Puhutaan kuitenkin Jeesuksesta

Hyvää armon vuotta 2023! Vuoden ensimmäisessä Pyhäkön lampussa kuljetaan lopunajan tunnelmissa. Muistan, kun armeijassa ollessani varusmiehille jaettiin pienet Gideonin Uudet testamentit ja yllätyksekseni monet innostuivat niitä myös lukemaan. Monet myös kysyivät, mistä Raamatun lukeminen kannattaa aloittaa. Neuvoin aloittamaan lukemisen Johanneksen evankeliumista. Sen voisi koluta aluksi vaikka useampaan kertaan. Jonkun ajan päästä saattoi havaita, että Johannesta oli kyllä luettu, mutta evankeliumi ei ollut ihan niin suosittu. Sen sijaan Ilmestyskirja oli saavuttanut vankan suosion tuvassamme. Siksi muiden varusmiesten kysymykset aloittelevalle teologian opiskelijalle saattoivat olla seuraavanlaisia: ”Kerosuo, voitko kertoa meille pedon merkistä? Mitä lohikäärmeellä tarkoitetaan? Onko vitsauksia jo tullut? En tajua tuota hevosjuttua! Kerosuo, kerro meille pedoista! Kerosuo, koska tulee loppu?”

Ilmestyskirjaa, tätä ihmisiä syvästi kiehtovaa kirjettä, lähestytään joskus toisaalta jännityksen huumassa, toisaalta pelolla. Joskus suurimmiksi kysymyksiksi nousevat jännittävät ja mystisen tuntuiset kertomukset vihan maljoista ja lopun ajan yksityiskohdista. Kristilliset kirjakaupatkin ovat pullollaan toinen toistaan hämmentävämpiä opuksia, joissa tällaiset kysymykset nostetaan keskiöön. Usein näissä kirjoissa tuntuu kuitenkin vahvana astian maku ja vallitseva tilanne.

Ilmestyskirjan keskus ei kuitenkaan ole toinen toistaan pelottavimmissa pedoissa, vaan sen päähenkilö on valtaistuimella istuva, ristiinnaulittu Kristus, teurastettu karitsa. Lopulta valtaa kantaa heikonnäköinen karitsa ja pelottavankin näköiset pedot joutuvat väistymään. Toivottavasti tämä viesti olisi voinut välittyä myös varusmiehille Ilmestyskirjan syövereissä. Ilmestyskirjassakin puhutaan siis ennen kaikkea Jeesuksesta.

Vuoden toisessa numerossa on tarkoitus puolestaan nostaa esiin teemoja, jotka sivuavat kirkon suhdetta yhteiskuntaan. Elämmehän myös vaalivuotta. Joskus kristittyjen lopunajallinen odotus nähdään jonkinlaisena pakona ajasta ja sen kysymyksistä. Tämä puolestaan saisi aikaan sen, ettei haluta osallistua yhteiskunnan elämänpiiriin. Ehkä näin on joskus ollutkin.

Toisinaan taas on painotettu kirkon roolia yhteiskunnallisena keskustelijana, joka yrittää vaikuttaa sen rakenteisiin. Niin sanotussa vapautuksen teologiassa evankeliumin keskeinen sisältö on vapautuminen erilaisen sorron ja epäoikeudenmukaisten rakenteiden alta. On totta, ettei Jeesus halua puhua vain tuonpuoleisesta, vaan myös tämän maailman olojen parantamisesta. Ajattelen, että todelliseen kristinuskoon sisältyy aina kapina ihmistä sortavien rakenteiden korjaamiseksi. Monissa asioissa kristityt voivatkin tietenkin löytää yhteyden erilaisten ”maailmanparantajien” kanssa. Molempia yhdistää eteenpäin kurottautuminen. Molemmat odottavat parempaa valtakuntaa. Vaarana on kuitenkin kristinuskon kaventuminen. Puhuttaisiinko kuitenkin Jeesuksesta?

Sellainen kirkollisuus, joka haluaa tehdä hyvää, mutta kadottaa käsityksen Jumalan antamasta perustasta, on aina altis hyvän vääristymiselle. Aikamme erilaiset maailmanparannusvisiot ja kristinuskon laupeudentyö tulevat usein lähelle toisiaan, mutta siinä missä humanismi ankkuroituu ihmiseen ja omaan aikaan, kristinusko katsoo asiaa ajattomuuden näkökulmasta. Ihmisarvon perustana ei ole ihmisen vaihtuvat näkemykset, vaan Jumalan luomistyö, jossa ihmiselle annetaan arvo, asema ja merkitys. Kun humanismi suuntaa kohti tuntematonta tulevaisuutta, kristinusko näkee tulevaisuuden kätketyn verhon takaa jo uuden Jerusalemin. Sille on annettu käyttöohjeet: Laista käsin se voi jo nyt maan päälle kaiken rosoisen keskellä olla rakentamassa Jumalan valtakuntaa, vaikka se tietää sen tulevan vasta kerran, kun Kristus ilmestyy.

Vaikka odotamme viimeistä päivää, meitä ei kehoteta olemaan toimettomia maailman ongelmien korjaamisessa tai yhteiskunnallisten asioiden hoitamisessa. Omalta paikaltamme maailmaa auttamaan me lähdemme aina kirkon saarnastuolin ja alttarin ääreltä. Ne pitävät meidät kiinni kaikkein olennaisimmissa, Kristuksen iankaikkisissa lahjoissa, jotka tulevat jo ajassa luoksemme ja kerran täytenä iankaikkisuuden verhon takana. Puhutaan siis Jeesuksesta.

Joel Kerosuo

Tämä blogi on julkaistu aiemmin Pyhäkön Lampun 1/2023 pääkirjoituksena