Milloin kristinusko saapui Suomeen? Kun kirjallisia lähteitä ei ole säilynyt, on tutkittu hautaustapoja. Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan jo 850-luvulta on löytynyt hautoja, joissa vainajan jalat on suunnattu kohti pääsiäisen auringonnousua. Tämä hautaustapa poikkesi pakanoiden käytännöstä, joissa hauta oli suunnattu kohti keskikesän aurinkoa. Näiden kristittyjen ylösnousemususko oli väkevä todistus aikalaisille ja puhuttelee yhä myös meitä.
Yksi merkki kristinuskon vaikutuksen vähentymisestä maassamme on hautaustapojen muutos. Suomessa vainajista pian yli puolet tuhkataan. Hautausmaiden sijasta uurnalehdot täyttyvät. Yleisemmäksi käy tapa ripotella tuhka muistolehtoihin ja järviin. Erityisesti kaupungeissa polttohautaus on jo vallassa oleva käytäntö. Kehitykseen voi liittyä taloudellisia kysymyksiä, mutta siinä näkyy myös yksinäisyys ja muuttoliikkeen seurauksena irrallisuus omista juurista. Joidenkin kohdalla siihen liittyy vakaumus esimerkiksi palata yhdeksi luonnon kanssa.
Raamatussa ei ole käskyä tai kieltoa hautaustavoista. Siksi kristitty on vapaa valitsemaan joko arkkuhautauksen tai tuhkauksen. Mutta vaikka jokin on luvallista, kaikki ei ole hyödyllistä (1. Kor. 10:23). Hautajaisjärjestelymme ovat aina todistus vakaumuksestamme. Juutalais-kristillinen tapa on ollut haudata vainajat. Herramme Jeesus myös haudattiin. Käytännön taustalla on perustavia lähtökohtia, joita on hyvä punnita hautausjärjestelyjä suunnitellessa.
Ensinnäkin se koskee ihmiskäsitystämme. Ruumiiden polttaminen on historiallisesti pakanallinen tapa, jonka taustalla on käsitys, että ruumis on alempiarvoisempi kuin sielu. Raamatun mukaan ihminen on kokonaisuus, sielu ja ruumis. Ihmisen keho on Jumalan luomana kallis. Jumala itse syntyi lihaan ja vereen. Meidän ruumiimme ja sielumme kuuluvat kokonaan Herralle. Ruumiimme ei ole vain luonnon kierrätykseen tarkoitettua biomassaa, vaan kylmenneenäkin se on arvokas. Hauta kyllä tekee ruumiille hitaasti saman, minkä tuli nopeasti. Hautauksen ajatuksena on kuitenkin jättää kuolemassakin hajoava ruumiimme Luojamme käsiin.
Toiseksi se koskee käsitystämme kuolemasta. Kristityt alkoivat kutsua hautausmaita kuolleiden kaupunkien (nekropolis) sijasta lepopaikoiksi (coemeterium). Kuolema ei ole kaiken loppu, vaan se on ikään kuin unta (1. Tess. 4:14). Kuolleet ovat Kristuksessa nukkuneet (1. Kor. 15:18). Haudattu arkku tai uurna ei ole loppusijoituspaikka vaan väliaikainen lepokammio. Jos vainajan tuhka sen sijaan ripotellaan metsään tai veteen, ruumiin arvo, yksilön ainutlaatuisuus Jumalan kuvana ja omaisten ja tulevien sukupolvien mahdollisuus surra ja muistella haudalla turhennetaan. Menettelyä pidetään Raamatussa Jumalan vihan merkkinä (Jer. 8:2).
Kolmanneksi siihen liittyy ylösnousemususkomme. Kristus kuoli, haudattiin ja nousi esikoisena ylös kuolleista kolmantena päivänä. Meidät häneen kastetut lasketaan hautaan samassa ylösnousemustoivossa. Maahan kätketään ruumis, joka on siemen uutta elämää varten: Kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa; kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa (1. Kor. 15:48). Ylösnousemusruumis on uusi mutta ei kuitenkaan tyystin eri kuin ajallinen ruumiimme. Me uskomme ruumiin ylösnousemukseen. Ruumiin tuhoaminen ei tue tätä sanomaa. Toivomme on nousta ikuiseen elämään Kristuksen verihaavojen hinnalla kuoleman vallasta vapautettuina.
Kaikkivaltiaalla on kyllä voima tuhkatusta tai vaikkapa meren mutaan hajonneesta ruumiista antaa meille uusi ylösnousemusruumis. Hautaustapamme ei aseta rajoja Herrallemme, eikä sen tule liioin sitoa omiatuntojamme. Mutta kristittyinä me saamme elämässä ja kuolemassa todistaa Ylösnousseesta Herrastamme. Yksi sellainen vahva todistus on siunata ruumiimme kristillisesti, kätkeä se maahan ja antaa ristin todistaa multiemme päällä siitä, kenen luokse ja minkä voiton tähden me olemme matkalla. Hautamme on valaistu pääsiäisaamun auringon säteillä.
Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi (Fil. 3:21).
Juhana Pohjola
Hiippakuntadekaani
