Joulukuu on ehdottomasti parasta aikaa vuodesta. Vaikka joululaulut soivat joka vuosi aikaisemmin radiossa ja joulusuklaat tekevät tuloaan kauppoihin viimeistään lokakuussa, ei tämä ainakaan omalta osaltani pääse pilaamaan ”joulufiilistä”, joka syntyy viimeistään ensimmäisenä adventtina kirkossa. Aina syksyn tullen tuntuu, että jouluun on ikuisuus, mutta yllättäen se saapuukin varsin nopeasti. Lapsena joulukuu kului tuskaisen hitaasti, kun joka päivä tiedosti tarkalleen, mikä päivä oli menossa, suklaakalenterin avulla tietenkin. Nyt tilanne on jälleen se, että opiskelun dead linet painavat päälle ja joulun odotukseen pääsee kunnolla rauhoittumaan vasta vajaata viikkoa ennen aattoa.
Tänä vuonna joulun odotus on kuitenkin ollut erilaista kuin aikaisemmin. Kertomus Betlehemissä seimeen syntyvästä lapsesta ja hänen odottamisensa saa uutta perspektiiviä, kun saan samalla odottaa omaa esikoistani. Ja vaikka synnyttämisen aika omalla kohdallani koittaakin vasta keväällä, eläydyn Marian näkökulmaan jo nyt.
Joulun aika herkistää mielen havainnoimaan läheisiä ihmisiä ja myös niitä tuntemattomia lähimmäisiä, jotka tulevat kadulla vastaan joka päivä ilman, että kiinnitämme heihin sen suurempaa huomiota. Odotusaikana olen tietenkin herkistynyt havainnoimaan etenkin lähimmäisistä pienimpiä. Mutta hehän ovatkin juuri niitä, joista Jeesuskin kehottaa meitä ottamaan mallia.
Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: ”Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut (Matt. 18:2-5).
Monissa joululauluissa haikaillaan lapsuuteen, siihen murheettomaan ilonpitoon ja vankkaan luottamukseen sekä turvallisuuteen. Jumalan lapsilla on se etuoikeus, että meidän ei tarvitse vain haikailla ja muistella, vaan me saamme tänäkin jouluna (kuten kaikkina muinakin päivinä vuodessa) iloita Herrassa, luottaa ja turvata Häneen. Saamme heittäytyä Isän käsivarsille ja jättää huolemme ja murheemme Hänen kannettavakseen, sillä Hän on lunastanut meidät lapsikseen Poikansa kautta, kuten aikanaan lupasikin Jesajan kirjan luvussa 9 jakeissa 6–7:
Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.
Siunattua joulua!
Pauliina Lahti
Nehemian luterilainen seurakunta
Joensuu
