Pastori Sakari Korpinen
Siniristiliput liehuvat, ihania valkovuokkoja on kerätty pöydälle ja on juhlan tuntua. Sinä hämmästelet kanssani kevään ihmettä eli noita valkovuokkojakin. Nehän osaavat liikkua. Miten ne tietävät? Eli aamulla niiden kukka on auki itään, illalla länteen eli yön aikana ne osaavat kääntyä!
Mutta yksi kääntyminen on meille erityisen tärkeä. Eli käänny Sinä nyt Herrasi puoleen liittäen kätesi rukoukseen. Kiität äidistäsi – ja jos olet äiti, pyydät Jumalalta apua ja voimia kasvattajan työhön.
+Pyhä, iankaikkinen, Kaikkivaltias Jumala, sinä joka ylhäältä annat meille runsain määrin hyviä lahjoja. Tänään kiitän erityisesti äidistäni. Omaisteni kautta olet antanut minulle mitä moninaisempaa apua. Rukoilen Sinua, että korvaisit hänelle ja heille tämän palkiten heidät ajallisilla mutta eritoten iankaikkisilla lahjoilla. Pyydän erityistä suojelua tänä epidemia-aikana niille, jotka olet liittänyt minuun verisiteillä. Suo, että omaisteni kanssa palvelisimme sinua oikeassa uskossa ja hurskaina, jotta me kerran kaikki saavuttaisimme iankaikkisen elämän kuihtumattoman seppeleen. Kun avaamme ja luemme äitienpäivän pyhän evankeliumin, rukoilemme: Herra Jeesus Kristus, puhu minulle nyt omia sanojasi, ja anna minulle Pyhän Hengen apu ottaakseni vastaan Sinun sanasi Hänen voimassaan Isän Jumalan kunniaksi. Amen.
Kristitty jolla on vielä äiti tai jopa molemmat vanhemmat elossa, laulaa mielellään tunnettua lastenlaulua, jossa sanotaan ”siunaa äitiä ja isää, heille elinpäivää lisää”. Tähän meitä myös ohjaa Jumalan neljäs käsky.
Onnittelemme erityisesti niitä, joilla on tai ollut rukoileva äiti. Kristikunnassa heitä on ja on ollut miljoonia. Jotkut rukoilevat äidit ovat jopa vaikuttaneet maailmanhistorian suuriin muutoksiin. Yksi tällainen oli nimeltään Helena. Kun tämän hurskaan äidin poika keisari Konstantinus tuli kristityksi, hän lopetti kristittyjen hirveät vainot Rooman valtakunnassa 300-luvulla. Kun Konstantinus mm. näki, että köyhät perheet surmasivat leivän puutteessa vastasyntyneet lapsensa, hän ryhtyi avustamaan tällaisia koteja, jotta uusi lapsi saisi elää ja kasvaa. Konstantinus vaikutti myös siihen, että ensimmäinen suuri kirkolliskokous pidettiin Nikeassa ja niin saimme Tunnustuksen, jossa lausumme raamatullisen opin Jeesuksesta Kristuksesta. Äiti Helenan rukoukset toteutuvat voimallisesti.
Minulla on ollut myös rukoileva äiti. Äitini Hilkka on jo vuosia levännyt isäni vieressä Janakkalan hautausmaalla odottamassa ruumiin ylösnousemusta. Se päivä koittaa!
Äidilleni elämän suurenmoiset lahjat ja iankaikkisen elämän valtavat aarteet eivät olleet koskaan itsestäänselvyyksiä tai sattumaa. Uskaltaisin jopa sanoa, että äiti oli sisäistänyt kokonaisvaltaisesti oppi‑isämme Martti Lutherin katkismuksen opetuksen, että elämässämme on aina kysymys Jumalan lahjoista. Lueteltuaan pitkät pätkät
asioita, joita monia on jokaisella, vaikkakaan ei kaikkia, Luther opettaa meitä: ”… tästä kaikesta minun tulee kiittää ja ylistää Jumalaa, palvella häntä ja olla hänelle kuuliainen.” Niin äiti teki ja viestitti tätä kiitollisuutta koko olemuksellaan. Hänen kiitosaiheensa ykkönen oli ilman muuta ”Jumalan armolahja Jeesuksessa Kristuksessa”, kuten apostoli sanoo, eli syntien anteeksiantamus Jeesuksessa Kristuksessa! Sen omistamisessa äiti ja lastenlastensa isoäiti eli Hämeen mummo jäsensi asiat, koko elämänsä. Tämän suuren lahjan jälkeen tulivat sitten muut lahjat – ja kiittäminen niistä. Mutta kuinka tärkeää olikaan äidilleni rukoillen johdattaa lapsiaan taivaan tiellä.
Mutta sunnuntain pyhän Evankeliumikirjan kohdassa Joh. 17:6-10 ei puhuta rukoilevista äideistä, vaan rukoilevasta Jeesuksesta. Hän antoi meille tässäkin tärkeän esimerkin, Olisivatpa meidän seurakuntamme rukoilevia seurakuntia ja kotimme rukoileva koti!
Oma äitini lausui ääneen arjen töissään lyhyen rukoushuokauksen. Sitten hän saattoi yhtäkkiä laulaa jonkun rukouslaulun tai kiitoslaulun säkeistön. Kaikki me tämän kuulimme ja näimme. Mutta sitten tiedämme, että rukous on herkkää aluetta. Kyllä äitikin meni kammioon – niin kuin Sana kehottaa – eli hänellä oli yksityistä rukouselämää. Rukoillessamme emme puhu mitä tahansa, vaan kaikkein tärkeimpiä asioita Taivaalliselle Isällemme. Nyt pääsemme katsomaan, mikä on Jeesukselle tärkeää?
Johanneksen evankeliumikirjassa on Jeesuksen jäähyväispuhe ja sen jälkeen pidetty pitkä rukous ja tämä tapahtui Ristin ja Ylösnousemuksen Pääsiäistä ennen. Hän on vielä valitsemiensa apostolien kanssa. Mutta Jeesus tietää, että pian hänen maailmaan tulonsa huipistuu. Edessä on ihmiskunnan tärkeimmän tapahtuman hetki, Golgatan työ eli Kristuksen lunastustyö synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta. ‑ Ja sitten on ylösnousemuksen pääsiäinen ja taivaaseen astuminen. Hän menee “Isän tykö”. Tuo kolmen vuoden kiinteä opetusjakso on loppusuoralla. Tässä rukouksessa on kevätjuhlaa ja tilinpäätöksen tuntua:
”Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta …” ” Ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille.”
Lukiessamme tätä lukua 17 on muistettava, että Jeesuksen rukous on Taivaalliselle Isällemme, vaikka Jeesuksella onkin siinä silmiensä edessä apostolit. Hän rukoilee apostoliensa puolesta. Myöhemmin luemme, että hän rukoilee vielä kaikkien niiden puolesta, jotka apostolien sanan kautta tulevat uskomaan häneen. Onhan myös muistettava, että Herramme joka istuu nyt Isän oikealla puolella, rukoilee koko lunastamansa ihmissuvun puolesta. Mutta hänellä on ollut keskeistä valitsemiensa apostolien opettaminen, työhön valmistaminen ja sitten lähettäminen omaan työhönsä.
Opettaminen ei ollut helppoa, mutta Jeesus sanoo Taivaalliselle Isällemme kiitollisena:
”Ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.”
Pysähdymme rukoilevasta Jeesuksesta omaan elämäämme. Olethan ymmärtänyt, ettei Jeesus antanut taivaallista sanomaa vain apostoleille, vaan myös heidän kauttaan meille. Sinuakin varten se on annettu. Jeesus antoi sanan apostoleille ja apostolit meille. Siksi puhummekin profeetallisesta ja apostolisesta sanasta, jossa Herra Jeesus itse puhuu meille. Käsissämme oleva Raamattu on ylhäältä annettu. Kun länsimainen ajattelu ja ns. tiede on hylännyt lähes kokonaan käsityksen tuonpuoleisuudesta, meille on yhä vaikeampaa ymmärtää, ettei pyhä Raamattu ole ihmisten keksimiä uskonnollisia ajatuksia Jumalasta, vaan todellakin Jumalan sanaa, Ilmoituksen sanaa.
Tällä termillä me ymmärrämme, että se on taivaasta annettu. Siksipä samassa Johanneksen evankeliumikirjassa tuodaan esiin, miten Jeesus lupaa Pyhän Hengen johdattamaan apostolinsa kaikkeen totuuteen. Meillä on luotettava Sana. Nuo apostolit eivät olleet vain silminnäkijätodistajia, omin korvin havaintoja tekeviä ‑vaan heidät Ylösnoussut Jeesus Pyhä Hengen kautta johdatti ”kaikkeen totuuteen”. Jos sinä etsit iankaikkisen elämän varmuutta ja omantunnon rauhaa, opastan mielelläni tällä vanhojen kristittyjen teemalla: ”SANASTA KAIKKI KIRKASTUU, SE PIMEYDEN POISTAA!” Tätä ovat miljoonat ihmiset tänäänkin todistamassa.
Monet kristityt ovat hämmentyneitä, kun toisaalta kuulevat tai lukevat miten Jumalan sanasta on pidettävä kiinni ja kuulevat hengellisiltä radio- ja Tv-kanavilta myös julistusta syntisten Vapahtajasta Jeesuksesta, mutta samanaikaisesti nämä paimenet ja todistajat irrottautuvat tai vähätellen puhuvat milloin pyhästä kasteesta, milloin alttarin sakramentista, milloin paimenen viran miehisyydestä, milloin Raamatun opetuksista pyhästä aviosäädystä. Ehkä sinulle on joku sanonut esimerkiksi: ”Miksi puhua kasteesta, meille riittää puhe Golgatasta!” Tämä on juuri yleistä irtiottoa pyhästä Raamatusta, hengelliseltä kyllä vaikuttavaa, mutta aivan väärää. Raamattuhan selvittää tarkasti myös kastetta, uudestisyntymisen pesoa. Se on niin tärkeä asia, että eräs rovasti opettaa laulussaan:
”Jeesuksen kuolo ja kasteeni kallis, niissä mä kurja oon taivaaseen valmis!”
Vanhastaan ovat kristityt ymmärtäneet ristin ja ylösnousemuksen pääsiäisen tapahtumistakin, että Pyhä Raamattu on kuin Kristuksen saumaton vaate, jota ei voi eikä saa demokraattisin äänestyspäätöksin jakaa menettämättä samalla koko vaatekappaletta. Hirveää on siksi kuulla jotain tällaista: ”Miksi kristittyinä riitelisimme sanoista ja kirjaimista, kunhan vain saarnataan evankeliumia!” Tämä oppi on pureutunut Suomen kristittyihin. Se johtaa lopulta ”maailmaan”, mitä asiaa Jeesus erityisesti opettaa Johanneksen evankeliumikirjan kautta. Se johtaa uuspakanuuteen, mikä on laajasti totta tänään. Muutamassa vuosikymmenessä Jumalan armon evankeliumin tilalle on tullut taivaanrannan maalareiden ihmisopit ja ihmiskäskyt, joilta puuttuu ensimmäinenkin Pyhän Hengen lupaus. Siksi myös rukoilevia äitejä ja rukoilevia isiä on vähän.
Jumalan armon kaikkein pyhin evankeliumi ei ole yleistä hyväksymisen oppia, se ei ole aate, jota voidaan muotoilla uusimmassa kirkolliskokouksessa ajan megatrendien suuntaan. Jeesus itse anoi omilleen rukouksessaankin Taivaalliselta Isältä: ”Pyhitä heidät totuudessa, sinun sanasi on totuus!” Rakas oppi-isämme Luther joutui puolustamaan evankeliumin oppia. Schmalkaldenissa hän kirjoitti raamatullisesti, miten autuaaksi tekevän uskon saamiseksi on asetettu saarnavirka, miten pyhä evankeliumi on oikein saarnatussa sanassa, oikein toimitetussa kasteessa, oikein käytetyissä taivasten valtakunnan avaimissa, oikein toimitetussa Herran Ehtoollisessa, Jumalan sanasta oikein ammennetuissa neuvon ja lohdutuksen sanoissa kristittyjen kesken. Siksi minä olen lähes jokaisessa saarnassa sanonut viime vuosina: Etsi oikeat alttarit ja oikeat saarnatuolit, niin löydät omantunnoin rauhan ja iankaikkisen elämän varmuuden. Apostoli sanoo: ”Harhaoppista ihmistä karta!”
Jeesus sanoi Taivaalliselle Isälle jäähyväisrukouksessa: ”Ne sanat, jotka annoit minulle, annoin minä heille.” Pyhillä apostoleilla ei ollut itsekeksitty tai kehitelty ajanmukainen sanoma, vaan taivaasta annettu. Kun pakanain apostoliksi kutsuttu Paavali muisteli ensimmäistä käyntiään Kreikan Tessalonikassa, hän kertoo; ”Te kun saitte meiltä kuulemamme sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, niin kuin se totisesti on Jumalan sanana.” Tiedämme hyvin, että yhtenäiskulttuuri on ajat sitten loppunut. Näemme maailmallisen paineen ikäviä hedelmiä kaikkialla. Mutta jo apostoli Paavalikin joutui näkemään omana aikanaan, kuinka herkästi sovintosaarnaajista tulee sovinnaisia saarnaajia ja siksi hän kirjoittaa Roomalaiskirjeessään: ”He pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet.” Meidän on tarkkaan kuunneltava julistusta, kuuluuko siinä Hyvän Paimenen ääni.
Mutta Jeesuksen äänen kuuleminen on mahdollista tänäänkin. Hän sanoo apostoleistaan: ”Minä olen kirkastettu heissä”. Se tarkoittaa, että Jeesus Kristus itse puhuu apostoleistaan alkaen kaikkien apostolisessa uskossa olevien suun kautta. Taivaasta tulee sinunkin omaantuntoosi Jeesuksen ääni, nimittäin Pyhän Hengen voimassa ihmeellinen evankeliumin päästösana, kaikkien syntiesi anteeksiantamus Jeesuksen Kristuksen täytetyn työn tähden. ”Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne!”
Tärkeää on lukea, ettei autuaaksitekevä usko merkitse ymmärryksen hylkäämistä. Päinvastoin. Jeesushan joutui moittimaan esimerkiksi pääsiäisen jälkeen opetuslapsiaan näin:
”Oi te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet. Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa.”
Kristityt kuuntelevat, mitä Herra Jeesus sanassaan heille puhuu. Jeesus ja hänen apostolinsa eivät ole puhuneet koskaan turhia sanoja, vaan jokaisella pyhän Raamatun sanalla on oma paikkansa ja merkityksensä. Kyllä kristityt pian huomaavat, että toiset Raamatun opetukset ovat iankaikkisen pelastuksen asiassa keskuksessa, toiset kehällä, mutta kaikki ovat tärkeitä ja rakkaita, uskottavaksi annettuja.
Rukoileva Jeesus korostaa: ”tietävät…uskovat”, Nämä käsitteet muodostavat yhden kokonaisuuden. Pyhällä uskolla on siis asiapohjansa. Huomaa tämä! ”Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.” ‑ Nyt he tietävät. Tämä apostolinen usko ei ole jotain sisällyksetöntä elämystä tai tunnetta. Apostoli huudahtaa: ”Minä tunnen hänet, johon minä uskon”, 2 Tim 1:12.
Sinäkin saat sanoa samaa ja tunnustaa:” Minä tunnen hänet, johon minä uskon!”
Sakari Korpinen
nettihartaus 10.5.2020 www.sanasionlamppu.fi
