Piispa Risto Soramiehen vihkimisessä oli mukana ystäviä noin kymmenestä maasta. Heidän joukossaan olivat edustajat myös meidän naapurimaastamme Norjasta. Piispa Thor Henrik With osallistui kättenpäällepanemiseen ja pastori Erik Okkels puhui iltajuhlassa. Iloitsimme kovasti näistä ystävistä.
Hengellinen tilanne Norjassa muistuttaa monella tavoin Suomea. Norjassa kuitenkin valtion ja kirkon kytkös on ollut vielä tiiviimpi kuin meillä, sillä siellä valtio mm. maksaa pappien palkat. Seurakunnilla ei ole omaa taloutta, vaan se on osa kunnan taloutta. Tämä ei tietenkään voi olla vaikuttamatta kirkon kannanottoihin ja liikkumavaraan.
Käytännössä tämä näkyi mm. tilanteessa, jossa Paatsivuonon (Balsfjord) kirkkoherra Børre Knudsen kieltäytyi vuonna 1979 hyväksymästä Norjan valtion päätöstä vapaasta abortista. Hän jatkoi kirkkoherran hengellisten tehtävien hoitamista, muttei enää vastaanottanut palkkaa valtiolta eikä hoitanut kirkkoherran yhteiskunnallisia tehtäviä.
Tämän seurauksena Knudsen erotettiin kirkkoherran virasta vuonna 1983. Joukko seurakuntalaisia seurasi häntä, ja he jatkoivat jumalanpalvelusten pitämisestä paikallisella koululla. Yhdessä kahden muun papin ja seurakuntalaisten kanssa Knudsen perusti ”Norjan kirkon pakkosiirtolaisuudessa” (Den Norske Kirke i eksil), jota kutsuttiin myös Strandebarmin rovastikunnaksi. Knudsen vihittiin tämän kirkollisen liikkeen piispaksi vuonna 1997. Hänen työnsä jatkajaksi vihittiin maaliskuussa 2012 piispa Thor Henrik With.
Aikaa myöten liikkeeseen ovat liittyneet Pohjois-Norjan Koutokeinon (norjaksi Kautokeino) ja Tromssan (Tromsø) seurakunnat sekä Keski-Norjan Trondheimin Timoteus-yhteisö. Tämän vuoden huhtikuun 20. päivänä nämä seurakunnat hyväksyivät säännöt ja lait Norjan evankelis-luterilaiselle hiippakunnalle (Det evangelisk-lutherske stift i Norge).
Hiippakunnan syntytausta näkyy näissä säännöissä mm. näin: ”Piispalla on erityinen vastuu pitää ihmiselämää pyhänä, sikiämisestä saakka Jumalan antamana, puhua lasten asiaa ja suojella avioliittoa ja perhettä sellaisena kuin Jumala on antanut siitä käskyn” (kirkkolain 2. luvun §11). Mielenkiintoista on myös, että kirkkolain mukaan ”papin tulee pitää tärkeänä elämistä Jumalan sanan mukaan. Hänen tulee pitää tärkeänä syventymistä Raamattuun ja kristillisen uskon totuuksiin. Hänen tulee ylläpitää päivittäistä rukouselämää” (3. luku §18).
Norjan hiippakunta tunnustaa aivan samaa raamatullista ja luterilaista uskoa kuin mekin Suomen lähetyshiippakunnassa. Siksi meillä on täysi alttarin ja saarnatuolin yhteys norjalaisten ystäviemme kanssa. Me lähetyshiippakunnan ihmiset voimme vapain sydämin mennä mukaan heidän jumalanpalveluksiinsa, jos käymme Norjassa. Osoitteesta http://valgmenighet.no/ löytyy tietoa Norjan hiippakunnan toiminnasta ja linjauksista.
Norjassa toimii myös Verkosto (Nettverk), joka kokoaa tunnustuksellisia luterilaisia uskovia ja järjestöjä. Siihen kuuluu mm. itsenäinen luterilainen kirkko (DELK), Oslon Messias-kirkko, Carissimi -järjestö, Raamatun ja tunnustuksen puolesta (For Bibel og Bekjennelse) –järjestö, Kirkelig Samling –järjestö sekä Norjan ev.-lut. hiippakunta. Näissä kokouksissa mukana olleena tiedän sen rakentavan ja kunnioittavan hengen, joka ohjaa tuota yhteistyöelintä.
Saimme pitää piispa Thor Henrik Withiä ja Tromssan seurakunnan pastoria Erik Okkelsia yövieraina kodissamme ja viettää heidän kanssaan jumalanpalvelusta Kouvolan Paulus-yhteisössä. Oli hyvin rohkaisevaa kuulla Norjan piispan saarna, joka päättyi Jeesuksen lupaukseen: ”Pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman” (Joh. 16:33).
Tulevaisuudessa toivomme yhteyden hiippakuntiemme välillä tiivistyvän ja löytävän toimivat muotonsa. Henkilötasolla ja seurakuntina voimme myös solmia yhteyksiä norjalaisten ystäviemme kanssa. Tämä vahvistaa sitä ajatusta, ettemme me tunnustukselliset luterilaiset ole suinkaan yksin maailmassa, vaan ”meillä on suuri pilvi todistajia ympärillämme” (Hepr. 12:1).
Petri Hiltunen, Pauluksen seurakunta
