Niille kristityille, jotka tuntevat pastori Juhana Pohjolan saarnaajana ja sielunhoitajana sekä hiippakuntamme toimeliaana dekaanina, on Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin tuomio, ”pappisvirkaan ilmeisen sopimaton”, niin irvokas, ettei se juuri kaipaa kommenttia.
Paljon raskaampaa on, että Pohjolaa syytetään pappislupauksen rikkomisesta. Meidän aikamme ja kirkko tosin on tottunut käsittelemään lupauksia hyvin kevyesti. Niin avio- kuin pappislupauksia rikotaan rutiininomaisesti, eikä kirkko niihin yleensä puutu millään lailla. Lähetyshiippakunnan on kuitenkin suhtauduttava asiaan vakavasti, onhan lupaus annettu ”kaikkitietävän Jumalan edessä”. Niin pastori Pohjola kuin kaikki muutkin lupauksensa antaneet, joutuvat vastaamaan asiasta Jumalan tuomiolla.
Onko siis Juhana Pohjola rikkonut pappislupauksensa? Suhtautuuko Lähetyshiippakunta kirkossa annettuihin lupauksiin välinpitämättömästi?
Mitä pappiskandidaatti lupaa ja mihin lupaus hänet sitoo? (Ks. tämän kirjoituksen lopussa pappislupaus) Keskusteluissa ja kirkon päätöksissä heijastuu usein käsitys, että pappislupaus on jonkinlainen uskollisuudenvala kirkon johdolle. Tietenkin jokainen pappi on velvoitettu toimimaan kirkon lakien ja sääntöjen mukaan, mutta lupauksen varsinainen kohde, se mihin ennen kaikkea kandidaatti sitoutuu, ei ole kirkon organisaatio, vaan kirkon tunnustus, siis totuus, Jumalan sana. Siitä on kysymys ja tätä totuutta varten on kirkkokin olemassa.
Pappislupauksessa sitoudutaan tunnustukseen ja luvataan myös seurata kirkon järjestystä. Näiden välillä on jo teoriassa ero: entä, jos kirkon järjestys tai sitä valvovat esimiehet eivät pysykään totuudessa? Tunnustusta ei voi muuttaa, mutta kirkon toimintatavat muuttuvat. Jos lupauksen kohteiden välille syntyy ristiriita, mitä lupauksen antajan on tehtävä? Hän ei voi silloin seurata molempia. Pappislupauksen kandidaateiltaan ottaessaan kirkko sitouttaa heidät ”itseään korkeampaan auktoriteettiin” (TT, OTT Arto Seppänen). Heidän kuuliaisuutensa ei kuulu ensisijaisesti kirkolle, vaan totuudelle, suorastaan Jumalalle.
Jumala toimii ihmisten välityksellä (vanhemmat, valtio, kirkko), siksi kaikki toiminta tässä ajassa on vaillinaista ja erheiden ja vääryydenkin leimaamaa – sen joutuu pappikin hyväksymään sekä esimiestensä että itsensäkin kohdalla; täydellisyyden vaatimus on pelkkää ylihengellisyyttä. Kuitenkin silloin, kun kirkko tekee tietoisesti päätöksiä Jumalan sanaa vastaan ja vaatii papeiltaan kuuliaisuutta, ei Sanalle vaan itselleen, ei papille jää muuta mahdollisuutta, kuin noudattaa pappislupaustaan ja evätä kuuliaisuutensa esimiehiltään – otettuaan asian tietenkin ensin puheeksi.
Pastori Pohjola ei ole pastori itseään varten, vaan Jumalan laumaa varten. Hän sai Oulun tuomiokapitulilta virkamääräyksen toimia luterilaisten jumalanpalvelusyhteisöjen perustamiseksi Suomen Luther-säätiön puitteissa. Työn hedelmänä on Suomeen syntynyt jumalanpalveluspaikkoja niille kirkossamme kodittomiksi jääneille kristityille, jotka eivät ole voineet seurata kirkon Raamatun vastaisia päätöksiä. Jumalattomalla suhtautumisella avioliitto- ja sukupuolimoraaliin, kirkon johto on menettänyt luottamuksensa monen kristityn silmissä. Jotkut ovat siirtyneet seurakuntiin, joissa sekoitetaan laki ja evankeliumi ja opetetaan sakramenteista Raamatun vastaisesti. Pastori Pohjola on saanut tehtäväkseen toimia kirkkaan luterilaisen seurakuntaelämän mahdollistamiseksi. Siihen hän sitoutui joulukuussa 1999 antamassaan pappislupauksessa: ”Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan.”
Pastori Juhana Pohjolan esimiehenä voin Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan puolesta todeta, että hän on pitänyt pappislupauksensa uskollisesti. Olemme kiitollisia siitä, että hänen työnsä jatkuu hiippakunnassamme.
Risto Soramies, piispa
Kirkkojärjestyksen 5:6 §:n mukainen pappislupaus:
Minä N.N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.
