Hiljennyimme esirukoukseen niin kuin joka pyhä. Rukoilimme sairaiden, yksinäisten ja kärsivien puolesta. Niiden puolesta, joilla ei ole työtä ja niiden puolesta, joilla sitä on liian paljon. Rukoilimme rauhaa maailmaan ja viisautta päättäjille. Muistimme erityisesti nuorta naista, joka oli yksinäinen ja onneton. Huokailimme yhdessä Herran puoleen. Auta ja armahda, vastaa hänelle.
Mieli harhaili miettimään miten Herra vastaisi rukouksiin. Vai vastaisiko Hän? Lähettäisikö Hän jonkun yksinäisen luo tai veisikö Hän yksinäisen toisten luo? Kenet Hän parantaisi ja ketä ei?
Saan usein itseni kiinni siitä, miten yritän olla Herralle avuksi ja keksiä hyviä ratkaisumalleja ongelmiini. Aivan kuin voisin uskoa rukouksia kuulevaan Jumalaan paremmin, jos pystyn vähänkään näkemään, miten asiat voisi ratkaista.
Mutta joskus Herra vie meidät paikalle, jossa olemme täysin neuvottomia. Oma ymmärrys ei riitä ja mieli on tyhjentynyt kaikista ratkaisuvaihtoehdoista. Mitä jää jäljelle? Sana. Jumalan lupaus siitä, että Hän vie ja johtaa. On vain luotettava, vaikka ei ole merkkejä, ei tienviittoja, ei mitään tuttua.
Mutta entä se yksinäinen nuori nainen. Mietin häntä. Ja yhtäkkiä jostain kristallinkirkas ajatus, joka hämmentää. Minä voin olla se joku, joka menee yksinäisen luo. Minä!
Herra auttaa, mutta Hän tarvitsee ihmisen, todellisen ihmisen, joka menee lähelle. Herra auttaa, mutta Hän tarvitsee suun, joka puhuu ystävän sanoja. Herra auttaa, mutta Hän tarvitsee kädet, jotka koskettavat. Herra auttaa, mutta Hän tarvitsee korvat, jotka pysähtyvät kuulemaan. Minä voin olla rukousvastaus!
On hyvä, että rukoilemme toisten puolesta. Se on varmasti Vapahtajamme tahto. Mutta eikö meidän ennen kaikkea tulisi rukoilla sydäntä, joka sykkii lähimmäiselle? Korvia, jotka kuulevat hiljaiset avunpyynnöt? Silmiä, jotka näkevät toisen ihmisen siinä lähellä. Käsiä, jotka ovat valmiita auttamaan.
Me olemme usein kuin huppu päässä, omia kengänkärkiämme tuijottavia aaveita, jotka eivät näe eivätkä kuule kuin oman pienen todellisuutemme kuvia ja ääniä. Herra herätä meidät! Avaa sydämemme, silmämme ja korvamme ensin sinun rakkaudellesi ja lähetä meidät sitten matkaan. Ei maailman ääriin vaan ihan lähelle, jonne on usein vaikein nähdä.
Herra on antanut sinulle ja minulle juuri ne ihmiset, joita kohtaamme tänä päivänä. Mitä jos olisit heille rukousvastaus?
Reetta Syri
Luukkaan seurakunnan jäsen
