Piispallista porinaa kesäjuhlien lauantaissa

Kesäjuhlien lauantaipäivässä pääsivät ääneen piispat ympäri maailman, niin nykyiset kuin yksi tulevakin.

Sunnuntaina Lähetyshiippakunnan uudeksi piispaksi vihittävä dekaani Juhana Pohjola samaistui linjapuheessaan apostoli Paavalin Filippiläiskirjeessä kuvaamaan iloon ja myös kärsimykseen evankeliumin tähden.

– Evankeliumi ei ole hyvän olon uutinen eikä itsensä hyväksymisen sanoma, hän muistutti.
– Evankeliumi koskee Kristuksen palavaa ja itsensä lahjoittavaa rakkautta sinua kohtaan.

Pohjola nosti puheessaan esiin kolme ajankohtaista asiaa, joita Lähetyshiippakunta joutuu kirkkokuntana kohtaamaan.

Ensimmäisenä hän muistutti, että Lähetyshiippakunnalle tärkeää on Kristuksen kirkon jatkuvuus Suomessa.

– Kansankirkon raunioilla olen ihmetellyt usein kuultua ajatusta, ettei mihinkään seurakuntaan tarvitse kuulua, riittää kun käy hengellisten liikkeiden tilaisuuksissa. Tämä ei ole raamatullista eikä siksi luterilaista opetusta. Jokaisella kristityllä tulisi olla jumalanpalvelus elämäksi, kasteeseen perustuva seurakunta kodiksi, oman paimen tueksi ja samaan oppitunnustukseen perustuva osallisuus kirkossa. Kirkon jatkuvuus ja osallisuus ei voi olla näkymätöntä vaan konkreettista seurakunnallista elämää armonvälineiden äärellä.

Pohjolan mukaan Lähetyshiippakunta haluaa olla avoin keskustelulle ja myös yhteistyölle erilaisten Raamattuun sitoutuvien hengellisten liikkeiden kanssa.

– Jos vain keskusteluseuramme kelpaa, niin Lähetyshiippakunnassa ollaan aina avoimia yhteyden rakentamiseen kaikkien kanssa, jotka Jumalan sanan pohjalta haluavat Kristuksen kirkkoa rakentaa. Haluamme pitää niin ikään hyvät välit myös niiden kanssa, jotka eivät jaa uskonnäkemystämme. Haluamme antaa yhdessä todistuksen kaikkien kristittyjen kanssa esimerkiksi uskonnonvapauteen ja elämän pyhyyteen liittyvissä kysymyksissä. Onhan paine yhteiskunnassamme kasvamassa kristittyjä kohtaan, mikä toivottavasti lisää yhteistyötä niissä kohdin, missä se on mahdollista.

Pohjola nosti puheessaan esiin myös huolen uskonnon- ja sananvapauden säilymisestä 2020-luvun Suomessa.

– En ole tässä hankkimassa teidän edessänne uhripääomaa. Minulla ei ole mitään hätää, Pohjola tähdensi viitaten itseensä ja kansanedustaja Päivi Räsäseen kohdistuviin rikossyytteisiin.

– Suurempi huoli minulla on siitä, että monet näissä kysymyksissä Jumalan edessä kilvoittelevat ajattelevat, ettei heillä ole tilaa seurakunnissamme. Huoli on siitä, että kanssamme eri mieltä olevat ajattelevat kristittyjen olevan vihasta täyttyneitä, jotka eivät pidä kaikkia ihmisiä yhtä arvokkaina. Suurempi huoli on siitä, miten pelko ja itsesensuuri täyttää kristittyjenkin sydämet. Suurempi huoli on siitä, miten ideologisesti ahdaskatseiseksi isämaamme on muuttumassa.

Pohjola muistutti, että kärsimys ja ristin kantaminen kuuluu kristityn osaan.

-Meidän kutsumuksemme on puhua levollisesti totta rakkaudessa, saattaa ihmisiä Kristuksen armon osallisuuteen, rukoilla kaikkien puolesta ja kärsivällisesti ilman katkeruutta kestää, mitä vastustusta annetaan.

Korona-aika on koetellut paitsi yhteiskuntaa myös seurakuntia, joiden kokoontumisia on jouduttu rajoittamaan ja toimintaa vähentämään.

-Kriisit saavat aikaan kriisitunnelman, johon kukin meistä reagoi omalla tavallaan. Toiset esimerkiksi eristäytyvät, toiset liikkuvat vapaammin. Teemme erilaisia johtopäätöksiä perustellustikin monista asioista. On hyvä muistaa, ettei kirkon jatkuvuutta keskuudessamme uhkaa vain ulkoapäin tulevat paineet vaan sisältäpäin, meidän lihastamme nousevat. Siksi pitäkäämme yhtä viimeisissä, ja jättäkäämme rakkaudessa, keskinäisessä kunnioituksessa ja pitkämielisyydessä tilaa eri näkemyksiin viimeistä edellisissä kysymyksissä, Pohjola vetosi kirkkokansaan.

Huomiseen piispanvihkimykseen Juhana Pohjola valmistautuu levollisin mielin.

-Kirkkomme on vanhakirkollisen ja luterilaisen perinteemme mukaisesti järjestäytynyt piispallisesti, minkä nimemmekin ilmaisee: Lähetyshiippakunta. Huomenna päähäni lasketaan hiippa. Haluan kuitenkin jättää teille toisenkin kuvan kirkostamme kuin vain yhden miehen päähän laskettavan, Pyhän Hengen liekkiäkin symboloivan hiipan, ja mitä sen alta löytyy. Jos joku kuvaisi meitä nyt drone-lennokilla kaukaa, eikö tämä teltta näyttäytyisi kuin suurena hiippana laskeutuneena juhlakansan ylle. Täältä löytyvät Lähetyshiippakunnan seurakunnat edustettuina. Ja mitä Pyhän Hengen lahjoja, intoa ja kykyä tämän ison ”hiipan” alta löytyykään!

-Tämän suuremman hiipan alla minä saan pienen hiippani ja se rohkaisee minua heikkoa. Haluan virassani tukea jalosti laumaa hoitavia paimeniamme ja rohkaista teitä kaikkia käyttämään lahjojanne. Meillä on valtava ja ihana kutsu yhdessä kulkea kirkon jatkumossa ja saattaa ihmisiä evankeliumin osallisuuteen, Pohjola päätti.

Kokoa tärkempää on kuuluminen maailmanlaajaan Kristuksen kirkkoon

Iltapäivällä juhlateltassa kuultiin pastori Samuli Siikavirran johtama paneelikeskustelu, johon osallistui luterilaisia piispoja Suomesta, Norjasta ja Latviasta, Missouri-Synodin presidentti sekä kansainvälisen tunnustuksellisen luterilaisen neuvoston International Lutheran Councilin (ILC) pääsihteeri.

Paneelin osallistujat edustivat luterilaisia kirkkoja pienenpienistä hyvin suuriin. Norjan evankelis-luterilaisella hiippakunnalla, jota edusti piispa Thor Henrik With, on neljä seurakuntaa ja yksi palkallinen pastori siinä missä Missouri-Synodin jäsenmäärä on puoli vuosisataa jatkuneesta laskusuunnasta huolimatta vielä puolitoista miljoonaa ja seurakuntiakin noin kuusituhatta eri puolilla Yhdysvaltoja.

Panelistit olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että seurakunnan kokoa tärkeämpää on kuuluminen Kristuksen maailmanlaajaan kirkkoon, siihen, joka perustettiin jo helluntaina.

Kokoeroista huolimatta tunnustukselliset luterilaiset ympäri maailman jakavat samanlaisia haasteita.

-Läntisen maailman kulttuuri on nykyään kristinuskon vastainen. Toisaalta, jos joku nuori haluaa tässä ajassa kapinoida, hänen kannattaa alkaa tunnustukselliseksi kristityksi, veisteli Missouri-synodin presidentti Matthew Harrison.

Hänen mukaansa tunnustuksellista luterilaisuutta haastaa maailmalla, erityisesti Afrikassa karismaattinen kristillisyys. Luterilainen Maailmanliitto puolestaan painostaa erityisesti kehitysmaiden luterilaisia kirkkoja luopumaan teologiasta taloudellisen tuen menettämisen uhalla. Toisaalta, hänen oman kirkkonsa sisällä on nähtävissä myös valopilkkuja.

-Elämme ulkolähetyksen kulta-aikaa. Missouri-Synodilla on paljon lähetystyöntekijöitä Keski- ja Etelä-Amerikassa ja uusia kirkkoja perustetaan esimerkiksi Romaniaan, Italiaan ja Pakistaniin. Meillä on tällä hetkellä meneillään nelisenkymmentä lähetysprojektia ympäri maailman, Harrison kertoo.

Latvian piispa Hans Jönsson puolestaan totesi, että hänen noin nelikymmentuhatpäisen kirkkonsa vahvuutena on selvästi muotoiltu kirkkolaki ja –järjestys, jota seurakunnat myös elävät arjessaan todeksi. Kirkkolakiin tehtiin vuonna 2016 lisäys, jonka mukaan pappisvirkaan voidaan vihkiä vain miehiä. Naisten vihkiminen pastoreiksi oli lopetettu jo vuonna 1993, ja Latvian luterilainen kirkko on tiettävästi ainoa kirkko maailmassa, joka on perunut naispappeuden.

Huomenna väistyvä piispa Risto Soramies toivoo, ettei luterilaisissa seurakunnissa ja kodeissa unohdettaisi poikia.

-Tytöt ovat tärkeitä, mutta emme saa myöskään unohtaa opettaa pojille, kuinka olla miehiä. Muuten kirkko on hukassa. Isien on kannettava vastuu ja kodeissa opetettava katekismusta, hän vetoaa.

ILC:n pääsihteeri Timothy C.J. Quill pitää yhtenä järjestönsä merkittävimpänä saavutuksena tuoretta vetoomusta sananvapauden puolesta Lähetyshiippakunnan Juhana Pohjolan ja kansanedustaja Päivi Räsäsen asiassa.

-Kun Juhana jonain päivänä seisoo oikeuden edessä, hän tietää että hänen takanaan seisoo seitsemän miljoonaa ihmistä, Quill viittasi ILC:n jäsenkirkkojen yhteenlaskettuun jäsenmäärään.

-Tämä on suuri mahdollisuus Juhanalle. Tunnen hänet ja tiedän, että hän tulee puhumaan oikeuden edessä lakia ja evankeliumia.