Suomen evankelis-luterilainen kirkko on tänä vuonna Helsinki Pride -viikon virallinen yhteistyökumppani. Helsinki Pride-yhteisö tunnettiin ennen HeSeta ry:nä ja ajaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen eli homomiesten, lesbonaisten, biseksuaalien, queerien, transsukupuolisten ja moniin muihin orientaatioihin ja identiteetteihin assosioituvien asiaa. Helsinki Pride -viikolla järjestetään ohjelmaa myös ”13–25-vuotiaille sateenkaarinuorille ja sateenkaarevaa identiteettiään pohtiville nuorille”. Päätöksen yhteistyökumppanuudesta teki ev.lut. kirkon kirkkohallituksen johtoryhmä, arkkipiispa Tapio Luoman hyväksynnällä. Aiempina vuosina pääkaupunkiseudun kansankirkon seurakunnat ovat jo marssineet Pride-kulkueen mukana ja järjestäneet mm. pikadeittitapahtuman Kallion seurakuntakodilla.
Entinen kirkkoministeri, kansanedustaja Päivi Räsänen kritisoi sosiaalisessa mediassa valtakirkon asettautumista Priden tukijaksi. Hän myös kirjoitti arkkipiispa Tapio Luomalle avoimen kirjeen, jossa hän ilmaisi huolensa kirkkonsa tilasta ja kertoi pohtineensa siitä eroamista. Saman pohdintansa hän toi esille myös Pyhäkön Lampun kesänumeron haastattelussa.
”Miksi juuri Pride nostaa esiin nämä kysymykset? Huolessa ei ole kysymys homofobiasta tai seksuaalivähemmistön syrjinnästä. On kysymys Raamatusta. Kirkkomme tunnustaa kirkkolainkin mukaan Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa. Raamattu on kristitylle uskon ja elämän ylin ohje. Raamatun opetus homoseksuaalisuuden harjoittamisesta on johdonmukainen ja selkeä. Ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi ja avioliitto säädettiin naisen ja miehen väliseksi. Pride-tapahtuman aatteellisena tavoitteena on ylpeys sellaisista suhteista, joita Raamatussa johdonmukaisesti kuvataan Jumalan tahdon vastaisiksi. Homoseksuaaliset suhteet, samoin kuin muutkin avioliiton ulkopuoliset suhteet kuvataan Raamatussa synniksi ja häpeäksi”, Räsänen kirjoittaa avoimessa kirjeessään.
Luoma vastasi Räsäselle. Sen lisäksi, että vastaus on ympäripyöreä, sen kärkenä on tämä argumentti, joka ei kestä päivänvaloa: ”Kyse ei ole kannanotosta avioliittolakiin vaan siihen, että kirkon sanoma kuuluu kaikille.” Luoma viittaa tässä ev.lut. kansankirkon tiedotteen muotoiluun, jossa todetaan, että ”Helsinki Priden kumppanien teema ’avoin kaikille’ on sopusoinnussa sen kanssa, että myös kirkon perussanoma armosta ja rakkaudesta on tarkoitettu jokaiselle ja että kirkossa on tilaa kaikille”.
Tämä on petkutusta. Mikä nimittäin on se ”kirkon sanoma”, jota luterilainen kansankirkko Helsinki Pride –tapahtumassa kuuluttaa? Muun muassa se, että seurakunnan kutsumat ”varttuneet jakavat hyväksyviä halauksia sateenkaari-ihmisille”. Idea tästä syntyi uutisen mukaan ”Feministinen kirkko” -facebookryhmässä.
Tähän petkutukseen ei pidä kenenkään kansankirkon Raamattua pyhänä pitävän jäsenen langeta. Totta kai Pride-tapahtumaan osallistuminen on kirkkokunnalta kannanotto tapahtuman agendan puolesta. Seta ry on jo saanut läpi maassamme sukupuolineutraalin avioliittolain, ja Suomen ev.lut. kirkon sivuilla epämääräinen ”rukous parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja puolesta” on jo muokattu muotoon ”Samaa sukupuolta olevien avioliiton rukous”, jossa ”samaa sukupuolta oleva aviopari voi järjestää rukoustilaisuuden yhdessä papin tai muun kirkon työntekijän ja kutsuvieraiden kanssa”. Valikossa tämä on yläotsikon ”häät” alla.
Samanlainen bluffi oli kyseessä lähes vuosikymmen sitten, kun tätä parisuhderukousta mainostettiin erään piispan taholta niin, ettei se muka ollut kannanotto homosuhteiden puolesta eikä niitä vastaan. Tietenkin se oli kannanotto! Ja puolesta. Konteksti määrää nimittäin aina diskurssin rajat. Jos häävieraat tulevat kirkkoon, jossa rukoillaan homo- tai lesboparin puolesta, totta kai se on kannanotto heidän puolestaan. Jos kirkkokunta on näkyvästi esillä Pride-tapahtuman yhteistyökumppanina ja halauksia jakamassa, totta kai se on kannanotto ”LHBTQI+ -ihmisten” ja heidän elämäntapansa puolesta. Minkäänlainen muu puhe ei tähän kontekstiin mahdu. Raamatullinen lain saarna ei ole tässä kontekstissa mahdollinen. Evankeliumi muutetaan Raamatun mukaisen synnin hyväksynnäksi (vrt. Room. 1:32).
Luterilaisen kansankirkon virallinen tunnustus on toki yhä ilmaistu kirkkolain ja -järjestyksen ensimmäisissä pykälissä, ja se perustuu Raamattuun ja Tunnustuskirjoihin. Mikään tunnustus ei kuitenkaan voi olla yhtä paperilla ja toista käytännössä. Käytäntö osoittaa todellisen tunnustuksen, niin kuin vanhan kristillisen periaatteen mukaan rukouksen tapa osoittaa, millainen on uskon sisältö.
Tunnustuskirjoissa sanotaan mm. hyvin selkeästi sukupuolesta ja avioliitosta: ”Sillä jos kerran luonto ei miksikään muutu, säilyy välttämättä myös se järjestys, jonka Jumala on luontoon pannut, eikä sitä voida ihmisten säätämillä laeilla kumota. Naurettava ja tyhjänpäiväinen on siis se vastustajien väite, että avioliittokäsky oli voimassa aluksi, mutta ei nyt enää. Tämähän on aivan samaa kuin jos he sanoisivat: Muinoin ihmiset syntyivät sukupuolisina olentoina, mutta eivät nyt enää. Ei yksikään seppä voisi sepitellä näppärämpää ajatusta kuin nämä typeryydet, joita on väsätty luonnonoikeuden kiertämiseksi. Pysyköön siis voimassa tässä asiassa se, mitä Raamattu opettaa ja minkä oikeusoppinutkin on viisaasti lausunut: Miehen ja naisen liittyminen yhteen perustuu luonnonoikeuteen.” (Augsburgin tunnustuksen puolustus XXIII) Ja kuitenkin luterilainen kansankirkko on rukoillut samaa sukupuolta olevien rekisteröityneiden parien puolesta jo vuodesta 2011, rukoilee nyt avioparien puolesta ja nyttemmin sen papit jopa vihkivät näitä pareja sukupuolineutraaliin avioliittoon. Käytäntö osoittaa todellisen tunnustuksen.
Poissaolollaan loistaa kansankirkon virallisessa viestinnässä kutsu parannukseen ja kirkas syntien anteeksiannon evankeliumin julistus myös seksuaalisuuden tai sukupuolisuuden alueella itseään ja lähimmäistään rikkoneille. Kutsutaan kyllä mukaan, muttei kutsuta armoon ja pelastukseen. Pikemminkin tuuditetaan kadotuksen uneen puheella hyväksynnästä. Tämä on erittäin vakava synti ja suurta eksytystä.
Moni Pyhää Raamattua ja siitä nousevaa luterilaista Tunnustusta rakkaana pitävä pohtiikin nyt Päivi Räsäsen tavoin, voiko tällaiseen kirkkokuntaan enää hyvällä omallatunnolla kuulua. Vapaa-ajattelijoiden sivuilla näkyy jo eropiikki kansankirkosta.
Onneksi on luterilaisia vaihtoehtoja tässäkin maassa. Onneksi ei tarvitse lähteä toisen tunnustuksen pariin, jos luterilainen kansankirkko ei enää käy. On herätysliikkeiden messuyhteisöjä, joissa saa käydä, vaikkei olisikaan kansankirkon jäsen. On pieniä luterilaisia vapaakirkkoja. Ja on Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta, joka on luterilaisena kirkkona avoinna kaikille, jotka ovat nyt hengellisesti kodittomia. Tervetuloa tutustumaan, tervetuloa kesäjuhlillemme, tervetuloa Hyvän Paimenen ääntä messuihimme kuulemaan ja tervetuloa seurakuntapoluille, joita järjestetään jäsenyyttä harkitseville 35 seurakunnassamme ympäri Suomen!
Samuli Siikavirta
Pastori, PhD
Pyhän Markuksen luterilainen seurakunta, Helsinki
