Lähetyshiippakunta panostaa mediatyöhön
26.7.2024
Suomen Luther-säätiön hallituksen jäsen Erkki Pitkäranta piti puheen kuvan paljastustilaisuudessa.
Suomen Luther-säätiön hallituksen joulukuun kokouksen yhteydessä pidettiin teologian lisensiaatti Simo Kivirannan kuvan paljastustilaisuus. Luther-säätiön hallituksen jäsenen Erkki Pitkärannan puhe paljastustilaisuudessa on alla.
Simo Kiviranta syntyi marraskuun 28. päivänä vuonna 1936. Tuolloin poliittiset jännitteet Euroopassa nousivat kohisten. 1930-luvun lämpimät kesät olivat vaihtumassa kylmiin sodan vuosiin. Vastasyntynyt poikalapsi oli vain päivän vanha, kun NKP:n Leningradin piirin sihteeri Andrei Zdanov lähetti Neuvostoliitosta varoituksen syyttäen Suomea ja Baltian maita seikkailupolitiikasta. Simon lapsuus kului sotavuosien varjossa Satakunnan Laviassa evankelisen herätysliikkeen ja Länsi-Suomen rukoilevaisuuden vaikutusalueilla. Lapsuudessa sairastetun polion aiheuttamat vaivat hankaloittivat Simon elämää loppuun asti.
Pojan lahjakkuus huomattiin jo varhain. Opintie vei ylioppilaaksi ja Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Pro gradu tutkielma oli niin laaja ja perusteellinen, että se hyväksyttiin myös lisensiaattitutkimuksen arvoiseksi. Siitä lähtien Simo tunnettiin teol.lis. Simo Kivirantana. Lyhyen seurakuntapastorin pestin jälkeen Simo siirtyi Helsingin yliopistoon, jossa teki uran uskonto- ja lähetystieteen laitoksen sekä ekumeenisen arkiston assistenttina ja systemaattisen teologian laitoksen ekumeniikan jaoston assistenttina. Elämäntyö oli kuitenkin huomattavasti tätä yliopistotyötä laajempi. Simo oli tunnettu ja arvostettu opettaja ja vaikuttaja Suomen hengellisten liikkeitten keskuudessa. Itse tutustuin Simoon Evankelisen ylioppilasliiton piirissä 1970-luvun alussa. Simon yhteydessä on aina mainittava aviopuoliso Kirsti, joka avasi kodin ovet lukuisille vieraille ja osoitti aina suurta ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta.
Simon tunteneet ja hänen kanssaan keskustelleet muistavat hänet ystävällisenä ja auttamishaluisena henkilönä, joka jaksoi keskustella ja kuunnella sellaisiakin kumppaneita, joiden tietomäärä ja osaaminen olivat vaatimattomat hänen hallitsemiensa tietomäärien ja osaamisen rinnalla. Hänen kiinnostuksensa kohteet olivat poikkeuksellisen moninaiset. Hän kykeni taustoittamaan ja kehystämään teologiset ja kirkkoa koskevat kysymykset laajasti ja kiinnostavasti. Teologian eri osa-alueiden lisäksi taustaa hänen ajatteluunsa ja pohdintoihinsa ja tieteelliseen työhönsä antoivat perehtyminen historiaan, aatehistoriaan, filosofiaan, kirjallisuuteen sekä ajankohtaisen poliittisen ja teologisen keskustelun tarkka seuraaminen ja analysointi. Itseään täynnä oleva keskustelukumppani saattoi ystävällisestä kuuntelijasta ja kommentoijasta muodostaa kuvan monikasvoisesta tai kaksikasvoisesta teologista, jos ei jaksanut odottaa Simon puheenvuoroa ja hänen yhteenvetoaan esillä olevista näkökohdista. Simo ei ollut päälle painava, omia ajatuksiaan tyrkyttävä apologeetta ja agitaattori. Hän toi esiin asiaan vaikuttavat näkökohdat ja niiden taustat ja teki niistä sydämen kristittynä johtopäätökset. Hän ei ottanut tulkintahorisontikseen kulloisenkin ajankohdan kirkkopoliittisia aatteita, vaikka ne olisivat olleet laajastikin hyväksyttyjä.
Suomen Luther-säätiön perustavassa kokouksessa syksyllä 1999 tämä ajattelu tuli selvästi esiin. Simon mukaan säätiön perustaminen ei ollut mikään alku, vaan osa sitä elämän liikettä, joka alkoi siitä, kun Jumalan Poika tuli ihmiseksi, ja kun kirkko syntyi siinä mielessä, kun me kutsumme sitä apostolin mukaan Kristuksen ruumiiksi. Simo totesi, että tällä elämän liikkeellä on tausta jo vanhan liiton pyhissä. Heistä merkittävin oli Aabraham, joka uskoi lupauksen sanaan. Sen uskon Jumala luki vanhurskaudeksi. Vieläkin kauemmaksi Simo kiinnitti perustajien ajatukset sanomalla:
”meillä on Raamatun pohjalta se ajatus, että Kristuksen Pyhä Kirkko on ollut jo ennen maailman perustamista. Kristuksessa Jumala on valinnut ja valitsee ne, jotka hyväksi on nähnyt ja näkee.”
Kuten huomaamme, inkarnaatio, Jumalan ihmiseksi tuleminen on tässä Luther-Säätiön perustajan puheessa keskiössä.
Minusta Simon teologisen työskentelyn ja tutkimuksen keskeinen piirre on saksalaisen idealismin turmiollisen vaikutuksen huomaaminen länsimaisessa teologiassa ja kirkkojen elämässä. Länsimaisen filosofian ja aatevirtausten tunkeutuminen teologiaan konstantiinolaisissa kirkoissa on saanut aikaan opetuksen, jossa ruumis ja henki erotetaan toisistaan. Teologiasta ja kristinuskon sisällöstä on muodostunut henkinen, ei-aineellinen sielutiede, jolloin mm. ruumis ja sen muokkaushalut jäävät teologian ulkopuolelle. Postuumisti Simon luentomateriaaleista julkaistu systemaattisen teologian oppikirja Salattu ja ilmoitettu Jumala avaa tämän idealismikritiikin laajasti ja perustellen.
Alkavan joulun aikana tästä henkistyneestä kristillisyydestä lauletaan taas innolla siihen tapaan, että Jeesus syntyy ihmissydämeen ja hiljaiseen mieleen eikä talliin seimen oljille. Kristus ei ole irtautunut kirkon ulkopuoliseksi taivaassa asuvaksi Hengeksi. Hän on keskellämme Sanassaan, kasteveteen liittyneenä ja siunatussa ehtoollisleivässä ja viinissä.
Simo Kiviranta
Olkoon tämä kuva Simosta muistutuksena jokaiselle siitä, että samalla tavalla kuin Simo katsoo tässä valokuvassa katsojaa, inkarnoitunut Kristus katsoo jokaista rakastaen. Hän luopui taivaallisesta kirkkaudestaan meidän vuoksemme syntyen pyhän neitsyt Marian Sanalla puhdistetun kohdun kautta ihmisen osaan kärsimään synnin rangaistuksen meidän puolestamme.
Tapaninpäivän lauluseuroissa Simon ja Kirstin kodissa ei koskaan jätetty laulamatta virttä, joka alkaa riemullisesti:
In dulci jubilo
nyt riemuin laulakaamme.
Meidän autuutemme
in praesepio
on nyt aurinkomme
matris in gremio
Erkki Pitkäranta
