Internetin äärellä, osa 2

Blogi
4.9.2013

Internet on kaikkialla, ja kuten edellisessä tekstissä kirjoitin, se tuo omat mahdollisuutensa ja haasteensa elämäämme.  Eräs ystävä kuvasi netin sisältöä tähän tapaan: kuvittele huone, jossa yhdellä seinällä on oikeasti hyödyllisiä ja viihdyttäviä asioita. Kahdella seinällä melko harmittomia, mutta hyödyttömiä asioita. Neljännelle seinälle on kerättynä kaikki maailman synti, saasta ja pahuus. Kuinka moni internetin käyttäjä keskittyy esimmäiseen seinään? Entä kuinka moni malttaa olla katsomatta neljännelle seinälle? Entä mitä seiniä nettiä käyttävät lapsemme katselevat? Tässä toisessa osassa käsittelen neljännen seinän ongelmaa, joka tulee melkoisen usein vastaan papin työssä.

 

Nettipornoepidemia on räjähtänyt silmille

Internetin läsnäolo kaikkialla on räjäyttänyt suomalaisten olo-, työ- ja makuuhuoneisiin, keittiöihin ja vessoihin, opiskelijabokseihin sekä koulujen käytäville ja pihoille ongelman, jonka vakavuutta harvat vielä tajuavat. Nettipornon. Pornografista materiaaliahan on ollut siitä lähtien, kun ihminen on osannut piirtää. Ennen internetiä ihminen kuitenkin joutui näkemään vaivaa haureellisten kuvien hankkimiseksi. Piti kehdata kävellä kauppaan tai divariin ja piti maksaa lehti tai video. Piti ainakin näyttää täysi-ikäiseltä. Piti ottaa se riski, että joku tuttu huomaa, mitä postimyynnistä on tullut tilattua. Piti säilyttää materiaalia jossain, ja yhdessä lehdessä oli rajallinen määrä sivuja ja kuvia, rajallisella resoluutiolla. Mikään näistä rajoituksista ei päde netissä. Muutama klikkaus ja hakusana, näennäisen täydellinen yksityisyys, rajattomat resurssit ja kaikkea ilmaiseksi, kenelle tahansa.

Netissä kuvia on miljardeja ja aikuisviihdettä tarjoavia sivustoja miljoonia. Kymmenen vuotta sitten muistan kuulleeni, että yksin Japanista löytyy yli miljoona lapsipornosivustoa. Mikä onkaan luku nyt Japanissa? Entä maailmanlaajasti? Nopean internetin kautta mies näkee minuutissa enemmän naisia – ja naisvartaloita – kuin hänen esi-isänsä näkivät koko elämänsä aikana. Viime keväänä iltalehdistössä uutisoitiin, että tutkimuksen mukaan 70% suomalaismiehistä ja 30% suomalaisnaisista katselee pornoa. Voidaan puhua epidemiasta, ja luultavasti ainakin koko länsimaailmaa koskettavasta pandemiasta.

 

Riippuvuuden lainalaisuuksia

Jokainen uusi auki klikattu kuva tai video aiheuttaa etsinnän jännitystä ja seikkailun tuntua, ja siksi uuden dopamiinipiikin aivoissa. Usein harjoitettuna aivoissa tapahtuu molekyylitason muutoksia, jotka turruttavat aivojen normaalit mielihyväreaktiot, saavat aikaan hyperreaktiivisuuden (epänormaalin voimakas reaktiotaipumus) pornoa kohtaan ja heikentävät otsalohkon tahtokeskuksen toimintaa. Tahdonvoima murenee. Näin voi syntyä riippuvuus josta on vaikea päästä vapaaksi. Nettipornoon yhdistetty masturbointi ”johdottaa” hermoradat uusiksi niin, että ennen pitkää seksuaalinen kiihottuminen normaalitilanteessa, ilman pornoa ei enää onnistu. Yleensä miehet hakeutuvat asian suhteen hoitoon kuitenkin vasta sitten, kun pornoriippuvuuden aiheuttamat erektiohäiriöt käyvät ylivoimaisiksi. Nettipornon katselu aiheuttaa paljon väkevämpää riippuvuutta kuin ”perinteiset” lehdet ja elokuvat, ja siitä toipuminen kestää pidempään siksi, että se vaikuttaa aivoihin väkevämmin. Aivot voivat kuitenkin palautua, kun pornon käyttö ja siihen liittyvä masturbointi lopetetaan kokonaan. Jokaisella on siis toivoa! Lisää tietoa aivojen fysiologiasta riippuvuuksissa voit lukea Psyk.fi lehden numerosta 3/2013 (alkaen sivulta 31). Englanninkielistä materiaalia löytyy vaikkapa sivustolta yourbrainonporn.com.

Varsinkin kristityllä soppaan sekoittuu vielä syyllisyys. Hän tietää toimivansa väärin, tekevänsä syntiä. Hän pelkää kiinnijäämistä ja kulissien romahtamista. ”Jos nuo tietäisivät,  millainen oikeasti olen, en olis enää tervetullut…” Silti hän ei pysty lopettamaan toimintaansa, ja useimmiten uskoo olevansa ainut ongelman kanssa kamppaileva. Syyllisyys aiheuttaa pahaa oloa, ja pahaa oloa helpotetaan itsetyydytyksellä netin äärellä, se taas aiheuttaa lisää syyllisyyttä… Sama noidankehä-mekanismi toimii muissakin riippuvuksissa, oli sitten kyse ruuasta, pelaamisesta, seksistä tai päihteistä. Niissä ihminen lohduttaa itseään välineillä, jotka itse asiassa tuottavat vain lisää lohduttautumisen tarvetta. Jos sinä olet tällaisessa kierteessä, hae apua! Puhu pastorisi kanssa ja ripittäydy. Jotkut tarvitsevat myös terapeutin apua selvitäkseen eteenpäin. Sekin on suositeltavaa ja sallittua. Älä jää yksin kärvistelemään. Omatoimiavulla kierteen katkaiseminen on hyvin hankalaa tai jopa mahdotonta. Muista, että kaikki ihmiset ovat Jumalan lain rikkojia, ja ehkä joitakin äärimmäisen harvoja poikkeuksia lukuunottamatta kaikki ovat langenneet jollakin tavoin myös kuudennen käskyn alueella. Et ole yksin etkä ainoa.

 

Ei lasten käsiin!

Erityisessä vaarassa ovat tämän ajan lapset ja nuoret, jotka ovat käytännössä syntyneet ja kasvaneet internetin äärellä ja kaduilla komeilevien kolmimetristen alusvaatemainosten varjossa. Yliseksualisoitunut kulttuurimme vyöryttää kaupallisen seksuaalisuuden maneerit ja toimintamallit lastemme silmille (ja vaatteina tytärtemme päälle) jo pienestä pitäen. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Eka- ja tokaluokkalaisesikin ovat jo saattaneet katsella pornokuvia, jos eivät omistaan niin luokkakavereidensa kännyköistä. Vuonna 2011 liki 40% suomalaisista 9-16-vuotiaista ilmoitti nähneensä pornoa netistä tai muuten. Tämä taas aiheuttaa lapsissa suurta ahdistusta ja jopa masennusta. Tässä Uusi Suomi- verkkolehden artikkelissa käsiteltiin asiaa elokuussa 2013.

”Media is the message”, sanotaan. Suomeksi: Konteksti määrittää diskurssin rajat. Selkosuomeksi: Tietynlainen media (vaikkapa sosiaalinen media internetissä) kutsuu esiin juuri tässä mediassa pinnalla olevia ja toimivaksi todettuja muotoja ja käytäntöjä. Internetissä kuvien jakaminen on äärimmäisen helppoa ja yleistä. Tiedäthän, äiti ja isä, millaisia kuvia sinun teini-ikäinen tyttäresi tai poikasi kavereilleen jakaa someprofiileissaan? Entä millaisia kuvia hänen kaverinsa jakavat hänelle? Tässä englanninkielisessä blogikirjoituksessa kristittyjen teinipoikien äiti vetoaa teinityttöihin, poikiensa kavereihin.

Isä ja äiti! Jos olet hankkinut lapsellesi älypuhelimen, ja jos lapsesi käyttävät tietokonetta tai tablettia ilman valvontaasi, älä suhtaudu liian sinisilmäisesti internetiin! Jos oletat, että lapsesi katselevat huoneessaan vain niitä internetin kolmea turvallisempaa seinää, olet väärässä. Sinun tehtäväsi on suojella lastasi sellaiselta, joka voi vahingoittaa häntä, sekä reaalimaailmassa että netissä. Keskustele vaikkapa yllä olevien artikkelien äärellä lastesi kanssa, suoraan ja rehellisesti, mitä on tullut vastaan, mitä kaverit ovat näyttäneet. Pohtikaa, miten tulisi kristittynä toimia hämmentävissä tilanteissa, mikä on oikein ja mikä väärin, ja mitä voisi meidän ajassamme tarkoittaa Lutherin Vähän Katekismuksen selitys kuudenteen käskyyn: ”Meidän tulee niin peljätä ja rakastaa Jumalaa, että pidämme sanamme ja tekomme puhtaina ja kurinalaisina ja rakastamme ja kunnioitamme kukin aviopuolisoamme.”

Älypuhelimiin ja tietokoneisiin on saatavana suodatinohjelmia, joista ainakin ilmainen K9 Web Protection vaikuttaa hyvin toimivalta. Se on suunniteltu estämään pääsy sopimattomille sivuille (sekä lapsilta että aikuisilta) ja tarvittaessa sen avulla voi myös rajoittaa internetin käyttöaikaa vaikkapa klo 9-19 väliselle ajalle. Muitakin vastaavia ohjelmia on varmasti tarjolla. Jos itse kärsit pornoriippuvuudesta, älä jätä suodatinohjelman salasanaa omaan haltuusi. Silloin olet paremmassa turvassa kiusauksen tullessa.

 

14 syytä, miksi porno vahingoittaa sinua ja lapsiasi

Miksi porno sitten on väärin? Miksi se muka vahingoittaa käyttäjänsä? Kysehän on vain aistillisista kuvista ja videonpätkistä. Ei kai niiden katsominen ketään vahingoita? Tässä joitakin syitä:

  1. Kuvat ja videot esittävät oikeita ihmisiä. Kun katsot pornoa, katsot jonkun äidin ja isän tytärtä ja/tai poikaa. Katsot Jumalan ihmeellisesti omaksi kuvakseen luomaa taideteosta, mittamattoman arvokasta, joka on pannut itsensä alennusmyyntiin, miljoonien silmäparien katsottavaksi ja himoittavaksi.
    [hr_invisible]
  2. Tai mikä vielä pahempaa, joku toinen on pannut hänet alennusmyyntiin. ”Pornoteollisuus” on teollisuutta, jossa joku hankkii taloudellista voittoa käyttämällä hyväkseen jonkun toisen hankalaa taloudellista tilannetta, huumausaineriippuvuutta, naiiviutta, nuoruutta, kokeilunhalua, helpon elämän ja suosion kaipuuta, esillä olon tarvetta, seksihimoa ja -riippuvuutta…  Katsomalla pornoa osallistut tämän ”teollisuudenalan” ylläpitämään riistoon, hyväksikäyttöön ja ihmisen arvon halventamiseen. Valitettavan usein myös lasten hyväksikäyttöön, ihmiskauppaan ja seksuaaliseen väkivaltaan. Entä jos oma tyttäresi tai poikasi joutuisi tähän alennusmyyntiin?
    [hr_invisible]
  3. Tämän teollisuuden hampaisiin joutunut nainen oppii nopeasti vihaamaan ja halveksimaan miehiä ja vaarantaa sekä fyysisen että henkisen terveytensä. Ja mies oppii kohtelemaan naisia pelkkinä halpoina ja kertakäyttöisinä esineinä. Tämän englanninkielisen linkin takaa voit tutustua yhden entisen pornotyöläisen (mielestäni sana ”pornotähti” on sangen murheellinen ja harhaanjohtava) ajatuksiin ammatistaan.
    [hr_invisible]
  4. Internetistä löytyy varmasti myös ns. ”reilun kaupan pornoa”, omasta mielestään vapaiden ja onnellisten ihmisten vapaaehtoisesti ja omasta halustaan tuottamaa materiaalia. Nämäkin ihmiset Jumala on kuitenkin luonut ja tarkoittanut yhden miehen vaimoiksi ja yhden vaimon miehiksi, ilahduttamaan ja palvelemaan suloillaan omaa aviopuolisoaan, ei kenen tahansa satunnaisen katselijan haluja ja himoja. Jeesus sanoo hyvin yksiselitteisesti: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa. (Matt 5:28) Tämä pätee myös miestä himoiten katsoviin naisiin, miestä himoiten katsoviin miehiin jne.
    [hr_invisible]
  5. Porno opettaa miehen ”katsomaan naista himoiten”. Myös arjessa pornon katselija alkaa nähdä entistä enemmän ihmisten sijasta pelkkiä objekteja, rintoja ja peppuja, ja oppii kurkistelemaan ja tirkistelemään. Siksi porno helposti turmelee yksinkertaisen ja viattoman kanssakäymisen arkipäivän normaaleissa ihmissuhteissa.
    [hr_invisible]
  6. Porno opettaa naisen ”tulemaan katsotuksi himoiten”. Se, mikä 1990-luvun alussa olisi ollut sopimattoman paljastavaa vaatetusta kaupunkikuvassa, on nykyään ylipeittävää jopa kirkkovaatetukseksi. Tienvarsien, lehtien ja telkkarin photoshopattujen alusvaatemainosten langanlaihojen povipommien kuvista tyttöset oppivat jo nuorena, miltä naisen pitäisi näyttää ja miten poseerata – ja ahdistuvat ”lihavuudestaan” tai ainakin jostain ruumiinosastaan, joka ei vastaa kiillotettua ihannetta.Tyttö oppii ajassamme, että hänen tulee näyttää – ei ihanalta, kauniilta, söpöltä, mukavalta – vaan haluttavalta. Pitää olla ”hot”, jotta kelpaa. NOT! Tässä erityisesti isät ovat avainasemassa. Pitäkää huoli siitä, että tyttärenne tietävät pienestä pitäen, että he ovat ihania ja kauniita silmissänne! Kehukaa ja ihailkaa heidän kuultensa myös vaimoanne! Näin rakennatte tyttärellenne itseluottamuspankkia murrosiän myllerryksiä varten. Tyttö, joka on oppinut luottamaan, että on ihana isänsä silmissä, voi säästyä paljolta vetovoimansa testailulta ja varmistelulta kehittyvän naiseuden vuosina. Ja äidit! Lopettakaa omasta ulkonäöstä ja kauneusvirheistänne valittaminen tytärtenne kuullen, edes heidän tähtensä! Jokainen nainen on kaunis, kun kantaa itsensä iloiten ja kehoaan häpeilemättä.
    [hr_invisible]
  7. Ihmisen aivot on rakennettu niin, että hän tulee yleensä taitavaksi siinä, mitä harjoittelee ahkerasti. Siksi pornon maailmankuva siirtyy internetin pornosivuilta äärimmäisen helposti ja nopeasti myös käytännön elämään ja osaksi käyttäjän arkisia ajattelumalleja. Tajusin tämän joskus vuosia sitten opiskeluaikana pitäessäni rippikoululaisille ”rakkaus-seksi-seurustelu-avioliitto” -oppituntikokonaisuutta. Murrosikäisten poikien seksuaalisuuteen liittyvä sanasto oli äärimmäisen teknistä, yhtä poraamista, jyskytystä, jyystämistä ja painamista. Kuinka moni meidän lapsistamme ja nuoristamme saa ensisijaisen seksuaalikasvatuksensa pornoteollisuuden tarjonnasta?
    [hr_invisible]
  8. Porno pelkistää seksuaalisuuden monitahoisen ja ihanan lahjan ulkoiseksi, tekniseksi suoritukseksi, aktiksi, panoksi, asennoiksi, lähikuviksi sukupuolielimistä. Suurin ja tärkein ihmisen sukupuolielimistä, se, joka on korvien välissä, jää huomiotta ja surkastuu.
    [hr_invisible]
  9. Pornokuva ei sano koskaan ”ei”. Pornokuvan kanssa ei tarvitse myöskään kommunikoida, eikä sille tarvitse paljastaa omia toiveitaan, tarpeitaan ja pelkojaan sängyssä. Siksi pornon käyttäminen on ”helpompaa” kuin oikeiden ihmissuhteiden solmiminen ja niissä vaivan näkeminen. Avioliiton arjessakin se voi olla usein helpompaa kuin elävän ja todellisen puolison kohtaaminen ja sen riskin ottaminen, että häntä ei tällä kertaa kiinnostakaan intiimi läheisyys. Helppoutensa tähden porno estää käyttäjäänsä panostamasta oikeisiin ihmissuhteisiinsa, estää kasvamasta ihmisenä ja aviopuolisona.
    [hr_invisible]
  10. Samasta syystä porno jättää käyttäjänsä tyhjäksi. Se ei aidosti vastaa niihin tarpeisiin, joita sillä yritetään täyttää. Ei synny yhteyttä, ei sielujen sympatiaa, ei jakamista, ei vastuun kantamista, ei toinen toisensa palvelua, ei juuri mitään siitä, miksi Jumala keksi seksin.
    [hr_invisible]
  11. Porno opettaa hedonismia, mielihyvän tavoittelua ja jopa mielihyvän palvontaa. Siinä orgasmin saavuttaminen on tärkeämpää kuin sitoutuminen ja yhteisen elämän jakaminen ja siitä vastuun kantaminen. Siinä oma mielihyvä on tärkeämpää kuin se, mikä on oikein ja totta. Hedonismi on yksi epäjumalanpalveluksen muoto. Siinä ihminen odottaa ja etsii kaikkea hyvää elämäänsä mielihyvää tuottavista asioista, palvoo luotua, ei Luojaa.
    [hr_invisible]
  12. Porno on suora tie persoonallisen pahan todellisuudelle luoksesi. Sen avulla perkele kietoo ja pyrkii tuhoamaan sekä materiaalin tuottajat että sen käyttäjät. Siksi pornon kanssa ei pidä leikittellä.
    [hr_invisible]
  13. Kristityn pornon käyttäjän omatunto joutuu venymään ja paukkumaan monella alueella. Hän tietää rikkovansa Jumalan käskyjä, peittelee jälkiään ja valehtelee, tuhlaa uni-, työ- tai opiskeluaikaa, mahdollisesti rahaa, varastaa salasanoja ja esiintyy peitellyillä identiteeteillä. Ja tulee samalla tukeneeksi arveluttavia liiketoimia oman mielihyvänsä saavuttamiseksi. Silloin se, mikä toimii (kiihottaa) on oikein ja hyvää, ei se, mikä oikeasti on oikein. Kun vääryys saa vallan yhdellä keskeisellä ihmisenä olemisen alueella, voi olla hyvin vaikea pitää kiinni oikeasta ja todesta muillakaan osa-alueilla. ”Mikäpä minä olisin näistä uskonasioista puhumaan, kun olen tällainen…” Tahdonvoiman mukana moraali ja rohkeus rapautuu.
    [hr_invisible]
  14. Jos ja kun tiedät toimivasi väärin, ja silti toimit niin, asetat koko omantuntosi ja sielusi iankaikkisen kohtalon suureen vaaraan. Mitä enemmän ihminen opettelee tekemään vastoin omaatuntoaan, sitä taitavammaksi hän siinä tulee. Toistuva toimiminen vastoin omaatuntoa johtaa ennen pitkää paatumukseen ja pitkittyessään hengelliseen kuolemaan.

 

Mitä pitäisi tehdä?

  1. Jos käytät itse pornoa, tee parannus, käytä ripin lahjaa. Syntien ääneen tunnustaminen ja anteeksisaaminen on verraton lääke kaikkein sitkeimpiäkin helmasyntejä vastaan.
  2. Lopeta pornon katselu heti tänään ja estä itseltäsi pääsy pornografisen materiaalin äärelle netissä. Heti.
  3. Jos et itse pääse irti, hae apua. Pastorin kanssa voit varmasti keskustella myös terapiaan hakeutumisesta.
  4. Pysy seurakuntayhteydessä. Kristuksen seurakunta on kaikenlaisten syntisten sairaala.
  5. Suojele lastesi lapsuus ja nuortesi nuoruus. Älä jätä heitä täysin suojaamattoman ja rajoittamattoman internetin armoille. Sinä olet heistä vastuussa!

Janne Koskela, Oulu

Janne Koskela

Pastori

Helsinki: Markus ,