Winnipeg on Amerikan mantereen kylmin suurkaupunki – näin sain kuulla monelta tapaamaltani paikalliselta ollessani juhlimassa Kanadan luterilaisen kirkon (Lutheran Church Canada/LCC) uuden presidentin virkaanasettamista ja allekirjoittamassa LCC:n ja Lähetyshiippakunnan kirkkoyhteyssopimusta. Juhalapäivänä, sunnuntaina 28. tammikuuta oli Winnipegissä 23 astetta pakasta.
Pastori Timothy Teuscher asetettiin LCC:n presidentin virkaan Pyhän Jakobin kirkossa. Hänet oli valtuuttamassa ja siunaamassa virkaan kättenpäällepanemisin kaikki hänen kolme edeltäjäänsä. LCC järjestäytyi itsenäiseksi kirkoksi vasta 1988, joten nuoren kirkon historia oli tällä tavalla seurakunnan silmien edessä. Paikalla oli sikäläinen seurakunta, muutama ulkomaalainen vieras ja parikymmentä LCC:n omaa pastoria. Kansainvälisen luterilaisen neuvoston tervehdyksen toi Filippinien luterilaisen kirkon presidentti.
Edellinen presidentti Robert Bugbee siirtyy parin tuhannen kilometrin päähän Ontarion valtion eteläisimpiin osiin, mutta ei jää vielä eläkkeelle. Pastori Teuscher on jo ikämies, mutta aivan ilmeisesti ja työtovereitten kertoman mukaan vielä hyvin vetreässä kunnossa. LCC valitsee presidentin joka neljäs vuosi.
Juhlasunnuntai oli Pyhän Tituksen muistopäivä. Siksi pastori Teuscher saarnasikin Tituksen kirjeestä. Saarna koski asiaan sopivasti pastorin virkaa. Presidenttikin on yksi pastoreista ja siirtyy Winnipegissä paikallisen seurakunnan apulaispapiksi varsinaisen virkansa lisäksi. Teuscher saarnasi selkeästi, vanhan, kokeneen, evankeliumista edelleen iloitsevan papin sydämellisyydellä. Hän muistutti, että evankeliumi ei ole kristittyjen yksityisasia, vaan seurakunnan, kirkon saama aarre, jota ihminen ei voi muuttaa. Pastorit on asetettu saarnaamaan Jumalan sanaa sellaisena, kuin se on meille annettu. Jos Sana paljastaakin meille oman syntisyytemme, niin evankeliumi sitä kirkkaammin ilmoittaa meille pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa.
Juhlan loppupuolella vietettin hetki, jota varten minut oli kutsuttu Suomesta asti. Presidentti Teuscher ja minä allekirjoitimme kirkkojemme välisen yhteyssopimuksen. Sopimusta valmisteltiin viime kesänä Helsingissä. Silloin totesimme, että meillä on yhteinen usko ja yhteinen Raamatun mukainen luterilainen tunnustus, joten voimme rehellisesti ja iloisin mielin sopia ns. saarnatuoli- ja alttariyhteydestä. Viime syksyn aikana LCC:n synodi ja Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokous hyväksyivät tahoillaan tehdyn sopimusehdotuksen, joka nyt siis allekirjoitettiin juhlallisesti.
LCC:n ja Lähetyshiippakunnan yhteistyö on alkanut jo joitakin vuosia sitten, ja tulee ilmeisesti lisääntymään niin ulkolähetyksessä kuin teologisessa koulutuksessakin. Tehty ja allekirjoitettu sopimus yksinkertaistavat yhteistyötämme.
Kanadalaiset osoittivat kiinnostusta niin meidän hiippakuntaamme kuin Suomen ja muitten pohjoismaitten tilannetta kohtaan. Minut oli pyydetty puhumaan emerituspresidentti Bugbeen entiselle seurakunnalle ja saarnaamaan messussa. Messu oli hyvin tutun tuntuinen: kieli oli ainoa varsinainen ero meidän seurakuntiimme. Pari suomalaissyntyistä rouvaa tuli vielä tervehtimään.
Maanantaina olin kutsuttu keskustelemaan presidentti Teuscherin kanssa. Lisäksi paikalle tuli LCC:n lähetystyön johtaja pastori Neitzel, joka esitii toivomuksensa yhteistyöstä joissakin lähetyskohteissa. Jos Jumala suo, ei solmittu kirkkoyhteys jää vain paperille, vaan näkyy elävässä elämässä.
Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa
