Kirkkomme saa Elämän puolesta -yhteyshenkilön

Lähetyshiippakunnan Elämän puolesta -yhteyshenkilönä aloittaa Hanna Brummer (kuvassa oikealla). Kuva: Mirko Brummer

Lähetyshiippakunnan seurakunnat saavat vuodenvaihteessa käyttöönsä oman Elämän puolesta -yhteyshenkilön, joka pitää esillä syntymättömien lasten oikeutta elämään. Hiippakuntaneuvosto nimesi joulukuun kokouksessaan yhteyshenkilöksi Hanna Brummerin Lohjan Pyhän Ristin seurakunnasta. Brummer aloittaa tässä vapaaehtoistehtävässä talven aikana, ja toimii yhdessä miehensä Mirkon kanssa.

Tehtävän perusta luotiin lapsuudessa

Hannalla ja hänen miehellään on pitkä kokemus syntymättömien lasten oikeuksien puolustamisesta. Hannan kohdalla perusta asialle luotiin jo lapsuudessa:

– Äitini tuli uskoon, kun olin pieni lapsi. Hän oli mukana Ylioppilaslähetyksessä (sittemmin Opko), joka oli tuohon aikaa aktiivinen Pro life -työssä. Muistan myös Lennart Nilssonin kirjan syntymättömän lapsen kehityksestä. Luimme sitä äitini kanssa aina, kun perheeseemme odotettiin vauvoja.

Äidin esimerkki ja kirja vaikuttivat Hannaan vahvasti. Hänelle on aina ollut selvää, että syntymätön lapsi on ihminen alusta alkaen. Biologinen ihmiseksi tulon hetki on täysin kiistaton: Kun hedelmöitys on tapahtunut, ihmisen elämä on alkanut. Tämä on tieteellinen tosiasia.

– Toinen ja iso kysymys on, minkä arvon me alkaneelle elämälle annamme. Onko jokainen ihminen yhtä arvokas vai onko joku raja, joka määrittelee, ettei tietyn ikäinen ihminen ole yhtä arvokas kuin joku toinen, Hanna kysyy.

Peruuttamaton kutsumustehtävä

Käänteentekevä hetki Hannan elämässä sijoittuu vuoteen 1992. Tuolloin hänen kihlattunsa ja nykyinen aviomiehensä törmäsi Israelin-matkallaan paikalliseen Pro life -järjestöön.

– Mirko toi matkalta mukanaan esitteitä, joissa oli kuvia tapetuista syntymättömistä lapsista. Hän oli hyvin järkyttynyt, ja niin olin minäkin. Koko senastisen elämäni aikana minulle ei ollut opetettu aiheesta mitään. Kun näin kuvat, ja sulhaseni itkevän, meillä ei ollut paluuta. Meidän elämässämme on aika ennen kuvia ja aika niiden jälkeen, Hanna kuvailee.

Syntymättömien lasten oikeuksien puolustaminen laskettiin tulevalle avioparille kutsumustehtäväksi. Näin Jumala vastasi heidän rukoukseensa saada jokin yhteinen tehtävä. Pariskunta ryhtyikin ottamaan yhteyttä kaikkiin mahdollisiin uskoviin ihmisiin, joita he tunsivat. Ensin he järjestivät pastori Niilo ja lääkäri (myöhemmin kansanedustaja) Päivi Räsäsen kanssa Pro life -tapahtuman. He myös vierailivat tapahtumissa, seurakunnissa ja kouluissa sekä osallistuivat Pro life -tapahtumiin Norjassa, Ruotsissa, Israelissa, Hollannissa, Tanskassa, Saksassa, USA:ssa ja Venäjällä. Myöhemmin Brummerit myös innostuivat järjestämään aiheeseen liittyviä mielenosoituksia.

– Helsingistä tuli vakituinen paikka, jossa pidimme esillä ständejä ja jaoimme kuvakortteja abortista, Hanna muistelee.

Hanna on puolustanut syntymättömien lasten oikeuksia myös Venäjällä. Kuva: Mirko Brummer

Kuoliaaksi vaiettu aihe

Hannan mukaan syntymättömien lasten ihmisoikeudet, abortin eettiset kysymykset ja siihen liittyvät varjopuolet ovat Suomessa kuoliaaksi vaiettuja aiheita, joista ei haluta puhua.

– Vaikka olemme monta kertaa olleet jakamassa kuvakortteja abortoiduista sikiöistä Helsingin ydinkeskustassa, mikään media ei ole koskaan noteerannut meitä, Hanna toteaa.

Vaikenemisen kulttuuri vaikuttaa huomaamatta myös kristittyjen elämään. Hannan mukaan myös uskovan on usein vaikea tehdä oikein, sillä olemme huomaamattamme ja tietämättämme valmiiksi mukautuneet moderniin elämänmenoon.

– Tarkemmin ajattelematta meillä voi esimerkiksi olla ajatus, että on oikeus kaikin tavoin säädellä lasten määrää. Ajatus vain tulee automaattisesti, Hanna kuvailee. Hän mainitsee esimerkkinä abortoivat ehkäisyvälineet.

Hannan mukaan yhteiskunnassamme vallitseva vaikenemisen ilmapiiri johtuu osittain meistä kristityistä, jotka olemme perinteisesti passiivisia ja haluttomia asettua vastarintaan. Toisaalta Suomessa myös ajatellaan usein, että abortti on vain lääkäreille ja sairaanhoitajille kuuluva asia. Niinpä tavallisten ihmisten ei tarvitse ottaa siihen kantaa, ja asioita pidetään liian vaikeina ymmärtää. Perusasiat ovat kuitenkin selkeitä ja jokaisen ymmärrettävissä.

Kutsumuksen saamisesta lähtien Hanna on itsekin joutunut vastakkain vaikenemisen kulttuurin kanssa:

– Kun törmäsin abortin todellisuuteen, ensimmäinen reaktio oli, että hetkinen, minähän olen muusikko, en voi ymmärtää tällaisista asioista mitään!

Hannasta tuntui absurdilta kertoa aborttiin liittyvistä asioista julkisesti tai lähteä jakamaan siihen liittyviä kuvia, koska hänen omassa viitekehyksessä sellainen ei ole ollut tapana. Monet pelon ja häpeän tunteet Hanna onkin joutunut kohtaamaan ja voittamaan:

– Pelottaa, jos joku on sitä mieltä, että olen idiootti. Häpeä tulee siitä, että joka tätä asiaa pitää esillä, on todella moninkertaisessa vähemmistössä.

Voitettavana on Hannan mukaan myös ”oma liha”: Jokainen ihminen haluaisi olla tykätty ja ihailtu, mutta tässä toiminnassa ihmisten reaktiot voivat olla monenlaisia.

– Vaikka tietää asian oikeaksi ja hyväksi, joka kerta hävettää, pelottaa ja nolottaa. Luonnostaan tätä ei haluaisi tehdä, hän myöntää.

Hannan mukaan nämä esteet voidaan ylittää, kun keskittyy faktoihin: Ihminen on täysi ihminen elämänsä ensi hetkestä lähtien. Jokaisella ihmisellä on samanlainen arvo. Tämä sopii yllättävää kyllä hyvin yhteen nyky-yhteiskuntamme yhdenvertaisuusajattelun kanssa. Myös abortin kohdalla on mahdollista kysyä, ovatko kaikkien ihmiset oikeudet yhdenvertaisia, toteutuuko tasa-arvo syntymättömien lasten kohdalla ja onko kohtu turvallinen tila.

Aborttia puolustetaan usein sanomalla, että naisella on oikeus omaan ruumiiseensa. Hanna kertoo olevansa tästä ihmisenä ja naisena ehdottomasti samaa mieltä. Hän kuitenkin lisää, että kohdussa oleva lapsi ei ole missään vaiheessa osa äidin elimistöä. Lapsi on kyllä yhteydessä äitiinsä napanuoran ja istukan kautta, mutta hän ei ole osa tämän kehoa.  Lapsi voi myös olla eri sukupuolta tai erivärinen kuin äiti.

– Kristittyinä olemme velvoitettuja noudattamaan Raamatun ohjeistusta ja pitämään näitä asioita esillä. Meillä on siihen oikeus ja velvollisuus ja voimme tehdä sitä rohkeasti Jumalan Sanan pohjalta, sillä Suomessakin perustuslain mukaan on sananvapaus, Hanna painottaa. Tosin sananvapaus on jo uhattuna, mistä on osoituksena kansanedustaja Päivi Räsästä ja piispa Juhana Pohjolaa vastaan vuonna 2022 alkanut käynnissä oleva oikeusprosessi.

Yhä raaistuva yhteiskunta

Suomen eduskunnan viimeisin uudistus aborttilakiin tuli voimaan syyskuussa 2023. Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta

Vuoden 1970 aborttilaki antoi naisille oikeuden tehdä abortti sosiaalisiin syihin vedoten ja vuoden 2023 aborttilain mukaan abortin saa sosiaalisin syin 12. raskausviikkoon asti omasta tahdosta ja pyynnöstä ilman lääkärinlausuntoja. Viime vuosikymmenien aikana yhteiskunnassamme on tapahtunut monia muutoksia, jotka osoittavat, mitä seurauksia maallemme on lain höllentämisestä ollut.

Hanna nostaa esille, että ikäluokkien pieneneminen on suoraan verrannollinen aborttien määrään:

– Vuonna 1969 syntyneet oli viimeinen ikäluokka, joiden mennessä armeijaan oli vuosittain kolme saapumiserää. Vuonna 1970 syntyneistä lähtien lähtien saapumiseriä on ollut vain kaksi. Tämä vaikuttaa suoraan Suomen maanpuolustukseen ja huoltovarmuuteen sekä yhteiskunnan elinvoimaisuuteen.

1970-luvun alussa abortteja tehtiin vuosittain noin 22 000. Tilastojen mukaan 2023 tehtiin 8188 lääkkeellistä aborttia, 103 kirurgista aborttia ja 18 jollain muulla tavalla tehtyä aborttia. Ns. katumuspillerin käyttöä ei lasketa raskaudenkeskeytykseksi. Reseptivapaita pakkauksia on myyty noin 100 000 vuodessa. Lääkkeelliset eli kemialliset abortit ovat yleisiä, koska ne ovat terveydenhuoltojärjestelmälle helpompia, halvempia ja kätevämpiä. Henkilökunnan ei tarvitse olla tekemässä abortteja niin paljon, ja näkemässä niiden aiheuttamaa karmeaa todellisuutta. Tosiasiassa moni kemiallisen abortin tehnyt on kokemastaan järkyttynyt. He ovat myös vaarassa jäädä yksin. Koska terveydenhuollossa aborttia pidetään hyvänä asiana, ja siitä puhutaan naisen hoitamisena, viiveellä tuleviin henkisiin seurauksiin ei ole tarjolla tukea.  Jälkihoidosta tai palautumisesta ei puhuta mitään.

Yhteiskunnallisista muutoksista Hanna nostaa esille myös hyväksyvämmän suhtautumisen eutanasiaa kohtaan. Kun Suomessa on viime vuosikymmenien ajan totuttu ajattelemaan, että ei-toivotun uuden ihmisen voi eliminoida, on helpompaa soveltaa ajattelumallia myös elämän loppupäähän. Näin eutanasia tulee yhä kannatettavammaksi sekä yhteiskunnan että yksilön tasolla. Asiaan liittyy Hannan mukaan myös paljon väärinymmärrystä:

– Moni, joka kannattaa eutanasiaa, tosiasiassa pelkää kipua ja kärsimystä omassa tai läheisen sairaudessa. Ei ole tietoa, kuinka paljon kivunlievitys ja saattohoito on viime vuosina kehittynyt. Kipua pystytään aina lievittämään, ja tarvittaessa potilas voidaan myös sedatoida.

Sekä eutanasiaan että aborttiin liittyy epätodenmukaista kielenkäyttöä. Eutanasiasta puhutaan kivun hoitamisena tai kärsimyksen lieventämisenä, vaikka tosiasiassa lääkäri tappaa potilaan. Vastaavasti aborttia voidaan pitää naisen hoitamisena, mutta tosiasiassa tapetaan lapsi.

Raamatussa monia perusteita

Hanna kertoo, että kristittynä hänelle merkitsee paljon se, mitä Raamattu kertoo ihmisestä, ihmisen arvosta ja sen pyhyydestä. Raamatun mukaan ihmisen arvo perustuu luomiseen. Raamattu ohjaa meitä myös käyttäytymään: Viides käsky kuuluu, että ”älä tapa”. Vanhassa testamentissa toistuvasti kielletään viattoman veren vuodattaminen. Lisäksi evankeliumi kuuluu kaikille, ja myös syntymättömät lapset ovat lähimmäisiämme, joita Jeesus on käskenyt rakastaa.

– Raamatussa hienolla tavalla kuvataan myös siitä, miten Jumalalla on suunnitelma jokaisen syntymättömän lapsen kohdalla, Hanna lisää.

Jumalan suunnitelmat tulevat esille vaikkapa psalmista 139 sekä profeetta Jeremian tai apostoli Johanneksen kutsumisessa. Jeesus on myös hyvä esimerkki: Kun hän alkoi inhimillisen elämänsä äitinsä kohdussa, Jumalalla oli jo kauan aikaa ollut suunnitelma, mitä tulee tapahtumaan.

Mitä me Lähetyshiippakunnan seurakunnissa voisimme puolustaa syntymättömien lapsien oikeutta elää? Hannalla on meille monta toteuttamiskelpoista ideaa:

– Ensimmäinen asia on rukous. Toivon, että messun yhteisessä esirukouksessa tulisi tavaksi mainita syntymättömät lapset.

Jokainen kristitty voi myös tahoillaan muistaa rukoilla heidän puolestaan joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina, joka on asian kansainvälinen rukouspäivä.

Toiseksi Hannan ja hänen miehensä voi kutsua oman seurakunnan kirkkokahveille kertomaan asiasta.

– Viime syksynä meillä oli pilottikokeilu Tampereella, jonne meidät kutsuttiin. Se oli kaikenikäisille avoin tilaisuus. Emme näyttäneet perinteisiä aborttikuvia, vaan käsittelimme muilla tavoin ihmisen kehittymistä ja muuta siihen liittyvää tietoa, Hanna kertoo.

Tällaiset vierailut ovat jatkossa kaikille seurakunnille mahdollisia, ja maksuttomia. Sopivaa ajankohtaa voi pohtia oman pastorin kanssa, ja tehdä sitten ehdotuksia päivämääristä Hannalle. Hänet tavoittaa sähköpostitse osoitteella [email protected].

Seurakuntavierailujen lisäksi Hanna on valmis kutsusta tulemaan mukaan Lähetyshiippakunnan leireille ja tapahtumiin.

Hanna pitää tärkeänä, että syntymättömien lasten oikeuksia käsiteltäessä huomioidaan, miten monenlaisia taakkoja ihmisillä voi tähän liittyen olla:

– Tuomme vierailuillamme aina esiin, että jos tämän asian kanssa ihminen on langennut, anteeksiantamus on voimassa aina samalla tavalla kuin minkä tahansa muun synnin kohdalla, kun sen haluaa omalle kohdalleen uskoa. Myös tähän aihepiiriin liittyvän synnin saa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä niin kuin minkä tahansa muun.

Hanna rohkaisee seurakuntalaisia tukemaan erityisesti raskaana olevia naisia. Olisi tärkeää, että nainen ei jäisi yksin ja joutuisi tuntemaan, ettei kukaan auta. Jo ystävänä tai kaverina toimiminen auttaa. Voi tarjoutua tulemaan mukaan neuvolaan tai hoitamaan muita käytännön asioita. Tärkeintä on olla itse valmis auttamaan ja toimimaan, kun on sellainen hetki.