Bir Kurtarıcı doğdu! Istanbulin luterilaisessa kirkossa ripustettiin jouluisin iso tekstiilikuva enkelistä, joka puhaltaa trumpettiin ja julistaa: ”Bir Kurtarıcı doğdu!” – Vapahtaja on syntynyt! Tekstiili oli ostettu taiteilijalta, joka oli tullut kristityksi aikuisena. Seurakunta iloitsi varmasti joka kerta nähdessään tuon viestin; niin iloitsin minäkin, seurakunnan silloinen pastori. Varmaankin se ripustetaan seurakunnan nähtäväksi myös tänä jouluna.
Tekstiin liittyi kuitenkin pieni ongelma, tai kysymys, joka suomenkielisessä ilmaisussa ei tule helposti esiin. ”Bir” tarkoittaa ”yksi” ja merkitsee, että on syntynyt muuan vapahtaja, jota ei ole edes osattu odottaa, ”On syntynyt vapahtaja!” Jos taas lause kuuluisi: ”Kurtarıcı doğdu!”, se ilmaisisi, että syntynyt Vapahtaja oli odotettu, suomeksi varmaan parhaiten: ”Vapahtaja on syntynyt!” Puhuin tästä seurakunnalle, joka ei ollut tottunut ajattelemaan kielellisiä hienouksia. Seurakunnassa oli muuan Ahmet. Istanbulissa on ehkä satatuhatta Ahmetia. Jos sanoisin: ”Ahmet tuli kirkkoon”, ymmärtäisimme, että kysymyksessä on tuttu seurakunnan Ahmet; jos taas sanoisin: ”Bir Ahmet tuli kirkkoon”, olisi puhe vain jostakusta miehestä, nimeltään Ahmet.
Oliko Jeesus siis ”Bir Kurtarıcı” vai ”Kurtarıcı”? Oliko häntä odotettu jo pitkään, vai tuliko hän yllättäen? Kun Jeesus tuotiin temppeliin 40-päiväisenä, Simeon otti lapsen syliinsä ja kiitti Jumalaa: ”…minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä, valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille.” Luukas esittelee Simeonin miehenä, joka odotti ”Israelin lohdutusta”. Hänelle Jeesus oli varmasti odotettu, kauan kaivattu Vapahtaja, joka nyt vihdoin oli tullut.
Jeesus oli tuo Israelin ”kirkkaus”. Häntä olivat odottaneet jo Adam ja Eeva saatuaan lupauksen ”vaimon siemenestä”, joka oli murskaava käärmeen pään. Eeva ei kuitenkaan ollut vielä Maria, eikä ensimmäisten vanhempiemme esikoinen Kain ollut vielä Jeesus. Häntä odottivat myös Aabraham ja Saara, sillä Aabrahamin siemenessä oli tuleva siunaus kaikille kansoille. Israelin odotus jatkui lukemattomien sukupolvien ajan. Aina tuntui vapahtajan, pelastajan tarve olevan erityisen suuri. ”Oi, jospa sinä halkaisisit taivaat ja astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi… ja kansat vapisisivat sinun kasvojesi edessä.” (Jes. 64:1, 2) ”Kuinka kauan?” kysytään psalmeissa. Jumala lahjoitti Poikansa maailmalle, ”kun aika oli täytetty” (Gal 4:4). Kun sitten Johannes Kastaja kysyi epäröiden: ”Oletko sinä se tuleva?”, hän sai Jeesukselta vakuutuksen, ettei toista enää tarvinnut odottaa.
Muille kansoille Jeesuksen syntymä tuli odottamattomana ilosanomana, kun apostolit saarnasivat Rooman valtakunnan kaikille kansoille ja pian Rooman rajojen ulkopuolellekin. Eivät suomalaiset esi-isämmekään tienneet odottaa Vapahtajaa. Merkillistä on, että sanoma hänestä aiheuttaa usein vihamielisen reaktion kuulijoissa. Piispa Henrik kuoli Lallin kirveeniskusta. Apostolit jo ennen Henrikiä olivat kukin saaneet tuta tämän maailman käsittämätöntä vihaa ilosanoman levitessä. Ei tekstiilitaiteilijammekaan tiennyt kaivata ”pakanoille ilmestyvää Valkeutta”. Joku ystävä oli tuonut hänet kirkkoon, jossa saarnattiin ilosanomaa Jumalan Pojasta, joka oli tullut sovittamaan myös hänen syntinsä. Mikä uutuus! Musliminaisen mielessä syntyi kyllä vastareaktio, mutta Jumala avasi hänen sydämensä, kuten aikoinaan Filipissä Lyydian sydämen, ottamaan vaarin ilosanomasta, jota kirkossa julistettiin.
Vapahtajan syntymä on meille olennainen osa maailmankuvaamme, ja kuitenkin evankeliumi on odottamaton. ”Rauha ihmisille, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto.” Onko Jumalalla todellakin hyvä tahto minua kohtaan, minua syntistä ja penseätä kristittyä? Evankeliumi vakuuttaa, että Jumalan päätös on muuttumaton: ”Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu!” Vapahtaja on syntynyt, kuollut ja ylösnoussut! Kunnia Jumalalle korkeuksissa!
Risto Soramies
Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan piispa
