Joensuun teologipiiri opintoretkellä Oulussa

Blogi
17.10.2019

Joensuussa on mahdollista opiskella teologiaa ylipistotasolla yhtenä kolmesta

Teologipiiri oppi Oulussa mm. varhaiskirkosta, jatkokouluttautumisesta ja 1. Mooseksen kirjasta.

paikasta Suomessa. Itä-Suomen yliopisto onkin valmistanut monia Lähetyshiippakunnan palveluksessa olevia pastoreita ja vapaaehtoisia. Kuitenkin ylipiston tehtävä on kouluttaa tieteentekijöitä, eikä saarnaajia tai paimenia. Tämän takia on jo vuosia yliopisto-opiskeluiden ohella pyörinyt teologipiiri, jossa teologiaa opiskelevat ovat saaneet hengellistä koulutusta lähetyshiippakunnan yhteydessä. Opintopisteitä ei siitä ole saanut, mutta eväitä hengelliseen työhön.

Oulussa tämän vuoden pastorina työskentelevä Mika Tervakangas on myös entinen teologipiiriläinen, ja hän yhdessä TT Pauliina Pylvänäisen kanssa kutsui Joensuulaisia teologeja ekskursiolle Ouluun syyskuun lopussa keskustelemaan teologiasta. Alkukirkon tutkimuksesta, teologisesta koulutuksesta ja muusta teologeja kiinnostavasta. Retki alkoi torstaina siirtymisellä Joensuusta Ouluun, ja jo matkan aikana pääsimme yhdessä pohtimaan Lähetyshiippakunnan tilannetta ja Nehemian seurakunnan viikkotoimintaa ja elämää. Torstai-iltana pastori Janne Koskela kertoi opiskeluistaan Lutheran Church–Missouri Synodin järjestämässä teologian jatkokoulutusta tarjoavassa ohjelmassa. Vaikka pääsääntöisesti pastorit Suomessa ovat maistereita, hengellisen työn tarpeiden ja yliopiston tarjoamien työkalujen on kuitenkin välillä suuri kuilu. Jos mahdollista, on hyvä pitää mielessä, että teologiaa voi opiskella myös tunnustus mielessä ja Raamattu kädessä.

Perjantaina pohdittiin TT Pauliinan Pylvänäisen tutkimusta sivuavaa aihetta, kirkkoisien ja alkukirkon tulkintaa nykyisessä aateilmastossa. Erityisenä kysymyksenä oli feminismin ja feministiteologian vaikutus tulkintaan. On yleinen ajatus, että halutaan palata vanhaan, siihen mitä alkukirkkokin opetti, mutta alkukirkon opetuksesta liikkuu paljon erilaisia huhuja ja vääriä käsityksiä. Enää ei tahdota lukea varhaisen kirkon tekstejä, vaan mieluummin otetaan katkelmia hautakivistä tai muista kirjoituksista, joita ei selvästikään ole tarkoitettu opetukseksi.

Illalla saimme lähteä Oulusta Muhokselle, jossa pastori Ilkka Pöyry oli vaimonsa kanssa valmistanut meille paitsi ruokaa, myös ohjelmaa. Tutustuimme Muhoksen kirkkohistoriaan ja Ilkan omaan elämään. Illalla saimme nauttia kylmästä Muhosjoesta ja lämpimästä saunasta.

Lauantaina saimme vielä aamulla kuulla pastori Antti Leinosen pohdintoja Genesiksen ensimmäisistä luvuista ja siitä, kuinka niiden kielellä on paljon yhteistä juutalaisen temppelijumalanpalveluksen kanssa. Syötyämme vielä pohjoisen rovastikunnan yhteisessä yhteisöjen päivässä lähdimme takaisin kotiin ravittuina sekä fyysisesti että hengellisesti. Nautimme hetkipalveluksista läpi koko retken ja saimme kuulla Jumalan sanaa ja todistusta hänen valtakunnastaan.

Teologien välinen yhteys on tärkeää, ja kirkon ykseydelle on elintärkeää, että eri seurakuntien pastorit ja vastuunkantajat tuntevat toisensa. Kun opetamme yhteisestä pelastuksesta Kristuksessa, rakennamme myös yhteistä kirkkoa.

Pertti Pehkonen

Samuli Siikavirta

Pastori (virkavapaalla)

Helsinki: Markus ,