Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. (2. Moos 20:4-5)
Kun Jumala antoi Siinain vuorella lakinsa Israelin kansalle, tähän lakiin kuului ehdottomana kuvakielto. Jumalasta ei saa tehdä kuvaa. Hän on kuvaamaton. Kuvakielto erotti Israelin uskonnon kaikista ympäröivien kansojen uskonnoista. Egyptin jumalat kaiverrettiin ja maalattiin temppeleihin, palatseihin ja hautoihin. Baaleille ja Astartelle pystytettiin patsaita ja aistillisten ilojen täyttämiä palvontalehtoja. Mutta Israelilla ei ollut pyhiä kuvia, vaan pyhät sanat. Israelin Jumala ilmoitti itsensä sanoissaan ja teoissaan – olihan hän elävä Jumala, ei pelkkä ihmisen rakennelma – ja nämä sanat Israelin kansan tuli ottaa vastaan ja pitää. ”Pitää” ei tarkoita täydellistä noudattamista, vaan tallessa pitämistä, vartioimista ja opettamista seuraaville polville. Sama tarkoitus oli vuotuisilla juhlilla. Niiden kautta muistettiin ja opetettiin eteenpäin Jumalan suuria tekoja kansan historiassa.
Israelin kansa ei erämaassa kuitenkaan suostunut elämään sanan ja uskon varassa. Piti kerta toisensa jälkeen päästä näkemään. Siinaillakin aika kävi pitkäksi ja epäilys alkoi kalvaa, kun Mooses oli vuorella Herran edessä.
Mutta kun kansa näki, että Mooses viipyi eikä tullut alas vuorelta, kokoontui kansa Aaronin ympärille ja sanoi hänelle: ”Nouse, tee meille jumala, joka käy meidän edellämme. Sillä me emme tiedä, mitä on tapahtunut Moosekselle, tälle miehelle, joka johdatti meidät Egyptin maasta.” (2. Moos 32:1)
Tee meille jumala, jonka voimme nähdä ja jota voimme palvoa niin kuin muitakin jumalia palvotaan! Auta meidät uskosta näkemiseen! Niin Aaron otti vastaan kullan heidän käsistään, kaavaili sitä piirtimellä ja teki siitä valetun vasikan.
Olen usein pohtinut, miten on mahdollista, että Aaron, Mooseksen veli, suostuu tähän kansan vaatimukseen. Miksi hän rakentaa epäjumalan Israelille, vaikka tietää, että ollaan ainoan elävän Jumalan jalkojen juuressa, vuorella, joka suitsee ja savuaa, kun Herra on laskeutunut sille? Aaronin sanojen perusteella näyttää, että hän ei ajatellutkaan tekevänsä epäjumalaa. Hän käyttää edelleen Jumalan nimeä (???????) sanoessaan: ”Huomenna on Herran juhla” (32:5). Aaron tahtoi vain tehdä Jumalan helpommin palvottavaksi, helpommin lähestyttäväksi ja käsitettäväksi. Egyptissä oli Apis, härkähahmoinen Jumala, joka kantoi auringonkehrää sarviensa välissä. Eikö Israelin Jumalaakin sopisi kuvaamaan kullanhohtoinen, voimaa uhkuva härkä, joka on suurempi aurinkoa, kuuta ja tähtiä!
Ainakin vastaanotto oli karmean innostunut. Kansa sai, mitä oli tilannut:
Ja he sanoivat: ”Tämä on sinun jumalasi, Israel, se, joka on johdattanut sinut Egyptin maasta” (32:4). Ja he nousivat varhain seuraavana päivänä ja uhrasivat polttouhreja ja toivat yhteysuhreja; ja kansa istui syömään ja juomaan, ja sitten he nousivat iloa pitämään (32:6).
Syöminen, juominen, kultilliset tanssit ja sukupuolinen hurjastelu kuuluivat kaikki ympäröivien kansojen jumalanpalvelusmenoihin. Usko muuttui kulttuurin mukaiseksi näkemiseksi ja tekemiseksi. Elävä Jumala vaihdettiin ihmistekoiseen jumalakuvaan.
Älä tee itsellesi jumalankuvaa
Tämä käsky on edelleen hyvin ajankohtainen, kun ymmärrämme, että Aaron ei ajatellut perustaa uutta uskontoa ja uutta jumalaa, tuunata ja parannella vain vanhaa ja antaa kansalle sitä, mitä kansa toivoo.
Kaikilla meillä ihmisillä on jonkinlainen jumalakuva, käsitys siitä, millainen Jumala on. Tähän vaikuttavat lapsuuden kokemukset ja suhteet vanhempiin, kulttuuri ja elämänkokemukset, omat toiveet ja tarpeet. Mutta juuri tällaisen konstruktion rakentamisen Jumala käskyllään kieltää. Eivät ihmisten toiveet ja tarpeet kultaisen vasikan hahmoon puettuna vapauttaneet Israelia Egyptin orjuudesta, vaan oikea, todellinen, elävä Jumala. Eivät ihmisen toiveet ja tarpeet taivaalle projisoituna ja Jumalan kokoiseksi paisutettuna pelasta meitä synnistä, kuolemasta tai perkeleestä, vaan ainoa Elävä Jumala. Jumalan ja epäjumalan/jumalakuvan ero on hyvin yksinkertainen. Jumala on totta. Siksi hän voi oikeasti auttaa. Ihmistekoiset ‘munjumalat’ ja ‘munjeesukset’ vaikenevat hädässä, olivatpa miten houkuttelevia, humaaneja ja virtaviivaisia tahansa.
Elävä Jumala on ilmoittanut itsensä luomakunnassa, omassatunnossa, kansojen vaiheissa – ja ennen kaikkea pyhässä Raamatussa ja sen Herrassa, Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus Kristus sanoo: Joka on nähnyt minut on nähnyt Isän. Joulun käsittämätön ihme, kristillisen uskon Tosi Salaisuus on tämä: Hän, jota ei voi kuvata, ottaa orjan muodon, tulee nähtäväksemme, kosketettavaksemme, käsitettäväksemme. Ja niin, kuvattavaksemme. Ei kullassa ja hopeassa, ei loistossa ja voimassa, vaan meidän kaltaisuudessamme, heikkoudessa, lihassa. Pieni vauva eläinten seimessä. Hikoileva ja pölyinen kulkija Jerikon tiellä. Runneltu kipujen mies Golgatan ristillä. Jumalallinen voima ja valta kätkettynä vähäisyyden ja käsimyksen alle. Ja silti: Hän on näkymättömän Jumalan kuva (Kr. eikon -> ikoni), esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa (Kol 1:15).
Jeesuksessa Jumala ilmoittaa itsensä salaamalla itsensä ja salaa itsensä ilmoittamalla itsensä. Siksi me vaellamme edelleen uskon varassa, emme näkemisen. Ristin ryövärin ja Golgatan sadanpäämiehen tavoin uskomme näkemättämme ja vastoin näkemäämme, että Jeesus on Kristus, Herra – kuningas jolla on valtakunta, totinen Jumalan Poika! Seimen ja Ristin Herraa uskossa katselkaamme, häntä palvokaamme! Hänessä meillä on Kuvaamattoman Kuva, ainut todellinen ja luotettava.
Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. (Hepr 1:3)
Pastori Janne Koskela, Oulu
