Sinä adventtina minulla oli seinälläni vähän epätavallinen joulukoriste: nauharuusukkeella varustettu musta pahvisydän. Olin selittänyt joskus sen avulla joulun sanomaa japanilaisille lapsille, mutta myöhemmin siitä oli tullut minun ikioma joulukoristeeni. Koriste muistutti siitä, ettei minulla sinäkään vuonna ollut muuta lahjaa annettavaksi seimen lapselle kuin syntinen sydämeni. Kulunut vuosi oli paljastanut sisimmästäni taas sellaista pahuutta, jota en tiennyt siellä olevankaan – muuta kuin tietysti teoriassa.
Onneksi tiesin voivani tehdä Jeesuksen kanssa sinäkin jouluna vaihtokaupan: antaisin hänelle mustan sydämeni ja saisin häneltä lahjana valkoisen tilalle. Mutta japanilaiset eivät sitä tiedä, ja jokaisen joulun alla koettavat kaikki kristilliset kirkot levittää tätä ilosanomaa kaikin mahdollisin keinoin.
Siihen aikaan olin töissä Nishi-Akashin seurakunnassa, jonka kirkkokuorolla oli tapana laulaa aatonaattona joululauluja rautatieasemalla, luvan päälle tietysti. Japanin nykyinen keisari on syntynyt 23. joulukuuta, mistä päivästä on tehty kansallinen vapaapäivä. Kristilliset kirkot pitävät yleensä joulukokouksensa silloin, koska 25. päivä on työpäivä.
Halusin kuulla tuon konsertin, joten nousin kuudelta pyöräni selkään ja läksin polkemaan muutaman kilometrin matkaa rautatieasemalle. Tuuli puhalsi navakasti pohjoisesta, ja Venus vilkutti taivaalla suorastaan ylimaallisen kirkasta valoaan. Lähetin sen mukana terveiset rakkailleni toiselle puolen maapalloa.
Korvalappustereolta soivat uuden joululaulukasetin sävelet, kun puikkelehdin isolla maantiellä autojen vieressä. ”Kerran loppuun satu joulun saa, suru säveliä sumentaapi…” lauloi kasetti. Niin se on, ajattelin: jolle joulu on vain satua, hän menettää sen hohteen ennemmin tai myöhemmin. Mutta jolle joulu on yhtä kuin Jeesus, se saa omakseen ”joulun ainaisen”. Suru on kyllä sumentanut monta minunkin jouluani, mutta se ei ole voinut niitä kokonaan pilata. Päinvastoin, juuri murheen täyttämät joulut ovat jääneet mieleen niinä jouluina, jolloin Jeesus oli minua kaikkein lähinnä.
Nishi-Akashin rautatieasemalla kaikuivat sinä aatonaattona kristilliset joululaulut. Monet japanilaisetkin tuntevat nuo sävelmät, niin paljon kuin niitä tavarataloissa soitetaan jokaisen joulun alla. Mutta tuntevatko he sanat ja sanoman, se on jo toinen juttu.
Kiyoshi kono yoru / mitsuge ukeshi
Enkel’ taivaasta ilmoitti heill’/ suuri koittanut riemu on teill’:
Kristus syntynyt on. Kristus syntynyt on.
Ihmiset hidastivat askeleitaan kuullessaan kirkkaat sävelet aseman kylmässä, kaikuvassa aulassa. Juuri tämähän on paras tapa juhlia joulua, tajusin kuoroa kuunnellessani. Tännehän joululaulut kuuluvat – niiden ihmisten arkeen, jotka eivät joulun lapsesta mitään tiedä. Onhan Kristus syntynyt heillekin – juuri heille!
Siitä tuli elämäni paras joulukonsertti.
Mailis Janatuinen
Lähetyshiippakunnan vapaaehtoinen naistyöntekijä
