Tänään tulee tasan kaksikymmentä vuotta Suomen Luther-säätiön perustamisesta. Simo ja Kirsti Kivirannan kodin olohuoneessa Espoossa pidettiin Luther-säätiön perustamiskokous 24.10.1999.
Säännöissä ilmaistiin, että säätiön tarkoituksena on ylläpitää ja levittää tunnustuksellista luterilaista uskoa, myös ruotsiksi. Säännöissä kuvataan, miten työnäkyä toteutetaan. Näin muun muassa kirjattiin:
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin on syytä kysyä, miten työssä on onnistuttu. Jumala yksin kaiken näkee ja kerran punnitsee, mutta inhimillisesti katsoen voi kuitenkin jotakin todeta. Varmasti silloinen työnäky on kirkastunut ja tarkentunut matkan varrella. Sitä on koeteltu ja monet taistelut on käyty. Kirkkotaistelu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä on siirtynyt kirkon rakennustyöhön Lähetyshiippakunnassa. Luther-säätiön tehtävänä on nyt palvella Lähetyshiippakunnan toimintaa. Jotakin arviointia voi varmasti tehdä.
Kiitos kaikille työhön eri tavoin osallistuneille! Vaivannäkö Herrassa ei ole ollut turha. Kaiken olemme saaneet mitä olemme tarvinneet. Kaikki on ollut ja on Jumalan lahjaa. Kaikki on ollut ja on Jumalan armon ja uskollisuuden varassa. Kiitos ja ylistys Kolmiyhteiselle Jumalalle!
Nämä teol. lis Simo Kivirannan sanat perustamiskokouksessa rohkaiskoot meitä näkemään myös jatkossa vaivaa Jumalan valtakunnan hyväksi.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Olemme kaikki tässä koolla siinä tarkoituksessa, että jos Jumala suo, perustaisimme Jumalan sanaa ja omaa rakasta kristillistä kirkkoamme eteenpäin vievän järjestön nimeltä Suomen Luther-säätiö, jonka säännöt julkaistaan suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi, koska meillä on myös ulkomaisia valtuutettuja asiamiehiä. Tämä säätiö ei tietenkään ole mikään alku. Se on osa sitä elämän liikettä, joka alkoi siitä, kun Jumalan Poika itse tuli ihmiseksi ja kun kirkko siinä mielessä syntyi, siinä mielessä, kun sitä kutsumme apostolin mukaan Kristuksen ruumiiksi. Tämän kirkon ensimmäinen jäsen oli autuas neitsyt Maria, jolla ei ole mitään muuta erityisasemaa, kuin että hän sai tämän jalon tehtävän. Niin kuin isät ovat opettaneet, Jumalan sana ja usko puhdistivat hänet niin, että hän voi synnyttää Jumalan Pojan. Ja tämän tehtävän, mikä hänelle tuli, sai kuulla myös hänen kasvatusisänsä. ’Sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä Hän on vapahtava kansansa heidän synneistään.’
Tämä elämän liike on tosin kristillisen teologian mukaan alkanut jo aikaisemmin, sillä vanhan liiton pyhät ovat lupauksen evankeliumin varassa olleet kirkon jäseniä. Lutherin mukaan nimenomaan Aabraham on suurin pyhä, koska hän uskoi lupauksen ja Jumala luki sen hänelle vanhurskaudeksi. Ja onpa meillä Raamatun pohjalta se ihmeellinen ajatus, että Kristuksen pyhä kirkko on ollut jo ennen maailman perustamista, kun Jumala Kristuksessa valitsi ne, jotka hän oli hyväksi nähnyt. Ja tämä valinta on nimenomaan valintaa Kristuksen kirkkoon. Hän on ennen maailman perustamista valinnut meidät Kristuksessa eikä tästä saa tehdä mitään järkeisoppista determinismiä, vaan se on Jumalan iankaikkinen aivoitus ja armopäätös, joka merkitsee armovalintaa juuri Kristuksen ruumiin jäsenyyteen. Tähän pitkään elämän liikkeeseen sisältyy kuitenkin myös synnin tähden sellaisia vaiheita, jotka ovat olleet kirkolle hyvin vaikeita. Niin kuin Luther autuasta Augustinusta seuraten opettaa, Kainin kirkko ja sen kautta itse Saatana ei lakkaa milloinkaan taistelemasta Aabelin, so. Kristuksen kirkkoa vastaan. Siitä meillä on Uudessa testamentissa jo esimerkki, Pietarin lankeemus ja sen jälkeen saatu synninpäästö ja uskon ja rakkauden tunnustus: ’Sinä tiedät, että olet minulle rakas.’ Ja siihen kuuluu tämä tehtävä: ’Ruoki minun karitsoitani.’ Sen vuoksi juuri kirkon vaikeina aikoina tämä asia tulee ikään kuin polttavana kutsuna ja kysymyksenä meille jokaiselle. Herra Jeesus, taivaaseen korotettu ja sanassa ja sakramentissa keskellämme oleva Vapahtajamme kysyy: ’Olenko minä sinulle rakas?’ Ja tähän me vastaamme apostoli Paavalin kanssa: ’Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen. Yksi on kuollut kaikkien puolesta’.
Tämä on se näky, jonka pohjalta ja jonka innoittamana me olemme rohjenneet tässä historiallisessa tilanteessa ryhtyä tähän hankkeeseen Jumalan siunaukseen ja hänen sanaansa ja lupaukseensa luottaen. Meillä ei ole tässä muita mahdollisuuksia, kuin mitä meille annetaan ylhäältä. Tämän kutsun tulosta on kaikki se inhimillinen ja tarpeellinen ulkonainen apu, avustus, kanssapalveleminen ja keskinäinen yhteys, jonka ilmausta on tämä perustajajäsenten kokoontuminen. Me emme ole nyt liikkeellä missään muussa tarkoituksessa, kuin tässä positiivisessa tarkoituksessa, että Jumalan seurakunnan vähin toiminto, eli kristillinen jumalanpalvelus voisi jatkua apostolisena Suomen evankelisen kirkon keskellä niin kuin me toivomme vieläkin. Ja sitä varten meidän on kaikkien oltava yhteisvastuussa ja luotettava siihen, että Jumala itse vastaa sanastansa ja antaa meille kunakin hetkenä sen siunauksen ja sen avun, mitä me tarvitsemme.
