin muiden käsityksiin. Kaikesta vastarinnasta huolimatta sisälläni kyti pieni uteliaisuuden siemen. Nykyään on aika huvittavaa muistella, miksi en kuitenkaan tarttunut Raamattuun – pelkäsin nimittäin, että jos lukisin sitä, saattaisin tulla uskoon!
Nykyään ajatukseni Raamatusta ovat jotakuinkin päinvastaiset kuin elämäni alkutaipaleella. Olen siirtynyt leiristä toiseen – tänä päivänä en oikein jaksaisi ymmärtää niitä, jotka eivät pidä Raamattua minkäänlaisena auktoriteettina tai väittävät sitä museokamaksi. Minun nähdäkseni se on hyvinkin ajankohtainen, löydän sieltä lähestulkoon päivittäin asioita, jotka liittyvät omaan elämääni tavalla tai toisella. Luotan ja uskon siihen, että se on Pyhän Jumalan ilmoitus ja kokonaisuudessaan totta. Nimenomaan kokonaisuudessaan. En käsitä sellaista suhtautumista, jossa uskotaan osan Raamatusta olevan totta, mutta jonkun toisen osan olevan jotakin ihan muuta. Jos ei uskota Raamattuun kokonaisuudessaan, ei mielestäni voida uskoa mihinkään osaan siitä. Jos esimerkiksi uskotaan vain Jumalan rakkaus ja jätetään uskomatta siihen, että Jumala vihaa syntiä, menetetään jotain olennaista.
Raamattua pidetään usein myös erittäin kuivana ja ilottomana, täysin huumorintajuttomana kirjana. Olen tästäkin eri mieltä. Jumalalla on hyvä huumorintaju. Kuulun mieheni ja kahden ystäväpariskuntamme kanssa pienraamattupiiriin, jossa usein pääsemme havaitsemaan tämän Jumalan huumorintajun joko itse tekstistä tai siitä, mitä Jumala on tehnyt kunkin meistä elämässä, miten hän on johdattanut meitä. Oman elämäni esimerkkinä voisin mainita, miten aikanaan vannoin, että minusta ei koskaan tule opettajaa, enkä ainakaan mene yliopistoon, sillä eihän siitä mitään tulisi. No, tätä nykyä opiskelen yliopistossa äidinkielenopettajaksi. Älä koskaan sano ei koskaan.
Loppukevennyksenä voisin jakaa pienraamattupiirissämme esiin nousseen, suuresti hilpeyttä herättäneen jakeen. Olimme lukeneen Saarnaajan kirjan kymmenennen luvun, ja hetkeksi laskeutuneen hiljaisuuden jälkeen ryhmämme vitsiniekka totesi: ”Raamattu on totisesti ajankohtainen, täällä on Twitterkin ennustettuna!”
Älä ajatuksissasikaan kiroile kuningasta, äläkä makuukammiossasikaan kiroile rikasta, sillä taivaan linnut kuljettavat sinun äänesi ja siivelliset ilmaisevat sinun sanasi. (Saarn. 10:20)
Pauliina Lahti
Nehemian luterilainen seurakunta
Joensuu
