Piispan joulutervehdys

Blogi
22.12.2022

Gerard van Honthorst – Adoration of the Shepherds (1622). Wikimedia Commons

Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte. (2.Kor.8:9)

Apostoli Paavali jakeen mittaisessa joulusaarnassaan nostaa yhden tärkeän näkökohdan Kristuksen Jeesuksen kutsumuksessa: hänen köyhyytensä. Paavali muistuttaa Jeesuksen alhaisuudesta. Mitä Maria pienestä Nasaretin kylästä lauloikaan: ”Hän on katsonut palvelijattarensa alhaisuuteen” (Luuk.1:48). Minkä merkin enkelit paimenille jouluyönä antoivatkaan: ”Te löydätte lapsen kapaloituina ja seimessä makaamassa” (Luuk.2:12). Missä ovatkaan kaikki ajalliset aarteet ja maalliset turvarakenteet, jos ”Ihmisen Pojalla ei ole paikkaa, mihin hän päänsä kallistaisi” (Luuk.9:58). Kuinka onkaan vaatimattomuudella ja köyhyydellä Kuninkaiden Kuninkaan syntymä kehystetty!

Köyhyys ei merkitse ainoastaan aineellisen hyvinvoinnin puutetta vaan myös voimattomuutta ja avuttomuutta. Kun katsomme tätä lasta ja perhettä, kuinka he voisivat puolustaa ja pitää kiinni oikeuksistaan mahtavan kuningas Herodeksen vihaa vastaan? Mihin he voivat ajallisesti turvautua, kun he eivät voi jättäytyä edes sukunsa avun varaan, vaan joutuvat pakenemaan vieraaseen maahan Egyptiin? Rauhanruhtinaan syntymä tuo mukanaan vihamielisyyden, vainon ja pakolaisuuden.

Kun katsomme tänäkin jouluna kauniita seimiasetelmia, joissa pyhä perhe on levollisesti kuvattuna seimen luona, meidän on muistettava pitää molemmat silmämme auki. Yhtäältä jos itse koemme taloudellisia huolia, turvattomuutta, yksinäisyyttä ja vihamielisyyttä, emme lannistuisi ja menettäisi toivoamme. Sillä meidän Herramme itse on kokenut köyhyytemme kaikissa sen ulottuvuuksissa. Hän näkee, ymmärtää ja tuntee, mikä on osamme ja lupaa pysyä luonamme: ”Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.!” (Hep.4:15) ” Sillä hän pelastaa köyhän, joka apua huutaa, kurjan ja sen, jolla ei auttajaa ole.” (Ps.72:12)

Toisaalta jos meille on annettu aineellista hyvinvointia ja ajallista hyvää runsaasti sekä hengellisiä resursseja, meidän tulisi kiitollisina nauttia niistä, mutta myös jakaa niitä eteenpäin avuntarvitsijoille ja lähetystyön hyväksi: ”Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi, voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää; niinkuin kirjoitettu on: ”Hän sirottelee, hän antaa köyhille, hänen vanhurskautensa pysyy iankaikkisesti” (2.Kor.9:8-9).

Paavalilla on kuitenkin syvällisempi ajatus Herramme köyhyydestä kuin ajallinen puute ja avuttomuus. Köyhyys merkitsee myös Herramme ilmestymistä meille alhaisuudessa ja nöyryydessä. Sana tuli lihaksi. Jumalan Poika kätkee kirkkautensa ja valtasuuruutensa poikavauvan heikkouteen ja haavoittuvaisuuteen. Kolmiyhteinen Jumala ilmoittaa itsensä ihmislihaan verhoutuneena. Me emme siksi etsi Herraa korkealta taivaallisista suuruuksista vaan alhaalta ihmisyydestä, Kristuksesta Jeesuksesta. Paavali alleviivaa, että Jeesus tuli köyhäksi meidän tähtemme. Me voimme kohdata Jumalan vain hänessä. Me epäpyhät saatamme koskettaa pyhää vain hänessä. My kuolevaiset tulemme osaksi kuolemattomuudesta vain hänen kauttaan. Martti Luther uskalsikin siksi lausua: ”En tunne enkä halua tuntea muuta Jumalaa kuin lihaksi tulleen. Ei ole muuta Jumalaa, joka voi meidät pelastaa kuin ihmiseksi syntynyt Jumala.”

Herramme köyhyys on kuitenkin vieläkin suurempaa kuin hänen ilmestymisensä lihaksi tulleena. Hän otti päälleen ajallisten tarpeidemme ja vaivojemme lisäksi meidän varsinaisen köyhyytemme: hengellisen konkurssimme, syntimme ja rikkomukseemme Jumalan edessä. Paavali julistaa samassa kirjeessä jakeen mittaisen pääsiäissaarnan: ”Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2.Kor.5:21) Seimi ja risti, jouluyö ja pitkäperjantai yhdistyvät Jumalan pelastussuunnitelmassa. Rikas tuli köyhäksi sinun vuoksesi. Synnitön synniksi sinun tähtesi. Hän otti kaiken köyhyytesi ja kurjuutesi itsensä päälle.  Miksi? Jotta sinä köyhä tulisit rikkaaksi. Sinä syntinen Jumalan edessä armahdetuksi, pyhäksi ja vanhurskaaksi. Kaikki elämäsi köyhyys on hänen ja kaikki hänen rikkautensa on sinun. Mikä ihmeellinen ja autuas joululahjojen vaihto tämä onkaan!

Olemme nähneet kuluneena vuonna tuhoa ja suurta inhimillistä kärsimystä. Maailma ympärillämme on täynnä köyhyyttä ja puutetta, sotaa ja luonnonkatastrofeja sekä kristittyjä kohtaan lisääntyviä vainoja. Olemme astuneet epävarmuuksien aikakauteen. Mutta juuri näiden koettelemusten keskellä meillä on järkähtämätön todellisuus ja jumalallinen turva, josta koko kristikunta riemuitsee: ”Teille on tämä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.” (Luuk.2:11)

Me saamme köyhinä tulla ja kutsua kaikkia muitakin elämää antavien alttareiden äärelle. Siellä kohtaamme ihmiseksi syntyneen Jumalan seimessä ja ylösnousseen ristin Herran. Hän vakuuttaa sinulle: Minun ruumiini ja vereni sinun puolestasi annettu ja vuodatettu kaikkien syntiesi anteeksiantamukseksi.

Kuka meistä voi todella olla köyhä, kun meillä Kristuksessa on kaikki taivaan aarteet omana? Kuka meistä voi todella olla turvaton ja yksin, kun puolellamme on väkevä Herra Jeesus? Kuka meistä hauraista kuolevista saattaisi vaipua epätoivoon, kun meillä hänessä on elämä ja autuus?

Siksi riemuiten laulakaamme ja juhlikaamme kodeissa ja seurakunnissa tänäkin jouluna, sillä meidän kaikkien tähtemme Herra Jeesus tuli köyhäksi tehdäkseen meidät hänessä rikkaiksi!

Piispa Juhana Pohjola

Juhana Pohjola

Lähetyshiippakunnan piispa